Violan Serena (virtuaalihevonen)


(kuvasta kiitos turjake)

Nimi Violan Serena Kutsumanimi Liina
Syntynyt 05.02.2009 (4v. - 15.04.2009) Sukupuoli/rotu/säkä Tamma, suomenhevonen, 155cm
Kasvattaja Viola/Jenna H. Omistaja Jenza
Painotus/koulutustaso Yleisp., Vaativa B - 120cm Rekisterinumero VH06-018-0821

Luonne

Violan Serena, eli tutummin pelkkä Liina on oikein pirtsakka suomenhevostamma. Liina osaa käyttäytyä erittäin tammaisesti, eikä se voi sietää jos ulkona sataa vettä. Liina on muutenkin aika vaativa hevonen, jota ei ihan aloittelijat pysty hoitamaan, vaikka se näyttääkin todella kiltiltä. Ihmisiä kohtaan tamma on kuitenkin aika kiltti ja rauhallinen, mutta on niitäkin päiviä ettei se osaa millään seistä paikallaan jolloin siitä tulee liian hätäinen ja voi silloin myös hieman pelotella ihmisiä. Muita suomenhevosia vastaan se on kiltti, eikä se itse ainakaan ole halunnut ottaa "johtajan" paikkaa, vaan alistuu paremminkin muille.

Karsina on tamman ihan omaa reviiriään. Se ei halua, jos joku tulee esim. sen ruoka-aikana karsinaan. Silloin sillä tulee käyttöön hampaat ja joskus jopa jalatkin. Hoitaessa tamma on kova tyttö näykkimään ja pelottelemaan hampaillaan. Sille pitää olla vain erittäin tomera, jolloin se voi jättää nuo keinot pois ja seistä vain rauhallisesti paikallaan. Pesemisessä se saattaa joskus olla hieman hankala, sillä eihän Liina edes pidä pesemisestä eikä pesukarsinaan tuleminenkaa ole yhtä helppoa. Taluttaessa tamma on kiltti, paitsi kun sitä laitumelle, kannattaa olla varuillaan koska silloin löytyy tammalta paljon puhtia.

Ratsastaessa Liinalta löytyy erittäin hienot liikkeet. Se useimmiten kuuntelee erittäin hyvin ratsastajaansa, mutta silti sen kanssa pitää olla tomera eikä jättää ihan kauheita lepotautoja, koska silloin se saa vain sitä lisä energiaa, mitä se ei todellakaan tarvitse. Liina on erittäin kiva kouluratsu. Se on nopea oppimaan uusia asioita ja työstämään vanhojakin paremmiksi. Sen kanssa kyllä saa tunnilla hyvin aikaiseksi kouluratsastuksessa jotekin, jos vain sen laittaa töihin ja näyttää, että minä olen pomo. Ei esteilläkään Liina ole yhtään hullumpi ratsu. Siltlä löytyy kiva hyppy tyyli, mutta ponnistus paikan löytäminen tuottaa välillä hieman ongelmia. Tamma yleensä hieman "villiintyy" esteillä, joten sitä joutuu todellakin pidättämään. Varoitan, että aloittelijat eivät hyppää Liinan selkään. Kisoissa se osaa käyttyä erittäin nätisti ja yrittää parhaansa. Liina pitää vain ensin erittäin hyvin alkuverrytellä, että se kuuntelee sinua paremmin radalla.

Sukutaulu

i. Henkka&Maukka
KTK-II
ii. Samoilija
SLA-I, YLA2, KTK-III, KRJ-II
iii. Saamaton
iie. Kuun Liljankukka
ie. H&M
KTK-III
iei. Mandoliini
iee. Rautaneito
e. Sannin Saaga
ei. Rokkipoika
YLA2, SLA-I, KRJ-II
eii. Rempseä Runoilija
eie. Unelmaa
ee. Ikuisuus eilisestä
YLA2, SLA-I
eei. Hämähäkkimies
eee. Super-Enni

Kisakalenteri - esilläv ain sijoitukset

20.04.09 - ERJ - Kutsu - 110-120cm - 1/40
20.04.09 - ERJ - Kutsu - 90cm - 7/50
25.04.09 - ERJ - Kutsu - 60-70cm - 3/70
23.05.09 - ERJ - Kutsu - 100cm - 5/30
25.05.09 - ERJ - Kutsu - 110cm - 6/40
03.07.09 - ERJ - Kutsu - 60-70cm - 3/50
19.08.09 - ERJ - Kutsu - 100cm - 7/100
22.10.09 - ERJ - Kutsu - 120cm - 6/40
27.01.11 - ERJ - Kutsu - 110cm - 2/37
29.01.11 - ERJ - Kutsu - 110cm - 1/30
29.01.11 - VSHK este - Kutsu - 80cm - 3/44
30.01.11 - VSHK este - Kutsu - 80cm - 3/44
06.03.11 - ERJ - Kutsu - 120cm - 4/47
17.03.11 - ERJ - Kutsu - 120cm - 6/40
18.03.11 - ERJ - Kutsu - 120cm - 4/40
21.03.11 - ERJ - Kutsu - 120cm - 5/40
22.03.11 - ERJ - Kutsu - 120cm - 3/40

23.04.09 - MEJ - Kutsu - 80cm - 3/30
10.05.09 - MEJ - Kutsu - 90cm - 1/50
12.05.09 - MEJ - Kutsu - 80cm - 6/50

15.05.09 - KRJ - Kutsu - Vaativa B - 1/30
03.09.09 - KRJ - Kutsu - Vaativa B - 4/81
08.09.09 - KRJ - Kutsu - Vaativa B - 2/30
17.09.09 - KRJ - Kutsu - Prix De Duren - 7/50
07.10.09 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 6/50
05.11.09 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 3/50
06.11.09 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 2/50
07.11.09 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 3/50
08.11.09 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 3/50
25.01.11 - VSHK koulu - Kutsu - Vaativa B - 4/69
26.01.11 - VSHK koulu - Kutsu - Vaativa B - 4/69
15.02.11 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 7/50
15.02.11 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 1/50
16.02.11 - KRJ - Kutsu - Vaativa B - 3/40
23.02.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 6/50
01.03.11 - VSHK koulu - Kutsu - Helppo C - 5/28
02.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 2/100
09.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 1/30
12.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo A - 7/50
19.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 4/50
21.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 5/50
22.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 5/50
23.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 3/50
23.03.11 - KRJ - Kutsu - Helppo B - 1/50

Kouluvalmennus 10.04.2009, valmentaja: MJD
Tänään aiheena vastalaukka. Olit jo lämmitellyt ratsusi hyvin joten pääsimme heti töihin. Emme kuitenkaan suoraan aloittaneet vastalaukka-harjoituksista vaan teimme aluksi hiukan väistöjä. Sinulla oli aluksi hieman ristiriitaiset avut ja väistö oli melko mitäänsanomaton. Toisella kerralla sujui jo huomattavasti paremmin. Päätin ottaa väliin vielä pari pysähdystä ja peruutusta. Aluksi Liina hiukan vastusteli aavistuksen kovaa kättäsi mutta peruutti sitten kuuliaisesti. Käskin enemmän käyttää myös istuntaa. Päätimme siirtyä jo itse tehtävään, eli vastalaukkaan. Päätin, että tehdään nyt tänään vaikka ihan vain pitkällä sivulla tätä harjoitusta. Ensimmäisellä nostolla asetus ei ollut oikein ja tamma nosti oikean laukan. Neuvoin hieman ja toinen nosto oli jo huomattavasti parempi, vastalaukkakin sieltä tuli. Keskityit vaan liiaksi itse nostoon, että tamma sitten jätti laukan kesken. Seuraavalla kerralla muistit jo keskittyä myös laukan jatkumiseen ja homma alkoi sujua kun Liinakin hoksasi mistä oikein on kyse. Tamma liikkui kauniissa muodossa koko ajan ja näytti työskentelevän mielellään. Muista itse olla selkeä antamissasi avuissa ja muista ettet voi vaatia tammalta mitään jos käytät vääriä apuja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin kehityskelpoinen ratsukko.