Cimulin Tiuhtiviuhti ja Ikimuiston Don Huono

VAUHTIP��KAKSIKKO SEIKKAILEE

PIENTÄ HISTORIIKKIA, SEKÄ JUUSON LUONTEESTA

Juuso tuli meille karkauspäivänä, 29.02.2004. Olimme käyneet katsomassa pikkunyyttiä kerran aikaisemmin Juuson ollessa vajaan kuukauden ikäinen, ja taapero valloitti sydämemme välittömästi. Karkauspäivänä kotimatkalla emäntää jännitti ihan mielettömästi, miten pikkuinen sopeutuisi uuteen kotiinsa. Epäilykset kuitenkin hälvenivät melko nopeasti: reipas poika ei juuri ujostellut vieraassa paikassa, eikä aikaakaan kun Juuso jo hääräsi sille hankittujen lelujen kimpussa. Juuson pentuaika oli varsin kivuton: ei myrskyisiä murkku- tai uhmaiän tunteenpurkauksia tai palasiksi järsittyjä tuolinjalkoja ja sähköjohtoja. Juuson itsevarmuus oli alusta lähtien sitä luokkaa, ettei moinen ollut odotettavissakaan. Lisäksi me ihmiset yritimme tarjota hyvin energiselle ja vilkkaalle pojalle mahdollisimman paljon virikkeitä, ettei sen olisi tarvinnutkaan etsiä mitään sijaistoimintoja.

Juuso on luonteeltaan avoin ja sosiaalinen. Kovasti se riemastuu, kun ventovieraskin ihminen sitä tulee tervehtimään ja silittämään. Toisten koirien kanssa Juuso myös tulee juttuun - samanikäisten urosten seurassa tosin pitää vähän alkaa kukkoilemaan. Juuso on energinen ja iloinen touhottaja. Pentuna se oli varsinainen hyrrä: sitä ei pysäyttänyt mikään. Nyt aikuisiällä käytös on jo jossain määrin hillittyä, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita silti piisaa. Juuso on toisaalta kauhean kiltti ja vähän lässykin koira, pikku "vompatti", joka änkeää kainaloon rapsutettavaksi, mutta löytyy siitä se omapäinen äijäkin, joka tekee asiat juuri niinkuin se itse haluaa. Tämä on korostunut iän karttuessa. Itsepäisyydessä astutaan välillä diivailunkin puolelle. Juuson pelottomuus ja rämäpäisyys taasen aiheuttavat välillä emännälle harmaita hiuksia.

Juuso on todellinen ulkoilmakoira - on aina ollut. "Ulos" on taikasana, joka saa pörröturkin ihan sekaisin. Muistelo pentuajoilta: talvea kun elettiin, emäntä ruukasi rajoittaa parikuisen naperon ulkoiluja johtuen vatsakarvan puutteesta. Voi sitä parkua ja rääkynää, kun emäntä väkisin sai kantaa pojan sisälle! Olisihan lumikinoksissa toki ollut kivempi temmeltää kuin kyhjöttää sisällä...

Maailmanmeno kiinnostaa Juusoa tavattomasti - toisin sanoen se on äärettömän utelias. Ikkunakyttäily onkin sen lempipuuhia kotosalla. Emäntä onkin miettinyt, että jos Juuso olisi ihminen, niin se olisi varmaan pahimman luokan kerrostalokyttääjä... Aktivointipallo on Juuson lempilelu, ja juusto on suurinta herkkua. Juuso on muutenkin tosi perso kaikelle syötävälle - varsinainen ahmatti - ja sitä on pystynyt hyödyntämään pojan koulutuksessa.

Keväällä 2011 Juusolla todettiin silmien verisuonistoa rappeuttava sairaus nimeltä PRA. Sen jälkeen asian kanssa on taisteltu, onko sairaus tosissaan sitä miltä alkuperäinen diagnoosi näyttää. Juuson käyttäytymisessä nimittäin ei edelleenkään näy merkkejä sokeutumisesta (2014). Silmäpeilausten tuloksetkin ovat menneet ns. väärään suuntaan: paneelin varma lausunto muuttui vuotta myöhemmin lieväksi, ja vuonna 2013 muutokset eivät lääkäreiden mielestä olleetkaan PRA:ta. Asiaa tarkkaillaan, ja Hannes Lohen ryhmällekin on Juuso verinäytteen luovuttanut.

Juuso on ensimmäinen ihan ikioma lemmikkini. Se on opettanut minulle hurjan paljon, ja tämän paremmasta koirasta ei voisi edes haaveilla. Kiitos Erja tästä hellyyttävästä halinallesta!

Takaisin