etusivu        kaviokkaat        vellamo sisältä ja ulkoa        menoa ja meininkiä!        kuulumisia       



Tallirakennus

Vellamon tallirakennus on ulkoa päin vähän nahistuneen punainen. Se on kuitenkin hyvässä kunnossa, eli vaikka maali onkin vähän rapistunut, hevosilla on hyvät olot ja tilavat karsinat sisällä. Tallissa on kahdeksan karsinaa, joista kuusi on omien hevosten käytössä. Kaksi muuta karsinaa on yksityisomistajien hevosten karsinoita. Tallissa on pelkkä yksi käytävä, eli neljä karsinaa kummallakin puolella käytävää. Kummassakin päässä on ovet, joista pääsee pihamaalle - toisesta tarhoille ja toisesta aukealle, josta pääsee esimerkiksi kentälle ja maneesiin. Talli pyritään pitämään ennen kaikkea turvallisena, eli siisteydestä huolehtii kaikki kävijät. Talikot ja kottikärryt löytyvät tallin nurkasta. Hevosten karsinoissa on alusina isolastuista purua, jotka vaihdetaan puhtaisiin sopivin väliajoin. Tietenkin jätökset ja muut pyritään pitämään melkein aina pois. Karsinoista löytyy myös juomaämpäri ja ruokakuppi. Niistäkin pidetään hyvää huolta pesemällä ne päivittäin. Heinät tarjotaan maahan. Jokaisessa karsinassa on ikkuna, josta hevonen voi tiirailla halutessaan ulos. Tallissa on tietenkin myös vessa, varustehuone ja yksi pesuboksi. Varustehuoneessa on satulatelineet, joiden yläpuolella on nimilaput. Myös suitset ovat telineissä, jotka ovat myös nimetty. Lantala, purula ja rehula löytyvät tallin vierestä.




Ratsastuspuitteet

Meillä on mahdollisuus ratsastaa kesäisin kentällä ja talvisin lämpimässä maneesissa. Maneesissa on 6 astetta enemmän kuin ulkona, joten kesäisin sitä ei juurikaan käytetä. Kenttä on maneesia vähän suurempi, mutta kummatkin ovat tilavia - ratsastamaan mahtuu kerrallaan enintään yhdeksän. Maastotkin ovat erittäin monipuoliset ja hyvät, sillä siellä on pieni lampi, jossa hevosia voi uittaa, eripohjaisia sekä kapeita että leveitä polkuja, laukkasuoria ja kesäisin maastoon on rakennettu muutama maastoeste. Maastoon ei saa lähteä ikinä yksin, koska jos loukkaannut, et voi pyytää apua. Kysy siis aina joku kaveri mukaan nauttimaan maastopoluista.


Sijainti ja ympäristö

Vellamo sijaitsee hyvällä paikalla, Muhoksella. Talli ei ole tietenkään aivan keskustassa, keskustaan meiltä on matkaa kuitenkin vain neljä kilometriä. Vellamon lähellä ei ole paljoakaan hälyä, eli voimme sanoa asuvamme melkein maaseudulla. Kun saavut tallin parkkipaikoille, näet siitä suoraan tarhat ja tallin. Tallin takana on ratsastuskenttä ja -maneesi, sekä maastot metsineen ja polkuineen. Tallin ja tarhojen keskellä on pieni aukio, jonka reunoilta löytyy harjauspuomi, purula ja muuta sellaista. Kun lähdet parkkipaikoilta oikealle, näet myös pian omistajan asunnon.




Hevosten ulkoilumahdollisuudet

Kaikki asukkaat saavat olla melkeinpä koko ajan ulkona. Öisin ne kuitenkin haetaan aina sisään, lukuun ottamatta kesää, sillä silloin kaikki pääsevät laitumelle yöksi. Tallilta löytyy kaksi hiekkapohjaista tarhaa ja kaksi nurmipohjaista tarhaa. Kaikki ovat tilavia, paitsi toinen hiekkatarhoista on ns. totutustarha, johon pääsevät uudet tulokkaat ulkoilemaan. Toinen hiekkapohjainen tarha on suurempi, jossa hevoset viettävät talveaan laumassa. Nurmipohjaiset tarhat ovat pääosin kesäkäytössä. Kesälaitumet ovat vähän kauempana. Yleensä hevoset ratsastetaan sinne ilman satulaa, koska laitumille pääsee maastopolkujen kautta.