Nimi: Engelnacht's Auta Armias
» LUONNEKUVAUS
Tami on kennelin vahtikoira ja linnunmetsästäjä. Tami rakastaa metsästämistä monien metsästyskoirien tapaan. Metsällä se on omillaan, silloin se vilistää pitkin metsiä innoissaan. Se osaa haukkua linnut, mutta jättää oravat rauhaan. Se on harvinaista monille lintukoirille, mutta Tami taitaa sen. Sen kanssa metsällä oleminen on hauskaa puuhaa, ei totista työtä. Tami on muuten luonteeltaan touhukas, toimelias ja itsepäinen. Se ei helposti anna vieraille kiinni, kuten ei pystykorvan pidäkään. Tami on todella uskollinen omistajaansa kohtaan, se on tyypillinen yhden ihmisen koira, joka ei muihin luota tippaakaan.
Muiden koirien kanssa Tami tulee toimeen erittäin hyvin. Se ei rähise eikä hauku muille koirille, ei edes uroksille. Se sopeutuu porukkaan kuin porukkaan eikä riehu turhia. Tami myös tottelee, oli se missä tahansa. Sen kanssa on kiva mennä näyttelyihin sen rauhallisen asenteen vuoksi. Näyttelyissä se ensin pomppii ympäriinsä ja haukkuu paljon. Aika nopeasti se kuitenkin rauhoittuu ja laittaa makuulle. Siitä se katselee näyttelypaikan tapahtumia. Jos joku tulee rapsuttelemaan, Tami ottaa sen vastaan hännänheilahduksella.
Muissa lajeissa Tami on innokas kokeilemaan kaikkea. Agilityssä sen suosikkeja ovat putki ja hyppyesteet. Radalla sillä riittää vauhtia ja innokkuutta, toisinaan liikaakin, niin että mistään ei tule mitään. Mejässä se on innokas tavalliseen tapaansa, mutta osaa käyttäytyä hieman paremmin kuin agilityssä. Agility ei olekaan ensisijainen kisauslaji Tamin kanssa. Välillä sen touhuaminen menee mahdottomuuksiin. Silloin se täytyy laittaa jäähylle eli omaan häkkiinsä tai sulkea se johonkin huoneeseen.
Yleensä makupalojen kanssa kouluttaminen onnistuu erinomaisesti, koska Tami on ahne, oli se syönyt hetki sitten tai monta tuntia sitten. Sen innokkuutta saa purettua myös erilaisilla nuuhkimistehtävillä tai pitkällä lenkillä. Kumpi on helpompi, sen voi valita itse.
* = evm, ei virtuaalimaailmassa
» SUKUTAULU
| Isä: Doren Kimi | ii: tuntematon |
| ie: tuntematon | |
| Emä: AZ Kuulas Talvi-Ilta | ei: tuntematon |
| ee: tuntematon |
» KUVAGALLERIA
paina kuvaa niin saat sen näkymään isompana !
* = sanallinen arvostelu
» NÄYTTELYKALENTERI
| PVM | Alainen, järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 31.12.06 | GBR VNL | AVO | Evenap | ERI/1, PU1, SERT, CACIB, GBRW-06, VSP |
| 30.11.06 | N VNL | AVO | Kati | ERI/1, PU1, SERT, CACIB, ROP |
| 29.10.06 | FIN VNL | AVO | Kati | ERI/1, PU1, SERT, ROP |
| 11.09.06 | TUR VNL | AVO | We | ERI/1, PU1, SERT, CACIB, ROP |
| 24.03.08 | FRA VNL, VSPY | AVO | caza | ERI/1 PU1 SERT ROP* |
| 31.12.08 | FIN VNL, V-08 | AVO | Pehko | ERI3 PU4* |
| PVM | Alainen, järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 08.03.07 | VHKL | - | - | - |
| 15.02.07 | VHKL | AVO | Teeny | 66p. AVO1 voi luokkaan |
| 15.03.07 | VHKL | - | - | - |
Pehko , V-08
''Komearakenteinen, maskuliininen uros. Erinomainen pää, otsa ja otsapenger. Erinomainen kuono-osa ja leuat. Korvat ovat muodoltaan ja kooltaan oikeanlaiset, mutta toivoisin, että ne olisivat hieman eteensijoittuneemmat. Erinomainen kaula ja niska. Erinomaiset etukulmaukset, hyvin viistottuneet lavat ja olkavarret. Ok eturaajat, jotka sijaitsevat hieman rungon alla. Eturaajojen luusto ja lihaksisto ok. Hyvä eturinta, rintakehä voisi olla hitusen syvempi. Erinomainen runko, hyvin kaareutuneet kylkiluut. Eriomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen lanne, jossa hyvä lihaksisto ja tiiviys. Erinomainen lantio. Erinomaiset takakulmaukset sekä takaraajojen luusto ja lihaksisto. Erinomainen häntä. Hyvä turkki ja karva. Hyvä ilme ja työkykyinen olemus. Selkeä sukupuolileima.''
» COPYRIGHT:
Kuvat: Elina
Kuvissa oikeasti: ?
Tekstit: July
Luonne: Elina