Veturitalli

Tältä näytti Rauman veturitalli ennen purkamista. Jäljellä on vain kääntöpöytä, josta huligaanit ovat polttaneet jopa kääntöpöydän kopin! Nykyisin pöydällä oleva höyryveturikin (Tk3, alemmassa kuvassa joka on nykypäivän näkymä) on kokenut kovia. Osia varastettu ja rikottu. Mieleni tekeekin kysyä, kuinka kauan vetureiden entisöijät viitsivät tehdä turhaa työtä näiden muistomerkkien vuoksi, niin arvokasta kuin se onkin?

Tämä yksilö seisoi aika pitkään tallin päädyssä 60-luvulla. Alla Huru tulossa samasta kohtaa kääntöpöydälle, missä höyryveturi seisoi.

Viimeisinä vuosikymmeninä veturitallin "interiööri" oli seuraavanlainen. Vasemmalta lukien ensimmäisessä ja toisessa pilttuussa ei juuri saranoita kulutettu. Joskus "laatikkoauraa" säilytettiin katon alla. Ensimmäisen pilttuun jatkeena oli muutamia varastotiloja.

Toisen pilttuun perällä oli käsinpoljettava pieni ahjo ja muuta rompetta. Pilttuiden välissä oli vesisäiliö, joka toimi osaltaan myös väliseinänä.

Kolmas pilttuu oli jo todellista aktiivista osaa tallista. Samalla se oli myös tallin pisin pilttuu ja Hurun vakipaikka. Oviaukko oli suurennettu Hurun mitoille. Samalla se oli myös, kääntöpöydän ohella, sivupeilien hajottamispaikka. Aika tarkkaan oli aukko mitoitettu. Tänne siirtyi myös tallipäivystyksen koppi, joka aikaisemmin sijaitsi kuudennessa. Tallipäivystäjän kopin lisäksi pilttuun perällä oli metallisorvi joka oli nähtävyys jo sinällään. Sähkömoottorin voima välitettiin remmien avulla itse sorviin. Mikäli halusi vaihtaa välityksiä, tapahtui se pitkää "paakia" kääntämällä jotta hihnat saatiin vaihtamaan siivapyöriä. Vaikka sorvi olikin jo parhaat päivänsä nähnyt, tehtiin sillä säännöllisesti pienimuotoisia sorvaustöitä. Ja kuten arvata saattaa, ei ne aina VR:n kalustoon olleet kohdistuneet. Monet autonosat saivat sillä uuden elämän. Vasemmalla seinustalla oli suuri pylväsporakone. Sen vierestä oli ovet tallin sisäpihalle. Toiselta seinustalta meni myös ovi ulos tuulikaapin kautta. Samaisesta tuulikaapista pääsi myös veturimiesten esimiehen toimistoon. Vaikka Hurua pidettiinkin sisällä, niin Clayton´eitten poistumisen myötä se jouduttiin ajamaan ulos käymään jotta lämmöt eivät putoaisi liian alas. Raumalaisille oli tuttu näky kun Huru louskutti tallin päädyssä vastapäätä SOK:n konttoria.

Neljäs pilttuu oli Nallen paikka. Se ajettiin aina lyhyt pää edellä sisään, koska lattiaan oli hakattu pieni kapea ura merkiksi oikeasta paikasta. Kun sisään ajaessa katsoi sivuikkunasta alas lattiaan niin piti vain tähdätä lattian ura ja Nallen sivuluukun kahva samaan linjaan niin hyvä oli.

Seuraava, eli viides pilttuu oli suurinpiirtein yhtä lyhyt kuin neljäskin. Joskus Raumalle tullutta vaihtonallea pidettiin siinä.

Kuudennessa pilttuussa oli hieman enemmän mittaa. Lättää pidettiin siinä öisin säännöllisesti silloin kun Huru oli kolmannessa sisällä. Kun Huru oli illasta saakka yön ulkona niin lättä oli kolmannessa. Kuudennessa sijaitsi myös ennen tallipäivystys. Kun se siirrettiin kolmanteen, tuli tästä entisestä kopista ns. "Hanneksen koppi". Koppi ristittiin erään tallimiehen mukaan, joka oli päivävuorossa ja hänen takanaan olivat veturitallin työkalut ja muut tärkeät tavarat, yleismies kun oli. Kuudennesta oli käynti myös sosiaalitiloihin. Pesualtaat, pukukaapit, vessa, suihku ja sauna sijaitsivat tavallaan viidennen jatkeena, mutta käynti tiloihin oli kuudennesta. Kuten myös toiseen kerrokseen, kokoustiloihin. Tai paremminkin luokkahuoneeseen, kuten oma väki sitä kutsui. Olihan siellä iso liitutaulukin sentään. Kuudennesta pilttuusta on lapsuusmuistoina jäänyt mieleen sen lisäksi että tallipäivystäjän kopista joka silloin oli täällä, sai limpparia ja näytti siellä olevan isommille pilsneriä (niissä muhkeissa puolen litran pulloissa), myös se että tässä pilttuussa seisoi höyryveturi ja hohkasi lämpöä kasvoilleni.

Seitsemännessä pilttuussa oli usein Deeveri. Raumalle tuli öiseen aikaan Deeveripari joista toinen jäi talliin ja toinen päiväsaikaan päivystykseen. Kuudennen ja seitsemännen välissä ei ollut varsinaista väliseinää, vain lämmityslaite ja siitä syystä tämä osuus tallista olikin varsin avonaista tilaa. Osaltaan sen vuoksi sinne oli sijoitettu hitsauslaitteet ja -paikka ja se "Hanneksen koppi" työkaluineen. Siinäpä se tilojen käyttö pääosiltaan olikin. Eräs erikoisuus tallin pihapiirissä sijaitsi. Nimittäin jääkellari. Se sijaitsi ensimmäisen pilttuun Leikarin puoleisessa päässä ja niiden välissä oli portti tallin sisäpihalle. Kesäisin jääkellarin Leikarin puoleisella seinustalla pitivät paikalliset puliukot "kokouksiaan".

Hurun louskutuksen lisäksi kaupunkilaisille tallin suunnasta oli myös pitkät vihellykset, sillä käynnistysmoottoreihin tuli vasta 70-luvulla äänenvaimentimet. Kun Nallen ennenvanhaan käynnisti, niin kyllä sen kuuli koko lähitienoo muuten niin hiljaisessa kaupungissa.

Naftapaikka oli ykköspilttuun seinustalla. Kääntöpöydälle vievät kiskot olivat seinän ja naftapaikan välissä.

Lepohuoneet eivät sijainneet tallin tiloissa, vaan vanhan asemarakennuksen toisen kerroksen veturitallin puoleisessa päädyssä.

Kun väkeä tämänkokoisessa tallissa ei liiemmälti esim. viikonloppuisin pyörinyt, aiheutti se joskus hieman harmaita hiuksiakin. Otetaanpa vaikka sellainen esimerkki kun kuljettaja oli yksin tallipäivystyksessä ilman tallimiestä ja jostain syystä piti saada Nalle ulos käymään. Kun se ei sitten käynnistynytkään (EP-venttiilit) ja kaikki mahdolliset muut vippaskonstit oli käytetty, oli lukittava jollain konstia käynnistyskahva käynnistysasentoon. Sen jälkeen voi mennä konehuoneen puolelta painamaan käsin EP-venttiileitä ja rynnättävä takaisin ohjaamoon poistamaan kahvan lukitus ettei moottori ryntää. Siinä tilanteessa ei liiemmälti saanut kompastella ohjaamoon rynnätessään. "Hätä keinot keksii", sanoo sananlaskukin. Lisää tekstiä veturitallista myöhemmin

Rauman rautatie

Käsittelen tässä osiossa Rauman rautatietä omasta näkökulmastani. Jutut sisältävät myös kritiikkiä, joskus ankaraakin, mutta se suotakoon. Jokaisella on mielipiteensä. Vaikka Rauman yksityisrautatie oli hyvin merkittävä edistysaskel kaupungille, sen merkitys on unohdettu nykyisen kaupunginjohdon ja miksei myös asukkaiden keskuudessa. Edes kaupungin oppaat eivät mainitse siitä paljoakaan kierroksillaan. Eräänä päivänä (heinäkuu -05) olin turistiryhmän mukana kierroksella ja ohitimme Otankoulun. Opas kertoi koulun nimen ja mitä ja ketkä siellä tänä päivänä opiskelevat. Mielestäni olisi kuitenkin ollut paljon mielenkiintoisempaa ja jopa tärkeämpää kertoa että koulu on aikanaan rakennettu rahoilla, jotka saatiin kun Rauman yksityisrautatie myytiin valtiolle. Mielipiteeseeni varmasti vaikuttaa rautatiemenneisyys ja sekin että kävin kyseistä koulua kolmannen ja neljännen luokan. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä ja on aina tuntunut, että Raumalle ei mahdu muuta historiaa kuin merenkulku ja Nortamo.

Kulta-aika

Mielestäni Rauman rautateiden "kulta-aika" sijoittuu 70-luvulle. Silloin oli tohinaa jos jonkunlaista. Iltapäivisin ratapihalla oli kaksi päivystysveturia samaan aikaan töissä, joista toinen hoiti pääasiassa sataman. Tavaramakasiinissa oli töissä "äijää kuin pipaa". Oraksen tehtaita (nyttemmin purettu) vastapäätä trukki lastasi kuorma-autoja koko päivän. Kompin ratapiha oli täynnä venäläisiä säiliövaunuja. "Porkkanarunko" kävi Raumalla perjantaisin ja lätät olivat joskus niin täynnä matkustajia ettei kaikille riittänyt istumapaikkaa. Töitä oli niin paljon että Raumalla oli jopa komennusmiehiä (veturimiehiä) töissä muualta. Silloin raumalaiset vielä ajoivat tavarajuniakin Peipohjaan (Kokemäki). Ratapihan laidalla asuvat asukkaatkin saivat siitä hässäkästä osansa, tosin negatiivisen, kun esim. yöpäivystäjässä punnittiin venäläisiä säiliövaunuja. Se kun täytyi tehdä vaunuvaa´an lyhyyden johdosta siten että jouduttiin joka vaunun takia tekemään "heitto". Kuten jokainen on omin korvin kuullut niin keskuspuskimilla varustetut rungot eivät ole niitä käsiteltäessä sitä maailman hiljaisinta kalustoa. Saati sitten tapauksessa kun sellaisella tehdään "heittoja".  Verrattuna nykyiseen Rauman liikennetilanteeseen, on eroa kuin yöllä ja päivällä. Miten kaikki onkin saatu näivetettyä nykyiseen tilanteeseen? Eiköhän ihmiset vieläkin kulkisi junalla jos siihen olisi mahdollisuus?

Satama

Rauman satama on muuttunut ratkaisevasti vuosikymmenien saatossa. Etenkin, kun se on nykyään EU-direktiivien ja terrorismin pelossa suljettu, aidattu alue. Maalaisjärjellä ajatellen on kuitenkin ristiriitaista kun yleinen huvivenereitti kanaalista kulkee satama-altaan läpi. Sitä kauttahan satamaan pääsee kuka tahansa jolla vene on käytössään. Ennen niin kaupunkilaisten suosima Kolmas Petäjäskin on käytännössä muokattu maan tasalle satamatoimintojen eduksi. Petäjäksen kallioilla kävi runsain mitoin kaupunkilaisia ihailemassa merta. Varsinkin syysmyrskyjen aikaan siellä koki luonnon voimat konkreettisesti. Konttiliikenne on noussut ratkaisevaan osaan sataman liikenteessä. Kuvat-sivulla on satamaa ennen vanhaan. Veturimiehen ja junahenkilöstön kannalta satama oli hankala paikka työskennellä varsinkin siihen aikaan kun käytössä ei vielä ollut radiopuhelimia, vaan opasteet annettiin lipulla ja lampulla. Myös entisaikojen lastaus- ja purkumenetelmät hankaloittivat työskentelyä. Ennen kaoliinia nostettiin satamanosturin kauhoilla laiturilla olevaan suppiloon, josta se lastattiin kuorma-autoihin. Kaoliini levisi väkisinkin pitkin satamalaituria ja sotki kaikki paikat. Sateen sattuessa tilanne oli suorastaan mahdoton. Märkä kaoliini kun on liukasta kuin äidin käsirasva. Monesti kävi niin kun pelkällä "Nallella" (Vv16) lähti liikkeelle niin pyörät löivät tyhjää jo kun tehonsäätöpyörän laittoi vaihteiston täyttöasentoon. Jos siellä oli hankala ajella, ei se ollut herkkua junamiehistönkään kävellä siinä liejussa.

Sattuipa satamassa muutama harvinainen kolarikin. Kerran Nallen pudottua kiskoilta, tai paremminkin noustua pois kiskourasta, törmäsi se satamanosturiin (kts. kuvat sivu), joka oli lähellä suistua mereen. Onpa sattunut niinkin, että veturi ja laiva kolaroivat keskenään. Laiva oli sellaisessa paikassa että sen pitkä keulapiikki ylettyi niin pitkälle että törmäys tapahtui. Varmasti niitä harvinaisimpia kolhuja mitä on sattunut.

VR asuntoalue

Alla olevissa kuvissa näkymiä VR asuntoalueesta, tai Rautatienmäestä kuten kansa sitä kutsui. Vasemman puoleisessa kuvassa kameran ja talojen välissä menee vanha ratalinja. Kuva otettu valtakadun suunnasta. Seuraavassa kuvassa talojen pihapiiriä ja rakennukset ovat asuinrakennuksia vastapäätä olevia ulkorakennuksia joissa oli varastot, puuvajat ja ulkohuusit. Seuraavassa kuvassa taustalla tiilinen sauna/pyykkituparakennus. Rakennuksen seinässä oli vesiposti, josta haettiin talousvedet asuntoihin. Vesi siis tuli ja meni, kunhan jaksoi kantaa. Viimeisessä kuvassa hiihtokilpailut, jotka olivat jokavuotinen perinne rautatienmäen talvessa. Mitään kuvissa olevista rakennuksista ei ole jäljellä, vaan ne ovat jääneet uuden ratalinjan, tiejärjestelyjen ja uusien talojen alle.