Lopetettu suolisolmun vuoksi 13. lokakuuta 2007.

Ei enää tarvi nälkää nähdä, janoa, kylmää, kärsimystä
Saa lennellä kuin tuuli, huolet pois pyyhityt
Opastaa saat valona yksinäisiä ja eksyneitä
Kun hopeasiivet yhteen lyö, lentotaidossa kehityt
Älä unohda, älä muistoja kadota
Lennä ja opeta, tiellämme meitä opasta


PJ'06



VH00-003-9822
PLUTO
"Late"
ori, arabialainen täysverinen
156 cm, mksrt
s. 31.09.2005 US
va B / 150 cm (estepainotus)
omistaja VRL-02207

Late koki elämänsä viimeisen päivän lokakuun puolessa välissä. Ori oli jo pitkään vaikuttanut apaattiselta ja elämänilottomalta. Ruokahalua ei ollut eikä mikään liiemmin herättänyt enää hevosen mielenkiintoa. Huolestuneena katselin sitä jonkin aikaa kunnes aloin vakavissani harkita sen päästämistä parempaan paikkaan. Late kuitenkin joudutti leposijaan pääsemistä sairastumalla pahasti suolisolmuun (teoria: pitkä ruokahaluttomuus ja äkkinäinen syöminen paljon kerrallaan aiheutti ruaansulatusvaivan, jonka jälkeen Late piehtaroi suolet sekaisin) ja eläinlääkärin toimesta ori päästettiin tuskistaan. Hienoa hevosta jäi haikeasti muistelemaan koko tallin väki! Laten alakuloisuus ja alamäki oli alkanut jo sen pitkäaikaisen tyttöystävän menehdyttyä (Dark Angel).

Pluto löytyi sattumien kautta erään vanhan ystäväni avustuksella. Kiinnostukseni arabianhevosia kohtaan oli kiihkeä ja muutamista koekaniineista valitsin itselleni juuri Laten. Se oli temperamenttisen ja nuorekkaan, mutta myös lahjakkaan ja älykkään hevosen oloinen. Sen kanssa kehityinkin käsittelemään kiihkoja ja herkkähipiäisiä hevosia mitä parhaiten sekä opin estehevosista yhtä sun toista. Late olikin ennen kaikkea minulle tärkeä ystävä ja opettaja, jota ilman en varmasti olisi myöhemmin pärjännyt yhtä hyvin muille hankalille hevosille. Tästä oriista tuli nopeasti yksi tallin kantaorii sekä estehevosteni keulakuva.

Taluttaessa Late oli aika johtajamainen persoona. Se olisi tykännyt päättää menon suunnasta ja pomotella ihmisiä, mutta asettui ruotuun selkeästä käskyttämisestä. Opetin oriin tottelemaan erittäin mallikkaasti käsimerkkejä, joiden avulla sen taluttaminen muuttui huomattavasti helpommaksi ja vähemmän vaaralliseksi touhuksi. Tammojen perään Late oli aina ja sen bravuuri oli komea steppi kaula kaarella, häntä pystyssä ja rytmikkäät pärkähdykset askelten tahdissa. Tätä privaattitanssiaan se harjoitteli milloin missäkin; tallissa karsinassa, tarhassa, kentällä tai maastossa. Ihmisten kanssa ollessaan tekemisissä Latea täytyi nopeasti rauhoittaa ettei sen leikit kiihtyisi liiallisuuksiin. Usein Pluto myös sai vastakaikua tytöiltä, olihan se likimain suosituimpia ja komeimpia orheja. Hevonen harjattiin useimmiten käytävälle ketjuissa, jossa se seisoi aika nätisti. Late ei koskaan tykännyt kavioiden puhdistamisesta, joten se saattoi närkästyksissään jopa purra huolimatonta hoitajaa. Muutoin se tykkää olla harjattavana, vaikkei ehkä kiinnostusta hoitajan toimeita kohtaan liiemmin osoittanut.

Ratsuna Latesta sanottiin ensimmäisenä: nopea. Oriin kiihtyvyysasteikko onkin nollasta viiteensataan muutamassa sekunnissa ja se tykkää kiihdytellä mielellään. Varsinkin esteillä se oli kuuma ja pysyi vain niukin naukin käsissä taitavankin ratsastajan alla. Mikäli Laten antoi mennä pää viidentenä jalkana, se mitä todennäköisemmin olisi voinut loukata itsensä ja ratsastajansa pahasti kaahatessaan esteitä päin. Hevonen rakasti hyppäämistä koko sydämestään ja aina kun se näki esteitä, sen silmät suorastaan kipinöivät ilosta ja innosta. Kouluratsuna Late oli hillitympi, mutta yleensä aika hermostunut ja vauhko. Se reagoi ratsastajan apuihin kuin peili; välittömästi ja juuri niin täsmällisesti mikäli ratsastaja avut olivat täydellisiä. Herkät ja pehmeät liikkeet saivat Laten askeleet näyttämään kevyeltä tanssilta. Maastohevosena aika reteä, mutta saattoi säikkyä helposti.

    Blapy
    ruunikko , 157 cm
   Blanet evm
   Netti evm
  Nel Nedigh evm
  Vive vai Velling evm
   Junior Miss evm   Hugh evm
  Ziquella biQuaeto evm
   Pupy evm    Orga evm   Oxcar VAN evm
  Liniblye Finnsk evm
   Ahlamed al Banji evm   El Ehridva evm
  Zi Alanhde evm
    Bubble Down evm
  tummanrautias , 154 cm
   Bacel Green Day evm    Backetball evm   Leoneld Laom evm
  Poyl Querten evm
   Cold Evening evm   Siscenney evm
  RICK Risenhof evm
    Wondier evm    Dear. Understand evm   Alhemd al Vangai evm
  Werdny Gheljmi evm
   Killer Baybe evm   VHJ Racketrock evm
  Lizzie oy Ledding evm

07.05.2006 , kutsu , ERJ , 70 cm = 1/30
01.06.2006 , kutsu , vERJ , 80 cm = 5/6
02.06.2006 , kutsu , ERJ , 110 cm = 12/15
03.06.2006 , kutsu , ERJ , 80 cm = 4/10
05.06.2006 , kutsu , vERJ , 120 cm = 1/4
20.08.2006 , kutsu , ERJ , 90 cm = 35/55
20.08.2006 , kutsu , ERJ , 80 cm = 25/55
15.10.2006 , kutsu , ERJ , 100 cm = 1/50 PJ'06
21.10.2006 , kutsu , ERJ , 120 cm = 20/128
21.10.2006 , kutsu , ERJ , 140 cm = 8/76
21.12.2006 , kutsu , ERJ , 100 cm = 1/50
21.12.2006 , kutsu , ERJ , 110 cm = 14/43
30.08.2006 , kutsu , ERJ , 100 cm = 5/55
30.08.2006 , kutsu , ERJ , 90 cm = 13/50
31.10.2006 , kutsu , ERJ , 140 cm = 22/40
20.02.2006 , kutsu , ERJ , 130 cm = 19/37
31.03.2007 , kutsu , ERJ , 115 cm = 7/64

19.03.2006 , kutsu , vNJ , ox = 4/4
15.05.2006 , kutsu , vNJ , ox = 17/22
21.05.2006 , kutsu , vNJ , ox = 6/14
23.03.2007 , kutsu , NJ , ox-o = 9/10 JS

01. ox-o Samba Dance (e. Heart of Zizzi)
02. ox-o Champion Running (e. F-Forest)
03. ox-t SM's Silver Sunshine (e. LPT's Angel Without Wings)
04. ox-t Pluto's Beautyful Safir (e. Beautyful White Safire)
05. ox-o MT's Darg Pluto (e. MT's Dark Angel)
06. ox-t ST Cressida (e. ST Princes)
07. ox-o Blue Time's Wild Pluto (e. Wild Queen)
08. ox-t BT Silver Ploot (e. Shail Shana)
09. ox-o Plutofer Z (e. Jennyfer Z)
10. ox-t Dream Pluto (e. Dream Weawer)
11. ox-o Caramel's Chalimar (e. Valkovuokko)
12. ox-o Wild Plain (e. Wld Windret)
13. ox-t Indeed KD (e. Dark Angel)
14. ox-t Pouliche's Golden Sun (e. Gold's Shore)

Virtuaalihevonen / A SIM-game horse