ILTAMÄEN TALLI


Ponikasvatusta vuodesta 2015

Iltamäellä varsat syntyvät suunnitelmallisissa ryppäissä. Pidämme arvokkaana sitä, että pystymme keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Varsabuumeina saamme paneutua uusiin ponilapsiin yksilöllisesti kun taas varsattomina aikakausina kilpailemme kisaaville poneilla aktiivisesti ja käytämme enemmän aikaa niiden eteenpäin kouluttamiseen sekä laatuarvosteluihin valmistautumiseen. Kaikille ponikasvateillemme toivotaan lähtökohtaisesti mahdollisimman rikasta ja moniulotteista elämää. Siksi niiden myymisessä ollaan tarkkana ja edellytämme selkeää aktiivisuusnäyttöä uudelta omistajalta. Arvostamme päiväkirjan pitämistä ja jälkeläisiä siinä missä kilpailemistakin. Ponilla kilpaileminen on kuitenkin meille ensisijaista vain niissä tapauksissa, joissa kasvatin toivotaan toimivan jälkeläisnäyttönä laatuarvostelussa käytettävälle ponillemme.

Kasvattien nimeämisessä ollaan siirrytty vuoden 2016 alusta kaavaan, jonka mukaisesti tammavarsa nimetään emän alkukirjaimella ja orivarsa isän nimen mukaisesti. Aiemmin russponit nimettiin enemmänkin teemoittain. Varsoja teetetään vain, kun olemme varmoja siitä, että meillä oikeasti on tilaa pitää vaikka kaikki syntyvät varsat kotona, mikäli sopivia uusia omistajia ei löydy. Tilausvarsojenkin kohdalla pyrimme aina arvioimaan tilauksen tekijän ammattitaidon, jotta kaikki varsamme saisivat parhaan mahdollisen kodin.

Ostoehtoja
- Ponille tehdään siistit sivut 2 vko kuluessa ostotapahtumasta ja sivujen osoite lähetetään sähköpostiin sarapiippola@gmail.com
- Sivuilta tulee löytyä tieto kasvattajasta (Iltamäen talli, linkitettynä tallin kotisivujen pääsivulle)
- Kasvattajaliitteeksi merkitään VRL:n rekisteriin rekisteröidessä Iltamäen, kasvattajaksi ILTA9778, syntymämaaksi Suomi
- Muuttaneiden sivujen osoite tulee ilmoittaa aina kasvattajalle

Menestyneet kasvatit

Iltamäen Emil KTK-III
Iltamäen Alissa KTK-II
Iltamäen Gretella KTK-III
Iltamäen Marikki KTK-III
Iltamäen Kaspian KTK-II

Kasvattilista

Vuosi 2016 (9 kasvattia)

s. 12.12.2016gr-t. Iltamäen Majsai. Jubileume. Vikkans Maiom. Calla (VRL-11247)
s. 07.12.2016 gr-t. Iltamäen Fionai. Vänkullens Nallee. Farinaom. Iltamäki
s. 06.12.2016gr-t. Iltamäen Lilai. KF Jalie. Iltamäen Lilyom. Suvi (VRL-01248)
s. 31.10.2016 gr-t. Iltamäen Astridai. Iltamäen Lukase. Iltamäen Alissaom. Iltamäki
s. 13.06.2016 gr-o. Iltamäen Lukasi. Iltamäen Leoniuse. Iltamäen Gretellaom. Iltamäki
s. 03.04.2016 gr-t. Iltamäen Gretellai. Elfengård Gamrahme. Karkurannan Guanineom. Iltamäki
s. 21.03.2016 gr-t. Iltamäen Ulrikai. KF Jalie. Unetar Bom. Iltamäki
s. 17.03.2016 gr-o. Iltamäen Kaspiani. Cresendon Kristophere. Iltamäen Alissaom. Iltamäki
s. 18.02.2016 gr-o. Iltamäen Leoniusi. Laurentz Be. Unetar Bom. Iltamäki

Vuosi 2015 (12 kasvattia)

s. 13.05.2015gr-o. Iltamäen Kevin i. Vänkullens Nalle e. So.Ma. Kajsaom. Sallis (VRL-00807)
s. 12.04.2015gr-o. Iltamäen Aron i. Iltamäen Dandelion e. Iltamäen Lilyom. Riella (VRL-01744)
s. 10.04.2015gr-o. Iltamäen Aleksusi. Vänkullens Nalle e. Vikkans Maiom. Iltamäki
s. 09.04.2015gr-t. Iltamäen Adelpha i. Iltamäen Dandelion e. Dahlgård Lisbethom. Marsupieni (VRL-01026)
s. 04.04.2015gr-t. Iltamäen Alissa i. Iltamäen Emil e. Ellinor LACom. Iltamäki
s. 03.04.2015gr-t. Iltamäen Adalminai. Vänkullens Nalle e. Farinaom. Sippe (VRL-13703)
s. 02.04.2015gr-o. Iltamäen Akilleus i. Vida Hektor e. So.Ma. Kajsaom. pipariina (VRL-00050)
s. 11.03.2015gr-o. Iltamäen Emili. Dahlgårds Lenny e. Dahlgårds Lisbethom. Iltamäki
s. 07.03.2015gr-t. Iltamäen Marikkii. Vida Hektore. Farinaom. Suvi (VRL-01248)
s. 01.03.2015gr-o. Iltamäen Mio i. Ekviks Ludoe. Vikkans Mai om. Laura K. (VRL-03745)
s. 16.01.2015gr-o. Iltamäen Dandelioni. Ekviks Ludoe. Farinaom. Iltamäki
s. 08.01.2015gr-t. Iltamäen Lily i. Vida Hektore. Vikkans Mai om. Iltamäki


Iltamäen talli on virtuaalitalli. Sivun koristekuva © VRL-01811.