YleistäTallin henkilökuntaan kuuluuvat tallityöntekijät Nora, Heidi ja William sekä tallimestari Vukk. Henkilöille on oma sivu täällä. Sosiaalitilojen pohjapiirrustuksen ja esittelyn löydät täältä. TallipihaTallipihassa on vakituisesti kaksi pöytäryhmää, kussakin kuusi tuolia, kesäisin kisojen ajaksi pöytiä ja tuoleja tuodaan lisää. Pihassa sijaitsee myöskin kaksi koiranhäkkiä koppeineen jossa koirani, Hero, Milia ja Ada, majailevat. Tallin suurentuessa pihalle on rakennettu myös katettu kävelytyskone joka on tallilaisten vapaassa käytössä. TallirakennuksetPäätalliTalli on ulkopuolelta melko mitäänsanomattoman näköinen vaikka koko onkin valtava. Sisältä talli on edelleen säilyttänyt vanhan, kotoisan ilmeensä, mutta silti siinä on ripaus modernia tallia. Jokaisesta karsinasta löytyy vesiautomaatti, ruokakeppo ja suola-/kivennäiskivi. Karsinoissa on liukuovet joiden yläosassa on kalterit. Ovissa on kiinni loimiteline ja koukku, joihon saa ripustettua riimunnarun ja riimun sekä mahdolliset loimet. Karsinoiden väliseinät ovat umpinaiset mutta etuseinät ovat kalteria ja oven yläosan kalterin saa avattua jotta hevonen saa päänsä ulos karsinasta. Seinät ovat alaosasta 130cm korkeuteen tummaa vaneria ja siitä ylöspäin valkoiseksi maalattua betonia. Lattiat ovat hieman epätasaista betonia, joka antaa tukevan alustan hevosille. Jokaisesta karsinasta löytyy kalterillinen ikkunan, jonka saa vaikkapa kesäisin auki. Kuivikkeina käytetään puruja ja varsomiskarnoissa on myös olkia. VierastalliVieraskarsinoita on yhteensä 10 varsomiskarsinaa. Karsinoiden etuseinät ovat kalterista, väliseinät ovat umpinaiset. Karsinoista löytyy vesiautomaatti. Vierastallienkin kuivikkeena on purua sekäolkea. Oriasemalle tulleet tammat majoitetaan varsomiskarsinoihin ja karsinoita voi myös vuokrata. UlkoilumahdollisuudetTarhat ovat kaikki hiekkapohjaisia jotteivat ne menisi aivan kuravelliksi. Kyllä ne tosin talloontuvat osin kuraksi, etenkin kovina sadekausina ja keväisin. Kaikkia tarhoja ympäröi valkoiseksi maalattu puuaita ja niiden sisällä vielä sähköpaimenet. Tarhoissa on vesiastiat sekä mahdollisesti autonrengas tms., riippuen hevosen tarpeista. Laitumia kiertävät puuaidat ja orilaitumia kiertävät sähköpaimenet, aitojen lisäksi. Jokasella laitumella on katos/katoksia ja väh. 2 vesiastiaa, riippuen toki hevosten määrästä. RatsastusmahdollisuudetKentät ja maneesi pyritään pitämään hyvässä kunnossa lanaamalla ne säännöllisin väliajoin sekä tekemään muitakin korjaus töitä kun on tarvis. Maastopolut on selvästi merkitty ja mahdollisista huonoista teistä yms. ilmoitetaan talliseinällä. MaastotMaastot ovat todella D:ssä monipuoliset ja vaihtoehtoja löytyy niin tiellä menijöille kuin puskaheikellekkin. D:n ympärillä kiertää 3 eripituista [8km, 4km ja 2km] hiekkatietä. Jokaiselta reitiltä löytyy merkkipylväs 500 metrin välein. Metsäpolut ovat selvästi merkitty punaisin nauhoin. Merenranta on hyvä laukkasuora ja siellä voi myös käydä uittamassa hevosia. Ranta on 500 metriä pitkä ja sen on tallin yksityisaluetta, vaikka toki siellä saa kävelijöitä käydä mutta uimarit harvemmin haluavat sinne uimaan. Rannalta löytyy myöskin supisuomalainen sauna. Maneesi ja kentätMolemmat kentät ovat hiekkakenttiä ja maneesi on kumirouhepohjainen ja sen päälikerros on turve-hiekka-sahanpuru sekoitusta. Kentälle saa valaistuksen ja isomman kentän vierellä on 100 ja 50 henkilön katsomot. Maneesin saa valaistua ja lämmitettyä sekä siellä on 220 ihmisen katsomo. Tallin omistuksessa on kouluaidat sekä estekalusto. Kentällä on yksi peili pitkän sivun sillä puolella jolla ei ole katsomoa. Maneesista löytyy molemmilta pitkiltä sivuilta ja katsomon vastaiselta lyhyeltä sivulta. Kaikki peilit saa tarpeen vaatiessa peitettyä. Myöhemmin maneesiin on myös rakennettu lisäosa toiseen päätyyn, joten verryttely voida talvellakin hoitaa maneesissa. Lisäpääty on pienempi kuin alkuperäinen puoli, eikä siellä ole katsomoa. Puolien välissä pääsee vaivattomasti kulkemaan ja niiden väliset liukuovet on helppo avata ja sulkea myös selästä käsin. |
