SIVUT OVAT MUUTTANEET/ WE HAVE MOVED.

UUSI OSOITE/NEW ADDRESS IS:

www.marsut.net/wallstreetscavies

Olen Kristina Saajanaho ja asun avopuolisoni Tuomaksen, tyttömme "Sissin" sekä kahden labradorinnoutajan, Ririn ja Lacun, yhden hamsterin ja marsujoukon kanssa pääkaupunkiseudulla. Kotona olevien eläinten lisäksi omistan kolme hevosta (joista kerron tarkemmin hevoset-osiossa), Donna Suseten ja Nele van't Schardauwn ja Neelan 8.8.2006 syntyneen varsan.

Meistä tosiaan tuli yllättäen isä ja äiti jo 22.7.2006, kun Sissi päätti haluta tulla maailmaan 6 viikkoa etuajassa. Kävimme reilun kaksi viikkoa Kätilöopistolla lastenosastolla hoitamassa Sissiä, mutta nyt hän on jo sen verran iso tyttö, että asuu jo kotonamme normaalin vauvan tapaan. Sissin mitat olivat 1990g, 42cm ja pipo 30cm.

Alla Sissi punnittavana n. 5 vk ikäisenä.

Kuvassa Sissi 1 vrk. Tässä vaiheessa vielä kaikki oli epävarmaa ja Sissi täynnä letkuja. Nenänasaali antaa lisähappea ja kanyyli vie ravintoa suoraan suoneen.

Yllä Neelan varsa 4 vrk ikäisenä.

 Kuvassa Donna Susette poseeraa kilpakirjaa varten 5-vuotiaana

Kuvassa Tuomas Almeriassa marraskuussa 2005:     

Kuvassa toinen tammani Nele van't Schardauw, eli Neela                                  

Tällä hetkellä olen äitiyslomalla Kiinteistömaailmasta. Olen LKV-tutkinnon suorittanut kiinteistönvälittäjä, sekä kaiken keskellä vielä valmistuin Helsingin Yliopistosta, Kansantaloustieteen laitokselta valtiotieteiden maisteriksi huhtikuussa 2006. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, olen myöskin Ypäjältä v. 1998 valmistunut I-tason ratsastuksenopettajaksi..

Vapaa-aika kuluu nykyään lähinnä eläinten parissa. Yritän ehtiä valmentamaan ratsastusoppilaitani vapaina iltoina ja puuhastella hevosteni, koirieni ja jyrsijöiden kanssa. Olen lisäksi IIIK-tason kouluratsastustuomari, joten useat viikonloput menevät kisoissa tuomaroidessa tai eläinten kanssa näyttelyissä. Silloin kun viikonloppua on vapaa, vietämme sen mielellämme mökillä, joko Hinttolan saaressa Päijänteellä tai Turun saaristossa Piikkiössä. Silloin kun aikaa jää, yritän pitää vanhoja konservatorio-opintojani jollain lailla muistissa lauleskellessa sekä soittaessani pianoa aina kun sellainen sattuu kohdalle.

 Kuvissa Lacu muutaman kuukauden ikäisenä kesällä -05 mökillä Turun saaristossa   Ja tässä Riri, eli Muistokas Riiviö 

Ja vielä lopulta kuva minusta itsestäkin..

Marsuhistoria / CavyHistory

Ensimmäisen marsuni sain ollessani vasta 7-vuotias. Tuolloin koko perheemme valloitti aivan ihana eläinkaupasta jo aikuisena ostettu urosmarsu, Miska. Miska sai juosta joka ilta monta tuntia koko asuntomme lattialla ja se oppi käyttämään jopa erikseen wc:tä vapaana ollessaan. Vessana tosin toimi eteisen pöydän alla ollut henkilövaaka, mutta kuitenkin. Miska valitettavasti ei ehtinyt ilahduttaa meitä kovin montaa vuotta, ilmeisesti sillä oli jo ikää aika paljon meille tullessaan ja nukkui pois muutaman vuoden jälkeen antibioottikuurilla hoidettuun kuumeeseen.

Miska kuitenkin jätti lähtemättömät ihanat muistot marsuista ja Miskan muistoa kunnioittaen on jatkettu eteenpäin muiden marsujen kanssa.

Meni kuitenkin aika pitkään (vuoteen 1993) ennen kuin seuraava marsu tuli taloon. Yksi ehdoton elämäni marsu oli silloinkin kyseessä, eli marsu nimeltä Melody, tuttavallisemmin Martta. Marttakin oli eläinkaupasta ostettu marsu, mutta aivan mahtava yksilö luonteeltaan! Martan kanssa aloin käymään pet-luokissa samalla kun gerbiilini kilpailivat virallisissa luokissa ja innostuin pikku hiljaa ajatuksesta omista marsupoikasista. Martta saikin eräästä näyttelystä vieraakseen uroksen, jonka kanssa se sai kolme ihanaa vauvaa. Siitä innostuneena päätin aloitella pikku hiljaa rotupuhtaitten marsujen kasvatusta. Aivan ensimmäiseksi hain Långströmin Tommilta muutaman silver agoutin ja diluuttimustan. Samalla olin jo ihastunut pitkäkarvaisiin ja Waltzing Matildas/ Kati Kiviharjun lopettaessa siirtyi häneltä muutama pitkäkarvainen "talliini". Alkuun pääsy rotumarsujen kanssa ei ollutkaan niin helppoa ja menetin alussa useamman naaraan raskausmyrkytykseen. Menetykset olivat todella raskaita ja olin surun murtama, sillä olin niin toivonut yhtä onnellisia perhetapahtumia, kuin mitä Martan kanssa oli. Martta teki toisetkin poikaset ongelmitta, mutta rotumarsuilla tuntui olevan lähes järjestään ongelmia synnytyksissä tai tiineyksissä. Tämä sai minut jo miettimään koko jutun järkevyyttä ja sainkin hyvin miettimisaikaa, sillä muutin syksyllä -95 hevoseni Donna Suseten kanssa Ruotsiin, Flyingeen vajaaksi vuodeksi töihin hevosten pariin ja samalla oppimaan syvemmin kouluratsastuksen saloja. Mukaan matkasi vain kaksi marsua, Martta ja alunperin Ruotsista Katille tullut Enebackens sheltie-tyttö. Kuitenkaan ei marsukuume sitten minnekään kadonnut ja ennen kuin palasin takaisin Suomeen, hankin uuden poppoon pitkiksiä ruotsalaisilta kasvattajilta. Päätin, etten lannistu ja olin valmis vielä yrittämään jatkamaan kasvatusta. Pitkikset olivat totaalisesti vieneet sydämeni!

Jo ennen Ruotsiin muuttamista olin mukana Suomen Marsuyhdistyksen hallituksessa ja paluuni jälkeen aktivoiduin yhä lisää. Kouluttautuin virallisten tuomariksi ja toimin SMY:n puheenjohtajana vuoden -97 (jos muistan vuoden oikein). Marsu Magazinen päätoimittajana toimin myöskin samoihin aikoihin ennen vuotta 1999. Minä, samoin kuin muutama muukin kasvattaja olimme alkaneet tutkia raskausmyrkytyksien syitä lähinnä kirjallisuudesta ja löysimme itse asiassa mahdollisia apukeinoja. Näitä saattoivat olla magnesium ja glukoosi. Aloinkin käyttää molempia marsunaarailleni ja kas kummaa, ne oikeasti tehosivat ja raskausmyrkytykset katosivat kokonaan! Olen kirjottanut aiheesta artikkelin MarsuMagazineen muistaakseni vuonna -97 ja liitän sen kenties vielä sivuilleni, kunhan löydän artikkelin itsekin.. Pitkikset saivat onnistuneita poikueita, tosin ongelmia tuli joskus poikueiden koossa, sillä syystä tai toisesta pitkiksillä oli usein tapana saada vähintään kolme poikasta. Poikasmenetyksiä tuli melko usein, koska siihen aikaan ei vielä suositeltu juurikaan lisäruokintaa, koska sen pelättiin aiheuttavan vatsanväänteitä yms. poikasille. Nyttemmin on onneksi Tuttelit yms .jo käytössä ja suurien poikasten imetysongelmista on selvitty lisäruokinnalla! Tietämys on onneksi siis lisääntynyt hurjasti! Tälle kasvatusvälille osuu mm. kasvattini Wallstreet's Fatiman valmistuminen muotovalioksi, mistä olen edelleenkin ylpeä. Pitkisten näyttelykunnossa pitäminen ei todellakaan ollut helppoa ja siksi pyrinkin saamaan näyttelyeläimiä innokkaisiin koteihin, joissa turkin hoitoon olisi paljon aikaa. Näin oli Fatimankin kanssa. Ongelma myöskin turkkien kanssa oli se, että muut poikaset saattoivat jo pienenä puraista palan toisen poikasen turkista ja näyttelyura oli sitten siinä.

 Kuvassa coronet-vauva Wallstreet's-kasvatuksen -90-luvulta. photo: kristina saajanaho

Vuonna 1998 elämääni tuli suuri muutos, sillä ostin osakkuuden ratsastuskoulusta ja oli pakko tehdä valinta muiden harrastuksen ja ratsastuksen välillä. Siirryin kokonaan hevospuolelle, jätin jopa opiskelut Yliopistosa odottamaan aikaansa ja ainoastaan ratsastin. Valmistuin Ypäjältä samalla vuonna -98 ratsastuksenohjaajaksi, joten ammattikin oli sillä puolella saavutettu. Kilpailin ahkerasti mm. kaudet -98 ja -99 alue- ja kansallisella tasolla hyvällä menestyksellä, mutta marsut oli pakko unohtaa. Niinpä myin kaikki marsuni pois ja elin ilman marsuja kokonaan vuoteen 2004 asti.

Jälleen kuitenkin marsut astuivat elämään. Aivan vahingossa jälleen päädyinkin ostamaan eläinkaupasta naarasmarsun, jonka väriä en edes tunnistanut sitä ostaessani, sillä taneja ei vielä ollut olemassakaan aiemmin kasvattaessani! Myöhemmin kävi ilmi, että olin onnistunut löytämään Tikkitakin kasvatin, black tan-naaraan eläinkaupasta. Ristimme hänet Magmastinaksi ja Magma onkin ehdoton ykkösmarsumme tällä hetkellä marsulassa. Aivan mahtava luonne ja ulkonäkö! Sittemmin Magma on saanut jo yhdet poikasetkin ja voi yhä hyvin ja itse asiassa seuraavatkin poikaset ovat jo vatsassa aluillaan. Tästä puolittain sattumasta lähti jälleen kasvatukseni uuteen vauhtiin ja nyt siis vuorossa on sileäkarvaiset kuvioidut, eli pääosaa esittävät nyt tanit, etenkin blackina ja chocolatena. Niistä lisää toisaalla. Pitkikset ovat yhä edelleen lähellä sydäntä, joten ehkäpä vielä jonakin päivänä jälleen..

Näin voi todistaa tällä tarinalla, kuinka vaikea olisi marsuista päästä "eroon" ja miksi toisaalta pitäisikään ;)

Alla vielä kuvia marsuhuoneesa syyskuussa 2006:

Kävijälaskuri / Visitorcounter