Etusivu
Sähköposti
Vieraskirja


Tallin esittely
Hevoset


Ajankohtaista
Kasvatus
Valhallan talli
Virtuaalitalli / virtuaalihevonen





V.L. Teheran



© Puk


Kouluvalmennus 23/09/2010 (valm. Sanni M.)
"Yllätyin positiivisesti nähdessäni Tenhon liikkeessä, olin nimittäin kuullut että ori on vielä hieman raakile. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt pitävän alkuunkaan paikkaansa, vaikkakin Tenholla oli nuoren hevosen peräänanto, mutta se kantoi itsensä hyvin. Teimme siirtymisiä hypäten aina yhden askellajin yli, käynnistä laukkaan jne. Nämä sujuivat helposti, Tenho oli sopivasti eteenpäin pyrkivä ja pysyi täydellisesti hallinnassa. Laukat sujuivat hyvin, harjoituksena oli loivat kiemuraurat ilman vaihtoa. Valmennuksen päätteeksi pyysin ratsastamaan Tenhoa enemmän eteen ja alas, jolloin se näytti rennolta ja mukavalta. Hienoa työtä!"



Kuulumisia 21/09/2010
"Miten huomaamatta aika onkaan taas päässyt kulumaan! Vasta Tenho oli kolmevuotias nuori orin kolttiainen, kun taas nyt se on yksi tallimme koookkaimpia hevosia ja jo lähempänä kahdeksaa ikävuotta. Onneksi orin lapsekas ja aina yhtä rauhallinen luonne ei ole kuitenkaan ehtinyt muuttua miksikään ja Tenho onkin edelleen aivan yhtä ihana itsensä, vaikkakin huomattavasti viisaampi ja kokeneempi, kuin mitä silloin pienenä varsana.

Aika Tenhon kanssa on todentotta kulunut kuin siivillä konsanaan ja olen valehtelematta nauttinut sen kanssa tekemisestä ja touhuamisesta sydämeni kyllyydestä. Opinahjomme ei tietenkään vielä lopu tähän, mutta paljon on Tenho ehtinyt jo oppimaankin. Olemmekin ennättäneet kilpailemaan jo muutamissa kouluratsastuskilpailuissa aivan käsittämättömän hyvällä menestyksellä - Tenholla on mieletön motivaatio työntekoa kohtaan ja se on suhtautunut harjoituksiimme aina yhtä positiivisella ja avoimella asenteella. Olemme kouluratsastuksen ohella harjoitelleet myös valjakkoajoa ja lisäksi käyneet muutamissa näyttelyissä. Alunperin ajattelinkin hakea näyttelytilanteista Tenholle vain kokemusta kilpailupaikoilla käyttäytymistä ja olemista ajatellen, mutta positiivisena yllätyksenä tulikin, että Tenholla oli oikeasti myös palkitsemisen arvoinen rakenne. Onhan Tenhon komeus ja näyttävyys aina täällä kotonakin tiedostettu, mutta se, että olisin saanut jonain päivänä anoa sille Champion-arvonimeä, tuntui niin Tenhon omistajana kuin kasvattajanakin todella hienolta!

Viime viikolla tapahtui myös merkittävä askel Tenhon niin sanotussa miehistymisessä - se sai astua ensimmäisen tammansa! Valitsin sille Valhallan tallin uuden tulokkaan, Wilhelmiina HUI:n, joka oli hyvin otettu nuoremman orin huomiosta ja kaikki meni niin kuin pitikin. Varsan odotetaan syntyväksi lokakuun lopulla, joten jännityksellä jään seuraamaan minkälaisia ominaisuuksia Tenho varsoilleen periyttää."



Match show 07/11/2009 (kutsu)
"V.L. Teheran puolestaan käyttäytyi pariaan huomattavasti rauhallisemmin. Ori oli myös rakenteeltaan pariaan ryhdikkäämpi ja ori edusti myös paremmin ratsujalostussuuntaa. Tällä oriilla on oikein komea pää ja rehellinen katse, mutta valitettavasti oriin sukupuolileima on erittäin ruunamainen. Päivän kunto tälläkin herralla oikein iloista katseltavaa!"



Rakennearvostelu 30/10/2009 (kutsu)
"Hyvä rotuleima, puutteellinen orileima. Hyvä pää. Paksu alakaulainen kaula. Hyväasentoinen lapa. Riittävä säkä. Hieman pitkärunkoinen. Selkä voisi olla lihaksikkaampi. Etujaloissa hieman sapelimuotoa, takajalat hyväasentoiset."



Match show 17/10/2009 (kutsu)
"Todella ryhdijäs ori. Suorat, hyvärakenteiset jalat, kaviot hyvät. Hieman alakaulaisuutta huomattavissa. Kaula paksu ja lyhyt. Kaunis ja ilmeikäs pää ystävällisellä ilmeellä varustettuna. Leimat ok."