Virtuaalikennel Suotuulen - A Sim Game Kennel Suotuulen

Samojedinkoira vuodesta 2006

 
Tervetuloa! Olet juuri saapunut Suotuulen sivuille. Suotuulen on virtuaalikennel elikkä kaikki tämä tapahtuu virtuaalisesti, minun oman mielikuvitukseni ja pääni mukaan. Suotuulen on perustettu eräänä aurinkoisena, mutta tylsänä tiistaina vuonna 2006.
Kasvatatusrotuina Suotuulessa toimii nykyään enää samojedinkoira. Muun rotuisia koiria tänne ei ole tulossa. Ennen kasvatin myös kanakoiria, mutta sitten kiinnostus niihin hiipui ja ne jäivät kokonaan pois. Kanakoiriani voi käydä katsomassa toisessa kennelissäni Qulite`sissa. Koirista lisää koirat sivulta. Tällä hetkellä samojedeja on jo kiitettävät yksitoista kappaletta. Kolme urosta ja kahdeksan narttua. Kisaan koirieni kanssa näyttelyissä, tokossa, agilityssä, paimennuksessa ja tietenkin pk-lajeissa, ku samojedit nyt uudistuksen mukana kisaoikeudet lajeihin saivat.
Pentueita syntyy aika paljolti kysynnän mukaan. Ei hirveän usein. Pentuja teettetään vain nuorille ja hyväluotoisille sekä menestyneille aikuisille koirille. Jokainen täällä syntyvä pentu saa etuliitteekseen Suotuulen.
Toimintaa järjestän aktiivisuuteni ja jaksamiseni mukaan. Voin todeta että isoja kisoja kuten KV näyttelyitä järjestetään todella harvoin, mutta joitain erikoisnäyttelyitä kasvatusroduilleni saatan järjestään useammin kuin harvoin.
En harjoita hoitajatoimintaa elikkä en ota hoitajia.
Mutta toivon että nautitte vierailustanne täällä.

Kate

Vieraskirja 

Create a free website at Webs.com