Kuvagalleria

Photos © Oridix
(klikatkaa kuvia suuremmaksi!)
Luonne
Tiitu on pienestä asti ollut todella ystävällinen kaikkille ihmisille ja koirille, se rakastaa huomiota ja paijausta. Pentuna se aristeli hieman uusia asioita, mutta tottui silti nopeasti. Tiitua pyrittiin totuttamaan kaikenlaisiin asioihin ihan pikkuisesta asti, nykyään se on rohkeana avoinna kaikelle. Tiitu on aina ollut alistuvainen, se ei ole koskaan yrittänyt isotella tai yrittänyt päästä lauman pomoksi, vaan se on tyytynyt paikkaansa. Tiitu kyllä osaa sanoa kun sitä ärsyttää, esimerkiksi kun meille tuli ensimmäinen pentue, niin pennut olivat hieman jääräpäisiä ja olivat Tiitun kimpussa. Tottakai kun kolme riiviötä roikkuu koko ajan kiinni korvssa tai hännissä, niin se rupeaa ärsyttämään. Mutta Tiitu on hyvä siinä, että se osaa sanoa jämäkästi, että nyt ärsyttää, eikä pitkittele asiaa siihen asti kun oikeasti ärsyttää ja paljon.
Tiitu on ollut helppo kouluttaa, mutta herkkä se on. Jos vähänkin koulutuksessa tekee virheitä, niin se tuo heti takapakkia, eli se on myös vaativa. Herkkyys on kumminkin otettu huomioon, emmekä opeta liian vaativia asioita nopeasti, vaan etenemme hitaasti, mutta varmasti.
Vieraat koirat saavat Tiitun jännittyneeksi ja varovaiseksi, se myös yrittää tehdä rauhoittavia eleitä, esimerkiksi menee maaten. Pienen haistelu hetken ja parin leikkiin kutsun jälkeen Tiitu on kuin, olisi aina tuntenut toisen koiran. Kunhan toinen koira on ystävällinen, eikä ahdistelee herttaista neitokaista, niin Tiitukin osaa olla rauhallinen ja leikkiä kiltisti. Koiratapahtumissa Tiitu ei edes huomaa muita koiria, se keskittyy vain ja ainoastaan ohjaajaansa.
Tiitu on mitä mahtavin koira, rauhallinen ja kiltti.
|
Ahirun Líobhan "Tiitu"

Photos © Oridix
Kutsumanimi: Tiitu
Rotu: belgianpaimenkoira groenendael (FCI1), narttu
Väri: musta
Syntymäaika: 10.3.2008 (oma ikääntyminen)
Rekisteritunnus: VTR-?????
Kasvattaja: Tryffeli, Ahiru
Omistaja: Riina, Jauniklis
Meriitit:
- BH
Harrastukset:
- näyttelyt
- toko
- pelastus
- koiratanssi
- pk-lajit
Näyttelyt
"Hyvän sukupuolileiman omaava narttu, jolla hyvä pää ja otsapenger. Hyvin meislautunut. Korvat hyvin kehittyneet ja kiinnittyneet. Runko saisi olla hiukan pitempi, suhteessa koko vartaloon. Raajat saisi olla hieman vahvemman oloiset. Häntä hyvä."
7.12.2008 - KREIKAN VNL - AVO - Henji - ERI1 PN4
20.11.2008 - LT VNL - AVO - Mimmu - EH1
6.11.2008 - LIETTUAN VNL - AVO - Kati - ERI1 PN2
Tottelevaisuuskokeet
5.1.2009 - VTL - AVO - wenya - 176p. I palkinto
22.4.2008 - VTL - ALO - wenya - I-palkinto = LKV1 197p.
28.4.2008 - VTL - ALO - wenya - I-palkinto = 190 p.
5.6.2008 - VTL - ALO - Jerry - 139p.
10.11.2008 - VTL - ALO - Tuulia - 140-169 pistettä = II palkinto 144 p.
Pelastuskoirakisat
26.6.2008 - VPEL - PESO - petra - hyväksytty, 156 pistettä, RH-E
Pk-lajit
22.04.2008 - VSPKL - PAKK - donga - 71p. PAKK1, BH
Koiratanssi
13.5.2008 - VKTL - Johanns - 17p.