Takaisin Helmen Emmiinan sivuille tästä






© Jenny K

Helmen Emmiinan päiväkirja/valmennukset

02.02.2011 | Keskiviikko | estevalmennus
Valmentaja: Saranen
Tänään olin käynyt jo aiemmin rakentamassa hyvin epäjohdonmukaisen radan, jossa oli tiukkoja käännöksiä ja hankalia linjoja. Yhteistyö siis tulisi parantumaan, toivottavasti. Kun tulitte maneesiin, vaikutti Emmi jo valmiiksi käyvän kuumana ja se steppaili itsekseen satulavyötä kiristäessä. Olipa neidillä kiire jo lähteä selkään noustessakin. Kun viimein pääsitte matkaan, neuvoin ratsastamaan paljon puolipidätteitä ja jonkin verran vaikka pohkeenväistöä, jotta Emmi keskittyisi. Aluksi tamma vain kaahotti kiitoravia ympäri kenttää, mutta hyvin tehdyt pidätteet ja työskentely saivat sen rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Pyysin teitä vielä hyppäämään pari kertaa ympyrälle asettamaani ristikkoa, sitten saatoimme käydä käsiksi tehtävään. Näytin yhden suhteutetun välin radalta ihan kunnolla, sillä siinä oli kaksi estettä vierekkäin ja hevonen ohjautuisi helposti suoraan edessäpäin olevalle esteelle. Selitin, että sinun tulee näyttää ruumiinkielelläsi selvästi, että kummalle esteelle mennään, tärkeintä olisi suunnata katse jo edellisen esteen päällä. Tulitte ensimmäiselle esteelle rennossa laukassa, hyvässä tempossa ja eteenpäinpyrkimyskin oli kohdillaan. Emmi hyppäsi kuusikymppisen pikkuesteen helposti, ja, suunnatessasi katseen oikein, se ei edes ajatellut menemistä suoraan vaan kääntyi helposti juuri sille oikealle pystylle. Kehuin teitä, ja pyysin tälle kertaa tulemaan suoraan. No, Emmi luuli, että mentäisiin sivuun, ja siihen tuli mutka, mutta pääsitte silti kiitettävästi esteelle ja selvisitte kolahduksella. Seuraavalla hyppykerralla Emmikin käsitti jo oikean suunnan ja pääsitte metrisen okserin helposti. Tämän yhden harjoituksen jälkeen neuvoin teille radan. Ensin tuo suhteutettu väli kaarteella vasempaan kierrokseen, sitten päädyssä ympyrällä oleva ristikko. Sitten koko rata leikkaalla oli 90-senttinen pystyeste, jonka jälkeen tuli taas suhteutettu väli, tällä kertaa suoraan. Ja hevonenhan olettaa, että hypätäänpäs tuosta tuo ristikko, kun se on melkein edessä, mutta rata on jo päättynyt, eli tulee kääntyä tiukasti ja osoittaa hevoselle asioiden oikea laita. Lähditte hyvillä milein radalle ja suoriuduitte hyvin esimmäisestä, toisesta, kolmannesta ja neljännestäkin esteestä. Viides-kuudes-välille tulitte hyvin, mutta tempo ja kokoaminen eivät olleet riittäviä, ja puomi putosi. Emmi hämmentyi, mistä johtuen se väisti hyvin tämän esteen, jota ei tullut hypätä - onni onnettomuudessa siis. Aikamme oli lopussa, mutta kiitos hyvästä valmennuksesta!

01.02.2011 | Tiistai | estevalmennus
Valmentaja: Saranen
Olitte jo verryttelemässä letkeässä ravissa uralla, kun astelin maneesiin, tervehdin ja aloin kasata esteitä. Rakensin pari jumppasarjaa ja yhden kohtalaisen suuren okserin ja kävin vielä päässäni läpi suunnitelman tälle valmennukselle. Sitten pyysin teitä ottamaan pysähdyksen kaartoon. Selostin teille tämän päivän ensimmäisen tehtävän, johon kuului, että tulitte maneesin oikealla puolella olevalle jumppasarjalle vasemmassa kierroksesa ravissa, sitten antaisit ohjaa ja voisitte laukata koko loppusarjan. Sitten taas raviin sarjan jälkeen ja uusiksi. Nyökkäsit ja lähditte tehtävään. Emmi vaikutti hyvin työskentelyhaluiselta, eikä siinä näkynyt merkkiäkään laiskuudesta. Se tuli ensimmäiselle pystylle hyvää ravia, kokosi itseään hiukan ennen estettä ja laskeutui pystyltä laukassa juuri kuten tehtävään kuuluikin. Se tulla jymisteli koko sarjan asiaankuuluvan rauhallisesti ja siirtyi raviin helposti. Mutta sitten se kuumui hiukan, ja seuraavalla kerralla ryösti laukalle jo ennen estettä. Ja tietysti, luonnollisesti, mutta kuitenkin epäjohdonmukaisesti, käänsit sen voltille ennen estettä. Hevosparka hämmentyi ihan täysin - mitäs nyt, eikö sitä pitänytkään hypätä? Ja minä kyllä paasasin ja paasasin sinulle... Seuraavalla hyppykerralla et varmasti edes ajatellut voltteja. Tulihan se Emmikin sieltä aika vaivattomasti, tosin aika vaivattomasti se jatkoi seuraavalle jumppasarjalle ilman lupaa. Mutta ainakaan voltteja et tehnyt. Nyt, kun molemmat jumppasarjat oli enemmän tai vähemmän tahattomasti käyty läpi näinkin äkkiä, jäi meille enemmän aikaa okserilla. Tämä okseri oli jo 80-senttinen, ihan esteen kokoinen, ja Emmi saisi venyttää itseään sillä ihan kunnolla. Opastin tulemaan vinoittain maneesin keskellä sijaitsevalle esteelle reippaassa tempossa ja antamaan hevoselle kunnolla ohjaa ja tilaa. Tulitte todellakin hyvässä laukassa ja annoit tilaakin sille hevoselle, se hyppäsi hyvin ja niin edespäin, mutta ei hypyssä kyllä ollut tyyliä nimeksikään. Emmi punnersi esteen yli kuin kaurasäkki ja sinä roikuit selässä. Opastin tulemaan esteelle hiukan koottuna temposta huolimatta, ottamaan vähän sulokkuutta mukaan siihen hyppyyn... Ja lopulta se onnistui. Hyvinhän tämä valmennus lopulta sujui.

02.12.2010 | Torstai | estevalmennus
Valmentaja: s el s
Tutustuinkin Emmiin nyt ensimmäistä kertaa, tamma asteli maneesiin hieman varuillaan mutta ratsastajan kannustaessa sitä eteenpäin se kyllä totteli hyvin. Aloitimme kevyellä ravilla isoilla volteilla taivutellen Emmiä molempiin suuntiin, se oli valmiiksi mukavan reipas ja taipuisa, joten keskityin hetken ratsastajan istuntaan korjaten hiemat käsien asentoa. Ratsukko jatkoi verryttelyä laukassa parin kierroksen ajan molempiin suuntiin tehden isoja ja pieniä ympyröitä. Verryttelyjen jälkeen teimme hetkisen töitä harjoitusravissa lyhentäen ja pidentäen ravia lyhyissä pätkissä, jotta Emmi tuli hyvin kuulolle ja vastasi apuihin nopeasti. Samaa kokoamis- ja lisäysharjoitusta teimme hetken aikaa vielä laukassa, Emmi kokosi hyvin lyhyeksi ja teki myöskin mukavasti pidempää askelta pitäen sen kuitenkin tasaisessa tempossa.

Esteille siirryimme pienen hengähdystauon jälkeen, olin laittanut pitkän sivun mukaisesti neljän esteen jumppasarjan jotka kaikki osat olivat aluksi pienehköjä ristikoita. Ohjeistin ratsastajaa tulemaan linjalle kohtuullisen lyhyessä laukassa, väleihin olin laittanut normaalin pituiset in-and-out- välit. Emmi tuli tasapainoisessa kootussa laukassa ensimmäiselle esteelle, hyppäsi hieman liian kaukaa ja isomman hypyn ansiosta ajautui linjan seuraaville esteille liian lähelle. Uudestaan tullessa ratsastaja ratsasti hyvään paikkaan ja sarja meni paljon paremmin. Ratsukon odottaessa hetkisen laitoin esteet uuteen järjestykseen, pysty-innari-pysty- yksi lyhyt askel- pysty - yksi lyhyt askel - okseri. Käskin ratsastajaa keräämään laukan taas lyhyeksi mutta tekemään siitä voimakkaan. Ratsukko teki tehtävän hyvin, joten nostin esteitä hieman korkeammiksi, noin yhdeksäänkymmeneen senttiin. Neuvoin antamaan paljon pohjetta jo viimeiseltä pystyltä alas tullessa, jotta Emmi tekisi viimeisestä askeleesta erityisen voimakkaan ja pääsisi hyvin lyhyestä askeleesta hieman normaalia pidemmän okserin yli. Tällä kerralla Emmi ei vastannut apuun aivan nopeasti ja vähän töksähti viimeiselle esteelle, ja teki huiman pelastushypyn halutessaan pitää puomit ylhäällä. Pyysin ratsukkoa tulemaan uudestaan ja ratsastajaa pysymään enemmän pystyasennossa ja pitämään hevosen tuella. Tällä kerralla Emmi teki hyvän suorituksen ponnistaen voimakkaasti ylös- ja eteenpäin. Laitoin vielä okserin metrin korkuiseksi pidentäen sitä vieläkin hieman pidemmäksi jättäen muut esteet rauhaan, ja pyysin ratsukkoa tulemaan vielä kertaalleen. Molemmat olivat selvästi jo tehtävän tasalla, ratsastaja pysyi riittävän pystyssä pitäen ohjat käsissä ja ratsu jysäytti joka väliin hyvät ilmavan voimakkaat askeleet hypäten helposti pidemmänkin okserin yli. Päätimme lopettaa näin hyvään suoritukseen, ratsastaja teki vielä loppuverkat rennosti hieman pidemmin ohjin.

29.07.2010 | Torstai | estevalmennus
Valmentaja: Riella
Kentälle saapui energinen ratsukko; Jenny K ja Emmi. Kyselin Jennyltä Emmistä ja sen tavoista, jonka jälkeen pääsimme aloittamaan alkuverryttelyt. Tamma liikkui hyvin energisesti ja elastisesti eteenpäin ilman ylimääräistä virtaa. Kiemuroiden ja siirtymisien jälkeen aloin rakentaa pitkälle sivulle kolmea estettä kiemurauralle. Esteet olivat vain pieniä ristikoita mutta siitä oli hyvä lähteä korottamaan, kunhan ensin ollaan jumpattu. Emmi lähestyi kolmea ristikkoa hillityssä laukassa, muttei liian hitaasti. Ensimmäinen este sujui moitteitta jonka jälkeen Jenny käänsi tamman toiselle esteelle melkein keskelle kenttää. Toisella esteellä Emmin jalka kolahti puomiin hiukan huonon lähestymisen takia mutta puomi kuitenkin pysyi paikoillaan. Kolmas este sujui ongelmitta. Muutaman jumppaesteen jälkeen menin rakentamaan toiselle pitkälle sivulle kolmen esteen innaria jossa kaksi ensimmäistä estettä on pystyjä ja viimeinen okseri, korkeudeltaan puolisen metriä. Emmi lähestyi estesarjaa korvat hörössä ja meinasi hiukan innostua liikaa kun se meinasi että oisi otettu yksi laukka-askel esteiden välissä. Tamma kuitenkin älysi jutun jujun ja hyppäsi innarin peräti kolme kertaa puhtaasti ensimmäisen jälkeen. Lopuksi hyppäsimme paria pystyä, okseria ja trippeliä jotka olivat korkeudeltaan 90-100cm, tulipahan sitä myös sianselkää ja vesiestettä ilman vettä kokeiltua. Hienosti meni !

15.04.2010 | Torstai | kouluvalmennus
Valmentaja: Rinsessa
Emmi vaikutti todella kivalle hevoselle sinun esittäessä sen askellajeja minulle. Tamma kulki ryhdikkäästi ja tahdikkaasti askeleitaan pidentäen ja lyhentäen. Päätin samantien tamman nähdessäni, että voisimme aloittaa suoraan pohkeenväistöillä. Emmi oli selvästi kanssani samaa mieltä, pohkeenväistöt sujuivat kuin tanssi! Mentiin kumpaan suuntaan tahansa, välillä myöskin siksakkia - ei ollut ongelmia. Emmi kuunteli pienetkin avut hyvin ja reagoin niihin herkästi. Muutamaan otteeseen tamman muoto kupsahti liian alas, mutta herkkänä hevosena ei tarvittu kuin yksi puolipidäte nostamaan se takaisin ryhtiin. Siksakkia tehdessämme joudui totemaan, etteivät kaikki suomenhevoset ole samanlaisia juntturoita. Emmi oli ainakin niin herkkä ja pehmeä ratsastaa, että mieli teki saada samanlainen yksilö talliin. Kehuin teitä paljon, mutta en unohtanut muistuttaa virheistä. Laukassa Emmi oli innokas ja jouduit tekemään hieman enemmän töitä säilyttääksesi rauhallisen tempon. Kokoamisharjoitus oli hyvä idea alkuun, jotta Emmi tuli paremmin kuulolle ja rauhottuisi hieman. Sen jälkeen onnistuisi laukassa avotaivutus. Emmi taipui hienosti ja muutamaa tahtirikkoa lukuunottamatta tahti säilyi läpi taivutusten. Volteilla Emmi kaatui hieman sisään, joten jouduin muistuttamaan moneen otteeseen ulkoapujen tiivistämisestä ja sisäpohkeen läpiratsastamisesta. Kaikinpuolin valmennus sujui mallikkaasti ja lopetimmekin kaikki hymyssä suin!

26.10.2009 | Maanantai | estevalmennus
Valmentaja: maiju
Pystytin esteet pikaisesti saavuttuani myöhässä paikalle. Olitte jo lämmitelleet, mutta ravasitte ja laukkailitte kuuliaasti ympäri kenttää. "Okei, tänään hypätään ihan normiratoja eikä keskitytä mihinkään erityiseen. Tässä on viisi estettä ja hyppäätte ne järjestyksessä punanen ristikko, sininen pysty, keltanen ja vihreä okseri ja viimeisenä iso pysty." Ristikko ylitettiin ihan nätisti. Pystylle tullessanne kulma oli aika huono mutta Emmi korjasi nätisti ja lensi yli virheittä. Jalat kuitenkin hipoivat ylintä puomia. Ensimmäiselle okserille katsoit kuitenkin tarkasti että saavutte keskelle estettä. Loput hoitikin Emmi, sillä se kokosi itsensä aivan itsekseen ja hyppäsi yli. Seuraavalle esteelle tamma tuli liian nopeasti, mutta sait hidastettua niin, että Emmi lensi yli. Viimeiselle esteelle oli paha käännös, jonka kuitenkin suorititte täydellisesti. "Okei, tänään ei keritä enempää, sori, myöhästyin. Jäähdytelkää, niin kerron mitä mieltä olen: Kuten useimmille sanon, olette hyvä pari. Vielä saatte tehdä joidenkin pikkuasioiden kanssa töitä, mutta muuten olette lähes valmiita vaikeammallekin tasolle. Allasi on hyvä hevonen, joten käytä sitä hyödyksi! Kiitos mukavasti valmennuksesta."

05.09.2009 | Lauantai | estevalmennus
Valmentaja: Quinton
Emmi kulki jo kauniisti ja pehmeästi askeltaen kun lopettelitte alkulämmittelyjä. Tammalla oli selvästi energiaa, mutta se osasi hillitä itsensä ja kiinnitti huomionsa sinun ohjeisiisi. Alkulämmittelyn jälkeen lähdimme heti demonstroimaan oikean istunnan merkitystä, niinpä kiinnitin Emmin liinaan ja pistin sinut sitomaan ohjat tamman kaulalle. Yhteistyötä oli selvästi tehty ennenkin, sillä ensimmäisestä kierroksesta lähtien rinkiin asettelemani kavaletit ylittyivät lähes ilman kolisteluita. Mutta koska aina pitää pyrkiä täydellisyyteen, oli viimeisetkin kolinat saatava pois. Ohjeitani seuraten istuit tiiviisti satulaan, ja pienillä korjauksilla sait istuntasi pysymään hyvänä jopa pomputtavassa harjoitusravissa. Emmi puolestaan toimi erittäin hyvin ilman ohjasapuja ja oli selvästi mielissään kun sai liikutella päätään vapaasti.

Kavaleteilta siirryimme muutamien kymmenien senttien risti- ja pystyesteille, tosin tässä vaiheessa sait jo Emmin ohjat takaisin käsiisi. Tamma tiesi selvästi mitä oli tulossa, ja kulki kaula kaarella odottaessaan käskyä siirtyä laukkaan. Harjoitteen tarkoituksena oli katsoa lähestymisiä, myös hieman hankalammista kulmista. Hyppäsitte radan reippaassa tahdissa, ja tästä huolimatta Emmin huomio pysyi sinussa eikä turhia ryntäyksiä tullut. Muutaman kerran nykäisit vahingossa tamman suuta juuri ennen estettä, jolloin hypyistä tuli hieman pompahtavia - kiinnitä huomiota käsiesi liikkeisiin hyppyyn valmistautuessa.

Viimeisenä hyppäsimme vielä muutamaan kertaan sarjaesteen, joka sisälsi kaksi hieman pienempää pystyestettä ja yhden 80 senttisen okserin. Emmi piti tarkkaan huolen omista askeleistaan, ja jopa korjasi hieman sinua - tamma lyhensi askeltaan ennen viimeistä estettä ilman sinun pyyntöäsi.

Kokonaisuutena yhteistyönne oli erittäin mukavaa katsottavaa, eikä suuria ongelmia ilmennyt missään perusasioissa.

16.07.2009 | Torstai | estevalmennus
Valmentaja: Cloe.
Emmiina oli hieman säpsy valmennuksen alussa, ja tamma vaikutti hieman "pelleilevän" verryttelyissä. Tamma oli selkeästi innostunut radalla olevasta esteradasta, eikä olisi oikeastaan halunnut suorittaa "tyhmiä" verryttelyyn kuuluvia tehtäviä. Tänään keskittyisimme huolellisiin lähestymisiin ja hyviin esteiden ylityksiin. Huomasin heti että huolelliset tiet sujuvat teiltä molemmilta hyvin. Pyysin sinua laskemaan askeleet ennen estettä, jotta olisit itse paremmin valmistautunut hyppyyn - Emmiinalta etäisyydet ja lähestymiset sujuivatkin hyvin. Esteiden päällä muista nousta kevyeeseen istuntaan ja myödätä käsillä kunnolla, sillä Emmiinan herkkyys ja huono myötäys voivat koitua kohtaloksenne esteradalla. Yleisesti olette hyvä parivaljakko jolla on paljon mahdollisuuksia pärjätä radoilla.

26.06.2009 | Perjantai | estevalmennus
Valmentaja: Snniif
Emmi ei ollut ehkä parhaimmalla päällään. Tamma ei pitänyt siitä että jokin puomi aina kolahti kun kasasin esteitä. Muuten tamma kulki nätisti eteenpäin, mutta vilkuili sivusilmällään minua. Olin rakentanut kentälle radan, radalta löytyi viisi pystyä, yksi okseri ja yksi muuri. Esteillä ei ollut aluksi paljoa korkeutta, korkein oli noin 60cm. Kun menitte ensimmäisen kerran radan, Emmi näytti nauravan esteiden korkeudelle, sen ei tarvinnut kuin hieman koipea nostaa kun oli jo ylittänyt esteen. Nostin kuitenkin esteitä seuraavalle kerralle kymmenellä sentillä ja annoin lisätehtävän, kahden pystyn jälkeen iso voltti oikealle. Osoittamani esteiden jälkeen teit isot voltit ja hyppäsit esteet uudestaan, Emmi totteli hyvin ja joutuikin pari kertaa melko vinosti hyppäämään, sillä este tuli melko nopeasti vastaan. Kolmannella kerralla nostin esteet 100cm ja Emmi joutui jo koetukselle. Suoriuduitte tehtävistä kyllä yllättävän hyvin, hienoa!

25.06.2009 | Torstai | estevalmennus
Valmentaja: Snniif
Emmi oli pirteä ja eteenpäinpyrkivä koko valmennuksen ajan. Aloitellessamme yhdellä pystyllä, huomasin Emmin olevan oikealla hyppytuulella ja saatoin korottaa luottavaisin mielin estettä. Hypyt olivat kaarevia, tamma laskeutui hyvin ja tasaisesti. Otit tarvittaessa tukea harjasta jolloin Emmin hyppy oli tasapainossa. Seuraavaksi siirryimme jumppasarjaan. Peräkkäin oli neljä estettä, viimeisin oli korkein n. 80cm. Itse horjahdit ensimmäisessä hypyssä, noukit kuitenkin Emmin harjasta tupon ja sain kasattua tasapainosi takaisin seuraaviin hyppyihin. Emmi teki kuitenkin parhaansa ja ponnisti juuri oikeaan aikaan. Nostin kymmenellä sentillä kahta viimeistä estettä ja tulitte uudestaan sarjalle. Olit tällä kertaa ottanut tukea hyvin harjasta ja esteet suorititte hienosti! Ota rohkeammin vain tukea harjasta.

16.06.2009 | Tiistai | estevalmennus
Valmentaja: Lotta
Tunti alkoi Emmin osalta rauhallisesti ja se kuunteli heti alussa jo apujasi. Raviverryttely meni myös hienosti, ei yrityksiä päästää seuraavalle vaihteelle. Laukatessa Emmi olisi halunnut määrätä tahdin, mutta kunnon pidätteet auttoivat tähän. Ensimmäiset esteet eivät oikein Emmiä kiinnostaneet, mitään sellaisia pikkuesteitä mennä. Hypyt olivat melko laiskoja, mutta esteiden kohotessa alkoi tämän tamman kiinnostus kohota. Kun päästiin 80 senttiin oli tamma jo täydessä vireessä. Se hyppäsi hyvin radan kaikki esteet. Ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia hyppykohdan etsimisessä ja hyppäsi varmasti. Tasapaino säilyi hyvin niin hevosella kuin ratsastajallakin ja ratsukon yhteinen sävel löytyi helposti. Tiukemmatkin kurvit menivät kuin leikiten ja kieltoja ei nähty yhtäkään. Pari puomia tosin putosi pienistä huolimattomuusvirheistä, muttei mitään vakavampia ongelmia ollut. Lopuksi kokeiltiin 90cm sarjaesteitä ja ne sujuivat ilman pienintäkään ongelmaa. Lopuksi Emmi oli virkeä ja olisi varmasti voinut hypätä vielä lisääkin. Suostui kuitenkin kävelemään loppukäynnit ilman mitään pyrähtelyjä.

01.06.2009 | Maanantai | estevalmennus
Valmennnus järjestettiin: Cevinnessä
Valmentaja: Oona
Menimme tämän ryhmän kanssa ensin lämmittelyksi 40 cm ristikkoa ja pystyä jotka oltiin sijoitettu kummatkin samalle pitkälle sivulle niin, että kukin sai mennä pari kertaa sarjan. Menimme tämän ensin ravissa ja sitten laukassa. Lämmittelyn jälkeen rakensin lävistäjälle yhden 90 cm ristikon. Kun kaikki olivat tämän tehneet jatkoin vielä tekemällä 90 cm pystyn pitkälle sivulle niin, että heti lävistäjältä piti kääntyä oikealle lyhyen sivun kautta pitkälle sivulle. Menimme tätä pari kertaa ja lisäsin vielä toiselle pitkälle sivulle 90 cm okserin joka oli leveydeltään n. 50 cm eli ei kovin leveä. Lopuksi kun hevoset olivat saaneet kävellä jonkun aikaa keräsin muut esteet paitsi sen okserin pois ja rakensin vielä sen 100 cm esteen pitkälle sivulle ja sen jälkeen toiselle pitkälle sivulle sille 90 cm okserille, jonka jälkeen tuli pääty-ympyrä ja sama toisesta suunnasta. Emmin kanssa menit lähes täydellisesi. Tamma kuunteli koko tunnin ajan tarkkaavaissti korvat liikuskellen apujasi. Kun aluksi menimme 40 cm esteitä se hyppäsi ne täydellisesti. Esteiden väliin meni juuti oikean verran askelia ja se hyppäsi juuri oikealta etäisyydeltä. Emmilllä oli kokoajan hyvä tahti, se ei mennyt liian lujaa eikä liian tahmeasti ja laiskasti. Kun sitten rupesimme hyppäämään 90 cm estettä lävistäjällä. Käännyitte juuri oikeasta kohdasta esteelle. Tällä kerralla Emmi otti vähän liian ison loikan etkä meinannut pysyä mukana hypyssä. Toisella kerralla tämä virhe kuitenkin korjaantui ja hypystä tuli täydellinen. Pääty-ympyrällä Emmi meni laukassa hienosti kaula kaarella asetettuna. Saitte esteelle hyvän suoran tien, Emmi hyppäsi tämänkin esteen leikiten. Okseri ei tuottanut tammalle minkään laisia vaikeuksia, se kuunteli kokoajan apujasi ja teki mitä käskit. Pysyit hyvin mukana hypyssä. Metrin esteellä Tuuli olisi voinut hypätä lähempää, koska kavio kolahti puomiin, mutta seuraavalla kerralla saitkin sen sitten hyppäämään oikeasta kohdasta. Toisesta suunnasta hyppääminen ei tuottanut Emmille minkään laisia vaikeuksia.

23.05.2009 | Lauantai | kouluvalmennus
Valmentaja: Snniif
Emmi oli reipas ja kuuliainen. Istuit tukevasti ja huomasi heti ettet ensikertaa tämän ponin selässä ollut. Kaikissa askellajeissa askel oli tasaista ja eteenpäin pyrkivää, ei mitään löntystelyä. Kun hieman hipaisit pohkeellasi tamman kylkiin kulki se nätisti eteenpäin tekemättä elettäkään siirtyä käyntiin. Laukka oli tasaista ja hyvin hallittua. Sulkutaivutus oli näyttävää. Askeleet kulkivat yksitoisensa jälkeen perätysten eteenpäin, eikä minkäänlaista kompuroimista näkynyt. Avotaivutus oli samaa taitoluistelua. Takaosa työskentely oli erinomasta, Emmi oli hyvällä päällä ja kulki hienosti. Erityisesti haluan nostaa hattua hienolle yhteistyöllenne, jolla saitte minun sydämen pomppaamaan.

11.05.2009 | Maanantai
Kekkasin launtaina netistä sadetutkan, joka ennusti sen päivän sään lähes tarkalleen. Olin ihan tohkeissani löydöstä, että tuollainen hienoushan tulee auttamaan hyvinkin paljon hevosten hoidossa. Ratsastin tamman aamusta ja laitoin hänet sen jälkeen pihalle loimen kera, koska tutka ennusti kahdentoista jälkeen tulevaa sadetta. Tamma parka varmaan paistui. Pilvien takaanta ilmaantuikin aurinko ja enhän mä kesken hevosten liikutuksen kerinnyt mennä sitä poiskaan heti ottamaan. Tutka ennusti iltaan asti kestävää sadetta, joten toiveissani sitä odottelin. Luovutin kuitenkin, kun pilviä näkyi vain muutama onneton hattara. Eipä yhtään pisaraakaan koko päivään satanut, eli se siitä hienosta ennustuskoneesta. Hieman kyllä nyrpii. No mutta, joka tapauksessa itse Emmiinalle kuuluu oikein hyvää. Tammasta on tullut tupla-äiti kahdelle tammavarsalle. Ensimmäinen jälkeläinen sai nimekseen Lakean Aurankukka, jolle kotia ei vielä ole löytynyt. Toinen ristitiin Lakean Lauha-Lyydiaksi ja tämä matkasi Fay:n kanssa Kasarmitalliin. NJ näyttelyissä se toivottu serti on jo melkein tuloillaan, koska tamma on päässyt Raadelman näyttelyissä bis-kehään. Nyt on vain jännättävä lopputuloksia. Tamman suku harmittaa suunnattomasti. Emä Aholinnan Emmastiina on ollut kadoksissa jo jonkin aikaa, joten en ole päässyt sukututkimusta tekemään. Isän arvonimisaalis on kasvaut KTK II palkinnolla, mutta sivut kaipaisivat päivitystä ajan tasalle. Huomenna ajattelin hyppiä hevostemme kanssa maastoesteitä, kunhan sellaisia saan ensin lähiympäristöön kyhäiltyä. Niistä hevoset kyllä pitävät kovasti.
Jenny K

20.03.2009 | Perjantai
Emmiinan kilpailu-ura kouluratsastuksessa on lähtenyt mukavasti käyntiin. Itseasiassa odotettua paremmin. Kuukaudensisällä viisi sijoitusta, joista yhden voitimme tänään. Ryss it ! factory:ssä Helppo C luokassa sijoituimme neljänneksi, vaikka osallistujia oli mukana sata ratsukkoa. Emmi oli tänään yleisesti hyvällä tuulella ja tämä heijastui myöskin itseeni. Rata tuli rauhallisesti ja maltilla ratsastettua, joten tuloksemme oli niin hyvä. Olen tässä kovasti odotellut tamman emän sivujen valmistumista, jotta se ensimmäinen jälkeläinen saataisiin. Emmi on osoittanut lahjakkuutensa ja hyvän luonteensa, joten Epun ja tämän jälkeläisestä täytyy tulla hyvä. Kilpailemistakin olisi tarkoitus jatkaa ja pikku hiljaa vaikeuttaa tasoa Helppo A:n luokkiin. Uskon tamman jo tähän kykenevän. Tämän päiväisestä hyvästä suorituksesta palkitsin tamman iltaruokinnalla ylimääräisellä porkkana-annoksella. Näyttelymenestys on ollut yli odotustemme, eli tamma on saavuttanut jo kaksi kertaa mirvasertin. Tittelit ch arvonimeen olisi jo kasassa, mutta eiköhän se yksi irtoset vielä saada, niin tamma saa komeamman arvonimen.
Jenny K

29.01.2009 | Torstai
Vuosi vaihtui ja uudet kujeet. Emmi täyttää huomenna kolme vuotta. Tamma on kasvanut je kehittynyt hyvin. Saavutti ensimmäisen irtoSERTI:nkin Ramonasen järjestämistä näyttelyistä. Muutenkin Emmin kanssa olemme paljon työskennelty maasta käsin, joten pikkuneiti onkin yleisesti varsin mukava käsiteltäessä ja sai tästäkin tuomarilta hyvää palautetta. Lähipäivinä voisi kokeilla laittaa ajovarusteet niskaan ja kärryt perään. En tiiä mitä neiti siitä meinaa. Emmin täytettyään neljä vuotta, olisi ihana teettää se ensimmäinen jälkeläinen. Isäehdokkaatkin löytysivät omasta takaa. Veljekset Lakean Eevert ja Lakean Emanuel olisivat suvullisesti sopivia. Aion kyllä seurailla muitakin tarjolla olevia oriehdokkaita. Kevään tavoitteena on myöskin aloittaa ratsukoulutus ja päästä kilpailemaankin.
Jenny K

04.11.2008 | Tiistai
Näin tämän tamman kahden päivän ikäisenä, muutama päivä sitten. Ihastuin etenkin tämän sukuun ja ajattelin, että olisi aivan mainio lisä Lakean jalostukseen Eevertin ja Emanuelin jälkeläisten emänä. Mutta, koska hevosmäärämme on jo kovin pursunut suurehkoksi, en ajatellut tarjousta tehdä. Kehuskelin vain tämän omistajalle, kuinka helmi tuo varsa onkaan. Kasvattaja saikin pääni ympäri puhuttua ja nyt sitä ollaankin taas yhden mahtavan tamman omistajia. Tuskimpa kuitenkaan kaupaa tulemme katumaan ja hyvän kodin tämä tulee meiltä saamaan. Sain vaikuttaa varsan nimeen. Nimen piti mielellään kuitenkin viitata, jotenkin emän nimeen. Varsa ristittiin Helmen Emmiinaksi. Emmiinalle laitoin tänään virtuaalisen ratsastajainliiton hevosrekisteriin anomuksen menemään, jotta pääsisi virallisiin kirjoihin olemassa olollaan. Luonteeltaan tuntuu olevan hyvin utelias, mutta herkkä. Saapi nähdä mitä tästä kasvaa. Ulkonäköä haluaisin käydä näyttämässä näin varsanakin tuomareiden arvioitavana, joten toivottavasti pääsisimme johonkin näyttelyihin mahtumaan mukaan.
Jenny K




copyright © Virtuaalitalli Lakea
virtuaalihevonen - a virtual horse