Kuva © Sintsu
| virallinen nimi | Monique de la Forêt d'Oiseau | rotu | picardienspanieli |
| kutsumanimi | Mona | sukupuoli | narttu |
| syntymäaika/ikä | 29.12.08/ 1v 9kk | rekisterinumero | ??? |
| säkäkorkeus | 56cm | omistaja | Sintsu |
Olin jo pitkään haikaillut de la Forêt d'Oiseaun koirien perään, erityisesti Monan isä Fernand oli mielestäni todella upea. Olin nähnyt sen muutaman kerran näyttelyissä Ranskassa ja se vaikutti myös luonteeltaan mukavalta, upean ulkonäkönsä lisäksi. Tutustuin vähitellen kasvattajaan ja hän osoittautui monia muita innokkaammaksi myymään koiriaan ulkomaille, hänen mielestään se toisi hyvää mainetta niin Ranskalle kuin hänelle itselleenkin ja muutenkin hän oli avoin ja mukava ihminen, joka selvästi halusi tehdä rotuaan tunnetuksi maailmalla. Vaikka sainkin odotella lähes pari vuotta, niin lopulta odotukseni palkittiin ja Fernandille syntyi pentue kauniin siron nartun, Hélènen kanssa. Pennun hakureissu sujui hyvin ja Mona kotiutui meille nopeasti.
Mona on rakkautta ylitsepursuava ranskatar ja hurmaa kaikki ystävällisellä käytöksellään. Se katsoo ihmisiä usein silmiin suloisella koiranpentuilmeellään ja onnistuu aina kerjäämään rapsutukset. Se on myös ilmiselvä äitihahmo, ei niinkään toisille koirille vaan lähinnä leluille ja sukille. Valeraskaana se on ollut melkein joka juoksun jälkeen ja sen hoivavietti on uskomaton. Se myös suojelee leluja jotka on ottanut pennuikseen, eikä muilla koirilla ole niihin koskemista. Ihmisille se ei ainakaan vielä ole murissut leluistaankaan, vaikka mulkoileekin pahasti jos niihin tulee koskemaan.
Vaikka Mona kotona hoiteleekin sukkia ja on rauhallinen, niin päästessään metsälle tai maastoesteradalle se on intoa täynnä ja sen suoritukset ovat sen mukaisia.
| i. Fernand de la Forêt d'Oiseau | ii. ii | iii. iii |
| iie. iee | ||
| ie. ie | iei. iei | |
| iee. iee | ||
| e. Hélène de la Forêt d'Oiseau | ei. ei | eii. eii |
| eie. eie | ||
| ee. ee | eei. eei | |
| eee. eee |
u/n. pentu 1 s. 00.00.00 (i. isä) om. omistaja
u/n. pentu 1 s. 00.00.00 (i. isä) om. omistaja
| PVM | Järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 05.01.09 | Olvida (Koe 1) | NUO | -Milla- | 149p. III palkinto |
| 05.01.09 | Olvida (Koe 3) | NUO | -Milla- | 126p. III palkinto |
| 06.02.09 | Fiancé | NUO | Maya | 235p. I palkinto |
| 28.03.09 | Joy Vision | NUO | Maya | 295p. I palkinto ->VOI |
| 01.07.09 | Pöllömuorin | VOI | -Milla- | 131p. IIII palkinto |
| 14.07.09 | Rainvalley | VOI | Kirsi | 299p. II palkinto |
| 14.08.09 | KAP | VOI | Kirsi | 239p. III palkinto |
| 10.07.09 | Jumping Mad& Bondella | MAXI ALO | Rosa | 3. /31 MEKUMA |
| 15.07.09 | Tulevaisuuden | MAXI ALO | Greywolf | 8. /35 |
| 02.10.11 | Mima | MAXI ALO | Mima | 3. /21 MEKUMA |
| 11.01.09 | Miltein (N) | NUO | rosapeikko | EH1 |
| 04.04.09 | Rakiins (FIN) | NUO | Kristel | EH1 |
| 30.05.09 | Lay Up (FIN) | NUO | Pehko | ERI1 PN1 ROP SERT CACIB RYP2 |
| 15.06.09 | Rakiins (FIN) | NUO | Raks | ERI1 PN1 ROP SERT CACIB RYP2 |
| 15.06.09 | Terne (F) | NUO | Eros | EH1 |
| 20.06.09 | Miltein (SWE) | NUO | Pehko | ERI1 PN1 ROP SERT CACIB RYP4 |
| 16.07.09 | Jumping Mad &Bondella (IT) | NUO | Rosa | EH1 |
| 17.07.09 | Kanakoiraputki (FIN) | NUO | Pihavahti | ERI1 PN1 ROP SERT RYP1 (vFIN PMVA) |
| 29.09.09 | KAP (N) | NUO | Riroma | EH1 |
| 30.06.11 | Utopihan (DK) | NUO | Juinttu | EH1 |
| 05.07.11 | Lac Quebec (DK) | NUO | Mineas | EH1 |
| 24.07.11 | Terne (F) | NUO | Hubble | ERI1 PN1 ROP SERT CACIB RYP4 vPFRAW-11 |
| Kristel 04.04.09 "Pitkä kallo, jossa ok otsapenger ja kuono-osa. Hyvän värinen kirsu. Hyvin kiinnittyneet korvat. OK kaula. Pitkänomainen runko. OK alalinja. Melko voimakkaat eturaajat. Ylikulmautunut. Hyvä häntä. OK turkki ja väritys." EH |
||||
| Rosa, 09.05.09 "Hyvin kehittynyt narttu. Hyvä kuono-osa, otsapenger voisi olla syvempi, hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä rintakehä, erinomainen selkä ja alalinja. Hyvät mittasuhteet. Raajat hyvänkorkuiset ja vahvat, hyvät kulmaukset. Turkki on hyvälaatuinen ja väritys hyvä." EH |
||||
| Raks, 15.06.09 "Erinomainen ensivaikutelma. Selvä sukupuolileima, hyvä rotuleima. Hyvät mittasuhteet. Oikeanlainen rakenne. Mainiot linjat. Hyvin erottuva rintakehä. Erinomaiset raajat. Kulmaukset kunnossa. Pää oikean muotoinen. Korvat hyvin kiinnittyneet ja sijoittuneet. Silmät eloisat, hyvät. Kuono-osa mainio. Häntä hyvä. Turkin pituus oikea, väri erinomainen." ERI |
||||
| Eros, 15.06.09 "Kallon mittasuhteet ok. Hyvä kuono. Lyhyt kaula. Hyvä eturinta. Välikämmenet saisivat olla kulmautuneemmat. Säkä saisi erottua paremmin. Pitkä runko, alalinja ok. Erinomaiset takakulmaukset. Hyvä häntä. Riittävän hyvä väritys." EH |
||||
| Mineas, 05.07.11 "Toivoisin parempaa ja ryhdikkäämpää esitysasentoa. Hyvä pää ja kauniit korvat. Selkä saisi olla suorempi ja alalinja nousta enemmän. Ok kulmaukset." EH |
||||