1.1.2007
Uusi vuosi alkoi
Vuoden vaihde sujui rauhallisesti kotona.
Wilmalle aivan uusi asia oli raketit.. Se säikkyi pauketta.
Kun mekin lähdimme ampumaan raketteja pihalle, Wilma seurasi tilannetta ikkunasta. Lopulta se rauhoittui kun tiesi meidän olevan aivan lähellä.
10.1.2007
Wilma steriloitiin.
Toimenpide tehtiin eläinklinikka Avec:issä.
Päädyimme tuohon leikkaukseen, koska Wilmalla tuli ensimmäisten juoksujen jälkeen valeraskaus, joka kesti melko pitkään ja masensi Wilman.
Lääkäri sanoin, että usein miten valeraskaudet vain pahenevat kerta toisensa jälkeen. Kasvattajakin oli sitä mieltä, että leikkaus kannattaisi.
Ei olla ikinä ajateltukkaan, että Wilmalla pentuja tehtäisiin, joten ei ollut mitään estettäkään miksemme olisi Wilmaa leikkauttaneet.
Jäähän siinä juoksutkin pois, joka helpottaa elämää, kun jossain vaiheessa kuitenkin Wilmalle otetaan kaveriksi Vanhaenglanninbulldoggi uros.
20.1.2007
Vihdoinkin mekin päästiin osallistumaan Rautakoira treenijuttuun Wilman kanssa :)
Takkaasprintin idean Wilma tajusi melko nopeasti, mutta leikkauksestakin kulunut vasta 10 päivää, niin piti rauhallisesti kokeilla muutamaa lajia.

1.3.2006
Wilma käytettiin helmikuun loppu puolella lääkärissä, virtsankarkailun vuoksi. Lääkäri arveli tämän johtuvan 10.1 tehdystä kohdun poistosta. Wilma sai vaivaan lääkkeen nimeltä Propalin. Lääkitystä luultavasti jatketaan läpi elämän.
2.3.2007
Muutto. Muutettiin rivitaloon, kiva pieni piha ja sillai
, tosin Wilma saapui uuteen asuntoon vasta parin päivän kuluttua, jotta kerkisimme laittaa vähän tavaroita paikoilleen, ettei Wilmalle tulisi mitään paniikkia uudessa, oudossa ja sekaisessa paikassa. Ensimmäinen ilta Wilmalla meni aika rauhattomasti, ei oikein osannut rauhoittua uudessa paikassa. Illalla se alkoikin kiukutella samalla tavalla kuin kylässä ollessamme "mennään jo kotiin".. Neiti piti siinä vaiheessa mennä laittamaan nukkumaan, peitellä ja kaikkea
.
Seuraavana päivänä raukka joutu jo jäädä yksin uuteen asuntoon, onneksi iskä oli väsännyt meille koira portin, joka estää Wilman pääsyn olohuoneeseen (eipä tarvitse pelätä uusien nahkasohvien puolesta). Muita ratkaisuja; keittiönpöydälle hiirenloukkuja, jottei hyppisi pöydälle. Makuuhuoneen ja eteisen ovenkahvoihin myös kiinnitetty hiirenloukut, jottei raavi ja hypi ovia vasten.. Tiedän noi hiirenloukut kuulostaa kauheilta, mutta se toimii. Kertaakaan ei ole tassu tai nekku jäänyt väliin, ollaan vaan näytetty miten puruluulle käy, se napsahdus-ääni varmaan säikäytti Wilman niin, ettei edes uskalla omaan nenään kokeilla. Tota kiirenloukku systeemiä ehdotettiin eläinkaupassa.
<- Wilma uudessa kodissamme :)
24.4.2007
Koirapuistoilua.
Pidemmän lenkin jälkeen käveltiin koirapuiston ohi ja kateltiin josko se sattuisi olemaan tyhjillään. Olihan se tyhjillään, joten mentiin sinne keppiä heittelemään ja leikkimään. Hetken kuluttua tuli kaksi autoa, joissa näkyi olevan koiria kyydissä. Tottakai heti otin Wilman kiinni ja kysyin tulijoilta koirista. Onneksi kaikki kolme koiraa uroksia; Eetu (pyreneittenmastiffi) Pave ja Turo (suomenajokoiria). Pave (7kk.) oli kuitenkin se kivoin leikkikaveri. Kyllä iso Eetukin sai kyytiä, kun Wilma pisti pojan juoksemaan..
Harmi vaan, ettei ollut kameraa mukana 
26.4.2007
Tänään käytiin rokotuksilla. Samalla Wilma pääsi puntariin, painoa likalla on 22,1 kg. Lääkärin mukaan just sopiva paino, ei tarvii yhtään lisää, eikä tarvii yhtään paino pudotakaan 
8.5.2007
Tänään alkoi kurssi, jossa harjoittelemme toko-liikkeitä.
Ensimmäinen tunti sujuin hyvin, vaikka vähän jännittikin miten Wilma suhtautuisi muihin koiriin, varsinkin narttuihin. Tuolla koulutuksessa meidän tavoitteena on oppia entistä paremmin sivulle menot yms. On paljon helpompi harjoitella, kun siitä saa palautteen ja mahdolliset virheet, joita itse teen korjataan myös :)
Kurssilla Wilman lisäksi on kolme koiraa.. se on mielestäni todella hyvä juttu, koska kouluttajan on paljon helpompi seurata meidän kaikkien harjoittelua ja puuttua mahdollisiin virheisiin, toisin kun olisi esim. kymmenen koirakkoa, joita kaikkia pitäisi seurata samaan aikaan ja koittaa siinä välissä antaa kaikille palautetta ja korjata niitä virheitä.
14.9.2007
Laumaamme tuli uusi jäsen, vanhaenglanninbulldoggi Aku.
Käytiin hakemassa Aku Ruotsista, Skånesta. Pennun haku reissun ajan Wilma sai olla 'mummilassa' :)
Akun ja Wilman ensikohtaaminen sujui melko hienosti.. Wilma kyllä pelkäsi Akua aika paljo, ei oikein tajunnut mikä se pissalta paiseva pullukka on.
Seuraanava iltana ne jo leikkivät keskenään :)
29.9.2007
Rautakoira treenit Loviisassa.
Aku pääsii ensimmäistä kertaa mukaan rautakoira treeneihin.
Olimme niin vähä lukuisina paikalla, joten pääosin Aku ja Minni (englanninbulldoggi) juoksenteli kentällä leikkien.
Wilman kanssa vedettiin rengasta ja kokeiltiin patukkarallia, Wilman tajusi lajin idean melko hyvin :)
^Wilma on niin iloisen näköinen :)
28.11.2007
Paljon onnea Wilma! Wilmalla 2v. synttärit!
2.12.2007
Tänä aamuna oli lunta ihanasti maassa! Lähdettiin Wilma kanssa lenkille, sää oli siihen mainio.
Harjoittelimme seuraamista ja liikkeestä seisomista. Kaikki onnistui loistavasti!
Kävi kyllä mielessä, että mites tää nyt tälläi. Yleensä saa tehdä töitä, että Wilmaan saa sellasta pidempi kestoista
katsekontaktia. Tuppaa aina olee sen katseet sellasia vilkasuita ja sitten taas muka jossain on jotain mielenkiintoisempaa.
Taidan olla sen mielestä niin tylsä.... vaikka kuinka koittaa sitä innostaa. Kait silläkin niitä huonompia päiviä, jolloin ei vaan kiinnosta.
Mutta nyt sain olla kerrankin ylpeä tytöstä. Seurasi niin hienosti, kontakti pysyi tosi hyvin ja liikkeestä seisominen onnistui,
vaikka just oli mennyt ihminen ohi. Se ei edes vilkaissut sen ihmisen pärään.. Toisaalta jätin sen vähän 'riskillä', koska en
ollut ollenkaan varma jäisikö se siihen paikalleen seisomaan vai lähtisikö se ihmisen perään, mutta siinä se vaan minun perääni katsoi. 
Tähän kaikkeen innostukseen ja keskittymiseen saattaa löytyä syy siitä, että ollaan pidetty taukoa treenamisen kanssa.
Illalla ei ollutkaan enää lunta maassa. Vettä satoi ja oli märkää! 
Ei olis yhtään huvittanut iltalenkillekään lähteä...!
24.12.2007
Hyvää joulua!
Tietenkin lapsukaiset saivat pienet joululahjat.
Reccu-serkulta taisi tulla parhaat lahjat. Aku sai pehmo leopardin ja Wilma pehmo tiikerin, joita sillä on jo ennestään kaksi, mutta se tykkää sellasesta niin kovasti :) Sai Reculta sen ensimmäisenkin. Silloin Wilma oli just meille tullut, että se oli vähän niinkuin ristiäislahja ja sekin tikru vieläkin hengissä.. kaikki muut lelut rikkonut...kumma juttu :)
Meiltä ne sai vaan tylsät maissi siilit - sellaset syötävät.
Akuhan riemastui elämänsä ensimmäisestä lahjasta ja pissasi lattialle....
Eikä sillä koko iltana onnistunut ulkona pissalla käyminen, kun ei malttanut päästää lelustaan irti.
Wilman mieleen oli se siili enemmän, kun senhän pystyi syödä - toisin kun tiikeriä.
2.4.2008

24.11.2008
Viikonloppuna saatiin reilusti lunta :) Koirat oli riemastuivat. Lenkkillä Wilman oli koko ajan pakko pomppija ja hyppiä ojiin. Taisi olla likalla hauskaa. Akulla oli vähän ongelmia, kun hankeen upposi. Pojan oli hankala sieltä ylös päästä, kun on vähän kömpelömpi tapaus Wilmaan verrattuna..
Maanantaina jäi aamulenkit vähän lyhyiksi, kun oli kaivettava auto kinoksista!
Tänään saisi hyviä talvikuvia.