etusivu
kaviokkaat
vellamo sisältä ja ulkoa
menoa ja meininkiä!
kuulumisia
01.11.2007 Ensimmäiset kuulumiset
Näin marraskuun alun kunniaksi alan kirjoittelemaan tänne Vellamon tallin kuulumisia. Tallissa on tällä hetkellä neljä hevosta, uusin tulokas on Remu, islanninhevosorivarsa. Se tuli Fenjan, nuoren issikkavarsan kaveriksi. Tosin heitä ei voi pitää samassa tarhassa, sillä Remu ei tule siellä hyvin toimeen muiden hevosten kanssa. Kummatkin issikat ovat nyt koulutuksessa - tulevaisuudessa näistä hevosista tullaan kuulemaan askellajikilpailuissa. Hevoset ovat kotiutuneet hyvin, vaikka Remu onkin välillä äksyillyt muille hevosille. Viia ja Faatu ovat tällä hetkellä ahkerassa kisauksessa. Nyt lähipäivinä emme ole sijoittuneet ja Faatun kalenteri ammottaa tyhjyyttään sijoituksista. Viia sen sijaan on jo kerännyt melko monta ruusuketta. Kisakausi jatkuu ainakin vuoden loppuun asti. Faatu ylittikin vasta 10-vuoden rajan, eli pian sitä aletaan käyttämään jalostukseen. Toivotaan hartaasti, että sijoituksia kouluratsastuksessa saadaan ennen sitä. Tallille on pian tulossa hyvän ystäväni zoyon kasvattama Vahveron kasvatti. Sen nimi on Vahveron Mortimer. Rodultaan ori on saksalainen ratsuponi ja esteille olisi tämän varsan aikomus kouluttaa.