Etusivu

     Esittely

     Hevoset

     Toiminta


Karvakorvat

Päätallissa on 30 karsinaa, jotka eivät ole mitenkään jaoteltu, että poneille sen ja sen verran ja hevosille myös. Tällä hetkellä tilanteemme on, että poneja on huimasti enemmän mitä hevosia. Emme kuitenkaan panosta määrään, vaan laatuun.
Weela ei majoita yksityisiä !

Ratsuponit

Ratsuponi on ollut alusta asti Weelan kasvattirotu, eikä sitä halua jättää pois millään. Kaikki ponimme ovat estepainotteisia ja kilpailukäytössä. Tavoitteenamme ei ole sata kisaa kuussa, vaan hyvin voivat ponit ja se, että ponit ovat virkeitä ja reippaita. Muutamat ovat myös vain ja ainoastaan tallissa, mutta nämä ovat vain omia kasvattejamme, jotka eivät siis kilpaile.
Ratsuponimme ovat kesäisin kahden kuukauden mittaisella lomalla (kesä - heinä) sekä talvella, tammikuun alusta helmikuun puoleenväliin. Noina aikoina ei siis kisata kisan kisaa. Kesäisin ponit ovat laitumella syöden paljon tuoretta ruohoa ja talvisin treenamme lihakisa tulevaa kautta varten kuntoon.

Hevoset

Hevosia on siis eri rotuisia, mutta pääasiassa vain puoliverisiä. Hevosissa on se poikkeus poneihin verrattuna, että niillä kisataan esteiden lisäksi myös koulua. hevosrodut tulivat kasvatukseen lisäpottina huhtikuussa '08. Aluksi hevosia otetaan muutama, koska ponit valtaavat 11 karsinaa tällä hetkellä. Kaikki hevosemme ovat siinä iässä tällä hetkellä, että niillä voi kaikilla kilpailla.
Hevosilla toimii lomailu samalla tavalla kuten poneilla. Hevoset lomailevat ainoastaan kesäisin touko - kesäkuussa, eli siirtyvät kuukautta aikasemmin lomailemaan mitä ponit, mutta tulevat myös kuukautta aikaisemmin.

Ulkoasun, grafiikoiden © Heidi U.