FREEWEBSIN KETTUILUN VUOKSI ROJO GATO SIIRTYY UUDELLE DOMAINILLE, tästä kiitokset swiikkikselle. (: UUSI OSOITE ON HALAAMO.NET/ROJOGATO! Päivittäkää linkkinne.

Älä anna ulkokuoren hämätä

Miksi kulkea massan mukana, kun voi olla erilainen?

Miksi, niin, miksi. Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni 07.03.2007 lähtien, eli siitä päivästä lähtien, kun muutin vanhan ruputallini Rojo Gatoksi. Miksi kaikkien täytyisi kulkea massan mukana ja valita uusimmat muotirodut itselleen, kun voisi olla erilainen, kasvattaa erilaisia rotuja ja nousta esiin siitä massasta? Koska näitä erilaisia talleja tuntui löytyvän oletettua vähemmän, minun täytyi siis kantaa korteni kekoon, ja perustaa sellainen. Rojo Gato, eli Rojis vaan, on omaksunut tyylikseen mitä erilaisimpia virityksiä, aina oudon värisistä ulkoasuista kummallisiin hevosiin (vai kuinka moni teistä törmää päivittäin berbereihin?).

Rojiksen toiminta on melkolailla monipuolista; vaikka perinteiselle hoitajatoiminnalle ei löydy innostusta, on toki muitakin vaihtoehtoja. Hevoskasvatus, roduista lusitano, berberihevonen ja hannover, kilpailutoiminta (päsiassa jaosten alaiset este-ja koulukisat) ja tuontihevoset yllä mainituista roduista. Myöskään satunnaiset valmennukset eivät ole poissuljettuja.
Tämä paikka on annos rakkautta, kourallinen menestystä, hyppysellinen hyviä hevosia ja ripaus kunnianhimoa - kaikkea, mitä tarvitaan oman tyylin luomiseen - tyyli, nimeltä Rojo Gato

Tervetuloa erottumaan joukosta!
Syysterveisin; Maarya (VRL-2434, EVR) ja tallin hevoset


Nippelitieto

päivitetty:21.09 - lue päivityksiä

~ Vieraskirja
~ Yhteistyössä Maple Hill's Warmbloods
~ Ystävyydessä Adam Warmbloods

This site is hosted by freewebs