ETUSIVU     ESITTELY     SUOMENHEVOSET     KASVATUS     TOIMINTA     MUUTA


Laidunkausi 2009

Laidunkausi 2009 on taas avattu ja meille on mahdollista saada juuri sinun kauraturpasi laiduntamaan muiden hevosten kanssa. Laitumemme sijaitsee keskellä merta, suurissa saarissa joissa hevosilla on tilaa laiduntaa ja melskata mielin määrin. Molemmat saaret pitävät sisällään useita vesisaaveja ja suolakiviä, sekä niillä on myös mahdollista päästä kastautumaan meressä sillä osa laitumen aidasta on vähän lauempana rannasta meressä. Aidat on kuitenkin sen verran tukevat joka puolella että niillä ei ole miotään mahdollisuutta rikkoa niitä. Laitumella käy joku vähintään kolme kertaa päivässä tarkistamassa aitojen kunnon, sekä hevosten terveyden ja hyvinvoinnin.

Hevoset kuskataan laitumille lautalla, johon mahtuu kerralla vain kolme hevosta. Lautat ovat täysin turvallisia ja jokaisella matkalla kyydissä on vähintään kolme voimakasta miestä jos tuntuu että hevonen hermostuu kesken matkan. Matka saareen kestää vain sen 10-15minuuttia ja omistajan/omistajien on mahdollista tulla mukaan lauttamatkalle. Halutessaan on mahdollista että hevoselle/hevosille annetaan rauhoittava piikki matkan ajaksi jos tuntuu että se olisi tarpeen.

Ilmoittautuminen :

Ilmoittautuminen kesälaitumille onnistuu lähettämällä sähköpostiin viestin, jossa kerrot hevosesi nimen, sivujen osoitteen, omistajan (+ toimiva sähköpostiosoite), päivämäärät milloin hevonen tulisi laitumelle ja milloin haetaan pois, sekä hevosesi sukupuolen. Tammat menevät tammasaareen, orit orisaareen ja ruunia voi laittaa kumpaan tahansa. Ruunan kohdalla voit myös toivoa kumpaan saareen se viedään. Otamme hevosia laitumelle sitä mukaa kun paikkoja vapautuu.
HUOM! Laitumelle otetaan vain hevosia, jotka tulevat toimeen muiden hevosten kanssa. Potkivia, purevia tai muuten muita hevosia vahingoittavia hevosia emme ota saareen.


Tammasaari : (4/15)

Mayimm, omistaa Oresama, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita (väliaika-tietoja)
Sarason NL, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
Dauntless Ailbhe, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
Theme of Radon, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita

Orisaari : (6/15)

Mörkövaaran Partajehu, omistaa Oresama, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita (väliaika-tietoja)
Chaz von Schecke, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
Garin von Schecke , omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
Mr. Batman, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
Dauntless Ailell, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita
LD Koyan, omistaa Fenella, on laitumella niin kauan kuin riittää laidunkavereita

ULKOASU & GRAFIIKKA © WETCHED 2008, WWW