Tervetuloa!
Kiva että tulit. Niin siis Kingihän on tämä Viking oikealta nimeltään ja tosiaan norjanvuonohevosruuna. Hyvin veikeä ja söpön näköinen elukka, mutta osaa kyllä olla hyvinkin itsepäinen pässi, jos sille päälle sattuu. Uudelta ihmiseltä kokeilee kaikki kujeensa läpi, mutta kun Kingin tuntee niin ei siitä voi olla pitämättä :) Asustelemme ponin kanssa Ylivieskan Järviperällä.Harrastuksemme ovat hyvin monipuolisia. Välillä väännämme koulua, joskus käydään maastossa, hypätään esteitä tai vain muuten pidetään hauskaa. Harrastepainoitteista kisaamista olemme päässeet jo hyvää vauhtia aloittelemaan. Näistä kommelluksista yritän keretä ja muistaa kertoa myös tuolla kuulumisissa teillekkin päin :)
Tämän pikku ruunan olen tuntenut jo suunnilleen 2007 helmikuusta lähtien. Täytyy myöntää että ei ikinä olisi tullut mieleenikään että se joskus voisi olla omistuksessani. Ensimmäisenä tapaamisellamme tämä ryökäle roikutti minua takista ja silloin sanoin sille että ei sitten olla kavereita! Ensimmäiset ratsastuksemme yhdessä olivatkin varmasti näkemisen arvoisia. Pukkeja tuli joka laukan nostossa ja meno ei ainakaan ollut hallittua :) Meni kevät, meni kesä ja siinä tutustelimme toisiimme. Kesällä sitä jo tarjottiin minulle, mutta sanoin vain että: "Ei se ole yhtään minun tyyppinen". Pikku hiljaa kuitenkin alkoi tulla sellainen olo että, ei tämä olekkaan hassumpi otus. Loppujen lopuksi se tuli omistukseeni 26.11.2007. Siitä alkoikin sitten yhteinen taival jota toivottavasti kestää vielä pitkään :)
Sivuilta löydät lisätietoa Kingistä ja meidän yhteisistä tekemisistämme. Jos tulee kysyttävää niin ottakaapa yhteyttä sähköpostin tai vieraskirjan kautta.
Terveisin Suvi & Kingi