Zenit
EMAIL           COPYRIGHTS           GUESTBOOK           LINKS         
Index
Pharaoh hounds
Breeding
Hall of fame
Activity
Blog

       Tervetuloa Zenitin faaraokoirien pariin!

Zenit on loppuvuodesta 2008 perustettu faaraokoiria kasvattava virtuaalikennel. Zenitissä asustelee kymmenkunta sekä näyttelyissä että käyttölajeissa aktiivisesti kilpailevaa farkkua. Huomaathan, että kaikki koirat ovat kuitenkin vain virtuaalikoiria - siis mielikuvituksen tuotetta, eikä mitään näillä sivuilla esitettyä ole oikeasti olemassa.

Kasvatuksessa Zenit panostaa ennen kaikkea niin fyysiseen kuin henkiseenkiin terveyteen, minkä lisäksi pidämme tärkeänä myös koiran rodunomaista ulkonäköä sekä käyttöominaisuuksia. Zenitissä asuu useita ulkomailta tuotuja koiria, ja näin tulee olemaan jatkossakin sillä uutta verta rotuun tuovat tuontikoirat ovat jalostuksessamme keskeisiä. Kasvatustyön kannalta olennaista on myös yhteistyökykyisten ja aktiivisten sijoituskotien löytäminen, ja sijoituskoirien omistajille olemmekin hurjan kiitollisia.
(C) Reedly Road
Muistathan katsoa viimeisimmät kuulumisemme blogista?

KEVÄISIN TERVEISIN
Zenit Pharaoh hounds virtual kennel
jeanne

Title picture & picture on the right:
Reedly Read (RR Earl Grey & RR Beefeater)

!
                  THIS IS A SIM-GAME KENNEL
                  TÄMÄ ON VIRTUAALIKENNEL