Heipähei ja tervetuloa tänne Matkatien virtuaalikenneliin. Kasvatamme tätä Meksikolaista hyvin temperamenttistä koiraa, eli kuten arvata saattaakin, chihuahuaa, pitkäkarvaista ja lyhytkarvaista. Valitsin tämän rodun siksi, koska tämä rotu on kauan ollut lempirotuni enemmän tai vähemmän. Matkatiestä löytynee myös yksi cavaherra, ja kaksi shih tzu neitokaista. Kennelin omistaja toimii Jebi. Matkatien historiasta sen verran, että olemme aloittaneet toimintamme vuonna 2006 ja lokakuussa. Matkatie pyrkii kasvattamaan rotumääritelmän kaltaisia koiria. Kierrämme koirien kanssa aktiivisesti näyttelyissä, mutta koirien kanssa harjoitellaan myös agilityä, tokoa, koiratanssia ja flyballia, joissa tulemme myös kisaamaan aktiivisesti. Pentueita Matkatiehen syntyy aika harvoin, pari kertaa vuodessa, ja silloin valitsen vanhemmat tarkkaan. Vanhempien tulee olla hiukan menestyneitä, rotumääritelmän mukaisia koiria, ja luonteekin pitää olla hyvä. Samoilla koirilla emme teetä pentueita montaa kertaa. Pennut myymme paikkaan, jossa niillä kisattaisiin ahkeraasti, ja pentu saisi huomiota tarpeeksi. Koiria Matkatiehen otetaan 6-9, mutta paikkoja riittää kymmenen. Järjestämme itse myös välillä toimintaa, toiminta on yleensä agility tai toko, harvemmin se on näyttely tai koiratanssi. Toimintaa järjestämme n. kerran kuukaudessa.
16 heinäkuuta 2007
Tänään aloin vaihtamaan tätä uutta ulkoasua. Lisäilen osallistujia kisaan ja muutenkin pientä päivittelyä. Parin päivän sisällä yritän saada tämän ulkoasun vaihdoksen valmiiksi.
17 heinäkuuta 2007
Eilen Eve sai ihka ensimmäisen vKUMAnsa. ;) Päivittelin sivuja, ja lisäsin kuvia sivuille yms.
17 heinäkuuta 2007
Aadolfille 5 p. flyballista! :) Ja kaikenlisäksi käytiin Aadolfin ja Even kanssa tänään BH-kokeessa, ja molemmat suorittivat sen, ja saatiin molemmille tittelit Bh!
27 heinäkuuta 2007
Tähän mennessä meillä on mennyt mahtavasti kisakentillä! Evelle tuli SERT, josta olemme koko porukalla tosi ylpeitä. Eve ja Aino saivat myös flyballista pisteitä, Eve 10 ja Aino 5. Aino, Oona ja Helle lähtivät Bh-kokeeseen, katsotaan miten siellä sitten menee. Tavallista päivittelyä. Eilen tuli kaksi uutta koiraa Roki ja Tiko.