Valhallan talli
Virtuaalitalli / virtuaalihevonen
Elämäntyönä suomenhevoset

© Vapaastikopiointisivusto Allow
Siinä missä kylmän talven jälkeiseen elämään ja odotukseen kuuluu kesä ja kärpäset, niin myös vihertävällä ruohikolla ja kellertävien voikukkien seassa tepastelevat pienet hevosvarsat. Useiden kuukausien jännittävä odotus palkitaankin aina kesäisin, kun tammat varsovat laitumelle erivärisiä ja toinen toistaan valloittavampia pieniä suomenhevosia, joita kasvatamme tunteella, taidolla ja ennen kaikkea tavoitteella täällä Valhallan tallilla.
Pyrkimyksenämme on saattaa maailmaan rotumääritelmän mukaisia, pesunkestäviä ja aitoja suomenhevosvarsoja, joilla on tulevaisuudessa potentiaalia rakastettavaksi perheenjäseneksi ja luotettavaksi hevosystäväksi. Jokaisen yksilöllisen kasvattimme elämä tulee poikkeuksetta olemaan huolenpitoa täynnä ja jatkumaan tilaisuuden tullessa vielä muuallakin kuin täällä meillä Valhallan tallilla. Useimmat kasvateistamme tulevatkin ajan mittaan myyntiin, mutta se ei tarkoittaisi sitä, ettemmekö tulisi seuraamaan niiden elämää myös jatkossa, ja etteikö niillä olisi aina tilaa täällä kotikonnuillaan.
Kaikki Valhallan tallin kasvattamat suomenhevoset tunnistat niiden nimessä olevasta V.L. etuliitteestä.
Kaikki kasvattamamme hevoset
sh-o. V.L. Aamos (sivut) syntyi 26/10/2010
i. Metsäkartanon Merkurius, e. Siljan Ehdoton
sh-t. V.L. Ruusa (sivut) syntyi 17/10/2010 MYYTÄVÄNÄ
i. V.L. Teheran, e. Wilhelmiina HUI
sh-o. V.L. Toteemi SV-I (sivut) syntyi 22/04/2010
i. Tilhimäen Roihahdus, e. Raadelman Elviina
sh-o. V.L. Kivijumala (sivut) syntyi 06/02/2010
i. Nokikylän Joonatan, e. Siljan Ehdoton
sph-t. V.L. Kaneli SV-I (sivut) syntyi 23/12/2009
i. Tilhimäen Roihahdus, e. Raadelman Elviina
sh-o. V.L. Ponuviri VIR MVA Ch (sivut) syntyi 20/12/2009
i. Hovi-Ponteva, e. Siirin Virna
sh-t. V.L. Tuuliviiri (sivut) syntyi 28/11/2009
i. Narrilaivan Lemmenliekki, e. Taikasumun Toivonkipinä
sh-t. V.L. Marmeladi SV-I (sivut) syntyi 08/11/2009
i. Hovi-Ponteva, e. Siirin Virna
sh-o. V.L. Teheran SV-I, Champion (sivut) syntyi 13/10/2009
i. Lakean Tukkijätkä, e. Raadelman Elviina
sph-t. V.L. Havina (sivut) syntyi 10/08/2009
i. Tuikin Roihu, e. Raadelman Elviina
sh-o. V.L. Pelle-Hermanni (sivut) syntyi 23/06/2009
i. Ryysyrannan Tutankhamon, e. Taikasumun Toivonkipinä
|