Friesians of Djinn

Friisiläiskasvatusta

Angra Mainyu


Perustiedot
Nimi: Angra Mainyu
Rotu:Friisiläinen
Sukupuoli: Ori
synt: 16.06.2007
Säkäkorkeus: 163cm
Väri: Musta
Omistaja:Mirage, VRL-0405, KiR
Kasvattaja: Alissa Gray, USA

Painotus: koulu ja valjakko

Luonne

Hoidettaessa Anssi on tyytyväinen saadessaan olla harjattavana, hyvä ettei aina nukahda siihen paikalleen. Anssi on toosi nätisti paikoillaan, saattaa välillä hirnua tallin tammoille, mikäli näkee niitä. Mutta muuten ei tuota minkäänlaista ongelmaa harjata tms anssia.

Anssi on kuitenkin tarhattava yksin, ei siedä muita oreja tai ruunia. Tästä syystä Anssin vierustarhoihin täytyy aina muistaa laittaa tamma. Tarhaan taluttaessa saattaa rynniä, mutta napakalla komennuksella rauhoittuu hieman.

Ratsastaessa hieman vaikeahko saada tekemään haluamansa, joten ei aloittelijan ratsu ollenkaan. Keksii välillä aina mitä ihmeellisimpiä syitä säpsähdellä asioita. Pitkän yhteistyön jälkeen Anssi kuitenkin alkaa luottamaan ratsastajaansa ja rupeaa työskentelemään halukkaasti ja yrittää parhaansa. Anssin koulutus on vielä hieman kesken, mutta pääpainotus on kouluratsastuksessa, jossa ollaan tasolla HeA ja sen lisäksi harjoitellaan myös valjakkoajoa. Se tuo mukavaa vaihtelua Anssin päivärytmeihin eikä Anssi näin ehdi kyllästyä ainaiseen koulutahkoamiseen. Anssi rakastaa myös pitkiä maastolenkkejä ilman satulaa.
Kilpailuihin Anssi lähtee innoissaan, mutta saattaa hieman hermostua odottelusta ja kaikesta häsläämisestä. Verryttelyssä kuitenkin alkaa rentoutua kun pääsee liikkumaan, varsinkin jos on pitkäaikainen ratsastaja selässä. Kentälle mentäessä Anssi pääseekin loistamaan, sillä kaikki jännitys yms laukeaa hienona suorituksena yleensä. Anssi jaksaa silloin keskittyä täysillä ja kuuntelee ratsastajaa hyvin. Mutta poikkeuksiakin tietysti löytyy.
Yleisesti ottaen Anssi on herrasmies, jolla kuitenkin riittää tempperamenttiä ja vauhtia.
Anssia tullaan käyttämään jalostuksessa koulu/valjakkopainotteisille tammoille.


# Sukutaulu:

Isä: Ahura Mazda
evm
ii: Cernunnos
evm
iii: Belenus
evm
iie: Epona
evm
ie: Isolde
evm
iei: Taranis
evm
iee: Lugus
evm
Emä: Chandra
evm
ei: Agrona
evm
eii: Andraste
evm
eie: Amalthea
evm
ee: Chloris
evm
eei: Chryseis
evm
eee: Harmonia
evm

Sukuselvitys
Anssin isä Ahura Mazda oli eläessään kovemman luokan siitosori Hollannissa. Mazda omasi mahtavat liikkeet ja suuren ihailijakunnan, se nimittäin kisasi parivaljakossa pitkään ja kohtalaisen menestyksekkäästi. Mazda kumminkin kuoli pitkien sairauksien uuvuttamana. Mazdan isä, Anssin vaari Cernunnos taasen oli pienen hollantilaisen kylän ainoa valopilkku. Se nimittäin veti olutvaunuja koko pitkän ikänsä kaikkien pikkulasten unelmapollena. Cernunnos oli siis vähäpätöinen pikku ori, mutta sen upean jämäkkä luonne on periytynyt varmasti myös Anssille. Mazdan äiti, Anssin mummi oli nimeltään Isolde, piskuinen esteratsu Puolasta. Se oli erään nuoren naisen pitkäaikainen projekti, ja molemmat niittivät mainetta ja kunniaa maan rajojen sisäpuolella. Hevonen omisti paljon hyppykapasiteettia ja osasi myös käyttää sitä. Isolde oli mukavan kipakka tamma, vaikkakin todella lojaali omistajalleen.
Anssin äiti Chandra edustaa pitkän linjan koulupuolen kasvatusta Yhdysvalloissa. Chandra ei paljoa kisaillut, vaan osallistui erilaisiin valmennuksiin ja tapahtumiin. Se oli taitava kouluhevonen, joka ei koskaan päässyt näyttämään kykyjään. Chandra viettää iloisia eläkepäiviä lasten lellikkinä. Chandran isä, Agrona oli maailman tunnetuimpia friisiläisiä. Se edustaa edelleen friisiläisen ihanne rakennetta ja liikkeitä. Agrona on kotoisin suuresta ja mahtavasta Fleundin siiittolasta, jonka helmi tämä massiivinen ori oli. Agrona kisasi elämänsä parhaat vuodet kouluratsastuksen kimpussa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, keräten ruusukkeita toisensa perään. Anssin mummi, Chandran äiti Chloris oli kotoisin Australiasta. Clorian elämäntarina onkin vähän erilainen, se oli sirkushevonen varsasta seitsenvuotiaaksi ja esiintyi paljon pitkin Australiaa mustat jouhensa liehuen. Cloria kumminkin myytiin teuraaksi Yhdysvaltoihin, josta se ostettiin tuntiponiksi. Clorian suku on vahvasti koulupuolta, joten sitä hyödynnettiin teettämällä Clorialle 7 tervettä ja menestynyttä varsaa.

Kilpailukalenteri:
Sijoitukset: KRJ: ERJ: VVJ:1
([P] kalenterissa merkkaa porrastettua kilpailua)
21.12.2007, Arwyn, VVJ, vaativa hevos, 5/31

Kuvagalleria:



















#Tekijänoikeudet:

Luonne: Mirage
Kuvat: Black Sterling Friesians