"Voi ei, nyt siinä on se vesilätäkkö, IIK mun jalat kastuu! Ei tästä ajamisesta tuu nyt mitään!"
 Viivi on perusluonteeltaan todella kiltti ja seuraa kaipaava tamma. Siihen tutustuminen
vaatii kuitenkin aikaa ja pitkää pinnaa. Viivin täytyy saada itse tehdä tuttavuutta, ja siinä menee yleensä pitkään, usko vaikka huviksesi. Tammaa ei myöskään voi kuvata kuin
yhdellä sanalla: Diiva. Vesilätäköt joko kierretään kaukaa, tai sitten hypätään yli puolentoista metrin loikalla. Säikkyminenkään ei ole uusi juttu. Jokainen pikkuinenkin
rasahdus tulkitaan heti joko mörön tai vihreän pikkumiehen liikkeeksi ja silloin mentiin. Yleensä muutaman hurjan laukkametrin jälkeen onneksi rauhoitutaan.
”Älä tuo sitä siihen, se ei oo kiva, kerjäätkö turpaas? Ai se onkin harja, eipä sitten mitään”
Viivi rakastaa harjaamista. Joskus se suhtautuu harjaan ensin pelokkaasti, mutta rentoutuu,
kun huomaa mistä oikeasti on kyse. Mahan alta harjaaminenkaan ei kutita, tai
pään harjaaminen inhota. Kyseessä siis tosiaankin on melko helppo hevonen. Kavioiden puhditus onnistuu myös ihan naurettavan helposti. Viivi on nostaa jalan jo siinä
vaiheessa, kun sitä kohti menee. Joskus se tosin horjahtaa, kun jalka nousee jo niin
aikaisin.
Suojat menevät yleensä jalkoihin ilman vastaväitteitä. Joskus huonoina päivinä niitäkin
toki näkee, mutta todella harvoin. Valjaat menevät päälle suorastaan naurettavan
helposti. Joskus vatsavyön kanssa saattaa tulla ongelmia, mutta yleensä se kuitenkin löytää tiensä tarpeeksi kireälle. Kuolainten kanssa tulevat esiin oikeastaan ainoat
oikeat ongelmat. Viivi ei aina meinaisi millään haluta niitä suuhunsa. Joskus joutuu kutittelemaan useammankin minuutin, ennen kuin ne siellä suussa ovat.
”Älä kisko mua siitä suusta, mä haluun juosta! Oho, toihan on puu, hidasta nyt hyvä ihminen!
Ajaessa tammalta ei koskaan vauhtia puutu. Se saattaa vain jyrätä eteenpäin, kuin höyryveturi. Joskus ovat vaaratilanteetkin lähellä. Silloin se on yleensä kuski, joka
roikkuu suussa hevosen vetäessä täysillä eteenpäin. Melkein aina on lenkin jälkeen tullut vannottua, että ja minähän en enää tuon kärryille nouse, mutta niin se vaan on
aina tullut noustua. Harvoin mennään rauhallinen lenkki, jonka aikana niin hevonen, kuin ajajakin saavat katsella maisemia ihan rentona. Ainoa ongelma maastossa ovat vihreät
pikkumiehet. Niitä tuntuu olevan jokapaikassa. Jossain vaiheessa lenkkiä voi huomata istuvansa pusikossa ja hevonen rymistelee jo kaukana.
Radalla tamma yleensä pistää kirjaimellisesti parastaan. Se ei aina ymmärrä, miksi se ei vaan saa juosta. Silloin Viivi saattaa energisenä hevosena rueta hyppimään paikallaan ja
vetämään persepukkeja. Sitä kannattaakin talutella paljon ja rauhallisesti aina ennen starttia.
| |