Chipa Chihuahuas
Index Dogs Breeding Action Else

Chipa

○ Tervetuloa



Welcome to a sim game kennel called Chipa! Sorry, but this website is unfortunately only in finnish!



Mukavaa että saavuit Chipaan jossa kasvatamme pieniä chihuja sekä pienimuotoisesti suurisilmäisiä bostoninterrierejä. Chipa perustettiin vuonna 2008 ja aluksi kasvatusrotu oli pelkkä papillon, mutta sittemmin innostuin myös mopseista ja sen jälkeen vielä chihuistakin.Nyt, kun kennel on ollut pystyssä jonkin aikaa olen lopettanut mopsejen kasvatuksen ja papillonejakaan en enää oikeastaan kunnolla kasvata.Muistattehan että kenneli on täysin virtuaalinen Kenneliin syntyy korkeintaan kaksi pentuetta vuodessa riippuen vanhempien kisatuloksista ja muutenkin kennelin aktiivisuudesta.


Chipassa asustaa tällä hetkellä pelkkiä chihuja, mutta bostonejakin kenneliin on luvassa jossakin vaiheessa.Chipan koirat ovat kaikki hyvin koulutettuja ja niille koitetaan tarjota mahd. hyvät olot kennelissämme.Lisää koirista voit lukea niille omistetulla sivulla.


Chipa järjestää itse kisoja aika harvakseltaan mutta osallistumme mahdollisimman aktiivisesti muitten kisoihin ja toimintaan. Otan mielelläni "virallisia" kisakutsuja viekkuuni jos joku nyt haluaa siinä mainostaa. Yritämme mahdollisuuksien mukaan saada kaikille BH suoritettua mutta niitä ei välttämättä kovin monella ole koska "sopivia" kisoja ei aina ole kyseisille roduille.Chihut ovat suhteellisen monikäyttöisiä, vaikka ihan suojeluun se ei käy, mutta kisaamme agilityssä,näyttelyissä,koiratanssissa sekä maastoesteissä.


Chipa ei oikeastaan tarkoita mitään tai sitten tarkoittaa mutta lähinnä nimi tuli siitä että otin chihuahuan alun "Chi" ja papillonista "pa" josta sitten nimi kehittyi. Chipa sijaitsee kuitenkin Norjassa jossa kennelin koirat etenkin viihtyvät. Norjassa sijaitsee hienoja putouksia ja upeita kukkuloita ja siellä on myös mukava vaeltaa kauniina päivänä. Nummilla ja kukkuloilla saattaa myös vaeltaa muitakin eläimiä joihin koirat ovat tottuneet. Nimeä en aijo vaihtaa, vaikken enää papilloneja kasvatakkaan, mutta eipä se niin haittaa!


Chipassa ei enää ole vieraskirjaa, koska huomasin sen aika turhaksi. Joten jos sinulla on mitä tahansa asiaa laita se s-postiini

Trv: Kitu


S-posti



Laskuri lisätty 29.11.08



Y-työ:

Zhika

-

Copyt

Ulkoasu: Janina
Koodaus:Timberwolf
Tekstit:Kitu