Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa kolmilapsisen katraan keskimmäisenä, ainakin puoli-ironisesti hän on todennut olevansa "sunnuntailapsi".

Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa kolmilapsisen katraan keskimmäisenä, ainakin puoli-ironisesti hän on todennut olevansa "sunnuntailapsi". Samaan aikaan Ruotsissa riehui espanjantauti. Kuumetauti oli heikentänyt hänen Karin-äitiäänkin niin, että vastasyntynyt oli menehtyä ensi viikkoinaan. Äidinäiti Anna otti tällöin vastasyntyneen huostaansa ja vei tämän maakartanoonsa Taalainmaalle, jossa terve maalaisnainen alkoi imettää vauvaikäistä Ingmaria. Aikuisena Bergman kertoi tätä tarinaa mielellään ja "kolmen naisen teeman" on nähty toistuvan hänen töissään. Asetelmaan kuuluvat äiti, joka välittää itsestään enemmän kuin lapsestaan, isoäiti jonka luota löytyy turvaa ja hyvää oloa sekä palvelija joka ruokkii ja lohduttaa niin ruumista kuin sieluakin.
Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa kolmilapsisen katraan keskimmäisenä, ainakin puoli-ironisesti hän on todennut olevansa "sunnuntailapsi". Samaan aikaan Ruotsissa riehui espanjantauti. Kuumetauti oli heikentänyt hänen Karin-äitiäänkin niin, että vastasyntynyt oli menehtyä ensi viikkoinaan.