Fruis Always Yoursja tulee sitten iloisesti tervehtimään maiskutellen suutaan... Kuvagalleria
![]() Perustiedot
TerveysKävimme tapaamassa Alisen kanssa eläinlääkäriä elokuun loppupuolella (2008) ja ihan puhtain paperin päästiin takaisin. Jalostuskelpoisuus myös testattiin, jonka todettiin olevan hyvä. Neitiä tullaan siis todennäköisesti käyttämään myös jalostuksessa kunhan ollaan ensin kierrelty aikamme kisoissa. Alisen terveystulokset:
Lonkat A/A Tarkistuksen suoritti Sekhmet, kiitos! KuvausSain Alisen Fruis kennelistä pitkän harkinnan ja poikueen työstämisen seurauksena enkä ole katunut tippaakaan että lähdin projektiin mukaan, olen saanut Alisesta reippaan toverin! Tämä temperamenttinen veitikka sai minut kiinnostumaan rodusta syvällisemmin, vaikka jo suloisuutensa puolesta westiet ovat aina olleet hyvin lähellä sydäntäni. Tämä terrieri on ystävällinen ja hyvin lempeä uhkaavan voimakkaasta rakenteestaan huolimatta. Eloisuutensa lisäksi Alise on erittäin leikkisä ja ystävällinen. Se lähtee erittäin mielellään mukaan uusiin leikkeihin häntä iloisesti heiluen. Jo ennen Alisen saapumista Camillaan päätin että tulen käyttämään sitä mm. metsästyksessä ja muissa rodunomaisissa lajeissa niin paljon kuin mahdollista. Metsästysintoa tällä pirtsakalla neidillä löytyykin kun pienestä pitäen ollaan juoksenneltu erilaisissa maastoissa ja seurattu erilaisien riistaeläinten jättämiä jälkiä metsissä. Oppivaisesta luonteestaan huolimatta Alise viihtyy myös seurakoirana ja kaipaa välillä pitkiä loikoiluhetkiä omistajan vierellä. Alise on reipas valopilkku, josta on odotettavissa hyvää menestystä kisamantereella! Sukutaulu
Näyttelykalenteri
Kilpailukalenteri
Koiratanssissa tanssimme kappaleen "When Your Mind's Made Up" tahtiin Jälkeläiset
Copyright
Ulkoasu © Tidamin Kopiointisivut |