Fazan N.
fasu kuoli rauhallisesti 4.8.2010 vanhuuteen, omassa karsinassaan. Sillä oli ikää jo melkein 25 vuotta. Sillä oli paljon jälkeläisiä ja se sai osakseen paljon menestystä. Kerrassaan upea ja rakastettava poni.
fasua jäävät muistelemaan Sonja.P ja koko tallin väki.
| Virallinen nimi |
Fazan N. "fasu" |
Syntynyt |
28.7.2007 |
| Sukupuoli |
Ori |
Rotu |
Shetlanninponi |
| Säkäkorkeus |
98cm |
Väri |
Musta |
| Kasvattaja |
Kuoppamäki |
Omistaja |
Sonja.P - Kultahuisku |
| Ex Omistaja |
Meeri.N |
Koulutustaso |
Helppo B, 60cm, 50cm |
| Painotus |
Eläkkeellä (kouluratsastus) |
Rekisterinumero |
VH-30862 |
| Saavutukset |
|
Tavoitteet |
YLA palkinto |
Luonne
Yleisesti Fasu hurmaa herrasmiesmäisellä käytöksellään kaikki. Se haluaa olla aina huomion keskipisteenä, tavalla tai toisella. Poika on todella itsevarma poni ja tarvitseekin itsevarman ja päättävän hoitajan, sekä ratsastajan. Vaikka ori onkin toisinaan melkoinen hötkyilijä ja omaa jopa hieman öykkärimäisiä piirteitä, on ori kuitenkin kaiken kaikkiaan todella mahtava persoona ja joka sulattaa monien sydämen.
Muiden hevosten seurassa se yleensä yrittää pomotella muita, mutta tämä ei yleensä onnistu ja homma kaatuukin siihen, kuitenkin Fazan tulee melkohyvin toimeen monenkin laisten hevosten seurassa, eikä usein enää yhden epäonnistuneen pompottelu yrityksen jälkeen enää toista kertaa yritä samaa hevosta pomottaa.
Taluttaessa Fasu on oikea unelma, se kävelee (toisinaan ravaa) nätisti taluttajansa vieressä, eikä turhia hötkyile. Se ei yritä livohkaan, eikä astu taluttajansa varpaiden päälle. Se ei myöskään yritä mennä taluttajaansa vauhdikkaampaa tahtia, paitsi pelästyessään jotakin. Ori ei yleensä jää tuijottelemaan tai haistelemaan mitään, mutta tätäkin saattaa esiintyä, jos uusia asioita sattuu osumaan tutulle reitille.
Hoidettaessa ori nauttii harjauksesta, jos se ei satu kestämään parikymmentä minuuttia kauempaa. Nuorempana poikana se kyllä osasi nauttia harjauksesta vaikka tuntikausia. Yleensä Fasu seisoo nätisti paikoillaan, ilman kiinnisitomistakin, mutta kyllästyessään ja tylsistyessään se saattaa huopia etujalallaan tylsistyneesti ja liikehtiä. Eläinlääkärin tarkistukset sujuvat yleensä hyvin, sillä niihinhän ei nyt sitä paria kymmentä minuuttia kauempaa mene.
Jalkoja harjatessa ori saattaa nostella niitä, tai sitä saattaa kutittaa, joten se kannattaa hoitaa nopeasti ja mahdollisimman vähän kutittavasti. Kavioita puhdistaessa tai muuten vain käsiteltäessä on kaikkein tärkeintä muistaa varoa liikkeitään, sillä pahalle päälle sattuessaan, se saattaa potkaista tai puraista, eikä aina ihan hiljaa. Yleensä kaviot on kuitenkin suhteellisen helppo puhdistaa, eikä kengityksenkään kanssa ole ihmeempää, kunhan orilla on vain jotain tekemistä sillä aikaa, kun sille sovitetaan kenkää.
Satuloinnissa oveluus ja nopeus ovat valttia. Tämän orin kanssa pitääkin olla ovela satulaa laittaessa, muuten Fasu ehtii tehdä tempun jos toisenkin. Yleensä se ensimmäisenä yrittää astua satulaa nostavan varpaille, jos se ei siinä tempussa onnistu, se usein lähtee satulan alta pois sivu suunnassa. Kun satula on vihdoin saatu sen selkään, se pullistelee niin paljon kuin jaksaa, sekä näykkii ilmaa ja luimistaa korviaan. Onneksi se ei tee sitä enää, kun pari kertaa on homman saanut hoidettua voittajana.
Suitsien kanssa ei ole tällaisia ongelmia. Se osaa pit6ää päätään sopivalla korkeudella ihmisen pituudesta riippuen, jotta se sujuisi mahdollisimman hyvin, se avaa suunsakin melkein valmiiksi, joten suitsia ei tarvitse kuin pujottaa pojan korvien yli, ilman suurempia vaikeuksia.
Selkään noustessa kannattaa ensimmäisillä kerroilla olla joku auttamassa, sillä ori saattaa tehdä pukin juuri kun ratsastaja on melkein päässyt satulaan istumaan, ainakin ensimmäisillä kerroilla, mutta kyllä se siitä, kunhan siihen osaa varautua ja se on tottunut ratsastajaan. Jalustimien säätö ja satulavyön kiristys selästä käsin ei ole enää mikään ongelma, vaan Fasu jaksaa kyllä odottaa, että tarvittavat muutoksen on tehty.
Tämän ponin selkään ei kyllä kuka vain kiipeä. Orilta löytyy varastostaan aina vaihteleva määrä energiaa ja herkkyyttä päivästä riippuen. Toisinaan sitä saa potkia ja komentaa liikkumaan vaikka millä mitalla, kun taas toisena päivänä kevytkin pohjeapu saa aikaan vauhdikkaan pukkilaukka sarjan. Yksikään aloittelija ei siis ole vielä ratsastanut Fasulla ja toivottavasti ei koskaan tule ratsastamaankaan, ihan vain turvallisuus syistä.
Kouluratsastuksessa oripoika pääsee elementtiinsä. Tämä shetlanninponi on painotettu kouluratsastukseen, eikä ihan syyttä. Sillä riittää kapasiteettia shetlanninponille vaikeisiinkin koululiikkeisiin ja se usein kouluratsastuksessa nauttii kaikesta mahdollisimman paljon. Se ei ole koskaan "sanonut" ei kouluradalle, vaan oikeastaan hinkunut päästä sinne vähän treenailemaan tai kisaamaan.
Esteratsastus taas ei oikein vetele. Fasu osaa kyllä hypätä hyvin ja se pystyykin ylittämään 60cm esteet hyvällä ilmavirralla, mutta se ei kuitenkaan ole orin juttu. Se ei ole koskaan nauttinut esteratsastuksesta samalla tavalla kuin koulukiemuroista. Kyllähän sitä voisi käyttää esteratsunakin, mutta meillä hevosten painotukset perustuvat siihen, mihin niillä on kykyjä ja mistä ne nauttivat eniten.
Kisoissa se on oma itsensä, se ei ole koskaan reagoinut kisojen meluihin ja uusin paikkoihin tai hevosiin millään muotoa. Päästessään radalle se keskittyy vain suoritukseensa eikä kiinnitä huomiota katsomoon tai kovaäänisistä kuuluvaan meluun.
Sukutaulu
i. Saturnuksen Pelle Peloton
she, ori, m, VH-14116
|
ii. Racing Bedro
she, ori, m, evm
|
iii. Kolder
she, ori, m, evm
|
iie. Mamiin
she, tamma, m, evm
|
ie. Hiewatha
she, tamma, m, evm
|
iei. Hiermen
she, ori, m, evm
|
iee. Laamin
she, tamma, m, evm
|
e. Mimi
she, tamma, prt, VH-17219
|
ei. Fasaali
she, ori, prt, evm
|
eii. Fazanin Myrkykäs
she, ori, prt, evm
|
eie. Fanienna
she, tamma, prt, evm
|
ee. Fanzienne
she, tamma, prt, evm
|
eei. Canko Canko
she, ori, prt, evm
|
eee. Candella
she, tamma, prt, evm
|
Fasun isä Saturnuksen Pelle Peloton eli Pelle, on musta, 104cm korkea, shetlanninponi ruuna. Se syntyi 23.1.2007, hyppää 60cm rataesteitä ja helppo b:n tasoa kouluratsastuksessa, raveissa ennätyksenä on ollut 2.49,4ly. Sijoituksia ei poika ole saanut, mutta raveissa se on muutaman kerran startannut, myöskään palkintoja tai arvonimiä sillä ei ole. Jälkeläisiä pojalta löytyy kaksi menestystä molemmilta löytyy.
Fasun emä Mimi eli Mimmu, on punarautias, 103senttinen, shetlanninponi tamma. Se syntyi 13.5.2006, hyppäärataesteinä 50cm, kouluratsastuksessa osaa helppo b tason, raveissa ennätyksenä on ollut 2.49,7ly. Parit sijoitukset tamma on saanut, mutta ei sen suurempaa menestystä, myöskään palkintoja tai arvonimiä sillä ei ole. Jälkeläisiä se on saanut kolme menestyneitä poneja ovat olleet.
Jälkeläiset
31.2.2009 she-o.Jenty's Janson missä? (e. Beonca of me)
10.4.2009 she-o.Neliapilan Heartbreaker (e. TuuHa's Calamity)
29.4.2009 she-t.Cherie's Eldrym (e. Trixie)
9.8.2009 she-o.Algernon KH missä? (e. Fawel`s Gipsy Girl)
13.8.2009 she-o.Edmund KH (e. Super's Mini-Inka)
Jeanty's Janson, on Fasun ensimmäinen jälkeläinen, se syntyi 31.2.2009, Jeanty Shetlandsissa. Se on rautias, metrin korkuinen, shetlanninponi ori. Menestystä sillä ei vielä ole. Emänä Beonsa of me.
Toinen jälkeläinen syntyi sitten 10.4.2009, Neliapilassa. Se sai nimekseen Neliapilan Heartbreaker. Se on mustanruunikko, 103senttinens, shetlanninponi ori. Menestystä sillä ei vielä ole, mutta eiköhän se saa hiukan kasvettuaan kisaillakin. Emänä TuuHa's Calamity.
Cherie's Eldryn, sai olla orimme kolmas jälkeläinen ja ensimmäinen tamma. Se on musta, 99cm korkuinen, shetlanninponi, joka syntyi Cherienissä 29.4.2009. Emänä kouluratsastuksessa menestynyt Trixie.
Algernon KH, on sitten se neljäs ja taas tulee oria. Poika on tummanruunikko, 103cm korkea, shetlanninponi, joka syntyi Kultahuiskussa 9.8.2009. Ori ei kuitenkaan ole vielä menestynyt. Sen emänä oli Kultahuiskussa asustava esteratsastuksessa ja valjakkoajossa hyvin menestynyt tamma. Fawel's Gipsy Girl.
|
Kilpailukalenteri
Näkyvissä vain sijoitukset. Porrastetut lihavoitu.
Sijoituksia KRJ 28.
Näyttelyt
24.01.2009 - Acantha Farm - NJ - Shetlanninponioriit - 9/12 JS
Kouluratsastus
20.10.2008 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 3/24
22.10.2008 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 3/24
22.10.2008 - Mörkövaara - KRJ - Helppo B - 3/24
23.10.2008 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 4/24
23.10.2008 - Mörkövaara - KRJ - Helppo B - 1/24
01.02.2009 - Viehettävä - KRJ - Helppo C - 3/100
01.02.2009 - Hämy - KRJ - Helppo C - 4/47
05.02.2009 - Viehettävä - KRJ - Helppo C - 1/100
10.02.2009 - Arwyn - KRJ - Helppo C - 6/52
01.03.2009 - Gaseta - KRJ - Helppo A - 4/100
01.03.2009 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 5/30
02.03.2009 - Evergrey - KRJ - Helppo C:2 - 6/50
04.03.2009 - Evergrey - KRJ - Helppo C:2 - 7/50
07.03.2009 - Gräslund - KRJ - Helppo C - 4/40
28.04.2009 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 2/19
01.05.2009 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 1/19
01.05.2009 - Meridian - KRJ - Helppo B - 3/25
04.05.2009 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 2/19
18.05.2009 - Briston's Farm - KRJ - Helppo C - 9/84
21.05.2009 - Briston's farm - KRJ - Helppo C - 9/85
22.05.2009 - Briston's farm - KRJ - Helppo C - 6/90
02.08.2009 - Mörkövaara - KRJ - Helppo C - 1/27
04.05.2009 - Safari Army - KRJ - KN Special - 5/23
04.05.2009 - Safari Army - KRJ - Helppo B - 2/24
05.05.2009 - Safari Army - KRJ - KN Special - 6/20
05.05.2009 - Safari Army - KRJ - Helppo B - 6/21
11.08.2009 - Kisatalli Safir - KRJ - Helppo C - 10/100
30.09.2009 - Toivoton - KRJ - Helppo C - 5/50
Päiväkirja
27.2.2009. Valmentaja Willa, Talli Kultahuisku, yksityisvalmennus.
Fasu tuli innokkaana kentälle, mutta alussa se oli hieman laiskahko ja kankea. Volttien ja eteenpäinlaittamisen jälkeen poni alkoi kuitenkin toimia ja pari pukkiakin se päästi ilmoille. Onneksi et kuitenkaan ottanut niitä vakasti ! (; Alkuverryttelyn jälkeen siirryttiinkin avotaivutukseen ja pientä keskittymisen puutetta oli alussa. Herätit Fasun huomion hienosti ja kiemurat sujuivat hienosti. Kunhan muistat vain pitää kädet paikoillaan. Tehtiin avoa molempiin suuntiin ja sen jälkeen aloitettiin laukkatyöskenteleminen. Laukat nousivat hienosti, mitä nyt muutaman pukin kera. Kiva pari valmentaa!
9.4.2009
Tänään Fasu siirtyy eläkkeelle, eli kilpakentillä ei Fasua enää tulla juurikaan näkemään. Yleislaatuarvosteluun olisi tarkoitus yrittää vielä päästä, mikäli VRL palaa ajoissa.
|
Ikääntyminen
3 vuotta - 19.12.2007
4 vuotta - 05.02.2008
5 vuotta - 24.03.2008
6 vuotta - 11.05.2008
7 vuotta - 28.06.2008
|
8 vuotta - 15.08.2008
9 vuotta - 02.10.2008
10 vuotta - 19.11.2008
11 vuotta - 06.01.2009
12 vuotta - 23.02.2009
|
13 vuotta - 12.04.2009
14 vuotta - 30.05.2009
15 vuotta - 17.07.2009
16 vuotta - 03.09.2009
17 vuotta - 21.10.2009
|
18 vuotta - 08.12.2009
19 vuotta - 25.01.2010
20 vuotta - 14.03.2010
21 vuotta - 01.05.2010
|
|