L U O N N E K U V A U S:
Blondi on pirtsakka tamma, jolta löytyy kapasiteettia vaikka mihin. Blondi on hieman itseppäinen, mutta myös hieman säikky. Tarhassa Blondi on hieman pomottelevaa mallia, mutta tulee toimeen samankaltaistensa tammojen kanssa hyvin toimeen, ruunia Blondi ei voi sietää. Blondi ei tarhassa turhia riehu, mutta jahtaamassa muita tammoja jotka ovat Blondia ärsyttäneet, voi usein nähdä. Haettaessa Blondi tulee kutsusta, kiinnostuneena katsomaan että kuka tulee. Kiinni Blondi antaa ihan hyvin, mutta joskus on pelkäävinään riimunnarua jolloin kiinnilaittaminen on huomattavasti vaikeampaa. Taluttaessa kannattaa pitää hyvin kiinni riimunnarusta, sillä Blondissa on hieman pystyynnousemis vaikeutta, ja jos tamma pelästyy jotain ääntä tai asiaa kunnolla niin Blondi saattaa olla hyppimässä. Muutenkaan Blondia taluttaessa ei kannata olla puolinukuksissa sillä jos Blondi huomaa ettei taluttaja oikein ole mukana niin Blondi säikkyy tavallisimpiakin asioita, kuten kottikärryjä tai tavallisia pensaita.
Hoitaessa Blondi kannattaa sitoa kiinni, sillä tamma ei hirveästi harjaamisesta pidä. Blondi luimii ja näykkii ilmaa jos hoitaja harjaa liian kovaa, mutta jos hoitaja harjaa liian hiljaa Blondi hermostuu ja tanssahtelee hermostuneena paikallaan. Pään harjaamista Blondi kavahtaa, eikä anna kenenvaan päähänsä koskea, ja jos siihen saa koskea ei saa tehdä äkkinäisiä liikeitä ja harjata liian kovaa tai pää on taas korkeuksissa. Kavionsa Blondi antaa ottaa ilman mitään suurempia vaikeuksia, ja ristiinkin ottaminen onnistuu jos saa Blondin ymmärtämään että mikä jalka nyt on vuorossa. Blondin takaa ei kannata kulkea sillä pelästyessään Blondi voi kiinnisidottuna potkaista. Satuloidessa Blondi on ihan kiltisti, hieman saattaa yrittää näykkäistä mutta kiinnisidottuna ei siihen onnistu. Suitset on sitten hieman eri juttu, sillä suitsien kanssa pitää olla erittäin varovainen ettei huido Blondin päätä, sillä jos niin tapahtuu Blondi nostaa päänsä ulottumattomiin.
Ratsastaessa Blondi on alkutunnista jäykkä kuin viulunkieli, ja askeleet ovat pieniä ja tikittäiviä. Blondi on valmiina säikähtämään pienimpiäkin räsähdyksiä. Kun Blondia alkaa ratsastamaan kunnolla, Blondi rentoutuu hetki hetkeltä ja lopulta tamma on erittäin hyvin avuilla, herkkä ja hakeutuu hyvin muotoon ja paremmilla peräänantoonkin. Kun Blondin saa työskentelemään ei tammaa hätkäytä enää mikään ja Blondi käyttää hyvin takajalkojaan ja askeleet ovat nyt pehmeät ja liitävät. Blondi osaa hienosti vaikeampiakin kouluratoja, ja tamman kapasiteetti niihin riittää hyvin mutta jos tammaa ei siis saa alkutunnista rentoutumaan ei kumpikaan tule nauttimaan tunnista.
Esteratsastuksessa Blondi vaatii edelleen alkutunnin hyvän työskentelyn jotta tamma rentoutuu. Jos alkulämmittely jää vajaaksi tamma on esteillä pää pystyssä ja tavalliset puomit saavat tamman hyppimään melkein pystyyn eikä silloin esteitä hypätä. Kun alkulämmittelyn hoitaa ja menee puomejakin, Blondi on erittäin miellyttävä esteillä, tamma on yhteistyönhaluinen ja renton, ja hyppää isoimmatkin muurit hienosti. Blondin hyppytyyli on hyvä, tamma käyttää selkäänsä mukavasti ja suurimmatkin hypyt ovat ratsastajalle mukavia. Vesiesteillä Blondi tarvitsee hiukan normaalia kovemman kehotuksen, jotta tamma esteen uskaltaa hypätä. Jos ratsastaja ei kehota ennen erikoisesteitä (lähinnä vesiesteillä) Blondi kieltää mitä todennäköisimmin, ja sen jälkeen on tammaa enää vaikea saada ylittämään tuota estettä. Maastossa Blondi on erittäin jäykkä ja säikky, ja yleensä kannattaa ratsastaa hieman maneesissa tai kentällä ennen maastoon menemistä ja saada Blondi jo siellä rentoutumaan jottei maastossa enää tarvitsisi sitä tehdä, sillä maastossa se on huomattavasti vaikeampaa. Kun Blondin kuitenkin maastossa saa rentoutumaan tamma on mukavaa maastoseuraa, ja maastoesteetkin sujuvat. Vesi on ainoa minne Blondi ei mene, ei vain yksinkertaisesti mene. Mutaan kylläkin, mutta lammikoiden ylitse Blondi joko pomppaa tai sitten kiertää.
L A A T U A R V O S T E L U T
19 + 18 + 20 + 17 = 74p. KTK-II
"Tammalla on hyvä rotu- ja sukupuolileima. Se on ryhdikäs ja sillä on hyvä urheiluponin rakenne. Pää on kaunis ja ratsuponityyppi hyvä. Todella kaunis tamma."