Olen aloittanut kasvatuksen vuonna 2006, silloin asuimme Ranskassa ja nyt olemme muuttaneet tänne Suomeen kotikaupunkiini. Ensimmäinen pentue syntyi vasta 2008 syksyllä, eli hieman sen jälkeen kun olimme asettuneet tälle paikkakunnalle, rotuna toimi belgianpaimenkoira groenendael. Kasvatustyömme on hyvin pienimuotoista, pentueita tulee ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Pyrin kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria ja hyvä luonteisia yksilöitä virtuaalimaailmaan.
Kaikki Jauniklisissa esiintyvät kuvat ovat laillisia. Sivuilta voi löytyä myös minun ottamia kuvia, niiden alla lukee "Riina K.". Jokaisen koiran sivulla näät kuvan ottajan ja linkki kennelin sivuille. Jauniklisista ei saa todellakaan kopioida kuvia, koska kaikki materiaali ei ole omaa käsialaamme. Alapuolella näet, että mistä paikoista olemme saaneet luvat. Toivottavasti ette kysy samoista paikoista kuvalupia, koska emme halua EVAa näyttelyistä.
Graebelge
Ashendael
Belgnte
Oridix
Villa Roma
Anoblir Grandbelge
Hvězdná laguna
of the Home Port
Toivottavasti viihdyt nettisivuillamme ja pidät koiristamme. Jos sinulla on jotain kysyttävää, niin voit laittaa sähköpostia tai kirjoita vieraskirjaan. Tulisimme iloiseksi, jos jättäisit tassunjälkesi vieraskirjaamme muuten vain meidän iloksemme. (:
Just Vision Ugly Chicago "Rulf"
belgianpaimenkoira malinois, uros
Jauniklis 666 "Jäynä"
belgianpaimenkoira groenendael, uros
Terranois Bachaal "Reetu"
belgianpaimenkoira tervueren, narttu
Ahirun Líobhan "Tiitu"
belgianpaimenkoira groenendael, narttu
Snip Snap Karpalo "Henna"
belgianpaimenkoira tervueren, narttu
Redwick Bendable Mind "Taimi"
belgianpaimenkoira tervueren, narttu
Jokaiselle pentueelle valitsen vanhemmat tarkoin. Vanhemmilta vaadin rodunomaista luonnetta ja ehdotonta terveyttä, sairasta koiraa en käytä jalostukseen. Vanhemmilla ei saa olla taipumusta aggressivisuuteen, mutta pyrin, että koiralla on kumminkin luonnetta esim. suojeluun tai johonkin missä tarvitaan luonnetta. Koiran kuuluu olla vahva, ystävällinen ja ehdottomasti koko perheen koira. Meillä pennut tottuvat heti jo lapsiin ja normaalin elämään, joka sisältää kaikenlaisia eläimiä ja pennun kasvettua päivittäistä ulkoilua. Pentueen vanhemmilta vaadin vähintään hyväksytyn BH'n ja muitakin tuloksia riippuen siitä, että missä lajeissa koira on kilpaillut. Tuloksia en vaadi kilmometri kaupalla, vaan yritän todellakin panostaa koiran luonteeseen ja terveyteen.
Pennun tulen luovuttamaan vain luotettavaan ja aktiviseen kotiin. Toivon, että kasvattini pääsevät pysyviin koteihin, joissa niitä rakastettaisiin ja, että niiden kanssa harrastettaisiinkin jotain, eli koirasta ei saa tulla vain sohvan valtaajaa. Toivon, että harkitset tarkkaan pennun ottamista ja, että sinulla on edes jotain kokemusta kys. rodusta. En vaadi "1 kisa päivässä" kisausta tulevalta omistajalta, kunhan näen, että koira ei ole sohvan valtaaja tai nurkassa oleva yksinäinen haukku. Jos näen, että koiralla ei kisata ollenkaan, eikä omistajasta kuulu mitään, niin minulla on oikeus ottaa kasvattini takaisin. Toivoisin myös, että kuulumisia kerrottaisiin aina välillä. :)
Tällä hetkellä Jauniklisilla on 3 kasvattia, jotka voivat hyvin ja menestyvät kisoissa.Musiikki pentue - belgianpaimenkoira groenendael


