irtoSERT x2, KUMA x3, JS x5 Tuulenpoika ![]()
![]()
![]()
![]() ![]() Tammikuun neljäntenä päivänä oli kylmä pakkasilma. Kuurankukat koristivat tallin ikkuinoita ja kaikki hevoset oli haettu lämpimään talliin turvaan pakkasherran kylmiltä henkäyksiltä. Tein aivan tavallisia tallihommia, hoidin hevosia ja siivosin karsinoita. Kun tulin viimeisen karsinan kohdalle, kiivaimman tamman, Shêrdielita oxin karsinalle huomasin tamman olevan makuullaan ja nuolevan pientä rautiasta varsaa. En ollut odottanut tamman varsovan vielä, sillä sisään hakiessa mitään merkkejä supistuksista ei ollut ja laskettu aikakin oli neljän päivän päästä. Tutkin varsan ja tajusin sen olevan päältä päin täydessä terässä. Varsa yritti ja yritti nousta seisomaan kunnes lopulta onnistui siinä. Hymyilin ja kauniin rautiaan orivarsan Mysticy Shêrdil CIF oxiksi. Sherdil on kiivas ja jukuripäinen ori, joka ei muita liiemmin kuuntele. Kun Sherdil jotain päättää, se haluaa saada tahtonsa läpi vaikka se joutuisikin menemään harmaan kiven läpi. Sherdil taipuu kyllä, mutta vastahakoisesti ja osoittaa mieltään myös tällöin. Ihmisiä, varsinkin uusia tuttavuuksi, kohtaan Sherdil on ennakkoluuloinen. Se katselee ensin kauempana ennen kuin tulee lähemmässä, ja tällöinkään se ei anna koskea itseensä. Rauhallisuus ja maltti maan perii Sherdilin kanssa, sillä ori hyväksyy ihmisiä lähelleen, mutta onkin sitten eriasia kuinka hyvin. Vaikka Sherdil antaisikin sinun koskea itseensä ja käsitellä, se ei välttämättä luota. Sherdilin kanssa on siis oltava kärsivällinen, sillä sen kanssa on käytettävä aikaa jotta se oppii luottamaan kunnolla ja on rentona seurassa. Sherdil on tyypillinen ori; se puolustaa reviiriään viimeiseen asti, sillä se on asia mistä se pitää kiinni kiivaasti. Tammoille Sherdil esittelee itseään, se korskahtelee, nostelee jalkojaan korkealla ja kaartaa kaulansa kauniisti. Tammat eivät pahemmin välitä nuoren orin mahtailuista, mutta monet ihmiset luovat komeaan oriin hyväksyviä katseita. Laitumella Sherdil laukkailee ympärilaidunta kaula kaarella korskuen. Sherdil esittelee näin itseään tammoille ja mahtailee Breakway's Acopalypse oxille, vaikka toinen ori onkin korkeammassa arvojärjestyksessä ja vanhempi. Sherdil yrittää emänsä tavoin komennella muita, mutta huonoin tuloksin, sillä muut eivät ole valmiita taipumaan nuoremman tahtoon. Hakiessa laitumelta Sherdil pysyttelee kaukana ja juoksee karkuun häntä korkealla kaula kaarella. Sherdil pitää houkutella pois laitumelta, sillä juoksemalla kukaan ei saa nopeaa oria kiinni. Taluttaessa Sherdil yrittää rynniä, sillä ei tunnu olevan edes kiire minnekään, se vain tuntuu temppuilevan hyvin vuoksi. Tiukka ote ja käskevä sävy äänessä rauhoittaa vähän. Kun tammoja kulkee ohi, Sherdil valpastuu ja alkaa esitellä itseään ja unohtaa vikoroinnin täysin. Oreille Sherdil hirnuu kimakasti ja viskoo päätään. Joskus Sherdil näykkii ilmaa kuin varoittaakseen. Sherdil pitää hoitaa karsinassaan sidottuna, sillä käytävällä ori ei keskity hoitamiseen vaan tepastelee ja heilauttelee päätään tehden hoitamisen lähes mahdottomaksi. Karsinassaan ori rauhoittuu huomattavasti, sillä ylimääräistä hälyä ei ole. Kuitenkin Sherdil aina hirnuu ja heilauttelee päätään kun karsinan ohi kulkee toinen hevonen. Sherdil rentoutuu kaikkein parhaiten kun sitä harjataan pehmeällä harjalla tai hierotaan. Sherdil huokaisee ja laskee päätään ja silloin se unohtaa kuin taikaiskusta temppuilemisen. Sherdil seuraa kiinnostuneena kun sitä hoidetaan. Kavioitaan Sherdil ei nostele mielellään ja yrittääkin pitää viimeiseen asti kaikki neljä jalkaa maassa. Tiukka käsky ja käsi jalalla saa Sherdilin kuitenkin taipumaan joskin vastentahtoisesti. Jonkun täytyy pitää Sherdilistä kiinni kun sen satulaan noustaan. Sillä jos kukaan ei Sherdiliä pitele, ori lähtee ravailemaan ympäriinsä välittämättä lainkaan puoliksi satulassa roikkuvasta ratsastajasta. Kun Sherdiliä toruu, se katsoo iloinen pilke silmäkulmassa ja tuhahtaa kuin pikkupoika. Sherdil tottelee hyvin ääniapuja kuin pohjeapujakin, joskin vastahakoisesti. Sherdil on kuumaverinen ja sen suonissa virtaa laukkaratsujen verta, joten se on aina menossa. Sherdil yrittää aina vauhdittaa menoa, esim. kun Sherdiliä kehottaa raviin ja jos ohjasote vähänkin heltyy, Sherdil nostaa laukan. Tiukka ohjasote ja alituinen valppaus, ne ovat ne perusmuisti säännöt kun Sherdilillä ratsastaa. Sherdil ei pahemmin kouluratsastuksesta piittaa, sillä se on sen mielestä ääristyttävän tylsää. Jos Sherdilin saa keskittymään, ori menee kohtalaisen hyvin. Huonoina päivinään ori pistää hanttiin ja kunnolla; oikoo kulmat, ympyröistä tulee liian pieniä ja laukkakin vaihtuu ihan vain Sherdilin pirullisuutta väärin. Esteratsastuksen kanssa suunnilleen samoilla linjoilla; Sherdiliä ei kiinnosta mennä hitaasti esteiden välillä, vaan se yrittää aina vauhdittaa menoa kiihdyttämällä vauhtia esteiden välillä. Sherdil osaa hypätä, mutta kun se kiihdyttää liikaa, ponnistus menee sivusuin ja ylimmät puomit putoavat. Sherdil on saatava jo radan alussa kuriin ja pidettävä tuntumassa koko radan ajan. Sherdilin vauhtia on hillittävä eikä keskittyminen voi herpaantua hetkeksikään. Laukkaaminen on Sherdilin intohimo ja sitä se tekee enemmän kuin mielellään. Kun Sherdil näkee että se pääsee laukkaradalle, se alkaa tanssahtelemaan, hirnahtelemaan innosta ja sen silmiin syttyy menemisen halu. Sherdil menee hyvin lähtöporttiin yleensä. Sherdil inhoaa olla jonkun takana ja sen takia se lähtee lähtöportista uskomattoman nopeasti ja taistelee itsensä ensimmäiseksi. Jos Sherdil jää jonkun taakse, se turhautuu ja yrittää kaikin keinoin ohittaa, vaikka se tuhlaisi siinä kaikki voimansa. Sherdil rakastaa juoksemista ja sillä on vahva kilpailuvietti. Kun Sherdil pääsee ensimmäiseksi se menee eikä meinaa; Sherdil laukkaa uskomattoman nopeasti ja lisäksi sen voimat riittävät pitkällekin matkalle. Sherdilillä tuntuu aina riittävän paukkuja ja välillä tuntuu että tuo hurjapää osaa laskelmoida ja säästää viimeiset voimansa loppusuoralle. Sherdil on kiivas ja jukuripäinen ori, joka on kuitenkin omalla tavallaan hyvin rakastettava. Sherdil rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) ![]()
![]()
|