Burrito DON

TIETOJA

KILPAILEMINEN

PÄIVÄKIRJA


Tervetuloa päiväkirjaamme!

Tervetuloa tutustumaan minun ja tämän hetkisen kilpahevoseni Pupun arkeen. Olen Mari Präst, 26-vuotias valmentaja, hevoshieroja sekä entinen ja jälleen tauon jälkeen nykyinen kilparatsastaja. Työskentelen isäni omistamassa valmennusyrityksessä. Tämä päiväkirja on minun ja Pupu-orini elämää dokumentoiva juttu, eli mikäli tavallisen kouluratsastajan arki kiinnostaa, niin seuraa ihmeessä meitä!

Miten ehdin sekä valmentaa että treenata? Niinpä, se onkin arvoitus. Minulla on kotona avomies, 5- ja 7-vuotiaat lapset sekä pari pientä koiraa. Lisäksi valmennan aktiivisesti ja teen myös hierojan töitä tarvittaessa. Mutta jotenkin tämä paletti vain pysyy kasassa ja siitä saan kyllä kiittää ihanaa lähipiiriäni!

Uusin kirjoitus lisätään aina ensimmäiseksi.



Koirat vastaan Pupu

Otin tänään tallille mukaan meidän koirapojat havannankoira-Danin ja sekarotuisen Maxin. Meidän pörröiset ovat maailman lupsakoimpia ja tulevat moitteettomasti toimeen kaikkien ja kaiken kanssa kumpikin. Pupu sitten taas ei olekaan niin äärettömästi muita eläimiä nähnyt, joten pakkohan se oli tänään kokeilla miten sujuu haukun ja hepan kohtaaminen. Otin koirat mukaan jo tarhahakureissulle. Nuo koirat ovat sen verran tottelevaisia, että osasivat kulkea aidan oikealla puolella eivätkä lähteneet tutkimaan hevosia aitauksiin, paitsi mitä nyt Dani vähän yritti vaivihkaa. Pupu sai hermoromahduksen heti siinä tarhasta poistuessa. En tiedä oliko syynä alati heiluva Maxin häntä vai koirien kahisevat kurahalaarit, mutta aivan ymmyrkäisenä heppa vierelläni seisoi ja puhisi. Heitin koirille kepit jotta sain ne pois Pupun jaloista pyörimästä. Koirat menivät talliinkin ennen meitä ja osasivat liikkua omatoimisesti ihastuneiden ihmisten rapsuteltaviksi. Pupu tuijotti koiria ohimennen aivan pöyristyneenä ja olin hetken varma, että tämä oli sittenkin huono idea. Yritä siinä nyt sitten hoitaa hevosta, jota on järkytettyä heti alkuunsa tuomalla pieniä räksyttäviä kirppuja jalkoihin pyörimään. Laitan Pupun yleensä kuntoon pesarissa, mutta nyt valitsin hoitopaikaksi karsinan. Koirat tulivat seikkailuretken jälkeen nököttämään karsinan ovelle ja sain rauhassa huoltaa orin karsinassa. Kerran Pupu uskaltautui nuuhkaisemaan Dania ovelta, mutta sen enempää ei hieno herra halunnut tehdä tuttavuutta. Koirat sen sijaan olivat hepoista aivan onnesta soikeana ja etenkin naapurikarsinasta kuikuileva shettis sai koirat höpisemään innostuneena. Ratsastuksen ajaksi telkesin koirat kentän ulkopuolelle kiinni mutta jälleen ratsastuksen jälkeen ne saivat vapaasti seikkailla. Ja edelleenkin Pupun päivä oli aivan sekaisin kirppujen olemassaolon ansiosta. Voi Pupu♥

Vaihtuvien käsittelijöiden kammo

Pupu on ollut alusta saakka hyvin epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Olen itse tehnyt orin kanssa valtavasti töitä luottamuksen eteen ja olenkin hyvin tyytyväinen siihen siteeseen, mikä meitä yhdistää. Pupu on hyvin lojaali kaveri ja sen kanssa voi aina huoletta harjoitella asioita ilman, että joutuu epäilemään yhteistyötä. Valitettavasti Pupu ei siedä muita. Se on oikea mammanmussukka ja aivan jänishousu, kun pitäisi vaikkapa liikkua eteenpäin jonkun toisen taluttamana. Tätäkin hurjempaa on vieras kuski ja silloin on todellakin leikki kaukana. Pupu on eräänkin kerran siedätystreeneissä viskannut selkään kiivenneen isäni alas. Ja minun iskänihän ei ole mikään amatööriratsastaja ja on yrittänyt vaikka mitä vippaskonsteja hevosen luottamuksen voittamiseksi. Hevonen vaan kun ei älyä. Se jännittää, alkaa täristä, mulkoilee ja lopulta tekee äkkiliikkein selväksi, että nyt pelottaa ihan kunnolla. Pupu muuttuu aivan eri hevoseksi vieraiden kanssa, mikä tuottaa edelleen harmia ja vaikeuksia meidän kisa-arjessa.

Kilpailupäivät ovat olleet viime aikoina todella puuduttavia, kun minun on itse pitänyt hoitaa hevonen. Olen usein ratojen jälkeen niin poikki, etten kertakaikkiaan jaksaisi alkaa hoitaa hevosta lastauskuntoon. Uskon, että meillä on kuitenkin vielä toivoa. Asiat vaan eivät tunnu etenevän mihinkään suuntaan hevosen kanssa. Tai jos etenee, niin ei ainakaan parempaan suuntaan. Pelkäänpä, että pian tarvitsemme ammattilaisen apua, sillä kilpailuintoni kärsii pahasti tästä.

Valmennus: Kaija Orasmaan kouluvalmennuksessa

Tänään kävimme todella erilaisessa valmennuksessa, sillä Kaija painottaa istunnan tärkeyttä ja valmentaa ennenkaikkea harrastusmielessä ratsastavia. Oli todella silmiä avaavaa treenata aivan erilailla kuin kotona. Oivalsin taas, että perinteinen kouluradoilla käytettävä ratsastustyyli ei todellakaan ole se ainut oikea. Kaija teetti meillä todella hidastempoisesti tehtäviä miltei täysin vain kaviouralla edeten. Kaikkia askellajeja harjoiteltiin hieman, mutta tärkeimpään syyniin pääsi istuntani, joka oli kuulemma tyypillinen kouluratsastajan virheistunta. Pupu pääsi helpolla minun keskittyessä istunnan korjaamiseen, mikä johti lopulta siihen että sain kestää hevosen ylimääräisiä päähänpistoja. Se kirmaili ja karkaili otteestani, vitkutteli ja laahasi. Sillä ei selvästikään ollut yhtään kivaa, kun ei päässyt tekemään mitään oikeasti mielenkiintoista vaan joutui vain kävelemään ihminen selässä. Tässä sitä taas huomasi kuinka sopiva Pupu on työhönsä. Se rakastaa puuhastelua ja haasteita. Valmennus tuli kyllä oikeaan paikkaan, sillä sain niin paljon uutta pohdittavaa, että huh huh. Päätinkin, että Pupun kanssa tullaan käyttämään joitakin vapaapäiviä ihan vain käpöttelyyn, jotta yhteistyöstä saadaan entistäkin parempi. Se kun ei ole koskaan valmis, aina on hiottavaa.

Miltä epäonnistuminen tuntuu?

Miltä tuntuu epäonnistua kilpailutilanteessa, kun kilpailuohjelmaa on harjoiteltu julmettomasti ja kaiken eteen on nähty paljon vaivaa. Noh, pahaltahan se tuntuu. Tässä ammatissa on ollut pakko oppia sietämään onnen ja epäonnen epätasaisia vaihteluita. Jotenkin juuri Pupun kanssa epäonnistumiset ovat olleet hyvin raskaita. Aluksi syytän aina naiivista hevosta, minkä jälkeen tulee itseinho. Pettymys on todella suuri tunne ja pahinta on ehkä se, että positiivinen asenne ja motivaatio tulisi silti kaivaa jostain kaikesta huolimatta.

Miten päädyin kertomaan teille tästä? Meillä on ollut nyt hevosen kanssa ällistyttävän monta peräkkäistä pieleen mennyttä kilpailureissua. Ne ovat olleet suorastaan katastrofaalisia ja pari kertaa olen palannut niin väsyneenä kotiin, että olen hoitanut illan tallihommat itkien. Tätä se on, minun elämäni.

Onneksi, siis o n n e k s i, on myös upeita hetkiä. Pupu on ollut kotitreenissä aivan mieletön ja etenkin valmennuksissa on mennyt hyvin. Pääsääntöisesti. On ollut myös kertoja, jolloin Pupu on vain arvaillut mitä yritän pyytää ja alkanut ihan pelleksi silkasta turhautumisesta. Viime viikkoisen treenin aikana Pupu sikaili niin, että minä jopa pääsin maistelemaan maneesin hiekkaa. Epätoivo ja pettymys, voitte varmasti kuvitella miten suuria ne olivat siinäkin vaiheessa.

Minusta on tärkeää ruotia myös näitä huonoja hetkiä, sillä tämä kaikki kuuluu tähän palettiin. Näillä mennään ja hitosti treenataan! Oikein hyvää kesän jatkoa Prästin valmennustallin sivuilla vieraileville ja tätä päiväkirjaa seuraaville!

Mistä on Pupun varusteet tehty?

Olen varusteratsastaja, myönnän sen. Rakastan shoppailla hevostarvikkeita niin itselleni kuin hevosillekin. Pupulle on lyhyessä ajassa ehtinyt kasautua läjäpäin kaikenlaista roinaa ja moni käytännöllinen hevosharrastaja moittisi minua varmasti huopapinoista ja loimimytyistä. Pupun oma väri kotikäytössä on limenvihreä. Orilla on sadeloimi, fleecet, toppiksia ja vaikka mitä muita loimia, kaikki harmaa-limenvihreä-väriskaalassa. Satulahuopia on älyttömästi kaikenvärisiä, mutta ne lempparit on tietenkin sävy sävyyn limen riimun ja harjojen kanssa. Olen aivan friikki!

Pupulla on kaksi eri koulusatulaa, sillä en osannut valita kumman penkin tahdon. Molemmat on sponsoreiden kautta saatuja ja aivan älyttömän hyviä istua. Kerran villiinnyin ostamaan myös satulavyön limen värisenä, mutta jostain kumman syystä se on jäänyt kaapin pohjalle pölyyntymään. Pupun suitset ovat peruskamaa kahdella turpiksella. Kuolaimet vaihtelevat ratsastustehtävien mukaan: Pupu on perustyöskennellessä todella simppeli eikä vaadi kovaa kuolainta. Kun aletaan säätää vauhdikkaampia ja mielekkäämpiä koululiikkeitä, vaatii ori selkeästi enemmän painetta suuhun pysyäkseen joten kuten kasassa. Olen kyllä pyrkinyt vähentämään monimutkaisten kuolainten ja ohjien käyttöä arkitreenissä, jotta saisin hevoseen entistä paremman otteen. Ohjia tosiaan tulee vaihdeltua vähän mielen ja tilanteen mukaan: toisinaan kumiset ohjat ovat parhaat käteen, välillä mennään nahkaisilla.

Löytyy meiltä myös tietysti näyttely-/kuvaussuitset, kisahuopia, kasa pinteleitä ja limenväriset kuljetussuojat. Onneksi hevoset eivät karsasta mitään tiettyä väriä. Sehän olisikin hupaisaa, jos Pupu alkaisi kiukutella kuin pieni lapsi: "Ei tätä loimea, tää on ihan tyhmän värinen!"

Meidän ensimmäinen kilpasijoitus!

Kyllä vaan itsetunto, ylpeys hevosesta ja onnentunne kasvoivat aivan uusiin lukemiin 4. heinäkuuta kisattujen KRJ-kisojen jälkeen. Kilpapaikalle Nuppulan Ratsastuskoululle lähdettiin vähän veltoin mielin, sillä Pupu oli temppuillut pari edellistä päivää ja minulla oli myös paketissa monen yön selittämättömät univelat. Jotenkin sitä vissiin sitten ryhdistäydyimme kumpainenkin, sillä vaA -luokka meni vaatimattomasti ilmaisten täydellisesti. En ole vielä tähän mennessä ratsastanut Pupulla niin hyviä laukanvaihtoja ja lisättyä ravia kuin tässä luokassa. Olen aivan varma, että siitä tietynlaisesta huolettomuudesta oli apua. En osannu jännittää tai panikoida ennen kilpavuoroamme, sillä tuntui utopistiselta olla edes yhtenä pakettina ja elossa niiden monen vaikean päivän ja yön jälkeen.

Kilpakollegamme olivat todella ammattitaitoisia. Ihailin ratsukko ratsukolta ratasuorituksia ja olin iloinen kaikkien puolesta. Minusta on tärkeää olla tässä lajissa nöyrin mielin liikenteessä: ei ole sinulta pois, mikäli joku toinen ratsastaja onnistuu myös. Voiton kilpaluokassamme vei upea friisiläisori Duren Caspien. Nippa nappa meidän edellemme kiri fwb-tamma Solaris Aeris, sekin todella taitava ratsu. Me tulimme hienosti kolmansiksi ja iloitsimme sijoituksesta kotiin palatessamme pullakahvien kera. Pitäähän sitä nyt ensimmäistä kilpamenestystä kunnon wienereiden kanssa juhlistaa! Pupukin sai oikein ison kasan kuivaa leipää, suurinta herkkuaan. Tässä on muuten maailman nirsoin heppasteri: eivät kelpaa omput eikä välillä porkkanatkaan.

Valmennus: Kimmo Prästin ohjauksessa

Isäni Kimmo on kyllä ihan idolini. Tänään oli viikon kouluvalkun aika ja isänihän meitä valmensi jälleen kerran. Kunnioittavin mielin lähdin iskän valmennukseen ja palasin talliin energisempänä kuin koskaan! Treenasimme pienillä kavaleteilla koulutehtäviä keskittyen ravin työstöön. Kavaletit ovat mainio tapa saada hevonen nostelemaan jalkojaan kunnolla ja samalla saa treenattua tasaista etenemistä. Kavalettisarjat eivät anna armoa: mikäli rytmiin tulee pienikin rikko sarjan välillä, se kostautuu heti seuraavalla kavaletilla. Valmennuksen voi tiivistää muutamaan avainasiaan. Pupulla oli vauhtia ja meininkiä oikein kivasti, se innostui kavaleteista ja möngersi mukavasti. Tehtävät olivat hyvin vaativia, sillä kavaletit oli sijoiltetu täsmällisiä reittejä vaativille kulmavolteille ja pitkäksi keskittymistä vaativaksi sarjaksi pitkälle sivulle. Laukassa ratsastin vain sarjaa, jonka välimatkat olivat pirullisen haastavia ja sai kyllä tehdä kovasti töitä hevosen rytmin kanssa. Viimeisessä tehtävässä kulmavolttien parissa Pupu tuntui antavan aivan kaikkensa ja oli kyllä lopuksi kehunsa ansainnut.

Hevoseni parhaat ja huonoimmat puolet

Osa hevosenomistajista väittää, ettei heidän hevosessaan ole kertakaikkiaan mitään vikaa. Minä taas uskon siihen, että jokaisella hevosella on äärimäisen paljon myös heikkouksia, joita tulee vain sietää. Hevosen omistaminen on kuin parisuhde: pitkässä hyvässä omistus- tai parisuhteessa toisen osapuolen virheet ja heikkoudet tunnistaa ja hyväksyy. Hyväksyminen on todellakin se avainsana minun mielestäni ihan kaikkeen.

Pupun parhaita puolia ovat ehdottomasti ahkeruus ja yritteliäisyys. Se rakastaa sydämensä pohjasta kehuja ja rakastettuna olemista. Se on sitä hyväntuulisempi, mitä enemmän sitä kehuu, paijaa, rakastaa ja palvoo. Pupu vaatii myös sitä jo aiemmin mainittua hyväksymistä ollakseen itsekin mukava ihmiselle. Se vaatii hyväksyntää ja kunnioitusta, jotta voi antaa sitä myös itse. Ratsuna Pupu on hyvin hyvin ahkera juurikin siksi, että se tietää työnteon johtavan hyväksyntään ja ihailuun. Kirsikkana kakun päällä on Pupun innostus matkustamista kohtaan. Se rakastaa trailerissa matkustamista kaverin kanssa, niin oudolta kun se kuulostaakin. Pupu on synnynnäinen maailmanmatkaajani.

Tietenkään Pupu ei ole täydellinen. Itse asiassa löydän siitä joka päivä uuden epäedustavan elementin ja hyväksyn sen samantien. Pupu on esimerkiksi usein hyperaktiivinen kisapaikoilla. Se on raivostuttavaa, sillä haluaisin keskittyä rataan ja psyykata itseäni tulevaan koitokseen sen sijaan, että pidän kynsin ja hampain kiinni orista, joka singahtelee sinne tänne vailla päämäärää. Pupu on myös hyvin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan, joten emme ole vielä onnistuneet löytämään sille hyvää kisahoitajaa. Tätä tietenkin treenaamme kokoajan, mutta etenemme hitaasti.

Tälläinen minun Pupuni on ja tulee olemaan. Vieraiden ihmisten kanssa etenemme kyllä, joten toivon mukaan huono elementti muuttuu jossain vaiheessa positiivisten asioiden listaan. Olen hyvin tyytyväinen sitten, kun voin sanoa Pupun olevan helppo ja rauhallinen käsiteltävä henkilöstä riippumatta.

Mahtavat alkuajat!

Pupu on kotiutunut kivasti. Se siis asustelee täällä Havimäen ratsastuskoulun tiloissa eikä näissä tiloissa ole kyllä mitään valittamista. Nyt kun nuoret hevoset ja tammat varsoineen ovat jo laitumella, tallissa on tilaa pitää oria. Hevosten karsinapaikkoja on tiedostetusti siirrelty vähän tiiviimpään, jotta kaikki tunneilla käyvät hevoset ovat selkeästi erossa Pupusta. Ainakin tähän asti Pupu on ollut hieno poika eikä ole aiheuttanut minkään valtakunnan ongelmia. Kaiken varalta ratsastan Pupun kuitenkin poikkeuksetta aamupäivällä tai viimeistään alkuiltapäivästä ennen ratsastuskoulun tunteja, jotta säästytään turhilta välikohtauksilta ja esimerkiksi tammojen kohtaamisilta tallin käytävillä. Pupulla on kivat tarhakaverit Rontti ja Tessu, joiden kanssa se on ollut alusta lähtien tosi hyvää pataa. Tarha on sijoitettu niin, ettei sieltä ole välitöntä näköyhteyttä kentälle tai tammatarhaan. Olen todella kiitollinen Havimäen henkilökunnalle, kun Pupu on saanut näin hyvät järjestelyt.

Alkuajat täällä Havimäellä treenatessa ovat ratsastuksenkin osalta sujunut paremmin kuin hyvin. Pupu on kehittynyt todella nopeasti ja sitä on ollut ilo työstää eteenpäin. Toivottavasti pääsen käymään sen kanssa valmennuksissa kesän aikana.