TERVETULOA
Olet saapunut Suomen Virtuaalivizslojen eli SVV:n sivuille. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea rodun harrastajia sekä tietenkin saada uusia innokkaita mukaan toimintaan. SVV on perustettu alkuvuodesta -06, kun vain kuukautta aikaisemmin ensimmäiset virtuaaliset vizslat rantautuivat Suomeen. Yhdistyksen toimintaan kuuluu mm. erilaisten vizsla-aiheisten tapahtumien järjestäminen, eri kasvattajien ja koirien listaaminen sekä mahdollisesti myös omien tuomareiden koulutus. Mikäli kiinnostusta löytyy, voisimme järjestää myös kanakoirien metsästyskokeita.
Tarkoituksena olisi saada aikaan myös oikeasti toimiva pentuvälitys. Täten oman pennun hankinta helpottuisi huomattavasti myös niille, jotka harkitsevat ensimmäistä vizslavauvaansa. Haluaisin samalla perehdyttää kokemattomat kasvattajat sekä pennun ostoa harkitsevat rodun tyypillisiin piirteisiin ja tarpeisiin. Jos esimerkiksi uusi omistaja ei pysty käymään koiran kanssa silloin tällöin metsällä, olisi varmasti joku muu rotu sopivampi juuri hänelle. Kun ihmiset saavat hyvää tietoa jo ennen pennun ottamista, se helpottaa varmasti myös yhteiselämää oman vizslan kanssa.
jeanne
Viimeinen päivitys on ollut 10.3.2006
Pentueet, kasvattajat, vuoden virtuaalivizsla -erikoisnäyttely.