Olive Twist Solo (virtuaalihevonen)


(kuvasta kiitos van yutert)

Nimi
Kutsumanimi
Syntynyt
Rotu
Skp, säkä
Olive Twist Solo
Olli
27.02.2011 (3v.-15.03.2011)
Suomalainen puoliverinen
Ori, 163cm
Kasvattaja
Omistaja
Koulutustaso
Painotus
Saavutukset
Solo / Yogi
Jenza
re.140cm, ko.heA
estepainotteinen
tavoitteena SPL-laatuarvostelu

Luonne

"Olin halunnut jo pitkään itseni estepainotteisen suomalaisenpuoliverisen. Menin yhtenä päivänä fwb:tä kasvattavalle tallille, Soloon. Minun piti vain katsella mutta eihän se ollut mahdollista kun näin orin tarhassa. Nuori varsa oli pirteällä päällä, se ulkomuoto olin upea. Se oli aivan pakko ottaa mukaani!"

Ole tarkkana ettei taskussasi ole ylimääräisiä herkkuja, sillä tämä poika haistaa ne kaukaa. Se rakastaa ihmisten huomiota ja tykkääkin olla kaiken keskipisteenä. Muiden hevosien kanssa ori pärjää todella hyvin. Se antaa muiden riehua, itse se seuraa vieressä. Se pärjää laitumella hyvin ruunien kanssa, orienkaan kanssa ei tule ongelmia jos vain tarhaa erikseen. Hoitaessa voi Ollia pitää ihan vapaasti auki. Se pysyy karsinassa, seisoo hyvin paikallaan ja antaa harjata kaikki paikat. Se tykkää kun harjataan kaulasta ja korvien takaa, se nauttii siitä ja laskee päänsä alas. Se useimmiten myös yrittää katseellansa saada herkkuja, kuka tätä oria voi edes silloin vastustaa? Taluttaessa tämä poika kulkee ihan nätisti vierellä, ainakin talvisin. Kesällä kun viedään laitumille hevosia Olli voi rynniä, ei millään malttaisi odottaa että pääsisi jo vapaaksi. Kunhan laittaa vaikka riimunarun turvanympäri niin kyllä sille aikuisemmat ihmiset pärjäävät. Varustaessa kannattaa katsoa että karsinan ovi on kiinni. Ori ei pidä kun satulaa laitetaan, laitathan sen takia myös Ollinkin kiinni. Se voi pullistella, mahdollisesti myös esittää näykkivänsä vaikka sitä ei oikeasti tee. Suitset se antaa hyvin laittaa.

Yleisesti ratsastaessa Olli on mukava ja yhteistyöhaluinen. Siltä löytyy todella reippaat askeleet, sitä saa jo alkukäynneissä pidätellä ja rauhoitella että pysyisi hallinnassa. Ollin kanssa ei tarvitse myöskään käyttää ollenkaan raippaa tai kannuksia, se saa vain lisä energiaa niistä. Kunhan ratsastaja on rauhallinen ja tietää mitä tekee niin hyvin menee. Kouluratsastus ei ole ihan Ollin laji. Se osaa ihan hyvin liikkeitä, ne ovat isoja ja ihan näyttäviä. Silti se yleensä vain häslää ja ei keskity ihan parhaansa mukaan. Kunhan ratsastaja on tomera voi tämä hieman enemmän keskittyä ja kuunnella. Esteratsastus on Ollin laji josta se innostuu ja osaa hyvin. Se innostuu entistä enemmän kun näkee ne, pienillä esteillä se yleensä vain sählää eikä tiedä mihin jalkansa laittaisi, hyppäisikö isosti vai pienestä? Ei sitä tiedä, mutta kun esteet nostetaan ainakin yli metriksi alkaa tästä esiintyä oikea estehevonen. Ollilta löytyy erittäin kiva hyppytyyli, se osaa myös laittaa korkeimmilla esteille askeleensa oikeille pakoille. Kaikillahan on kuitenkin jokin hankala kohta lajissa kuin lajissa, Ollilla on tiukat käännökset. Kun se on aina liian energinen, seuraa siitä liian reipas tahti ja käännöksissä se ei ehdi reagoida vaan tekee pitkän kaarroksen. Harjoittelulla tästäkin ongelmasta selvitään, kunhan ratsastaja pitää pehmeän käden, hyvän tuntuman, ei jännitä ja tekee hyvää yhteistyötä orin kanssa. Maastossa Ollilla voi mennä kuka tahansa. Melkeinpä ihan aloittelijatkin. Tämä ratsu on täysin maastovarma, ei sitten pelästy melkein mistään. Kisoissa Olli voi olla hieman hermona ensiksi. Kun sitä pidetään kiinni, se voi vain pyöriä ja olla hätäisen oloinen, se kuitenkin rauhoittuu kun joku istahtaa selkää.

Sukutaulu

I. Smoker 73
fwb-o. 162cm
ERJ-I, SPL-I, YLA2, ERL-III
II. C'mon and Love Me
fwb-o. 163cm
YLA3
III. Fanaation
suomenpuoliveriori
IIE. Cui Kirasa
ruotsinpuoliveritamma
IE. Satisfaction
fwb-t. 167cm
IEI. Riverdown
suomenpuoliverinen
IEE. Disturbia
suomenpuoliverinen
E. C' Bohemian Ballad
fwb-t. 165cm
ERJ-I, ERL-III
EI. Goldfever
fwb-o. 171cm
EII. Rafaello
suomenpuoliverinen
EIE. Windiona
suomenpuoliverinen
EE. Miss Sparrow
kwpn-t. 160cm
VIR MVA Ch, ERJ-II
EEI. Unspeakable Pride
kwpn
EEE. Rafaello
kwpn

Jälkeläiset

Jos sinua kiinnostaa saada varsa Ollista, ota yhteyttä sähköpostiini. Olli ottaa vastaan elämänsä aikana kahdeksan tamma, joiden rotuina pitäisi olla puoliverinen tai ratsuponi.

s.17.06.2011 fwb-o.Seventh Son (e.Mary Jane Mer)

Kisakalenteri - esillä vain sijoitukset

29.03.2011 - NJ - Kutsu - FWB orit - LKV1 irtoSERT, JS (tuom.Kata P) ---> BIS1 MVA SERT (tuom.Alina J)
18.01.2012 - NJ - Kutsu - FWB orit - LVK2 irtoSERT, JS (tuom.Terhi N)

17.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 120cm, 4/40
17.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 4/40
18.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 1/40
18.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 6/60
18.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 3/40
23.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 120cm, 3/40
28.03.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 2/40
22.06.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 1/50
22.07.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 7/50
30.07.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 120cm, 5/29
30.07.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 120cm, 5/30
01.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 2/30
01.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 1/30
04.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 2/30
06.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 5/30
06.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 4/30
06.08.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 1/40
17.11.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 7/50
27.11.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 3/30
27.12.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 3/40
28.12.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 3/40
29.12.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 3/33
30.12.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 1/40
30.12.2011, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 5/40
21.01.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 1/40
22.01.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 3/40
25.02.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 4/50
12.03.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 120cm, 4/60
12.03.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 130cm, 6/60
19.03.2012, ERJ esteratsastus, Kutsu, 140cm, 2/40

Päiväkirja

17.11.2011 > Tänään oltiin hyppäämässän Ollin kanssa Yemeran järjestämissä estekisoissa. Olli meni todella upeasti radan ja kuunteli minua erittäin hyvin, saan olla kyllä pojasta ylpeä. Vaikka voittoon asti emme päässeet, sijoituimme sentään seitsemänneksi ja kilpaili joita oli sentään 50. Hyvä suoritus siis. Illalla Olli pääsi tarhaan loppu illaksi, jossa se sai purkaa ylimääräistä energiaansa jota ihme kumma vielä oli. Tiedossa on taas aktiivista estetreeniä sekä uusia kilpailu. Oria olisi tarkoitus taas astuttaa tässä joku päivä jollakin tammalla, että saataisiin myöskin pojalle jälkeläisiä laatuarvosteluita varten. Etsinnässä on hyvin kilpaillut tamma ja minulle taitaakin jäädä se varsa itselleni jos molemmille se käy.

24.09.2011 > Ollin kanssa ollaan pidetty nytten jo yli kuukauden kisaustauko, ollaan treenattu ahkerasti sillä yhteistyön kanssa olisi vielä hieman hiomisto. Se on nyt kuitenkin korjattu, jonka takia meitäkin nähdään taas estekentillä entistä parempina. Tänään ollin kanssa oli vuorossa este treeniä, harjoiteltiin linjoja ja sarja välejä. Se menikin erittäin hyvin, Olli malttoi kuunnella ja odottaa rauhassa käskyjäni. Olen kyllä todella onnellinen, kun sain itselleni tämmöisen kisaratsun omakseni.

Valmennuksia

26.07.2011 > estevalmennus tasolla 140cm, valmentajana Ziki
Sain huomata heti, että tästä valmennuksesta tulisi hieman vauhdikkaampi. Olli ravasi reippaasti ja korkein askelin, haluten jo mennä ja lujaa. Jenza sai orin kuitenkin pidettyä hallinnassa, eikä tämä lähtenyt juoksemaan ohjasotetta karkuun. Hieman Olli yritti karata pohkeiden välistä ja päästä menemään, mutta pysyi kuitenkin rauhassa ja kuunteli ratsastajaansa. Lämmittelyesteet Olli hoiti tyylillä, vaikka usein hypäten liian korkealta. Esteiden kuitenkin noustessa hieman korkeammiksi, alkoi Olli löytää hyvää hyppykorkeutta ja rytmiä hyppäämiseen. Tein ratsukolle harjoituksen, jossa oli sarjaeste, käännös ja pystyeste, sekä jälleen käännös ja piti hypätä okseri. Käännökset olivat hieman tiukempia, joka selvästi tuotti ratsukolle vaikeuksia. Olli juoksi aivan liian reippaasti esteeltä toiselle, eikä ehtinyt saamaan itseään suoristettua ennen hyppyä. Siksi lähestymisen ollessa vino, ei myöskään hyppy onnistunut ja puomit tulivat kolisten alas. Puolipidätteillä, tiiviillä istunnalla ja ratsastajan omalla rauhallisuudella alkoi tulla hieman parannusta tähän, vaikka vauhtia olikin edelleen liikaa esteelle. Tähän siis kotikentille treeniä, että ori kulkisi rauhassa ja kuuntelisi ratsastajaa paremmin – etenkin niitä pidätyksiä!

31.07.2011 > esteratsastusvalmennus tasolla 140cm, valmentajana Donna
Minulle ennestään useampaa kautta tuttu Olli oli mukava ja positiivinen valmennettava, ja yhteistyö Jenzan kanssa oli hienosti hallussa. Aluksi kun laskeskelimme askelia maapuomeilla, tuppasi ori hieman rynnimään ja viilettämään turhankin reippaasti. Jenza taitavana ratsastajana tiesi kyllä mistä narusta piti vetää poikaa rauhoitellakseen, ja minäkin passitin ratsukon tekemään muutamia kokoamisia ja pyörimään pääty-ympyrälle. Varsinainen terästäytyminen tapahtui kuitenkin vasta kun alettiin oikeasti hypätä. Yksittäiset pystyt ylittyivät kauniilla ja luonnollisella tekniikalla, ja niin huimalla ilmavaralla, että esteitä tuntui voivan nostaa lähes loputtomiin. Sarjalla vaadittiin taas hieman lisää keskittymistä, ja jonkun pieleen menneen ponnistuksen seurauksena ratsukko teki päivän ainoat pudotuksensa. Muutaman yrityksen jälkeen heillä oli kuitenkin myös sarja hallussa. Helpohkoa rataamme ratsukko kerkesikin kiertää useampaan kertaan. Hypyt olivat hienoja ja ennen kaikkea korkeita, mutta oikeiden teiden hakeminen oli kyllä huomattavin ongelma. Ratsukko sai tätä koskien minulta tiukkoja ohjeita, joita tiukkoihin kurveihin soveltaa. Olli vain oli niin innokas ja vauhdikas, etteivät kaikki avut aina ehtineet mennä perille. Välillä oria piti viilennellä mahdollisimman kaukana esteistä, jotta hän ei pääsisi liikaa kuumenemaan. Loppuun ratsukko suoritti radan vielä kohtuullisilla teillä, mutta edelleen niistä olisi hieman voinut pois nipistää ja sitä kautta aikaan vaikuttaa.

15.07.2011 > esteratsastusvalmennus tasolla 140cm, valmentajana Lilla
Arvostan itse suuresti estehevosessa matkaavoittavaa laukkaa ja tietynlaista säpäkkyyttä. Olen useasti nähnyt orissa sellaista, mutta tänään se oli hyvinkin rauhallinen. Herättelynä otettiin rentoa ja vauhdikasta laukkaa ja nousevaa trippeliä - tyhjällä uralla reipasta laukkaa, esteelle tullessa hieman enemmän kontrollia ja tarkka hyppy. Ori oli hyvin mukana jo muutaman hypyn jälkeen ja siirryimme hieman treenaamaan suhteutettuja välejä. Olin rakentanut neljän esteen radan. Esteiden 1 ja 2 välissä oli 5-6 askelta ja esteiden 3 ja 4 välissä noin seitsemän askelta. Esteet itsessään eivät olleet myöskään helppoja - näin saatiin harjoitteeseen vaativuutta ja se valmistelee hyvin vaativimmille kisakentille. Pyysin hieman kokeilemaan erilaisia lähestymisiä esteille 1 ja 3, sekä pohtimaan, miten lähestyminen vaikuttaa suhteutetun ratsastamista. Olli yritti parhaansa myös huonoimmillakin lähestymisillä, vaikka puomeja tulikin vaihteleva määrä alas. Kehotin ratsastamaan joko reilusti reippaammin tai sitten ottaen kunnolla kiinni - sen välimaasto ei tässä käynyt, joten oli aivan ratsastajasta kiinni. Saitte loppuun hyviä onnistumisia, vaikka Olli alkoi olla hieman kypsä rauhallisempiin lähestymisiin.

01.06.2011 > esteratsastusvalmennus tasolla 140cm, valmentajana Sonju
Ruunikko ori ja ratsastajansa lämmittelivät jo kentällä, kun saavuin paikalle pitämään estevalmennusta. Olli vaikutti hyvin energiseltä, eikä kuuma päivä näyttänyt haittaavan sitä. Katselin hetken ratsukon itsenäistä lämmittelyä, kunnes aloin kasaamaan esteitä kentälle. Pyysin ratsastajaa ottamaan Ollin kanssa hieman kokoamisia, jotta ori saataisiin paremmin kuulolle ja valmistautumaan hyppäämiseen. Lämmittelyksi valitsimme jumppasarjan, joka sisälsi neljä 80 cm pystyestettä. Ensiksi laukkaa kokonainen kierros, pääty-ympyrä ja siitä jumppikselle. Olli oli innoissaan ja tuli sarjalle hyvin vauhdikkaasti, mutta onneksemme se selvisi siitä kaatumatta, vaikka hieman sohelsikin jaloillaan. Pyysin teitä tulemaan sarjan vielä muutamaan otteeseen, mutta paljon rauhallisemmin. Ratsastaja sai Ollin hieman paremmin kuuntelemaan seuraavilla kerroilla, joten sarja meni hyvin ja pääsimme jatkamaan eteenpäin. Seuraavaksi otimme hieman korkeampia, yksittäisiä esteitä, kuten pystyjä ja oksereita, joiden korkeus pyöri siinä metrin ja 130 senttimetrin välillä. Olli oli näistäkin hyvin innoissaan, mutta korkeammat esteet saivat oriin ajattelamaan hieman enemmän, eikä samanlaisia kömmellyksiä tapahtunut, kuin lämmittelyissä. Lopuksi otimme vielä pienen radan, joka koostui jumppasarjasta, muutamasta pystystä, okserista ja muurista. Olli oli edelleen hyvin innokas, mutta ratsastaja sai pidettyä oriin kurissa ja selvisitte radasta mainiosti. Hieman enemmän tiukkuutta käännöksiin.