Versailles'n palatsi



 photo 2284198621_81261714b5-mp_zps2ca6d800.jpg

(Video Château de Versailles'sta, josta voi myös kuulla ajalle tyypillistä musiikkia.)


Palatsin juuret juontavat 1600-luvulle, jolloin Ranskan silloinen kuningas mieltyi Versailles'n kylään ja sen laitamien rauhaan ja viihtyisyyteen. Kuningas rakennutti mahtavan palatsin Versailles'iin ja siirsi näin hallinnon keskuksen pois pääkaupungista Pariisista. Château de Versailles, eli Versailles'n palatsi, on ja oli aikoinaan yksi Euroopan mahtavimpia palatseja ja hoveja, joka muuttui jatkuvasti uusien hallitsijoiden ja aikakausien mukaan.

Karttoja hovin alueista sekä Versailles'n kylästä: Kartta I x Kartta II


Versaillesn palatsi

Palatsissa on yli 700 huonetta, ja se on jaettu päärakennukseen sekä etelä- ja pohjoissiipeen. Kerroksia on kolme ja tämän lisäksi palatsista löytyy myös kellarikerros.
Palatsin mahtavin taidonnäyte on 73-metrinen peilisali, jonka toinen seinä on koristeltu peilein ja toiselta puolelta avautuu mahtava maisema valtavaan puutarhaan. Peilisalin tavoin myös pohjoissiivessä sijaitseva oopperasali hengästyttää katselijansa mahtavilla yksityiskohdillaan. Muita huomiotaherättäviä huoneita palatsissa ovat esimerkiksi sen seitsemän salonkia ja palatsin kappeli.

Päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat mm. kuninkaallisten jälkeläisten tilat ja toisessa kerroksessa kuninkaan ja kuningattaren lukuisat huoneistot. Päärakennuksessa asustivat myös vieraiden maiden kuninkaalliset. Pohjoissiivestä löytyy mm. kappeli ja oopperasali sekä kuninkaallisen henkivartiokaartin että pappien tiloja samoin kuin hovin aatelisasukkaiden ja joidenkin kuninkaan läheisten huoneistoja. Kuninkaan muut läheiset (kuten veljet ja serkut perheineen) asuivat useimmiten eteläsiiven ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Eteläsiiven ullakkokerroksesta löytyy pieniä huoneistoja palatsin muita asukkaita ja vieraita varten.

Heti porttien jälkeen sijaitsevan ensimmäisen sisäpihan ympärillä sijaitsevat kaksi pitkänmallista rakennusta käsittivät tärkeimpien ministerien asumukset. Eteläpuolella sijaitsevasta rakennuksesta löytyivät esimerkiksi ulkoministerin, sodankäynnin ministerin ja kuninkaalisen henkivartiokaartin kenraalin asunto, kun taas pohjoispuolelta löytyivät mm. taloushallinnon intendentin ja merivoimien ministerin huoneistot.

Palveluskunnan pienet tilat löytyivät useimmiten ullakkokerroksista. Kuninkaallisten läheisimmät palvelijat (kamaripalvelijat ym.) asuivat päärakennuksen ullakkohuoneistoissa.


(Foorumilla on kerrottu yksityiskohtaisemmin palatsin eri huoneista ja niiden sijainneista.)


Palatsin pohjapiirroksia: Pohjapiirros I Pohjapiirros II Pohjapiirros III

Galleria

Peilisalin katto © Hanna J. - Teehuone © Hanna J. Makuuhuone © Hanna J. - Kappeli ulkoa © Hanna J.


(Lisää kuvia löydät Versailles'n palatsin virallisilta sivuilta "en.chateauversailles.fr/discover-estate".)



Palatsin arkkitehtuuri ja puutarha myötäilevät aikansa tyylisuuntaa barokkia, jolle oli tunnusomaista mahtipontisuus, jäykkyys ja kaavamaisuus. 1700-luvulle tultaessa barokki alkoi väistyä rokokoon tieltä: barokin aikainen sisustus koettiin liian raskaana ja teatraalisena ja tilalle haluttiin keveämpiä elementtejä. Nyt tummien sävyjen sijasta huonekaluissa alettiin suosia pastellisävyjä ja kevyitä linjoja. Rokokoohon kuuluivat myös barokin vastapainona sisustuksen epäsymmetrisyys ja kaarevuus.


 photo 3_zpsc27ca240.jpg



Versailles'n puutarha on geometrinen taidonnäyte ja kattaa laajan alueen palatsin maista. Sitä hoidetaan hyvin Ranskan parhaiden puutarhureiden voimin, ja se on aina siisti ja valmiina ihasteltavaksi. Puutarhasta löytyy muutama huvimaja, joissa voi hengähtää kävelyretkien lomassa, sekä pieniä ja suuria lampi, joita ei ole tarkoitettu viilennykseen vaan ainoastaan ihailtavaksi. (Eipä tosin, on kuultu monia huhuja, että niihin lisi pulahtanut yksi jos toinenkin hovin asukeista!).
Kesäisin puutarha loistaa kukkaloistossaan ja kymmenet suihkulähteet syöksevät vettä sinistä taivasta kohden. Suihkulähteet ovat upeita taideteoksia, joita on kullattu ja koristeltu erilaisin jalometallein.
Talvisin palatsin puutarha on valkoisen lumipeitteen alla ja näin nukkuu talviuntaan, jota häiritsee vain kävelyllään olevat ystävysparit tai rakastavaiset.


Galleria

Puutarha - Puutarha
Suihkulähde - Suihkulähde 2
Kukkaloistoa - Huvimaja


(Lisää kuvia ja tietoa puutarhasta löydät sen englanninkielisiltä Wikipedia-sivuilta: "https://en.wikipedia.org/wiki/Gardens_of_Versailles".)



 photo 2_zps77d45682.jpg


Palatsin alueilla sijaitsi paljon myös toissijaisia rakennuksia, jotka oli rakennettu kuninkaan ja hänen perheensä sekä muun hoviväen tarkoituksiin ja toimivat eri käyttötarkoituksissa eri aikakausina. Nämä rakennukset on merkitty sivun alussa linkitettyihin karttoihin palatsista ja sen lähialueista.


Takaisin