Jouluksi kotiin
Author: Willy
Fandom: Harry Potter
Genre: Romance, slash, fluff, incest
Pairing: Sirius/Regulus
Rating: PG
Summary: Siriuksen joulu saa yllättävän käänteen, kun muut Kelmit ilmoittamat lähtevänsä jouluksi pois Tylypahkasta.
Disclaimer: En saa tästä koheltamisesta rahaa ja hahmot kuuluvat jumalaiselle J.K Rowlingille.
A/N: Kirjoitin tämän viime jouluaattoa vastaisena yönä, kun sain äkillisen innostuksen ja ispiraation kirjoittaa joululahjaficcin lukijoille.
Sirius ei muistanut, milloin oli viimeksi saanut perheeltään joululahjan. Oikeastaan Sirius ei ollut edes varma, oliko hän saanut perheeltään koskaan pientäkään lahjaa. Siriuksen vanhemmat olivat vihanneet vanhinta poikaansa niin kauan kuin Sirius kykeni muistamaan eikä hän osannut tuntea edes pahaa oloa tästä laiminlyönnistä siitäkään huolimatta, että hänen pikkuveljensä Regulus avasi joka joulu monta kymmentä pakettia toisensa jälkeen. Siriuksen joulut olivat olleet huomattavasti mukavampia sen jälkeen kun hän oli aloittanut opintonsa Tylypahkansa ja saanut viettää joulunsa siellä ystäviensä kanssa.
Siksi Siriukselle tuli täytenä yllätyksenä, kun Regulus tuli muutamaa päivää ennen joululoman alkua hänen luokseen aamiaisella, mikä jo pelkästään oli tarpeeksi pätevä syy saamaan Siriuksen hälytyskellot soimaan.
”Että tulisin jouluksi kotiin? Joo, unta näet”, Sirius tuhahti epäuskoisena ja yritti suoda munakkaalleen jakamattoman huomion. Asiaa häiritsivät Remus, James ja Peter, jotka seurasivat Siriuksen ja Reguluksen sanavaihtoa ahnaasti ja Regulus, joka loi parhaillaan varsin vakuuttavia koiranpentukatseita Siriukseen päin. Regulus oli hyvä näissä katseissa ja usein hän saikin niiden avulla haluamansa, mutta tällaisessa tilanteessa Sirius ei nähnyt mitään syytä alistua pikkuveljensä tahtoon. Hän ei vapaaehtoisesti rupeaisi pilaamaan korkealla kukoistavaa joulumieltään.
”Ihan totta, Sirius. Siitä on aikaa kun viimeksi edes kävit kotona”, Regulus maanitteli ja loi hitusen syyttävän katseen Jamesiin, jonka luo Sirius oli muuttanut edellisenä kesänä. Regulus tiesi itsekin, että Sirius oli lähtenyt kotoaan omasta vapaasta tahdostaan ja ettei James ollut pakottanut Siriusta muuttamaan perheensä luo. Silti Reguluksesta tuntui hyvältä syytää poikaa siitä, ettei hänellä ollut enää veljeä tukenaan ja seuranaan Kalmanhanaukiolla. Eivät Sirius ja Regulus oikeastaan olleet kovinkaan läheisiä, mutta silti Siriuksen olemassa olo oli piristänyt Reguluksen harmaita päiviä siinä synkässä talossa, joka löyhkäsi pimeyden voimilta.
”Minulla ei ole mitään innostusta tulla kotiin enää koskaan ja sinä tiedät itsekin mistä syystä. Rakkaat vanhempamme eivät varmaan edes päästäisi minua kynnyksen yli siihen luolaan. Joten kiitos ei”, Sirius sanoi ja joi ison kulauksen kahvistaan. Totuuden nimissä Sirius ei ollut aikoihin kutsunut Kalmanhanaukiota kodikseen, mutta hän päätti olla sanomatta sitä sillä hetkellä ääneen ettei Regulus saisi minkään asteen halvausta.
Regulus huokaisi raskaasti, vetäytyi kauemmas ja loi sitten vielä yhden anovan katseen isoveljeensä.
”Eikö mikään saa mieltäsi muuttumaan?” Regulus kysyi hiljaisella äänellä. Sirius katsoi veljeään hieman hämmästyneenä yrittäen ymmärtää, miksi tämä kuulosti niin surulliselta. Tuskin Siriuksen olemassaolo niin paljon Regulukselle merkitsi.
”Ei. Olen viettänyt parhaat jouluni Tylypahkassa, eikä tämä joulu tule olemaan poikkeus. Täällä on ihmisiä joille minä merkitsen enemmän kuin kasa hevoskotkan sontaa”, Sirius sanoi.
”Tuo ei ole totta! Sinua kaivataan kotona!” Regulus huudahti ja iski kätensä pöytään sellaisella voimalla, että astian helisivät.
”Jaa kuka kaipaa? Oljoko? Sitä minä kaipasinkin, joulua Oljon kanssa. Meillä on varmasti tosi mukavaa siivotessamme kinkunpalasia lattialta”, Sirius vastasi sarkastisesti. Regulus katsoi Siriusta hieman loukkaantuneena ja laski kätensä turhautuneena sivuille.
”Päätöksesi on siis lopullinen?”
”Se on”.
Regulus huokaisi vielä kerran, ennen kun lähti takaisin luihuisten pöytään. Sirius katseli pikkuveljensä etääntyvää selkää ja oli pahoillaan tämän puolesta - ei Sirius itsekään olisi halunnut viettää yksin joulua vanhempiensa kanssa kun hänellä oli Tylypahka ja ystävät toisena vaihtoehtona.
Vaikka tänä vuonna ihmeen moni tuntui lähtevän kotiin jouluksi. Peter oli ilmoittanut asiasta jo joulukuun alussa, mutta se ei ollut vielä masentanut Siriusta kovinkaan paljon. Kyllä hän Peteristä omalla tavallaan piti, muttei tämä ollut koskaan merkinnyt hänelle yhtä paljon kuin Ramus ja James.
Remus oli puolestaan viime viikolla kertonut lähtevänsä ulkomaille isoäitinsä luokse eikä mitenkään voinut luistaa tilaisuudesta kun paikalle oli tulossa koko suku. Sirius ei ollut uskoa korviaan Remuksen kertoessa joulusuunnitelmissaan, siitä oli seurannut huutoa ja Sirius oli syyttänyt Remusta kelmien jouluperinteen rikkomisesta. Remus oli pahoittanut mielensä ja Sirius oli saanut lohduttaa ystäväänsä kauan, ennen kun tämä piristyi. Lopulta Sirius oli antanut Remukselle luvan livahtaa ulkomaille sinä jouluna, kunhan tämä toisi hänelle jotain hyvää tuliaisiksi.
~*~
”James, sinä et kerta kaikkiaan voi jättää minua yksin jouluna”, Sirius parahti kun James kertoi uutiset viimeisen koulupäivän aamuna ystävilleen puristaen samalla kädessään kirjettä, jonka pöllö oli juuri tuonut hänelle.
”Olen pahoillani Sirius, mutta sinä tiedät miten kauan olen jo halunnut nähdä maailmaa. Nyt kun vanhempani ovat lopultakin varanneet laskettelumatkan Sveitsiin, niin sinä pilaat iloni kiukuttelemalla”, James tuhahti. Sirius mutristi huultaan ja loi syyttävän katseen ihmiseen, jota kutsui parhaaksi ystäväkseen.
”Tuskin olit laskettelusta noin kiinnostunut ennen kun nimeltä mainitsematon Lily Evans hehkutti miten ah niin ihanan ja vapauttavan tunteen siitä saa”, Sirius sanoi paksulla äänellä. James katsoi toista epäuskoisena ja purki nousevaa raivoaan kädessään olevaan kirjeeseen puristamalla sen ryttyyn.
”Älä sotke Lilyä tähän”, James sanoi uhkaavasti.
”En ole sotkemassakaan. Ihan sama minulle, pidä typerä laskettelumatkasi”, Sirius murahti ja retkotti mielenosoituksellisesti tuolillaan.
”Sirius, älä viitsi. Minä todella haluan Sveitsiin ja sinä teen lähdöstä vain vaikeamman tuolla käytöksellä. Pilaat vielä kaikkien joulun”, James sanoi yrittäen pitää äänen rauhallisena, ettei oli karjunut Siriukselle pää punaisena.
Sirius mietti hetken Jamesin sanoja ja pyöritteli lusikallaan kulhossa lilluvia muroja. James oli oikeassa, hänen kiukuttelunsa ei hyödyttänyt mitään. James oli hänen ystävänsä ja totta kai Siriukselle oli tärkeintä, että hänen ystävänsä voisivat viettää ikimuistoiset joulut. Hän oli tottunut viettämään surkeita jouluja Kalmanhanaukiolla, ei hän kuolisi jos joutuisi viettämään vielä yhden kamalan joulun elämässään.
”Anteeksi, James. Ihan totta, mene Sveitsiin ja pidä hauskaa minunkin puolestani”, Sirius sanoi ja taputti Jamesia rohkaisevasti selkään suoden tälle samalla jonkin hymyn tapaisen.
”Sirius, ehkä sinä voit tulla mukaan?” James ehdotti hieman epävarmasti.
”Ei, James. Minulla ei ole rahaa kustantaa itse matkaani ja sinun vanhempasi ovat jo antaneet minulle niin paljon, että kuolisin jos vielä ottaisitte minut mukaan matkallenne. Äläkä minusta huoli, kyllä minä jotain keksin. Kiitos kuitenkin”, Sirius sanoi ja taputti Jamesia uudestaan selkään, tuntien itsensä viimeistelemättömäksi robotiksi.
~*~
Myöhemmin samana päivänä, kun oppitunnit olivat päättyneet ja suurin osa oppilaista häipynyt lomalle, Sirius asteli yksin pitkin käytäviä matkalla Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän oli juuri käynyt saattamassa ystävänsä Tylyahon juna-asemalle ja vannonut näille hampaat irvessä pistävänsä Tylypahkan joululomalla aivan uuteen uskoon, vaikka koko ajatus Tylypahkan uudelleen sisustamisesta yksin masensi Siriusta. Hänen olonsa oli apea vaikka hän kuinka yritti vakuutella itselleen, että oli se ja sama millainen hänen joulustaan tulisi kunhan hänen ystävänsä saisivat viettää parhaan mahdollisen joulun.
Sirius oli niin oman synkistelynsä pauloissa, ettei katsonut eteensä ja törmäsi johonkuhun itseään hieman lyhyempään. Sirius nosti katseensa lattiasta edessään olevan pojan kalpeisiin kasvoihin, joita kehysti musta, siististi leikattu hiuskuontalo ja joiden keskuksena tuikkivat syvänsiniset silmät. Regulus.
”Ai sinä”, Sirius sanoi ontosti ja mulkoili veljeään ihan kuin tämä olisi ollut syypää hänen yksinäiseen jouluunsa.
”Hyvää joulua sinullekin”, Regulus sanoi loukkaantuneena.
”Eikö sinun pitäisi olla jo junassa matkalla Lontooseen?” Sirius kysyi.
”Ei, lähden vasta huomenna poimittaislinjalla”, Regulus vastasi. Sirius nyökkäsi väkinäisesti ja kaksikon välille lankesi hiljaisuus.
Kun kumpikaan pojista ei tehnyt elettäkään jatkaakseen keskustelua, Regulus astui Siriuksen ohi ja lähti astelemaan käytävää eteenpäin.
”Minun täytyy nyt mennä pakkaamaan loput tavarani. Hauskaa joulua, Sirius”, Regulus sanoi. Silloin Sirius sai ajatukseen, eikä hän miettinyt sitä sen pidemmälle kun oli jo käännähtänyt kannoillaan ja harpponut Reguluksen perään.
”Regulus, odota!” Sirius huudahti. Regulus pysähtyi ja jäi odottamaan, että Sirius oli saanut hänet kiinni.
”Mitä nyt?”
”Tuota… Kaikki mitä olin suunnitellut jouluksi meni mönkään kun kaikki ystäväni ilmoittivat lähtevänsä jouluksi pois. Nyt kun minulla ei ole parempaakaan tekemistä on kai se ja sama missä jouluni vietän, joten olisiko tarjous kotiin tulosta vielä voimassa?” Sirius kysyi ja katui saman tien, että oli sanonut sen. Mitä hän oikein ajatteli? Menisikö hän todellakin vapaaehtoisesti takaisin Kalmanhanaukiolle idiootti vanhempiensa luo? Kuitenkin siitä huolimatta, että ajatus oli järjetön ja tuhoon tuomittu Sirius tunsi pienen toivon liekin syttyvän sisällään. Sirius ei ollut viettänyt aikaa Reguluksen kanssa pitkään aikaan ja nyt oli hyvä tilaisuus korjata asia. Sirius ja Regulus olivat pieninä olleet todella läheisiä, mutta heidän kasvaessaan ja Siriuksen saatua uusia ystäviä ja asettuessa yhä hanakammin vanhempiaan vastaan olivat heidän välinsä väkisinkin viilenneet.
Aluksi Regulus tuijotti isoveljeään närkästyneellä katseella joka tuntui sanovan ”unta näet, mitäs et suostunut silloin kun kysyin”, mutta se siirtyi nopeasti sivuun ja vaihtui vilpittömäksi ja innostuneeksi hymyksi.
”Tietenkin. Nähdään huomenna aulassa yhdeltätoista”, Regulus sanoi ja hyppäsi varoittamatta Siriuksen kaulaan. Sirius tuijotti pöllämystyneenä veljensä mustia hiuksia ja vastasi tämän halaukseen kömpelösti. Hänen mielensä muuttuminen näytti merkitsevän Regulukselle yllättävän paljon ja se vahvisti Siriuksen halua viettää vielä yksi joulu Kalmanhanaukiolla.
~*~
Seuraavana päivänä Sirius seisoi sovittuun aikaan aulassa tavaroidensa kanssa odottamassa veljeään. Hän oli aikaisemmin ilmoittanut tuvanjohtajalleen professori McGarmiwalle, ettei jäisikään jouluksi Tylypahkaan. Kuullessaan Siriuksen lähtevän kotiin McGarmiwa oli näyttänyt siltä, että lähettäisi Siriuksen suorinta tietä sairaalasiipeen, mutta oli tyytynyt sitten toivottamaan Siriukselle hauskaa joulua.
”Sirius!” kuului innostunut huuto aulan toiselta puolelta. Sirius kääntyi äänen suuntaan ja näki Reguluksen juoksevan innoissaan häntä kohti.
”Oletko valmis?” Regulus kysyi.
”Aina”, Sirius vastasi ja lähti yhdessä Reguluksen kanssa ulos linnan ulko-ovista.
Ulkona heitä tervehti kirpeä pakkaspäivä. Yöllä satanut uusi lumi oli peittänyt koko pihamaan ja lumi oli vielä lähes koskematonta. Hengitys nousi höyrynä ilmaan ja lumi ratisi hiljaa Siriuksen ja Reguluksen kenkien alla, kun he kulkivat pihan poikki kohti linnan portteja, joiden takana poimittaislinja jo odotti koululta viimeisenä poistuvia oppilaita.
~*~
Hieman myöhemmin Sirius löysi itsensä seisomasta talon edestä, jota hän oli kauan sitten kutsunut kodiksi.
”No, mennään sitten”, Regulus sanoi hieman vaivaantuneena aistien Siriuksen epäröinnin.
”Kuule, Regulus, ehkä tämä ei sittenkään ole hyvä idea”, Sirius sanoi epäröiden ja kääntyi lähteäkseen pois pihasta aikeenaan viettää joulu mieluummin vaikka kadulla kun hänen edessään kohoavassa talossa. Regulus kuitenkin tarttui napakasti kiinni Siriuksen käsivarresta, estääkseen tätä lähtemästä.
”Hyvin se menee, minä olen sinun kanssasi”, Regulus kuiskasi Siriuksen niskalle.
Se hetki oli merkillinen, eikä Sirius ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään sen kaltaista. Hänen lävitseen virtasi äkillinen lämmön aalto kun Reguluksen sormet kietoutuivat hänen kätensä ympärille ja puristivat hellästi. Koko Reguluksen olemus antoi ymmärtää, että nuorempi poika todella välitti vanhemmasta ja halusi, ettei tämä joutuisi katumaan päätöstään.
Sirius kääntyi hitaasti ympäri ja hänen katseensa hakeutui omine lupineen Reguluksen silmiin. Sirius veti terävästi henkeä, miksei hän ennen ollut ajatellut miten kaunis Regulus oli kaikilla mahdollisilla tavoilla? Sirius oli viime vuosina toitottanut itselleen, että Regulus oli typerä idiootti joka uskoi kaiken mitä heidän vanhempansa tälle sepittivät, mutta nyt Sirius muisti myös Reguluksen viattoman ja rakastettavan puolen. Regulus ei ollut tyhmä, vain hieman sinisilmäinen ja siksi hänet oli helppo saada uskomaan mitä vain. Nuoremman pojan ulkonäössäkään ei ollut valittamista. Regulus oli siro, muttei kuitenkaan liian naisellisella tavalla ja tämän siniset silmät riittivät samaan yhden jos toisenkin naisen – ja miksei miehenkin – pään sekaisin.
”Kuten omani”, Sirius ajatteli ja pojan olisi tehnyt mieli hakata päätään lähimpään seinään. Koko jouluhössötys oli varmaan ajamassa häntä hulluuden partaalle sillä ajatukset jotka Regulus hänessä sytytti eivät olleet normaaleja. Eihän kukaan normaali ihminen voinut tuntea halua suudella omaa veljeään, eihän? No, oli se normaalia tai ei Sirius kuitenkin ajatteli niin ja vaikka hän oli halunnut hän ei kyennyt tuntemaan siitä syyllisyyttä.
”Mennään”, Regulus sanoi ja lähti taluttamaan Siriusta ovelle, jota Regulus sen luo päästyään koputti napakasti. Sisältä kuului askelia ja hetkeä myöhemmin rouva Musta avasi oven. Tämän kasvoille kohosi niin sanottu hymy kun tämä huomasi Reguluksen ja sen hymyn muodostaminen näytti kivuliaalta ja väkinäiseltä, koska rouva Mustaa ei kovinkaan usein nähty hymyilemässä ja siitäkin kai osakiitos kuului Siriukselle. Se väkinäinenkin hymy kuitenkin kuoli rouva Mustan kasvoilta, kun tämä huomasi vanhemman poikansa.
”Regulus, mitä tuo verenpetturi täällä tekee?” rouva Musta kysyi kuin Siriusta ei olisikaan.
”Minä ajattelin, että olisi kivaa jos Sirius tulisi edes jouluna kotiin”, Regulus sanoi ja väänteli käsiään uskaltamatta katsoa äitiään.
”Kivaa? Ja kenen mielestä?” rouva Musta kysyi.
”Minähän sanoin, että tämä on huono idea”, Sirius murahti.
”Niin totisesti oli”, rouva Musta sihahti.
”Minä ainakin haluan, että Sirius on tänä jouluna kotona! Ja jos sinä ja isä ette laske häntä sisälle niin en tule minäkään!” Regulus huusi varoittamatta äidilleen.
Kolmikon keskuuteen laskeutui hetkeksi hiiskumaton hiljaisuus rouva Mustan ja Siriuksen tuijottaessa epäuskoisina Regulusta. Sirius ei tiennyt mitä olisi ajatellut. Regulus puolusti häntä!
”No, olkoon sitten, mutta katsokaakin että nulikka pysyy kaukana silmistäni”, rouva Musta myöntyi lopulta ja sipsutti raivosta puhisten sisälle.
”Kuten haluat, äiti”, Sirius murahti painottaen viimeistä sanaa ja astui sisälle taloon.
Kaikki oli kuten sinä päivänä, kun Sirius oli käynyt talossa viimeksi. Kotitonttujen päät kököttivät paikoillaan ja kolkko sisustus oli säilynyt ennallaan.
”Äläkä sitten uneksikaan, että panen tikkua ristiin sinun hyväksesi”, rouva Musta sihahti Siriukselle samalla kun mulkoili nyrpeänä vanhemman poikansa vaatetusta, joka koostui repaleisista farkuista ja ylisuuresta mustasta paidasta, jossa luki punaisella ’Anturajalka’. James oli teettänyt heille kaikille paidat heidän lempinimillään varustettuna silloin kun James, Peter ja Sirius olivat lopultakin onnistuneet muuttumaan eläimiksi.
Rouva Mustan katse liukui Siriuksen vaatteista tämän kenkiin, jotka oli potkaistu huolettomasti nurkkaan ja jättäneet kalliille matolle kurajälkiä joita Oljo varmasti parkuisi myöhemmin.
”Sirius, voit nukkua vanhassa huoneessasi. Siellä ovat vielä kaikki huonekalut paikallaan”, Regulus sanoi aistittuaan äitinsä lähestyvän raivonpuskaan.
”Kukaan ei ole varmaan halunnut koskea sellaisiin tavaroihin jotka verenpetturi on saastuttanut”, Sirius sanoi happamasti ja seurasi tavaroineen Regulusta yläkertaan, jossa heidän molempien huoneet sijaitsivat.
”Ei mikään kovinkaan hilpeä jälleennäkeminen”, Sirius sanoi heidän astelleessaan pitkää käytävää eteenpäin.
”Äh, ei äiti tarkoittanut”, Regulus sanoi epätoivoisesti. Sirius naurahti ilottomasti.
”Ei varmaan niin”.
”Minä niin toivoin, että sinulle tulisi hauska joulu. Taisin epäonnistua pahasti”, Regulus sanoi surkealla äänellä. Sirius kohotti katseensa pikkuveljeensä niin nopeasti, että hänen niskansa niksahti. Reguluksen silmät kimmelsivät ja tämän katse oli kohdistunut lattiaan.
”Regulus, minulle on ihan sama kuinka typerästi äiti käyttäytyy sillä se ei vaikuta jouluuni mitenkään. Kunhan minulla on sinut seuranani niin minulla on varmasti hauskaa”, Sirius sanoi ja kietoi kätensä veljensä ympärille.
”Tarkoitatko sitä todella?” Regulus kysyi ja kohdisti kyyneleiset silmänsä Siriukseen.
”Joka sanaa”, Sirius vakuutti.
~*~
Seuraavana aamuna herätessään Siriuksella kesti hetki tajuta missä oli. Vähitellen edellinen päivä palautui hänen mieleensä ja Sirius oli mielellään palannut uneensa, jossa hän oli ollut ystäviensä kanssa jossain kaukana pohjoisessa, paikassa jossa oli lumikinokset kohosivat valtavina kohti taivaalla leiskuvia revontulia.
Sirius pyöri aikansa lakanoidensa seassa, kunnes hän luopui toivosta nukahtaa uudelleen ja nousi istumaan sänkynsä reunalle. Siriuksen vanhaan huonon seinät olivat harmaat ja loistivat tyhjyydellään. Huoneessa ei ollut sängyn lisäksi muita huonekaluja kuin kulunut kirjoituspöytä lähes puhki kuluneine tuoleineen, ränsistynyt vaatekaappi sekä suuri matka-arkku, jonka Sirius oli raahannut mukaansa Tylypahkassa ja johon oli pakattu kaikki Siriuksen tärkeimmät tavarat.
Sirius nousi huokaisten ylös, puki ylleen aamutakin ja pujahti ulos ovesta hiljaiseen taloon. Käytävän kello näytti jo puoltapäivää ja Sirius olisi odottanut talon olevan täynnä hänen äitinsä rääkymistä, mutta kaikkialla oli kuitenkin hiljaista. Sirius asteli portaat alas kohti alakertaa, jossa hän kohtasi päivän ensimmäisen epämiellyttävän asian; Oljon. Otus mulkoili Siriusta rumasti keittiön ovelta ja jupisi tuttuun tapaansa itsekseen.
”Verenpetturi ipana on tullut takaisin pilatakseen emännän joulun. Voi emäntä parkaa, kun on saanut tuommoisen saastaisen rotan pojakseen…”
”Ah, Oljo, ajattelinkin että kuulin sinun suloisen äänesi”, Sirius sanoi, hän ei antaisi edes Oljon pilata joulutunnelmaansa. Oljo meinasi saada sydänkohtauksen kun Sirius puhui sille.
”Oljo ei sanonut sanaakaan”, Oljo sanoi niin epäuskottavaan sävyyn, ettei se olisi huijannut edes tavallista tyhmempää peikkoa.
”Hyvää joulua, Oljo!” Sirius sanoi kirmatessaan tontun ohi kohti olohuonetta.
”Hyvää joulua, verenpetturi ipana”, Oljo sanoi mutisten lauseen lopun omasta mielestään hiljaa, vaikka se tuskin jäi edes nurkkaa nakertavalta hiireltä kuulematta.
Olohuoneesta Sirius löysi Reguluksen, joka seisoi suuren joulukuusen vierellä ilmeisesti tarkoituksenaan aloittaa sen koristelu.
”Huomenta, Sirius. Haluatko auttaa minua koristelemaan joulukuusen?” Regulus kysyi ja nyökkäsi kohti lattialla kököttävää pahvilaatikkoa, joka oli täynnä joulukoristeita.
”Tietysti”, Sirius vastasi innoissaan, hän ei ollut koskaan ennen saanut koristella joulukuusta. Tylypahkassa se oli automaattisesti henkilökunnan tehtävä ja kotona hänelle ei ollut koskaan ennen sitä iloa suotu.
”Missä isä ja äiti muuten ovat?” Sirius kysyi kaivaessaan laatikosta esiin erilaisia koristeita.
”He lähtivät jonnekin sukuloimaan. Yrittivät saada minutkin mukaan, mutta sanoin jääväni mieluummin sinun seuraksesi. Äiti ei oikein ilahtunut”, Regulus sanoi samalla kun ripusti erivärisiä palloja kuusen oksille.
”Regulus, kiitos”, Sirius sanoi tarkoittaen sitä koko sydämensä pohjasta. Hänelle merkitsi uskomattoman paljon, että Regulus oli hänen puolellaan ja teki parhaansa saadakseen hänet viihtymään.
Regulus katsahti Siriukseen päin ja punastui kevyesti poskiltaan.
”Äh, ei siinä mitään”, Regulus sanoi ja jatkoi pallojen ripustamista ripeämpään tahtiin. Sirius poimi käteensä muutaman olkikoristeen ja alkoi ripustella niitä eri puolille kuusta tarkkailen samalla salaa Regulusta. Ikkuna toi sisälle kaistaleen talviauringon valoa joka leikitteli Reguluksen mustilla hiuksilla ja sai tämän silmät tuikkimaan kilpaa kynttilöiden kanssa. Sirius hymyili haikeasti, hänen oli myönnettävä etteivät hänen tunteensa Regulusta kohtaan olleet pelkästään veljelliset. Regulus oli hänelle veli, ystävä ja unelmissa vielä jotain paljon enemmän.
Lopulta koristeista oli enää vain latvaan laitettava tähti jäljellä.
”Sinä saat ripustaa sen”, Regulus sanoi.
”Etkö sinä halua?” Sirius kysyi ihmeissään ja käänteli tähteä kädessään.
”Olen ripustanut sen aina, sinä saat nyt tehdä sen”, Regulus sanoi. Sirius katsahti Regulusta, joka nyökäytti vielä päätään sanojensa vakuutukseksi.
Sirius nousi seisomaan nojatuolin käsinojalle yltääkseen ripustamaan tähdet latvaan. Kun tähti oli ripustettu, Sirius hyppäsi alas käsinuolelta ja meni huoneen toiselle laidalle ihailemaan lopputulosta. Ikkunasta kajastavat auringonsäteet osuivat tähteen ja saivat sen loistamaan kirkkaana Siriuksen silmissä.
~*~
Loma Kalmanhanaukiolla sujui paremmin, mitä Sirius oli odottanut. Heidän vanhempansa kävivät melkein koko ajan joissain joulujuhlissa, joten Sirius ei ehtinyt sotimaan vanhempiensa kanssa kuin muutaman kerran. Regulus ja Sirius viettivät aikaa ulkona pommittaen toisiaan lumipalloilla, jonka jälkeen he käpertyvät olohuoneen sohvalle peitteiden alle käsissään valtavat, höyryävät kupit kaakaota. Sirius ja Regulus puhuivat kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä ja heidän välinsä muuttuivat päivä päivältä läheisemmiksi.
Jouluyönä Sirius heräsi siihen, kun joku tuuppi häntä kevyesti. Sirius räpytti silmiään pimeässä huoneessa ja erotti pian yläpuolellaan hahmon, jonka kaksi sinistä silmää hehkuivat jännittyneinä pimeässä huoneessa.
”Regulus? Mitä helvettiä sinä täällä teet?” Sirius kysyi ja katsoi voipuneena seinällä olevaa kelloa, joka näytti viittä aamulla.
”Hys, ole hiljaa. Äiti ja isä nukkuvat”, Regulus sihahti.
”Mitä sinä oikein sähläät?” Sirius kysyi ja nousi vastahakoisesti ylös lämpimästä sängystä.
”Tule, mennään olohuoneeseen”, Regulus sanoi ja kiskoi Siriusta hihasta mukaansa. Sirius antoi pikkuveljensä johdattaa itsensä ulos huoneestaan ja autiota taloa pitkin olohuoneeseen. Nuorempi poika kantoi kainalossaan jotain pitkulaista, joka rasahteli hiljaa Reguluksen liikkuessa eteenpäin pimeässä talossa.
Kun he saapuivat olohuoneeseen Regulus kaivoi taskustaan tulitikkuaskin ja sytytti muutaman kynttilän.
”Kirotut jästikeksinnöt. En ymmärrä miksemme voi taikoa lomilla edes velhokodeissa”, Regulus jupisi tapellessaan tulitikkujen kanssa. Sirius nauroi veljensä kärsimättömyydelle ja istui lattialle joulukuusen ääreen.
Lopulta Regulus oli saanut tarpeeksi kynttilöitä palamaan ja istui lattialle Siriuksen viereen. Hetken pojat vain istuivat hiljaa ja katselivat kynttilöiden valossa loistavaa joulukuusta.
”Öh, Sirius…” Regulus mutisi. Sirius katsahti veljeään ja huomasi tämän pitävän sylissään pakettia, se siis oli rapissut Reguluksen kainalossa.
”Älä vain sano, että tuo on minulle”, Sirius sanoi heikosti.
”Niin tuota… Kyllä, on se”, Regulus sanoi, muuttui kasvoiltaan helakanpunakaksi ja ojensi pakettia Siriukselle.
”Regulus, minä en voi ottaa sitä”, Sirius sanoi ja katsoi melkein järkyttyneenä pakettia, jota Regulus ojensi hänelle.
”Minä haluan, että otat sen”, Regulus intti.
”Mutta minä en ole hankkinut sinulle mitään!”
”Ei se mitään, Sirius. Oma lahjanikaan ei ole niinkään ihmeellinen ja se, että tulit tänne jouluksi on paras joululahja jonka voisit minulle antaa”, Regulus sopersi ja jos poika oli aikaisemmin ollut punainen, nyt hän oli jo luonnottoman punainen.
”Öh, okei. Kiitos, Regulus”, Sirius kysyi ja otti paketin vastaan.
”Avaa se”, Regulus sanoi.
”Nytkö jo?”
”Nyt, nyt!”
Sirius alkoi avata varovasti punaista käärepaperia, jonka uumenista paljastui valokuvakehykset. Kehykset oli tehty mustata kivestä ja sen reunat oli koristettu pienillä, sinisillä safiireilla. Kehyksissä oli seepiavalokuva, jossa istuivat Regulus ja Sirius joulukuusen alla tonttulakit päässä ja nauroivat sydämensä kyllyydestä. Sirius ei jaksanut ihmetellä, että nauroi kuvassa siitä huolimatta, että kuva oli selvästi otettu Kalmanhanaukiolla. Reguluksen kanssa Sirius pystyi tuntemaan itsensä onnelliseksi jopa Kalmanhanaukiolla.
”Ota se pois kehyksistä”, Regulus sanoi kimeästi. Sirius ujutti kuvan pois kehyksistään ja katsoi sen kääntöpuolelle, jonne oli kirjoitettu mustalla musteella sanat:
”Veljeys on ikuista, eikä sitä saa pyyhittyä verestä vaikka koko muu maailma niin tahtoisi.”
Sirius tunsi syvää liikutusta ja hänen katseen pomppi valokuvan ja Reguluksen välillä, eikä hän oikein tiennyt mitä olisi sanonut.
”Regulus, tämä on… Kiitos”, Sirius sanoi pystymättä sanoin kuvaamaan sitä tunnetta, jonka lahja oli hänessä herättänyt, ”Enkö ihan totta voi antaa sinulle mitään?”
”Ei sinun tarvitse”, Regulus sanoi.
”Tarvitsee. Sano vain, mitä haluat”, Sirius intti.
”Minä…”
”Kerro vain”.
Reguluksen siniset silmät hakeutuivat Siriuksen harmaisiin, joissa oli odottava katse. Kynttilän valo lepatti vasten Siriuksen kasvojen toista puolta valaisten niiden jokaisen pienen ja kauniin yksityiskohdan. Regulus liikahti lähemmäs Siriusta ja tämän hengitys oli muuttunut raskaammaksi. Kaksi silmäparia tuijottivat kiinteästi toisiaan ja molemmissa paistoi kiihko. Siriuksen ja Reguluksen välissä oli vain muutama sentti ja nämä tunsivat toistensa hengityksen kasvoillaan.
Regulus painoi huulensa hellästi vasten Siriuksen omia ja liikutti niitä arasti toisen huulia vasten. Siriuksen sisälmykset heittivät takaperin volttia eikä hän ehtinyt reagoida Reguluksen suudelmaan mitenkään, kun nuorempi poika oli jo kavahtanut kauemmas. Reguluksen rintakehä kohoili kiivaasti ja tämän silmissä paistoi puhdas kauhu.
”Tätäkö sinä haluat?” Sirius kysyi itselleen täysin vieraalla äänellä.
”Minä… Minun täytyy…” Regulus sanoi ja oli jo nousemassa ylös, kun Sirius tarttui tätä lujasti kädestä ja veti takaisin alas. Regulus vingahti ja katsoi hätääntyneenä Siriusta.
”Sinun ei täydy tehdä yhtään mitään ennen kun tämä asia on selvitetty. Vastaa minulle, onko tämä sitä mitä haluat?” Sirius kysyi pakottaen Reguluksen katsomaan itseään.
Kesti kauan enne kun Regulus sanoi mitään. Nuorempi poika nyyhkytti surkeana ja yritti olla katsomatta Siriusta silmiin.
”Voit vain nyökätä tai pudistaa päätäsi jos et halua puhua”, Sirius sanoi tuntien hieman sääliä veljeään kohtaan. Regulus mietti hetken hiljaa, kunnes lopulta nyökkäsi.
”Minä rakastan sinua, Sirius. Ja se rakkaus on vahvempaa kuin normaali veljesrakkaus”.
Sirius laski irti Reguluksesta ja katsoi tätä hämmentyneenä. Regulus oli juuri sanonut rakastavansa häntä, eikä Sirius oikein pystynyt uskomaan sitä todeksi.
”Vihaatko sinä minua?” Regulus kysyi avuttomana. Sirius naurahti ja siirtyi aivan kiinni veljeensä.
”Onko minulla jotain syytä?”
”Et tainnut nyt ymmärtää oikein, Sirius. Minä rakastan sinua. Me olemme molemmat miehiä ja vielä kaiken lisäksi veljeksiä, eikö siinä ole jo tarpeeksi syytä vihata minua?” Regulus kysyi.
”Paskat minä tuollaisista pikku syistä piittaan”, Sirius sanoi ja painoi nyt vuorostaan huulensa vasten Reguluksen huulia. Kesti hetken, ennen kun Regulus vastasi suudelmaan. Sirius puristi Reguluksen lujemmin itseään vasten samalla, kun Reguluksen kädet seikkailivat hänen hiuksissaan. Suudelma oli rauhallinen, mutta se oli silti pullollaan intohimoa ja rakkautta.
Kun Sirius ja Regulus lopulta erkanivat toisistaan molemmat olivat hengästyneitä, eikä kumpikaan löytänyt heti tilanteeseen sopivia sanoja. Kaksikko tuijotti toisiaan kiinteästi silmiin ja molempien kasvoille kohosi pieni hymy, joka syntyy silloin kun löytää jonkun kanssa jotain erityistä jota ei vaihtaisi koskaan pois.
Sirius ahmi Regulusta katsellaan ja veti tämän sitten rakastavaan halaukseen. Sirius kuunteli Reguluksen sydämen rauhallisia lyöntejä ja mietti, miksei kyennyt tuntemaan minkäänlaista syyllisyyttä rakkaudestaan Regulusta kohtaan. Koko tunne vain tuntui niin oikealta, ihan kuin se oli aina ollut olemassa kaikkien mahdollisten jumalien siunaamana. Samalla Siriuksen mielessä risteili kysymyksiä, jotka hermostuttivat häntä. Jatkuisiko heidän suhteensa vai jäisikö se siihen yöhön? Ja jos jatkuisi, saisivatko kaikki tietää? Mitä kaikki sanoisivat?
Siriuksen sylissä lepäävän Reguluksen rauhallinen huokaisu kuitenkin tuntui puhaltavan kaikki maanpäälliset murheet Siriuksen mielestä. Nyt ei ollut murehtimisen aika. Sirius kuljetti pitkää sormeaan pitkin Reguluksen silkinpehmeitä hiuksia hyväillen niiden jokaista kaarta lempeästi. Sirius kuiskasi hiljaa Reguluksen korvaan kaksi sanaa, jotka taikoivat Reguluksen kasvoille onnellisen hymyn.
”Hyvää joulua”.