Valmennuksen taso on Vaativa B, joten hevosen koulutustason pitää myös olla sen mukainen (va b +). Valmennukseen otetaan maksimissaan 7 osallistujaa, joiden tulee olla HOLSTEINKASVATTAJIA. Hevosen rodulla ei ole kuitenkaan väliä.
2. Crystal - Dirty Faith SIN
Tämä pari on aika mielenkiintoinen. Tänään Suklaapala oli virkeällä tuulella ja pukitteli iloisesti lähes koko valmennuksen ajan. Tipuit onneksi vain kolme kertaa ilman suurempia onnettomuuksia ja toisen kerran jälkeen olinkin varmuudeksi pukenut sinulle vanhat jääkiekkoilutavarani ylle. Ilmeisesti Suklaapala hieman säikähteli ampumiani raketteja koska se esitteli hienoja laukkapyrähdyksiä valmennuksen aikana. Ajan kuluessa se taisi kuitenkin tottua niihin aika hyvin, koska lopuksi se kävi tyytyväisesti piehtaroimaan. Tomaatinpunaisena kerroit, että se tekee näin joskus. Hetkittäin yhteistyönne sujui kuitenkin ihan kivasti, sait jopa vähän ratsastettua Suklaapalaa peräänantoon. Siltä nimittäin löytyi mukavasti liikettä ja kun vähän jaksoit työskennellä, Suklaapala rentoutti ja pyöristi selkää ja niskaa. Ehdottoman positiivista teissä oli se, että näytitte edustavammalta kuin heidi kaakkeronsa selässä vielä silloinkin, kun käskin sinua laittamaan jääkiekkokamat päälle ja ottamaan raipan sijasta käteen jääkiekkomailan.
3. Vipeltäjä - Tropica Barbee
Käskin sinua jo alkutunnista istumaan lujasti satulaan kuin heinäsäkki, joka taisi olla aika suuri virhe. Heppasi nimittäin, jota kutsuin tuttavallisesti Baariksi, oli melko hermoheikko. Se laukkaili hätääntyneenä ympäri kenttää vaikka yritit saada sitä rauhoittumaan. Se olisi saattanut onnistua paremmin, jos et olisi kiroillut niin kovaan ääneen. Taisit ehkä hermostua minulle koska käskin sinua silloin istumaan rajusti satulaan ja siksi ratsastuksesi oli hieman kovakouraista. Aina kun ratsastitte ohitseni yritit kovasti osua naamaani nyrkillä, mutta en ole aivan varma miksi. Lopputunnista hätääntynyt Baari rauhottui kuitenkin vähäsen ja yhteistyönne alkoi hiukan toimia kun olitte päästellyt vähän höyryjä ulos, sinä ja heppa. Heppa kaahottamalla puolet tunnista kenttää ympäri ja sinä osuessasi nyrkkisi kanssa naamaani. Kun tunti loppui, toivotin teidät iloisesti uudestaankin tervetulleiksi :)
4. Cannabia - Weybridge's Patience
Koska olet kannibaali, olin hyvin pelokas tulostasi valmennukseen. Siksi kehuin teitä koko ajan ja annoin paljon ohjeita. Kehuin myös silloin, kun Essi lähti kauhuissaan laukkaamaan laukaisemaani rakettia karkuun. Olitte kuitenkin pientä välikohtausta lukuunottamatta ehdottomasti näyttävin ja näppärin pari koko valmennuksessa! Essi pysyi hansikkaassa mukavasti ja keskittyi apuihisi hienosti, vaikka ammuinkin raketteja kentän reunalla. Keskityin kyllä ampumaan niitä etenkin heidin ja Roopen kulkiessa ohitse, joten teillä ei oikeastaan edes ollut huolta. Käytit hienosti istuntaa hyväksesi ratsastuksessasi, joka vaikutti myös hevoseen myönteisesti. Teidän kohdalla tosi hieno suoritus siis!
5. ondy - Gas Panic! Shaw
Heppasi, jota päätin kutsua Kossuksi, oli oikein kaunis. Alkutunnin vauhdikkaista poukkuiluista huolimatta valmennus meni teidän kohdalta aika hienosti. Ei yhtä hienosti kuin kannibaalilla ja Essillä, mutta hienosti kuitenkin. Ori ei ensin tahtonut oikein keskittyä yrityksiisi saada sen vahvaa luonnetta taipumaan tahtoosi, koska ammuin edelleen niitä raketteja. Minua alkoi ärsyttää se, että lopputunnista kuljitte niin hienosti ja virheettömästi, niin päätin saada vähän vauhtia elämäänne räjäyttämällä papaattimaton edessänne. Kossu-heppa kauhistui ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan kuin säikähtänyt orava. Nauroin iloisesti. Kaikki muut valmennettavat kääntyivät katsomaan joten suljin suuni. Mutta tervetuloa uudelleen!
6. jarrow. - Dark Machine Shaw
Tänään ADHD-kaakkisi kulki yllättävän rauhallisesti. Ilmeisesti olet aikaisemminkin ampunut raketteja ratsastaessasi, koska ratsastit tosi keskittyneesti ilman pienintäkään virhettä, jota oli tosi kiva katsella. Teillä meni loistavasti siihen asti, kunnes annoimme pitkät ohjat ja hepoille hengähdystauon. Silloin oma rakas Hillo-kanini juoksi kentälle. En voinut sanoa sille vastaan, koska se on niin suloinen. Sen sijaan hymyilin iloisesti. Hillo hyppelehti ympäri kenttää hevosten keskellä. Heidi yritti ahkerasti saada Hilloa pois kentältä yrittämällä ratsastaa sen pälle, mutta ei kuitenkaan onnistunut. Sitten Hillo hyppäsi heppasi selkään. ADHD lähti juoksemaan kauhistuneena (kuva) ja sinä kiljuit minkä jaksoit. Hillo tarrasi kovasti kiinni ja siksi lopputunti sujui niin, että myös Hillo istui hepan selässä. ADHD tottui siihen melko nopeasti ja pystyi jälleen keskittymään.
7. Sonoko D. - Death's Door SIN
Alkutunti teillä sujui ihmeellistä kyllä hienosti. Heppa käytti energiaansa apujesi kuunteluun ja sen takia homma toimi. Sitten sitä alkoi ilmeisesti vähän kyllästyttämään loistavat (..) harjoitukseni ja se alkoi pelleilemään. Aina kun nostettiin laukkoja Dippi-heppa lähti menemään lujaa. Yritit kyllä kovasti saada sitä hallintaan, mutta ei onnistunut. Nauroin iloisesti kun sain nähdä hepan kyydittämän Sonokon. Sitten tapahtui jotain kummallista. Ravailimme ja teimme temponvaihtelua. Heidi ravasi takananne varsin lujaa ilmeisesti tekemässä jotain lisäystä. Sitten heidin naama muuttui siniseksi kun se ei pystynyt enää pitämään heppaansa hallinnassa. Roope kakkasi autuaasti ravatessaan ja tuli sitten ihan Dippi-heppan persukseen kiinni. Sitten Roope otti Dippiä hännästä! Dippi säikähti ja lähti laukkaan. Roope tuli mukana. Itseasiassa se tuli mukana koko tunnin! Dippi potkaisi Roopea mutta Roope ei hellittänyt. Heidi oli ihan vihreä. Minä nauroin niin että silmät vuoti.