täyttänyt
3 vuotta - 04.06.2008
(oma ikääntyminen)


virtuaalihevonen DUREN HUBERT "Hubert" VH06-040-1346
SYNTYMÄIKA 20.02.2008 OMISTAJA marsanarsa, Raven Ratsutila
ROTU, SUKUPUOLI friisiläinen, ori KASVATTAJA yersinio, Friisiläistalli Duren, FI
SÄKÄKORKEUS 162 cm PAINOTUS kouluratsastus
VÄRI musta KOULUTUSTASO ko vaativa a re 80 cm me 60 cm
luonnekuvaus

Hubert on luonteeltaan melko säyseä ori, mutta sillä on aina pilke silmäkulmassa. Se rakastaa hulluttelua ja eritoten tarhasta karkailua. Orin voikin usein löytää tallin etuovien luota odottelemassa sisään. Onneksi se yleensä pysyttelee pihapiirissä ja nykyään karkailee harvemmin, rakennettuamme sille oman putkitarhan. Hubert tarhailee mieluiten yksin, mutta ruunan voi sen seuraksi laittaa halutessaan, mutta kaikki ruunat eivät orin kanssa käy. Jos Hubertin oppii tuntemaan, on sen käsittely yleensä aika helppoa ja arkipäiväistä, eikä ori pääse jekuttamaan joka välissä. Hubert on myös melkoisen ahne ruokiensa suhteen ja iltakaurojen aikaan ei kannata sen karsinaan tunkea, ori ei ole silloin ystävimmillään.

Hubert voi alussa olla melko raskaskin ratsastettava, mutta nopealla kädellä ja toistuvilla pidätteillä se nopeasti nyökäyttää itsensä muotoon ja alkaa liikkua huomattavasti kevyemmin ja myös reippaammin. Hubertin tahti ei yleensä ole hidas, eikä nopea, vaan sellainen keskiverto. Hubert ei mielellään vastaa ihan olemattomiin apuihin, ellei se ole kunnolla ratsastettu avuille, niin silloin myös pieni hipaisu riittää. Raippaa ori ei kaipaa ja saattaakin vähän jännittyä jos raippa tulee kuvioihin. Hubert on upea kouluratsu ja radalla se osaa odottaa apuja. Esteillä Hubert on myös taitava ratsu, se osaa arvioida melkein aina itsekkin oikean askelmäärän ja tahdin, jotta esteet ylitetään. Vauhtia esteille Hubert ei kuitenkaan hirveästi tuo ja siksi sijoitukset jäävät usein sivusuun.

Kilpailuissa Hubert on tietenkin normaalia jännittyneempi, mutta jännittyneisyys yleensä katoaa verryttelyssä. Toisia hevosia kannattaa silloin eritoten varoa ja häntään kannattaa kiinnittää punainen nauha, ihan varmuuden vuoksi. Hubert saattaa joskus stressaantua usemman päivän kilpailuista ja silloin sen kanssa täytyy olla hyvin tarkkana, saattaa auttaa jos mukaan ottaa tutun tallikaverin. Taluttaessa Huberttia täytyy aina huomauttaa että narun päässä tosiaan on joku, mutta muuten se kyllä kävelee nätisti narussa. Hubert mieluiten hoidetaan käytävällä tai jos karsinassa niin ainakin kunnolla sidottuna, sillä joskus ori voi alkaa todella reviiritietoiseksi ja uhitella hoitajalle karsinassa. Hubert viihtyy tarhassa ja laitumella, mutta tulee silti ravaten portille kun sitä tullaan hakemaan.

sukutaulu


isä friis-o. VIR MVA Ch DUR TUMORT
VH-44007
isänisä friis-o. Middag
m
isänemä friis-t. Bloed
m


emä friis-t. DUR VER
VH-40966
emänisä friis-o. Spaak
m
emänemä friis-t. Misbruiken
m

Duren Hubert säväytti minua ensinäkemällä. Ori on ulkoisesti upea ja myös sen sukupuu on mielestäni mahtava. Alla vähän enemmän tietoa orin sukujuurista.

Hubertin isä Dur Tumort

Hubertin emä Dur Ver

jälkeläiset
Syntymäpäivä Rotu-Skp Nimi Emä/Isä
01.02.2010 friis-o. Duren Heston - VH-00000 Duren Oliën - VH-00000
kisakalenteri
Päivämäärä Kutsu Jaos Luokka Tulos
Kouluratsastus
30.12.2010 kutsu KRJ vaativa a 4/50
28.12.2010 kutsu KRJ vaativa a 5/50
29.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 7/50
28.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 1/60
27.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 3/50
26.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 1/60
21.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 3/50
09.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 2/36
09.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 4/36
07.11.2010 kutsu KRJ vaativa a 4/36
20.10.2010 kutsu KRJ vaativa a 1/12
17.10.2010 kutsu KRJ vaativa a 7/60
11.10.2010 kutsu KRJ vaativa a 5/30
11.09.2010 kutsu KRJ vaativa a 2/26
10.09.2010 kutsu KRJ helppo c 5/29
09.09.2010 kutsu KRJ helppo a 1/60
08.09.2010 kutsu KRJ helppo a 3/60
01.09.2010 kutsu KRJ vaativa a 4/50
31.08.2010 kutsu KRJ helppo a 7/50
29.08.2010 kutsu KRJ vaativa a 8/100
28.08.2010 kutsu KRJ helppo c 8/90
28.08.2010 kutsu KRJ helppo c 5/50
27.08.2010 kutsu KRJ helppo c 4/60
26.08.2010 kutsu KRJ vaativa a 1/50
valmennukset & arvostelut

Seuraavan valmennuksen antanut Juli 30.12.2010 kouluvalmennuksessa.
Upea friisiläinen ori verryytteli kentällä, kulkien kauniisti peräänannossa. Valmennuksessa keskityimme tänään Hubertin ja marsanarsan kanssa lähinnä puolipiruetteihin, mitkä eivät kuulemma ole aivan Hubertin vahvinta alaa. Lämmiteltyänne annoin ohjeet harjoitella puolipiruetteja, mutta ensin päätimme kuitenkin harjoitella vähän pohkeenväistöjä ravissa, jotta Mary saisi orin kunnolla kuulolle pohkeille. Hubert teki upeasti työtä käskettyä ja se oli kuuliainen jokaiselle avulle. Pohkeenväistö ei tuntunut tuottavan minkäänlaisia ongelmia, joten päätimme siirtyä piruettien maailmaan. Aluksi Hubert vaikutti hieman tahmealta puolipiruettien suhteen ja vältteli hieman apuja, mutta lopulta sait sen taipumaan ja tekemään työtä käskettyä. Ori näyttikin aivan upealta, todellakin kouluratsulta. Lopulta se ei enää ollenkaan yrittänyt laittaa vastaan avuillesi, vaan teki miltei automaattisesti piruetit kun annoit sille avut. Upeaa!

päiväkirja

29.12.2010 Hubert ja muutama muu Durenin kasvatti muuttivat meille Raveen. Tarkoitus on jatkaa orin kisauraa pikimmiten ja myös käyttää sitä valmennuksissa.

© Pilvimarja | hhaidh | Julia | marsanarsa