Vela on viides faaraokoirani ja kolmas ulkomaantuontini, joten sen kanssa enemmän tai vähemmän jo tiedettiin, mitä tehtiin. Uutta koiraa etsiessäni tiesin, että haluaisin terveestä, mutta hieman harvinaisemmasta suvusta nartun, joka olisi ulkonäkönsä puolesta ennen kaikkea liioittelematon. Halusin myös, että koira olisi luonteeltaan hieman rauhallisempaa sorttia, sillä taloamme asutti noihin aikoihin melkoinen villikkolauma. Sopivaa kasvattajaa ei tarvinut pitkään etsiä, kun tuttavani antoi minulle turkkilaisen faaraokoirakasvattajan Jaharanin yhteystiedot. Pääsimme pian kennelin omistajan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mistä yhdistelmästä pennun ottaisin.
Vela on täyttänyt odotuksemme sataprosenttisesti, ja se on rauhallisella ja luottavaisella olemuksellaan hurmannut minut täydellisesti. Luonteensa puolesta Vela on siis juuri sellainen "helppo" koira, joka ei tee itsestään numeroa, mutta omaa silti tarpeeksi temperamenttia ja toimintakykyä. Ulkonäkönsä puolesta Vela on juuri sitä, mitä hain, ainoa moitteen sana voisikin koskea sen hieman suurta kokoa. Vela tulee erinomaisesti toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa, vaikka innokkaimmat urosihailijat se saattaakin ärähtää kauemmas. Kotioloissa Vela on leppoisa kumppani, mutta harrastusten parissa siitä löytyy myös paljon intoa ja peräänantamattomuutta.
Velan kasvattaja on Isa Argün, joka omistaa virtuaalikennel Jaharanin. Vela on kasvatettu Turkissa.
Velan isä on ranskalainen uros Werapark Caught Red Handed. Uros on kilpaillut kotimaassaan näyttelyiden puolella valioksi asti ja kilpajuoksuissa muutaman tuloksen verran. Se on luonteeltaan oikea herrasmies ja varsin rauhallista sorttia. Uroksella ei ole sairauksia ja sen suku on varsin terve.
Velan emä on puolestaan turkkilaissyntyinen Jaharan Close Your Eyes. Se on voittanut kotimaassaan useita erikoisnäyttelyitä ja kilpaillut myös ryhmä- ja best in show -kehissä voitokkaasti. Narttu on luonteeltaan vilkas ja hyväntahtoinen koira. Sen suvussa on muutamia lonkkavikaisia yksilöitä, mutta omien lonkkiensa puolesta se on terve.
[1] Eros: "Erinomaisen skpleiman omaava narttu. Maskuliininen mutta erinomaiset mittasuhteet omaava pää. Erinomainen kallo ja riittävän syvä otsapenger. Ilmeikkäät ja hyvin sijoittuneet silmät. Hyvä kirsu ja tiiviit huulet. Erinomaiset korvat. Upea linjakas kaula. Vahva eturinta. Hyvät lavat ja olkavarret. Lihaksikkaat ja kuivat eturaajat, hyvät välikämmenet. Erinomainen riittävän syvä rintakehä. Erinomaiset rungon mittasuhteet, hyvä ylä- ja alalinja. Erinomainen lanne. Vahvat takaraajat. Erinomaiset polvi- ja kinnerkulmaukset. Hieman liian pitkä häntä. Erinomainen väritys. Kokonaisuudessaan todella kehittynyt ja erinomaisen rotuleiman omaava koira, jolle toivoisin kuitenkin hieman ylväämpää olemusta ja ryhdikkyyttä."