Chapels 71
Chapel one: How I bedone why faith?
Kuinka voisin vastustaa luontoani.::m timantti, keramiikka (alumiinioksidi) Lagashin hallitsija ja tylsytys mylly. pystyin, hmh, mmm. Siitä on kauan, kun pidin suutelusta. Nyt kaipaan valtaa, alistumista. Markkinavoimia. Verenluovuttajia.
Kuljin öisiä katuja pitkään takkiini kääriytyneenä. Asuin samassa linnassa pitkähampaiden kanssa. Olin idiootti. Olin päässyt maistamaan elämää. Se sopi minulle. Kuolleet kammioissaan eivät enää kuolettaneet tunteitani, vaan pikemminkin herättivät eri-asteista kauhua, vastenmielisyyttä ja kyllä melissan tuoksua ajatellessani kiihotusta. Olin bibliofiili.
Aloitin urani luomalla paskaa ja haravoimalla lehtiä. AD ja talkkarinjobi takasivat sekä toimeentulon, että asunnon. Tutkin läheiset vuoret. En löytänyt arvokkaita kaivannaisia.
Suutelin ensimmäisen kerran. Ilma tuntui hyvältä huuliani vasten. Ehkä teen sen joskus uudestaan. Luulenpa että teen. Katselin kylmää sänkyä. Se näytti kovin epämukavalta. Otin injektiona lisää virtaa ja laitoin skriptit uusiksi. Kaikki näytti hyvältä, paitsi fotonit.
Heittivät minut tyrmään.
Chapel two: How I cried?
Makasin lattialla, vasten seinieni kylmiä kaakeleita, saumat olivat väljät, ulos virtasi jatkuvasti ruumistani.
Sormeni jäätyivät. Lukituin. Vammauduin.
Suutelin lattiaa. Se tuntui paremmalta kuin ilman suutelu. Suoritin vertailun. Lattian suutelu oli paljon miellyttävämpää.
Pimeys kuiski universumin ikää korviini. Tärykalvoni hajosivat.
Vesi erosi soluistani. Proktogistien juonia. Kysyin marjoista, mutta minulle ei vastattu. Silmäni alkoivat vuotaa vettä. Suolaista vettä. Vähenin hetki hetkeltä.
Suutelin lattialle vuotanutta itseäni. Se oli vielä parempaa kuin suudella lattiaa. Suutelin itseäni, kunnes taivas alkoi riehua.
Nousin ylös ja istuuduin mukavasti ikkunaan katselemaan sadetta. Salamat hivelivät sieraimiani. Energia purkautui. Sähkö vapaalla jalalla ja etsi mieluisia kohteita. Suutelin kvarkkeja luomillani.
Harmaat herrat kävelivät takseihinsa allani. Uskoin maailmanlopun tuovan sydämen omistajalle onnen. Olin houkka. Ei minusta olisi maailmanloppuun, ei ollut edes postikonttoriksi.
Suolaa ja sokeria. Se oli hyvä alku. Mihinköhän muuhun apokalyptiset xenomorfisetneuriinoni pystyisivät. Jodlaus oli turhin tuntemistani taidoistani, mmm, jodlasin viemärit tukkoon sokeria. Sade sotki loidokseni. Perustin niille gallerian. Sain potkut töistä, en ollut enää tirehtööri. Hyvä niin, eivät koskaan antaneet minulle edes valasta.
Ihmispari suuteli. Hymyilivät tyytyväisinä. Ajattelin itsekin joskus koittaa.
Ryhdyin imuriksi ja pääsin siivousfirmaan. Magellan B13X-6:n terminaalissa riittäisi tekemistä.
Jarrutin. Katsoin kirjoja ja imin tekstin sisääni.
Chapel three: How I saw a train?
Näin junan.
Se tuli ja meni.
Meni ja tuli.
Tuli ja meni.
Hieno juna.
Chapel four: How I managed?
kova, sitkeä, asteikko ja aurinko. eksyin kuusta koivuun.
Aika lakkasi. Katselin huvittuneena ympärilleni. Sitä jatkui liian kauan. Palasin kammioon.
Kuulin itkua. Samanlaista kuin halvautuessani. Mutta ääni ei lähtenyt minusta.
Muutkin olivat heränneet. Hän oli pieni. Hän osasi yskiä pippuria. Tulin kateelliseksi.
Joten päätin näyttää miten osasin suudella lattiaa. Hän ei vaikuttunut. Joten näytin miten oikeasti itketään. Hän oli itsepäinen ja alkoi itkeä kahta kauheammin. Suutelin häntä. Osuin johonkin nenän päähän. Se oli aika hauskaa.
Hän hämmästyi. höh- hän taisi ottaa koko ajan paremmat tunteet. kysyin miltä se tuntui. Hän sanoi ettei osaa vielä puhua, mutta pyysi että suutelisin uudelleen. Hänen nenänpäänsä tuntui mukavalta, paljon pehmeämmältä kuin lattia.
Aloin itkeä. Hän antoi minulle pitkän viittansa ja käärin meidät molemmat takkini sisälle, kunnes optinen valo muuttui luceemiseksi, hehheh halusin vain jujuttaa, en tehnyt mitään optiselle valolle. En tietenkään, mutta hän luuli minun oikeasti tehneen, jotain, hän puhui pimeydelle.
Pidin hänestä.
Sanoin häntä nimeksi. Hän suuteli minua silmään. Se oli hiukan epämiellyttävää, mutta aika kutkuttavaa. Suutelin häntä nenänpäähän. Hän suuteli minua silmään. Suutelin nenänpäähän. Hän suuteli silmään. Suutelin nenänpäähän ja ennen kuin ajallinen taittuma tajusikaan suljin silmäni. Hän suuteli silmään. Silloin se tuntui mukavammalta. Suutelin nenänpäähän. Hän suuteli silmään.
Kammiossa kolahti. Aloimme kikattaa hysteerisinä.
Chapel five: A star is born
Kuuntelin ihanzalogia. Ajattelin aakkostaa tunteeni. Ihmettelin, eikö luovuudella tosiaan ole rajoja.
Ihastuin alkemiaan.
Pian punaviini pannu porisi pesukorin vieressä ja kynttilät tulivat minulle tutuiksi.
Tapasin juoksulenkillä vanhan koulukaverin. Hän lähti kanssani teelle.
Se oli jännittävää. Ehkä joskus maistan vielä punaviiniäkin. ... mutta mustat ajatukset hiipivät universumissa. Kuuntelin mahaani. Iloisia yhtymiä... ja surullisia... enpä aina ajattelisi...
Kraizen. Krak Krimdolak teurastettiin pitojen pääruuaksi. Joku nauroi holvissa. Olin yksin.
Kuolleet kävelevät huomenna... harmi ja vaivauduin apatiaan. Miten ratsastaa maailmanlopun jälkeen auringonlaskuun. Ajattelin avarruskonetta. Koordinaattiakselia, jossa on vain kahdeksan ulottuvuutta. En saanut päätäni pyörimään.
Kuuntelin kvartaaleja ja kvarkkeja.
Chapel six: Divinities come?
Maista jumaluutta,
itke kehosi kaipausta
Chapel seven: Nearing the end. They roam in the air... in the whispers... in the shadows
Join punaviiniä... se teki minut surulliseksi ja hilpeäksi... nauroin maailmaani... eihän se minun ole
itkin maailmaani... eihän se kummitusten ole... kyyneleet vetistivät viiniäni...
Luin ohjeet uusiksi... vastasin vääriin kysymyksiin... taulut olivat vinksallaan...
Kuuntelin sateen ropinaa päähäni... viemäri pulppusi pippuria...
Aivastin ilmassa oli liikaa alkuaineita... ikkunat pysyivät kiinni...
Ylin akatemia... korkeakoulujen vuoriluento... intialainen joki...
Mietin miksi olin aina palkittu väärin? Lasit soivat hyvin...
Slaavilaista melankoliaa, puhaltelin sointuja puolityhjillä pulloilla
ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
Unohdin maallisen ja vaivuin varjojen väleihin... paluuta ei olisi
Here goes... Alkua ei ole?
Nimeksi muuttui todeksi... minä pääsin valaaksi...
Kuinka voisin vastustaa luontoani.::m timantti, keramiikka (alumiinioksidi) Lagashin hallitsija ja tylsytys mylly. pystyin, hmh, mmm. Siitä on kauan, kun pidin suutelusta. Nyt kaipaan valtaa, alistumista. Markkinavoimia. Verenluovuttajia.
Kuljin öisiä katuja pitkään takkiini kääriytyneenä. Asuin samassa linnassa pitkähampaiden kanssa. Olin idiootti. Olin päässyt maistamaan elämää. Se sopi minulle. Kuolleet kammioissaan eivät enää kuolettaneet tunteitani, vaan pikemminkin herättivät eri-asteista kauhua, vastenmielisyyttä ja kyllä melissan tuoksua ajatellessani kiihotusta. Olin bibliofiili.
Aloitin urani luomalla paskaa ja haravoimalla lehtiä. AD ja talkkarinjobi takasivat sekä toimeentulon, että asunnon. Tutkin läheiset vuoret. En löytänyt arvokkaita kaivannaisia.
Suutelin ensimmäisen kerran. Ilma tuntui hyvältä huuliani vasten. Ehkä teen sen joskus uudestaan. Luulenpa että teen. Katselin kylmää sänkyä. Se näytti kovin epämukavalta. Otin injektiona lisää virtaa ja laitoin skriptit uusiksi. Kaikki näytti hyvältä, paitsi fotonit.
Heittivät minut tyrmään.
Chapel two: How I cried?
Makasin lattialla, vasten seinieni kylmiä kaakeleita, saumat olivat väljät, ulos virtasi jatkuvasti ruumistani.
Sormeni jäätyivät. Lukituin. Vammauduin.
Suutelin lattiaa. Se tuntui paremmalta kuin ilman suutelu. Suoritin vertailun. Lattian suutelu oli paljon miellyttävämpää.
Pimeys kuiski universumin ikää korviini. Tärykalvoni hajosivat.
Vesi erosi soluistani. Proktogistien juonia. Kysyin marjoista, mutta minulle ei vastattu. Silmäni alkoivat vuotaa vettä. Suolaista vettä. Vähenin hetki hetkeltä.
Suutelin lattialle vuotanutta itseäni. Se oli vielä parempaa kuin suudella lattiaa. Suutelin itseäni, kunnes taivas alkoi riehua.
Nousin ylös ja istuuduin mukavasti ikkunaan katselemaan sadetta. Salamat hivelivät sieraimiani. Energia purkautui. Sähkö vapaalla jalalla ja etsi mieluisia kohteita. Suutelin kvarkkeja luomillani.
Harmaat herrat kävelivät takseihinsa allani. Uskoin maailmanlopun tuovan sydämen omistajalle onnen. Olin houkka. Ei minusta olisi maailmanloppuun, ei ollut edes postikonttoriksi.
Suolaa ja sokeria. Se oli hyvä alku. Mihinköhän muuhun apokalyptiset xenomorfisetneuriinoni pystyisivät. Jodlaus oli turhin tuntemistani taidoistani, mmm, jodlasin viemärit tukkoon sokeria. Sade sotki loidokseni. Perustin niille gallerian. Sain potkut töistä, en ollut enää tirehtööri. Hyvä niin, eivät koskaan antaneet minulle edes valasta.
Ihmispari suuteli. Hymyilivät tyytyväisinä. Ajattelin itsekin joskus koittaa.
Ryhdyin imuriksi ja pääsin siivousfirmaan. Magellan B13X-6:n terminaalissa riittäisi tekemistä.
Jarrutin. Katsoin kirjoja ja imin tekstin sisääni.
Chapel three: How I saw a train?
Näin junan.
Se tuli ja meni.
Meni ja tuli.
Tuli ja meni.
Hieno juna.
Chapel four: How I managed?
kova, sitkeä, asteikko ja aurinko. eksyin kuusta koivuun.
Aika lakkasi. Katselin huvittuneena ympärilleni. Sitä jatkui liian kauan. Palasin kammioon.
Kuulin itkua. Samanlaista kuin halvautuessani. Mutta ääni ei lähtenyt minusta.
Muutkin olivat heränneet. Hän oli pieni. Hän osasi yskiä pippuria. Tulin kateelliseksi.
Joten päätin näyttää miten osasin suudella lattiaa. Hän ei vaikuttunut. Joten näytin miten oikeasti itketään. Hän oli itsepäinen ja alkoi itkeä kahta kauheammin. Suutelin häntä. Osuin johonkin nenän päähän. Se oli aika hauskaa.
Hän hämmästyi. höh- hän taisi ottaa koko ajan paremmat tunteet. kysyin miltä se tuntui. Hän sanoi ettei osaa vielä puhua, mutta pyysi että suutelisin uudelleen. Hänen nenänpäänsä tuntui mukavalta, paljon pehmeämmältä kuin lattia.
Aloin itkeä. Hän antoi minulle pitkän viittansa ja käärin meidät molemmat takkini sisälle, kunnes optinen valo muuttui luceemiseksi, hehheh halusin vain jujuttaa, en tehnyt mitään optiselle valolle. En tietenkään, mutta hän luuli minun oikeasti tehneen, jotain, hän puhui pimeydelle.
Pidin hänestä.
Sanoin häntä nimeksi. Hän suuteli minua silmään. Se oli hiukan epämiellyttävää, mutta aika kutkuttavaa. Suutelin häntä nenänpäähän. Hän suuteli minua silmään. Suutelin nenänpäähän. Hän suuteli silmään. Suutelin nenänpäähän ja ennen kuin ajallinen taittuma tajusikaan suljin silmäni. Hän suuteli silmään. Silloin se tuntui mukavammalta. Suutelin nenänpäähän. Hän suuteli silmään.
Kammiossa kolahti. Aloimme kikattaa hysteerisinä.
Chapel five: A star is born
Kuuntelin ihanzalogia. Ajattelin aakkostaa tunteeni. Ihmettelin, eikö luovuudella tosiaan ole rajoja.
Ihastuin alkemiaan.
Pian punaviini pannu porisi pesukorin vieressä ja kynttilät tulivat minulle tutuiksi.
Tapasin juoksulenkillä vanhan koulukaverin. Hän lähti kanssani teelle.
Se oli jännittävää. Ehkä joskus maistan vielä punaviiniäkin. ... mutta mustat ajatukset hiipivät universumissa. Kuuntelin mahaani. Iloisia yhtymiä... ja surullisia... enpä aina ajattelisi...
Kraizen. Krak Krimdolak teurastettiin pitojen pääruuaksi. Joku nauroi holvissa. Olin yksin.
Kuolleet kävelevät huomenna... harmi ja vaivauduin apatiaan. Miten ratsastaa maailmanlopun jälkeen auringonlaskuun. Ajattelin avarruskonetta. Koordinaattiakselia, jossa on vain kahdeksan ulottuvuutta. En saanut päätäni pyörimään.
Kuuntelin kvartaaleja ja kvarkkeja.
Chapel six: Divinities come?
Maista jumaluutta,
itke kehosi kaipausta
Chapel seven: Nearing the end. They roam in the air... in the whispers... in the shadows
Join punaviiniä... se teki minut surulliseksi ja hilpeäksi... nauroin maailmaani... eihän se minun ole
itkin maailmaani... eihän se kummitusten ole... kyyneleet vetistivät viiniäni...
Luin ohjeet uusiksi... vastasin vääriin kysymyksiin... taulut olivat vinksallaan...
Kuuntelin sateen ropinaa päähäni... viemäri pulppusi pippuria...
Aivastin ilmassa oli liikaa alkuaineita... ikkunat pysyivät kiinni...
Ylin akatemia... korkeakoulujen vuoriluento... intialainen joki...
Mietin miksi olin aina palkittu väärin? Lasit soivat hyvin...
Slaavilaista melankoliaa, puhaltelin sointuja puolityhjillä pulloilla
ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
Unohdin maallisen ja vaivuin varjojen väleihin... paluuta ei olisi
Here goes... Alkua ei ole?
Nimeksi muuttui todeksi... minä pääsin valaaksi...
Chapels 151
Chapel 8: How I was bored with a mill?
heh heh nennen oi nennen
Chapel 9: The Chaplain looked at me... didn't get it
Chapel 10: Here goes more
Lisää virtaa, Lisää virtaa, Lisäää Virtaa, LISÄÄ VIRTAA
Lisä.... äää virtaa....
suutelin kyyneliäni poskiltasi
ei sinusta ollut nimeksi
kysyin marmorilta suuntaa
se ei värähtänytkään, minusta ei emittoitunut aaltoakaan
virtaa... virtaa... ei virtaa sittenkään...
ei sittenkään...
se ei sitten...
Virtaa
Kuulin takaani iloisen kutsuhuudon, se ei vastannut minulle
Chapel 11: Despair begins?
Katselin kalman hajuista holvia, vuorasin seiniä sienillä.
Kuolleet katselivat minua kuin hullua, ehkä olinkin ajatellut niin.
Pyysin sarkofagia... puri piru poskeen... heitin etanalla... ja vuosin verta
lattia muuttui tummemmaksi
suutelin purijaa ja imin kuoleman hänestä yhdeksi ainoaksi säikeeksi matolleni
Toivoin yhtä pientä kirjaa...
Sain pinen... kyllästyin heti kohta pian... pine
pine... oppine... oo ine. oine... raahauduin harhoineni katolle nuokkumaan
aloin oppia talon tavoille
täällä vain kummitukset selviävät pölhööntymättä
aivastin... olin sairaampi kuin ennen
varjo oli vienyt paljon minua... maailmanloppu näyttäytyi rumana
purskahdin nauruun, maailma, siinä se vaan oli, kuin mikäkin, ei ihme, että on ihmisillä, on, aina niin hauskaa
Sain kysyä ajanalulta yhden kysymyksen... heitin sitä sammakolla... räjähdin kahdeksi sieväksi mesoniksi
toisilla ei ole huumorintajua yhtä kalalampea enempää
Minulla on molemmat se karjui ja antimaterialoisuiduin fotoniksi jolla ei ollut nopeutta vain Planckin vakio
Chapel twelve: How is the speed of light today?
Kuinka voi imperiumi? Vastaus oli ilmenevä kysymyksestä...
Chapel t hirteen: we return to the land of Wandering nomads?
Täällä liikkui lukuarvoisia sanoja aikaisempaa enemmän sain korjattua krijaa...
Karjaisin alkulimalle veden voimalla
Se parahti itsestään tulivuoria...
Naureskelin...
Vaelsin maailman meriin...
Syvää ja synkkää
Valo ei pysty liikkumaan...
Ei edes valo... Energiaa ei ole tarpeeksi syvällä
tukahduin olin ainoa lähde
gulp... glup... kiereskelin kohta onnesta... ensin tukehduin
olipa typerää
Täytin taivaan tulisilla kivillä ja palavan lihan löyhkällä
virnistin koko hammasrivistöni avulla
itkivät savusta silmissään... hieraisin sieraimiani ja tunsin halua suudella... Sammutin sateen ja palasin holvattuun tornikaupunkiin, etsin ainoa tapulibaarin ja istahdin pöydän ääreen, suutelin pian kaikkia ohikulkevia... kelpasin hovinarriksi... nautin suuresti helmojen suutelusta... maistoin tuoppia, pyysin saada uuden, metalli oli kärheää kurkussani...
Aivastin koko tuvan nurin, pyysin anteeksi ja pyyhin nenäni kattoparruihin... olinpa huolimaton, nostin uuden mörskän tilalle... palasin taloon
Chapel fourteen: Teen age continues
Ei minusta ole maailmaksi
ajattelin kivelle istuessani
Chapel fifteen: Carbidemonoxide, obidegenocide, falseylans
Tulkaa värjäämään takkinne karmiinipunaisiksi. Tulkaa
Maailmaa itkee verta... Katsokaa... Nimeksi tanssii taivaankannen kohta halki... ja sitten kaikki vyöryy alas
Tulkaa värjäämään takkinne karmiininpunaisiksi. Ajatuksemme kävelee kohta maan päällä.
Tulkaa katsomaan miten maailma muuttui. Toiseksi... toinen maailma...
Tulkaa värjäämään takkinne karmiininpunaisiksi... musta on niin harmaa väri...
Punaiset otukset soittavat viuluja kuorten kannoilla... Tulkaa airuet hyppivät... eikä rajojajajarajojaja ole
ei jojaja ole ei jajajaa
Hirveää mekkalaa.... Nimeksi oli kuin härkä puskiessaan verkkoa kasaan...
Totuus alkaa valaasta...
Tunsin metelin lakkaavan. Hiivin hiljaa asuntooni. Laitoin kahvia tulemaan. Viini porisi yhä kattilassa. Pullotin pysyi paikoillaan. Maa hiukan tärisi. Tulisipa hän pian. Halusin suudella häntä. Siitä oli niin kauan. Mahtaisinko enää muistaa. Mahtaisiko hän enää muistaa. Miten kikatimme kammiossa. Päätin tarjota hänelle piparia. Tulisi nyt. Tässähän ihan alkaa hermoilla.
Katselin takkiani. Se oli niin harmaa että punastuin.
heh heh nennen oi nennen
Chapel 9: The Chaplain looked at me... didn't get it
Chapel 10: Here goes more
Lisää virtaa, Lisää virtaa, Lisäää Virtaa, LISÄÄ VIRTAA
Lisä.... äää virtaa....
suutelin kyyneliäni poskiltasi
ei sinusta ollut nimeksi
kysyin marmorilta suuntaa
se ei värähtänytkään, minusta ei emittoitunut aaltoakaan
virtaa... virtaa... ei virtaa sittenkään...
ei sittenkään...
se ei sitten...
Virtaa
Kuulin takaani iloisen kutsuhuudon, se ei vastannut minulle
Chapel 11: Despair begins?
Katselin kalman hajuista holvia, vuorasin seiniä sienillä.
Kuolleet katselivat minua kuin hullua, ehkä olinkin ajatellut niin.
Pyysin sarkofagia... puri piru poskeen... heitin etanalla... ja vuosin verta
lattia muuttui tummemmaksi
suutelin purijaa ja imin kuoleman hänestä yhdeksi ainoaksi säikeeksi matolleni
Toivoin yhtä pientä kirjaa...
Sain pinen... kyllästyin heti kohta pian... pine
pine... oppine... oo ine. oine... raahauduin harhoineni katolle nuokkumaan
aloin oppia talon tavoille
täällä vain kummitukset selviävät pölhööntymättä
aivastin... olin sairaampi kuin ennen
varjo oli vienyt paljon minua... maailmanloppu näyttäytyi rumana
purskahdin nauruun, maailma, siinä se vaan oli, kuin mikäkin, ei ihme, että on ihmisillä, on, aina niin hauskaa
Sain kysyä ajanalulta yhden kysymyksen... heitin sitä sammakolla... räjähdin kahdeksi sieväksi mesoniksi
toisilla ei ole huumorintajua yhtä kalalampea enempää
Minulla on molemmat se karjui ja antimaterialoisuiduin fotoniksi jolla ei ollut nopeutta vain Planckin vakio
Chapel twelve: How is the speed of light today?
Kuinka voi imperiumi? Vastaus oli ilmenevä kysymyksestä...
Chapel t hirteen: we return to the land of Wandering nomads?
Täällä liikkui lukuarvoisia sanoja aikaisempaa enemmän sain korjattua krijaa...
Karjaisin alkulimalle veden voimalla
Se parahti itsestään tulivuoria...
Naureskelin...
Vaelsin maailman meriin...
Syvää ja synkkää
Valo ei pysty liikkumaan...
Ei edes valo... Energiaa ei ole tarpeeksi syvällä
tukahduin olin ainoa lähde
gulp... glup... kiereskelin kohta onnesta... ensin tukehduin
olipa typerää
Täytin taivaan tulisilla kivillä ja palavan lihan löyhkällä
virnistin koko hammasrivistöni avulla
itkivät savusta silmissään... hieraisin sieraimiani ja tunsin halua suudella... Sammutin sateen ja palasin holvattuun tornikaupunkiin, etsin ainoa tapulibaarin ja istahdin pöydän ääreen, suutelin pian kaikkia ohikulkevia... kelpasin hovinarriksi... nautin suuresti helmojen suutelusta... maistoin tuoppia, pyysin saada uuden, metalli oli kärheää kurkussani...
Aivastin koko tuvan nurin, pyysin anteeksi ja pyyhin nenäni kattoparruihin... olinpa huolimaton, nostin uuden mörskän tilalle... palasin taloon
Chapel fourteen: Teen age continues
Ei minusta ole maailmaksi
ajattelin kivelle istuessani
Chapel fifteen: Carbidemonoxide, obidegenocide, falseylans
Tulkaa värjäämään takkinne karmiinipunaisiksi. Tulkaa
Maailmaa itkee verta... Katsokaa... Nimeksi tanssii taivaankannen kohta halki... ja sitten kaikki vyöryy alas
Tulkaa värjäämään takkinne karmiininpunaisiksi. Ajatuksemme kävelee kohta maan päällä.
Tulkaa katsomaan miten maailma muuttui. Toiseksi... toinen maailma...
Tulkaa värjäämään takkinne karmiininpunaisiksi... musta on niin harmaa väri...
Punaiset otukset soittavat viuluja kuorten kannoilla... Tulkaa airuet hyppivät... eikä rajojajajarajojaja ole
ei jojaja ole ei jajajaa
Hirveää mekkalaa.... Nimeksi oli kuin härkä puskiessaan verkkoa kasaan...
Totuus alkaa valaasta...
Tunsin metelin lakkaavan. Hiivin hiljaa asuntooni. Laitoin kahvia tulemaan. Viini porisi yhä kattilassa. Pullotin pysyi paikoillaan. Maa hiukan tärisi. Tulisipa hän pian. Halusin suudella häntä. Siitä oli niin kauan. Mahtaisinko enää muistaa. Mahtaisiko hän enää muistaa. Miten kikatimme kammiossa. Päätin tarjota hänelle piparia. Tulisi nyt. Tässähän ihan alkaa hermoilla.
Katselin takkiani. Se oli niin harmaa että punastuin.
Chapel TOO
Chapel sicteen: Insecurity is the sweetest thing we have in common
Hävitin avainlautani... aarteen paikka oli ajoitettava uudestaan.
Hävitin avainlautani... aarteen paikka oli ajoitettava uudestaan.
Chapels 20-7
Chapel seventeen: Crooks and crows but the Lemon Tree
minä rakastan lunta, se sulaa kun siihen koskee... askeetikko... aika kuluu kuin en vihaisikaan, onpa tässä sanoja pienissä paketeissa, minua heikottaa, kiitän
halusin vain ruusuja, pienen puutarhan vain ja jonkun jonka kanssa hoitaa luontoa
hän puhuu sateenkaarille, mutta vain, koska minä opin ampumaan selkään ja lopetin pakenemisen horisonttiin
ikävä aina mukava
oletko koskaan ajatellut että sinusta voisi tulla hyvä apina, kysyin jääkuutioita katsellen. Ceryleälaisen runouden kerääminen jatkui onnistuneesti. Soitin soittaa ja kaukana paistaa aurinko. Helpotuin huomatessani vielä osaavani loukkaantua.
Tik tak. Tik tak. Tik tak. Kello käy. Aika istuutui porstuaan. Mutta neljä hevosmiestä olivat teurastaneet toisensa eikä kenestäkään ollut aloittajaksi. Puff taikalohikäärme oli yhä Hanoissa eikä maailmasta olisi sille mihinkään, kun se vain oopiumia poltteli, vietkongin veterinäärien kanssa. Eikä jaloja prinssejä ollut, vain kiimaisia pikkupoikia, keski-ikäisten kehojen kaljamahoihin hautautuneina.
Olipa se surkeus. Hulluuden aikakausi päättyi, valitukseen, noidat paloivat tuokiossa, eikä sedoniumia sovi syödä. Valkosipulia vain ja suklaata, impata endorfiinejä, mutta huomasin jäykistyväni aina kokkia katsellessani. Eikä traktoreista ollut apua, mielleyhtymien suma sai minut haluamaan pusua.
Itkisinkö itseni taas lattialle?
Miksi lohikäärme makaa valehdellen, vastaukseksi se vain räpytteli rähmäisiä silmiään.
Kylmyys oli unohdettu. Ja juurrutin kirveen sen pään murskaten, aivojen levitessä nestemäisenä möhnänä alustalleni. Oliko minusta tullut näin tunteeton? Soitin siivousyhtiölle.
Miksei pettyneitä saisi loukata? Miksei petettyjä saisi kiusata? Voittajiako sitten? Istahdin kuulemaan sukeltajaa. Tiikerin silmiä. Paperista.
Ansaitsisin uuden ajatuksen. Mutta onhan minulla jo monta.
Chapel eight teen: Lemonade and other wicked thoughts
Kierous asettua ylemmäs, alemmas, viereen, sivummalle, nurkkaan, kauemmas, lähemmäs, aina muualle erilleen. Toiseksi.
En saanut ajatuksiani junalaivasta. Meri minulla oli mielessä. Se entinen luokkakaveri, jonka isoista rinnoista aina pidin. Tyttö joka puhui vain sateenkaarille ja enkeleille, linnuillekin, mutta ei kanssani.
Nimeksi muuttui toiseksi. Itkin. Hän lohdutti. Ei se mitään. Tulen minä vielä takaisin. Mutta ei hän tulisi. Hänen aikansa suutelijanani olisi ohi. En ehtinyt näyttää hänelle edes miten avaruus tehtiin. Apokalypsi tuntui tyhmältä keksinnöltä palasin kartanolle ja tilasin peilisalin vastaanotolta itselleni huoneen taivaasta.
Se oli jo täynnä mafiosoja. Ilman kuolemantuottamusta ei asuntoja vapautuisi. Palasin pohjoiseen, pakkaseen, etelään, kylmyyteen, jään keskelle. Katselemaan miten jääkuutiot sulavat. Hankin itselleni jääympyräfiksaation.
Taigalla oli jo puita tähän aikaan.
Nauroin. Olin menettänyt ainoan toiseksi. Yhdemmän takaisin samaksi.
Menin remuten takaisin tornille. Portinvartija ei ollut vakuuttunut olemuksestani, vähät välittämättä sillä hetkellä todisteluista muutin hänet suolapatsaaksi, taisin olla hiukan huonolla tuulella, mustajuurelta tuoksuva kanervien peittämä oravannahkajuureisto sanoikin sen minulle, nyökkäsin hänelle, hän oli oikeassa. Ei siitä pidä suuttua.
Hiukan oli väärin. Ja katto tippui leimuten tuhat asteisena pikkukasvin päälle, polttaen hänet nopeasti kehostaan ulos.
Olin tosiaan huonolla tuulella. Kruunu iskeytyi takaraivooni ja porautui halki synapsieni.
Chapel nineteen: Mornink comes
Pyysin anteeksi juurakolta. Taputtelin luisevaan portinvartijaa.
Menin keräämään kukkia. Ja lehtiä. Siellä oli keltaisia ja punaisia lehtiä maassa ja puista olisi saanut vihreitä, mutta muistin, että niiden poiminen sattuisi puuhun, joten keskityin harmittomampaan toimintaan.
Istuin penkillä. Ihmiset olivat huomaavinaan minut. Minulla oli voimaton olo. Ei niin masentavaa kuin ennen. Pitääkö aina olla niin kiire tunteesta toiseen. Hiukan väliä eikö vain yllätys aina kasvaisi erosta?
Huokailin ajatuksia. Jääympyröistä ja taloista ja junista. Keskisormista ja valomadoista.
Sivistys tuli kaupunkiin, jossa virtsa kuohuu ja oksennus virittää juhlatunnelmaan.
Yhtään kukkaa en löytänyt.
Chapel twenty: qwerty scales on?
Kukaan ei jaksanut kuunnella arsenikkia. Laitoin sen soimaan ja hain vanhaa luutaa tanssimaan. Se oli vastahakoinen, mutta kun lähdin viemään se liikkui mukana taidolla.
Joku sammutti musiikin. Se oli varmaan minä.
Jään sonetit. Rivan yön. Tira. Rita. Aznah. Karmiininpunaiset takit. Karbidioksideja. Syllogiumi.
Vedin viimeisen kerran henkeä. Ja puhalsin sen ylös ilmatorvestani.
Vaivuin syvyyksiin, meren pohjien paikkoihin, joissa ulottuvuudet menehtyvät ja kaikkialla on vain ympäristö ja itseys haihtuu harhojen kasvaessa ei mitään on suuri paikka, sinne menehtyy, unohtuu, oleentuu, eikä koskaan törmätä, tilaa on avaruus, kaikkeus, yhä.
Rykäisin itseni toimintaan, törmäsin jättiläiskalmariin, olin odottanut kymmenmetristä jättiä, kimppuuni kävi ydinsukellusvene torpedoineen. Leikkisän kisailumme äänet ja värikkäät välähdykset räjähdyksien aiheuttaman rajut paineen vaihtelut hälyttivät paikalle kolmannen tosikkomaisen ottelijan. Viisikymmenmetrinen hirviö kahdeksan komean ulokkeensa avulla se kävi kimppuumme kuin olisi sen oikeus ahtaa meidät ruuansulatukseensa, sehän ei tullut kysymykseen.
Valaiden huuto kiiri äärettömänä halki aineen, veden, materia, aaltona, vesi värisi, ikuisesti, sampanjaa kylpyammeissa. Vaahtokylpyjä, veriset miekat hukutettiin teurasrasvaan ja pestiin piellä. Ja ritarit hurrasivat. Neidot tanssivat eikä kellään ollut mukanaan.
minä rakastan lunta, se sulaa kun siihen koskee... askeetikko... aika kuluu kuin en vihaisikaan, onpa tässä sanoja pienissä paketeissa, minua heikottaa, kiitän
halusin vain ruusuja, pienen puutarhan vain ja jonkun jonka kanssa hoitaa luontoa
hän puhuu sateenkaarille, mutta vain, koska minä opin ampumaan selkään ja lopetin pakenemisen horisonttiin
ikävä aina mukava
oletko koskaan ajatellut että sinusta voisi tulla hyvä apina, kysyin jääkuutioita katsellen. Ceryleälaisen runouden kerääminen jatkui onnistuneesti. Soitin soittaa ja kaukana paistaa aurinko. Helpotuin huomatessani vielä osaavani loukkaantua.
Tik tak. Tik tak. Tik tak. Kello käy. Aika istuutui porstuaan. Mutta neljä hevosmiestä olivat teurastaneet toisensa eikä kenestäkään ollut aloittajaksi. Puff taikalohikäärme oli yhä Hanoissa eikä maailmasta olisi sille mihinkään, kun se vain oopiumia poltteli, vietkongin veterinäärien kanssa. Eikä jaloja prinssejä ollut, vain kiimaisia pikkupoikia, keski-ikäisten kehojen kaljamahoihin hautautuneina.
Olipa se surkeus. Hulluuden aikakausi päättyi, valitukseen, noidat paloivat tuokiossa, eikä sedoniumia sovi syödä. Valkosipulia vain ja suklaata, impata endorfiinejä, mutta huomasin jäykistyväni aina kokkia katsellessani. Eikä traktoreista ollut apua, mielleyhtymien suma sai minut haluamaan pusua.
Itkisinkö itseni taas lattialle?
Miksi lohikäärme makaa valehdellen, vastaukseksi se vain räpytteli rähmäisiä silmiään.
Kylmyys oli unohdettu. Ja juurrutin kirveen sen pään murskaten, aivojen levitessä nestemäisenä möhnänä alustalleni. Oliko minusta tullut näin tunteeton? Soitin siivousyhtiölle.
Miksei pettyneitä saisi loukata? Miksei petettyjä saisi kiusata? Voittajiako sitten? Istahdin kuulemaan sukeltajaa. Tiikerin silmiä. Paperista.
Ansaitsisin uuden ajatuksen. Mutta onhan minulla jo monta.
Chapel eight teen: Lemonade and other wicked thoughts
Kierous asettua ylemmäs, alemmas, viereen, sivummalle, nurkkaan, kauemmas, lähemmäs, aina muualle erilleen. Toiseksi.
En saanut ajatuksiani junalaivasta. Meri minulla oli mielessä. Se entinen luokkakaveri, jonka isoista rinnoista aina pidin. Tyttö joka puhui vain sateenkaarille ja enkeleille, linnuillekin, mutta ei kanssani.
Nimeksi muuttui toiseksi. Itkin. Hän lohdutti. Ei se mitään. Tulen minä vielä takaisin. Mutta ei hän tulisi. Hänen aikansa suutelijanani olisi ohi. En ehtinyt näyttää hänelle edes miten avaruus tehtiin. Apokalypsi tuntui tyhmältä keksinnöltä palasin kartanolle ja tilasin peilisalin vastaanotolta itselleni huoneen taivaasta.
Se oli jo täynnä mafiosoja. Ilman kuolemantuottamusta ei asuntoja vapautuisi. Palasin pohjoiseen, pakkaseen, etelään, kylmyyteen, jään keskelle. Katselemaan miten jääkuutiot sulavat. Hankin itselleni jääympyräfiksaation.
Taigalla oli jo puita tähän aikaan.
Nauroin. Olin menettänyt ainoan toiseksi. Yhdemmän takaisin samaksi.
Menin remuten takaisin tornille. Portinvartija ei ollut vakuuttunut olemuksestani, vähät välittämättä sillä hetkellä todisteluista muutin hänet suolapatsaaksi, taisin olla hiukan huonolla tuulella, mustajuurelta tuoksuva kanervien peittämä oravannahkajuureisto sanoikin sen minulle, nyökkäsin hänelle, hän oli oikeassa. Ei siitä pidä suuttua.
Hiukan oli väärin. Ja katto tippui leimuten tuhat asteisena pikkukasvin päälle, polttaen hänet nopeasti kehostaan ulos.
Olin tosiaan huonolla tuulella. Kruunu iskeytyi takaraivooni ja porautui halki synapsieni.
Chapel nineteen: Mornink comes
Pyysin anteeksi juurakolta. Taputtelin luisevaan portinvartijaa.
Menin keräämään kukkia. Ja lehtiä. Siellä oli keltaisia ja punaisia lehtiä maassa ja puista olisi saanut vihreitä, mutta muistin, että niiden poiminen sattuisi puuhun, joten keskityin harmittomampaan toimintaan.
Istuin penkillä. Ihmiset olivat huomaavinaan minut. Minulla oli voimaton olo. Ei niin masentavaa kuin ennen. Pitääkö aina olla niin kiire tunteesta toiseen. Hiukan väliä eikö vain yllätys aina kasvaisi erosta?
Huokailin ajatuksia. Jääympyröistä ja taloista ja junista. Keskisormista ja valomadoista.
Sivistys tuli kaupunkiin, jossa virtsa kuohuu ja oksennus virittää juhlatunnelmaan.
Yhtään kukkaa en löytänyt.
Chapel twenty: qwerty scales on?
Kukaan ei jaksanut kuunnella arsenikkia. Laitoin sen soimaan ja hain vanhaa luutaa tanssimaan. Se oli vastahakoinen, mutta kun lähdin viemään se liikkui mukana taidolla.
Joku sammutti musiikin. Se oli varmaan minä.
Jään sonetit. Rivan yön. Tira. Rita. Aznah. Karmiininpunaiset takit. Karbidioksideja. Syllogiumi.
Vedin viimeisen kerran henkeä. Ja puhalsin sen ylös ilmatorvestani.
Vaivuin syvyyksiin, meren pohjien paikkoihin, joissa ulottuvuudet menehtyvät ja kaikkialla on vain ympäristö ja itseys haihtuu harhojen kasvaessa ei mitään on suuri paikka, sinne menehtyy, unohtuu, oleentuu, eikä koskaan törmätä, tilaa on avaruus, kaikkeus, yhä.
Rykäisin itseni toimintaan, törmäsin jättiläiskalmariin, olin odottanut kymmenmetristä jättiä, kimppuuni kävi ydinsukellusvene torpedoineen. Leikkisän kisailumme äänet ja värikkäät välähdykset räjähdyksien aiheuttaman rajut paineen vaihtelut hälyttivät paikalle kolmannen tosikkomaisen ottelijan. Viisikymmenmetrinen hirviö kahdeksan komean ulokkeensa avulla se kävi kimppuumme kuin olisi sen oikeus ahtaa meidät ruuansulatukseensa, sehän ei tullut kysymykseen.
Valaiden huuto kiiri äärettömänä halki aineen, veden, materia, aaltona, vesi värisi, ikuisesti, sampanjaa kylpyammeissa. Vaahtokylpyjä, veriset miekat hukutettiin teurasrasvaan ja pestiin piellä. Ja ritarit hurrasivat. Neidot tanssivat eikä kellään ollut mukanaan.
Chapels 2123
Chapel 21: Silence be my name and Swear me this manor
Hiljaisuus oli yhtä kanssani.
Siitä oli aikaa kun kuuntelin urkuria. Oopperan kummitus. Klassinen musiikki keksittiin kauan sitten.
Silmät kiinni kestävän pimeys.
Sointujen virta. Lämpöä huokuvat kylmät kiviseinät.
Siinä kaikki.
Chapel 22: Rule No. G
Kovat penkit ja huonoa seuraa, mutta itsestään ei pääse pitkälti.
Kappelin seinät resonouttivat kaiut. Musiikki asui tilassa.
Aallot veivät sfäärit potensseihin, avaruus kasvoi taajuuksittain enemmäksi.
Gabriel itki. Tulinen miekka leiskui omenoiden yllä.
Käärme nuoli toisen mahlaa valuvia haaroja.
Chapel 23: Rule No. E 63
Ei enää punaviinimusiikkia kuin runoja kirjoittaessa.
Miehet itkivät kuorossa.
Itkijä kuoro. Revontulet näkyivät taivaalla, Aurinko pommitti piskuista ilmakehää ympärillämme.
Hiljaisuus oli yhtä kanssani.
Siitä oli aikaa kun kuuntelin urkuria. Oopperan kummitus. Klassinen musiikki keksittiin kauan sitten.
Silmät kiinni kestävän pimeys.
Sointujen virta. Lämpöä huokuvat kylmät kiviseinät.
Siinä kaikki.
Chapel 22: Rule No. G
Kovat penkit ja huonoa seuraa, mutta itsestään ei pääse pitkälti.
Kappelin seinät resonouttivat kaiut. Musiikki asui tilassa.
Aallot veivät sfäärit potensseihin, avaruus kasvoi taajuuksittain enemmäksi.
Gabriel itki. Tulinen miekka leiskui omenoiden yllä.
Käärme nuoli toisen mahlaa valuvia haaroja.
Chapel 23: Rule No. E 63
Ei enää punaviinimusiikkia kuin runoja kirjoittaessa.
Miehet itkivät kuorossa.
Itkijä kuoro. Revontulet näkyivät taivaalla, Aurinko pommitti piskuista ilmakehää ympärillämme.
Chapel i
Chapel twentyfour: Do I need to fall?
Kirsikkapuut kukkivat jo. Perhoset jäätyivät pakkasessa. Halla nuoli valkoisia kukkia.
En tajunnut ympäristöstäni mitään. Loukkasin kuulemma tunteettomia. Olin muka sekava. Mitäs kuuntelivat narria? Olin hiukan pahoillani. Olen usein pahoillani. Nämä satuttavat minua. Näihin niin sattuu.
Sitä kutsutaan empatiaksi, sanoi hän. Vähänpä hänkään tiesi. Voisi kertoa jotain mitä en tiedä. Sellaisella tiedolla saattaisin tehdäkin jotain. Arvoituksia. Oikeudellisia artefakteja.
Kauniita naisia. Mitä vittua? Miksi vittua? Eikö niillä muu mielessä pyöri.
Jäähileitä, sanoi hän. Kosketin hänen olkavarttaan, halusin pois pakkasesta, partikkelini limittyivät liian ahtaalle, tunsin kutistuvani lämpöä säilöäkseni.
Kylmyys, sanoi hän. Puhalsin hänestä jäätä pois. Suutelin hänen kaulaansa. Kohme poltteli ilkeästi huuliani. Katselin kyyneliä hänen poskillaan, paikoilleen ikuistetut pisarat, eivät liikkuneet kalpeilla poskilla. Hän huohotti, hänen keuhkonsa painuivat kasaan, tiesin sen kokemuksesta.
Kiedoin viittani hänen ympärilleen, äkillinen lämpö täytti jäsenemme. Liekki leimahti autiomaassa.
Katso haihtuvia kiteitä, hän kuiskasi ajatuksen huurustuessa viitasta huolimatta. Hänen sormensa seurasi kiteitä. Katselin lumoutuneena. Hän vaipui transsiin. Vesi pääsee liikkumaan.
Kuolema kannattaa.
Chapel twenty five: Does it?
Minulla oli pahoja aavistuksia. Löysin jätesangon sänkyni vierestä. Imelä maku leijaili asunnossani. Kärpäsiä tuli vastaan avatessani vessan oven.
Suljin ikkunat ja irtisanoin vuokrasopimukseni.
Oli aika mennä nukkumaan.
Babylon...
Tilaustakseja täältäkö, en usko. Eivät usko kasvuun, miten kieroutunut tapa elää. Vastuu on muualla. Missä, siihen ei kukaan tiennyt oikeaa vastausta. Nauroin itkeäkseni. Mutta itkua ei tullut. Ja nauru tuntui ontolta. Silmät kovettuivat, eikä naurulle tuntunut tulevan loppua. Päätin kaatua maahan sätkien käsilläni.
Kädet, en ollut katsellut niitä aikoihin. Naurukin hilliintyi keskittyessäni sormiini, availin ja räpyttelin sormiani. Ne olivat ihmeelliset.
Ankkoja lensi taivaalla. Vilkutin niille. En vain avaisi ovea poliiseille. Sitten muistin, ettei heitä koskaan tulisi.
Nousin istumaan. Vilkutin ohikulkijoille. Tuntui kuin itkisin, mutta vesi pysyi sisällä. Olin surullinen, ajattelin ankkojen pois lähtöä ja haikeus rinnassani paisui. Huokasin pahimmat haikeudet ulos, oloa hiukan helpotti.
Harakka laskeutui eteeni. Ehkä se halusi nokkia silmäni.
Ainakin se närkästyi, kun olin heittävinäni sitä jollain. Vähästä täällä ollaan närkästyvinään.
Asemalaiturilla olisi hämähäkkien poistokausi pahimmillaan. Saunat kuumenisivat konttien keskuudessa. Haalarikansan sekaan minulla ei olisi asiaa ennen huomista. Mutta nukkuminen jäi liian vähiin. Päivät kasvoivat mahdottomiksi.
Liikaa ei saa käyttää aikaa. Liiasta rangaistaan.
Ajattelin laivaani.
Huonoja ideoita. Intergalaktisen pizzakuskin ei sopinut valittaa liiasta.
Chapel twentysix: Deity of fire alarms
Astuin Marsin kamaralle. Annoin luomisvoimani jyllätä.
Oli hauska katsella tuhoa, josta ei jäänyt jälkeä. Myrskyjä, joilla ei ollut merkitystä. Kuulla vuorten vaikertavan, saamatta apua.
Räjäytin koko planeetan. Tulisen magman repiessä jalkojani, hoksasin olevani yhä siellä. No, sattuuhan se.
Hileitä, sanoi hän. Muistin diskopallot ja ne imettäjän rinnat. Hänessä olisi tulevaisuus maailmalle. Hänet raiskattiin ja myytiin bordelliin. Sääli. Se oli huono tulevaisuus maailmalle.
En minäkään antaisi kukkien kukkia. Minä pidin veren juoksuttamisesta. Pidin juoksuttamisesta.
En juoksemisesta. En koskaan tutustunut paremmin, häneen, en edes hänen rintoihinsa. Hän ei ollut edes mysteeri. Pidin hänestä. Pidin monista. Hän on ehkä vieläkin olemassa. Pyyhkii rasvaa pöydiltä. Kerää pelimerkkejä.
Ehkä hän on pikkuvaimo jonkin tärkeän ihmisen edustustalossa. Pieneksi hänestä ei silloin ollut. Mutta juoksijatytön mieli on helposti murrettavissa. Orjuus ja typerä kohtelu, sadistinen kidutus voi sellaista teettää.
Päätin kohentaa liekkiä. Leipoisin sämpylöitä. Lämmittäisin. Nykymaailma. Sämpylät saa uuniin suoraan pussista. Pullatkin. Adoptiota, kai se on kamala sana, jonkun toisen lapsia, nämä täällä kaikki olivat. Melusaastetta, räjähdyksiä. Viehätykseni voimattomuuteen minut täällä piti. Nautin roskasta.
Talloin saastaa ja inhottavia litsahduksia kantautui holveissa. Tiesivätpä minun taas tulleen. Toisen tilavaksi holvattu katakombi ammotti tyhjillään. Hän asutti toisia paikkoja. Ei enää käynyt kotonaan. Kai sen niin piti mennä. Toiset siirtyvät eteenpäin.
Minusta ei koskaan tulisi toista.
Kirsikkapuut kukkivat jo. Perhoset jäätyivät pakkasessa. Halla nuoli valkoisia kukkia.
En tajunnut ympäristöstäni mitään. Loukkasin kuulemma tunteettomia. Olin muka sekava. Mitäs kuuntelivat narria? Olin hiukan pahoillani. Olen usein pahoillani. Nämä satuttavat minua. Näihin niin sattuu.
Sitä kutsutaan empatiaksi, sanoi hän. Vähänpä hänkään tiesi. Voisi kertoa jotain mitä en tiedä. Sellaisella tiedolla saattaisin tehdäkin jotain. Arvoituksia. Oikeudellisia artefakteja.
Kauniita naisia. Mitä vittua? Miksi vittua? Eikö niillä muu mielessä pyöri.
Jäähileitä, sanoi hän. Kosketin hänen olkavarttaan, halusin pois pakkasesta, partikkelini limittyivät liian ahtaalle, tunsin kutistuvani lämpöä säilöäkseni.
Kylmyys, sanoi hän. Puhalsin hänestä jäätä pois. Suutelin hänen kaulaansa. Kohme poltteli ilkeästi huuliani. Katselin kyyneliä hänen poskillaan, paikoilleen ikuistetut pisarat, eivät liikkuneet kalpeilla poskilla. Hän huohotti, hänen keuhkonsa painuivat kasaan, tiesin sen kokemuksesta.
Kiedoin viittani hänen ympärilleen, äkillinen lämpö täytti jäsenemme. Liekki leimahti autiomaassa.
Katso haihtuvia kiteitä, hän kuiskasi ajatuksen huurustuessa viitasta huolimatta. Hänen sormensa seurasi kiteitä. Katselin lumoutuneena. Hän vaipui transsiin. Vesi pääsee liikkumaan.
Kuolema kannattaa.
Chapel twenty five: Does it?
Minulla oli pahoja aavistuksia. Löysin jätesangon sänkyni vierestä. Imelä maku leijaili asunnossani. Kärpäsiä tuli vastaan avatessani vessan oven.
Suljin ikkunat ja irtisanoin vuokrasopimukseni.
Oli aika mennä nukkumaan.
Babylon...
Tilaustakseja täältäkö, en usko. Eivät usko kasvuun, miten kieroutunut tapa elää. Vastuu on muualla. Missä, siihen ei kukaan tiennyt oikeaa vastausta. Nauroin itkeäkseni. Mutta itkua ei tullut. Ja nauru tuntui ontolta. Silmät kovettuivat, eikä naurulle tuntunut tulevan loppua. Päätin kaatua maahan sätkien käsilläni.
Kädet, en ollut katsellut niitä aikoihin. Naurukin hilliintyi keskittyessäni sormiini, availin ja räpyttelin sormiani. Ne olivat ihmeelliset.
Ankkoja lensi taivaalla. Vilkutin niille. En vain avaisi ovea poliiseille. Sitten muistin, ettei heitä koskaan tulisi.
Nousin istumaan. Vilkutin ohikulkijoille. Tuntui kuin itkisin, mutta vesi pysyi sisällä. Olin surullinen, ajattelin ankkojen pois lähtöä ja haikeus rinnassani paisui. Huokasin pahimmat haikeudet ulos, oloa hiukan helpotti.
Harakka laskeutui eteeni. Ehkä se halusi nokkia silmäni.
Ainakin se närkästyi, kun olin heittävinäni sitä jollain. Vähästä täällä ollaan närkästyvinään.
Asemalaiturilla olisi hämähäkkien poistokausi pahimmillaan. Saunat kuumenisivat konttien keskuudessa. Haalarikansan sekaan minulla ei olisi asiaa ennen huomista. Mutta nukkuminen jäi liian vähiin. Päivät kasvoivat mahdottomiksi.
Liikaa ei saa käyttää aikaa. Liiasta rangaistaan.
Ajattelin laivaani.
Huonoja ideoita. Intergalaktisen pizzakuskin ei sopinut valittaa liiasta.
Chapel twentysix: Deity of fire alarms
Astuin Marsin kamaralle. Annoin luomisvoimani jyllätä.
Oli hauska katsella tuhoa, josta ei jäänyt jälkeä. Myrskyjä, joilla ei ollut merkitystä. Kuulla vuorten vaikertavan, saamatta apua.
Räjäytin koko planeetan. Tulisen magman repiessä jalkojani, hoksasin olevani yhä siellä. No, sattuuhan se.
Hileitä, sanoi hän. Muistin diskopallot ja ne imettäjän rinnat. Hänessä olisi tulevaisuus maailmalle. Hänet raiskattiin ja myytiin bordelliin. Sääli. Se oli huono tulevaisuus maailmalle.
En minäkään antaisi kukkien kukkia. Minä pidin veren juoksuttamisesta. Pidin juoksuttamisesta.
En juoksemisesta. En koskaan tutustunut paremmin, häneen, en edes hänen rintoihinsa. Hän ei ollut edes mysteeri. Pidin hänestä. Pidin monista. Hän on ehkä vieläkin olemassa. Pyyhkii rasvaa pöydiltä. Kerää pelimerkkejä.
Ehkä hän on pikkuvaimo jonkin tärkeän ihmisen edustustalossa. Pieneksi hänestä ei silloin ollut. Mutta juoksijatytön mieli on helposti murrettavissa. Orjuus ja typerä kohtelu, sadistinen kidutus voi sellaista teettää.
Päätin kohentaa liekkiä. Leipoisin sämpylöitä. Lämmittäisin. Nykymaailma. Sämpylät saa uuniin suoraan pussista. Pullatkin. Adoptiota, kai se on kamala sana, jonkun toisen lapsia, nämä täällä kaikki olivat. Melusaastetta, räjähdyksiä. Viehätykseni voimattomuuteen minut täällä piti. Nautin roskasta.
Talloin saastaa ja inhottavia litsahduksia kantautui holveissa. Tiesivätpä minun taas tulleen. Toisen tilavaksi holvattu katakombi ammotti tyhjillään. Hän asutti toisia paikkoja. Ei enää käynyt kotonaan. Kai sen niin piti mennä. Toiset siirtyvät eteenpäin.
Minusta ei koskaan tulisi toista.
Chapel TRIIditsii
Chapel twentyseven: All for sale
Mitä tästäkin tulisi? Kestäviäkö? Vahvempia?
Löin saviruukut palasiksi. Pitivät saastan kauemmin sisällään. Kuohuisivat yli. Pelkäsin.
Ei tällaisessa tilanteessa saa pieraista. Teloitin koko kansan.
Pyysin anteeksi. Lupasin sämpylöitä huomennakin.
Tunteita myytävänä. Ikkuna ei houkutellut. Tahriintuneita ajatuksia. Irstautta. Ahneutta. Pieni myrkyllinen pala onnea. Osa isompaa kokonaisuutta. Keneltäköhän sekin oli viety. Vaihdoin illyriumkapselini palaseen onnea. Nauroivat laivassa. Purskahdin itkuun. Menivätpä hiljaisiksi. Mutta olin jo tarpeeksi ärsyyntynyt että hyppäsin aluksesta pois silti.
Mietin kenen pala onnea minulla mahtoi olla. Tein sille rasian. Rasialle tein ketjun. Kaulakoru. Jos joku tunnistaisi onnensa antaisin sen takaisin.
Olin matkalla junalla. Tunnelissa tapasin ihmeen. Tarun. Luulin niin.
Kummallista. Niin pieni pala onnea. Katselin lipeviä liskoja. Nuolivat muniaan. Mielleyhtymät kuvottivat.
Oksensin sappea. Tajusin olleeni syömättä kohta tunnin jos toisenkin.
Nappailisin lisää sieniä.
Ihmettelin omaa asennoitumistani. Nostin onnen palan silmieni tasalle. Se oli muovannut rasian sydämeksi. Muodoton möykky. Mutta siellä se sykki.
Chapel twentyeight: By night fall we rest
Pöydät notkuivat. Vesi liplatti seinämien välissä.
Laseista hohkasi vuoren leimu. Tornin alla sykki ikivanha fissioreaktori.
Kaatuminen. Nostatin pienen myrskyn taivaalle. Nostin pullon huulilleni.
Yksi valkoinen velho. En halunnut olutta. Kysyin velhoa. Halusin seurustella noidan kanssa.
Puhua, kysellä, katsella pimeyteen, nauraa ja keitellä myrkkyjä.
Chapel twentynine: Why did you want death?!?
Katselin valkoisia kukkia.
Chapel dirty: Here the spoils of a lost war
Keräsin osakkeita.
Rahaa.
Työpaikkoja.
Työntekijöitä.
Päämiehiä.
Asiakkaita.
Sopimuksia.
Narrin touhua. Sotkisin vielä jonkun toimeentulon. Huijaisin itseäni. Pettäisin maailmankaikkeuden ja passittaisin itseni vankilaan.
Kävelin katakombiin. Parempi ennemmin kuin myöhemmin. Ilkkui rahkasammal pääni yllä. Tiristin siitä vedet ja annoin akaasioille.
Hevosia. Aro. Savannimaasturi, jolla hurauttaa kumoon muutama sarvikuono.
Olin totalitaristisella tuulella. Itkin itseni uneen. Tasavalta kuihtui. Senaatti kokoontuisi yhä ja yhä uudelleen.
San Pedrossa ei soinut musiikki. Hispaniola. Merkantilismin kolmas aalto. Narreja. Tyhmiä temppuja. Epäonnistujat huijareita. Moraali liian vahva riistoon. Älykkyys tanssitti minut inkvisiittorikseni.
Paloin maailman syntien tähden. Olinpa teatraalinen.
Katselin kaulakoruani. Kenen onni minulla oli?
Yksi valkoinen velho.
Yski! Käännyin katsomaan. Sanoinko minä muka sen.
Minä sanoin! En nähnyt. Ketään. Puhuinko jo tyhjyyskin.
Yski nyt! Yskäisin ja vesi värisi kaikista kasveista ja palaminen lakkasi.
Happea ei tulisi. Kuluminen ehkäisty.
Hieroin päätäni. Luhistuin maahan istumaan. Käperryin sikiöasentoon yhä tiukemmin ympärilleni kiertyen. Elohiiri alkoi vipattaa luomissa.
Peikot tanssivat leirinuotion ympärillä. Lohikäärmeet rohmusivat kaikkeuden antimia. Laulu kiiri yli ali lävitse tilan täyttäen aallokon itsellään.
Tunsin surkastuvani. Jalkani tärisivät. Oksensin suklaata. Ja pähkinöitä.
Niistäkö tämä johtuikin?
Kaulakoru painoi pääni maahan ja mutkalle. Kivulias sinnittely jatkui. Peikot pyyhkivät jaloillaan maata ympärilläni. Minä roihusin liekeissä.
Chapel thirtyone: Hero on horseback
Toinen tuli ja sylkäisi kirosanat kielenkantimiltaan kuin luodit konekiväärikolonnasta.
Peilit murskaantuivat. Tunsin hapen kehkeytyvän kasveissa. Vettä oli taas. Suutelin sankarini jalkojani. En pystynyt nousemaan.
Rummut. Drums. Rummut. Interferenssi. Laulu kuului yhä. Rummut. Drums. Rummut.
Koipipaloja. Kanaa. Reisiä. Kalaa. Eviä. Meri. Eväkkäitä. Syvyys.
Varjo liehitteli toista leikeillään. Peli oli menetetty. He ajattelivat. Minä en.
Pyysin uutta mahdollisuutta. En tietenkään saanut. Oli loppua.
Chapel thirtytwo: Time to dies
Hengittelin puhtaalla planeetalla.
Hiekkaa kaikkialla. Tuulta.
Vaihtelua. Hiekkaa vain.
Hiekkaa vain.
Chapel triditsi: Summoning
Pääsin liukuhihnalle,,,
se tuntui ,,, aivan ,,, se tuntui ,,,
triditsi,., maistoin raudan kielelläni ,.,
Hampaita.,., niin paljon hampaita ,.,
Poliisi pukeutuu vihreään ,., pelkäsin hakaristiä ,,,
turha tulla tänne asioita sotkemaan ,,.,. , ansioita,,ni
aivastin tulimeren keskelle eksistentialistista olemustani.,.,.,
Koko lause ei tarkoittanut ketään ,,,
tulimeri tuhkasi hienon tehtaan ,.,., sain potkut, ,,
mutta minusta tehtiin kuriiri,,, juoksupoika taas,,,
mutta ne hampaat, ,, tridit,,,si.,,,.,, sahalaitaa
sahaa aitaa,,.,., mentaliteettia, tarvitsin lisää valeriaanaa
noitatohtoria, aleksandriaa,,.,., valkoista velhoa,,, yskää,,, kuumetta,,, h,,
va,,r,,t,,ijo,,,ita ,,, natsionalismus,,, tasavalta kaatuu,,, senaattorit kokoontuvat,,,
kaadoin olympoksen,,, jauhoin hienoksi hiekaksi,,,
Menin takaisiin kuntoutukseen. Hyvin sekava olo. Olisipa heillä parasetamolia.
Mitä tästäkin tulisi? Kestäviäkö? Vahvempia?
Löin saviruukut palasiksi. Pitivät saastan kauemmin sisällään. Kuohuisivat yli. Pelkäsin.
Ei tällaisessa tilanteessa saa pieraista. Teloitin koko kansan.
Pyysin anteeksi. Lupasin sämpylöitä huomennakin.
Tunteita myytävänä. Ikkuna ei houkutellut. Tahriintuneita ajatuksia. Irstautta. Ahneutta. Pieni myrkyllinen pala onnea. Osa isompaa kokonaisuutta. Keneltäköhän sekin oli viety. Vaihdoin illyriumkapselini palaseen onnea. Nauroivat laivassa. Purskahdin itkuun. Menivätpä hiljaisiksi. Mutta olin jo tarpeeksi ärsyyntynyt että hyppäsin aluksesta pois silti.
Mietin kenen pala onnea minulla mahtoi olla. Tein sille rasian. Rasialle tein ketjun. Kaulakoru. Jos joku tunnistaisi onnensa antaisin sen takaisin.
Olin matkalla junalla. Tunnelissa tapasin ihmeen. Tarun. Luulin niin.
Kummallista. Niin pieni pala onnea. Katselin lipeviä liskoja. Nuolivat muniaan. Mielleyhtymät kuvottivat.
Oksensin sappea. Tajusin olleeni syömättä kohta tunnin jos toisenkin.
Nappailisin lisää sieniä.
Ihmettelin omaa asennoitumistani. Nostin onnen palan silmieni tasalle. Se oli muovannut rasian sydämeksi. Muodoton möykky. Mutta siellä se sykki.
Chapel twentyeight: By night fall we rest
Pöydät notkuivat. Vesi liplatti seinämien välissä.
Laseista hohkasi vuoren leimu. Tornin alla sykki ikivanha fissioreaktori.
Kaatuminen. Nostatin pienen myrskyn taivaalle. Nostin pullon huulilleni.
Yksi valkoinen velho. En halunnut olutta. Kysyin velhoa. Halusin seurustella noidan kanssa.
Puhua, kysellä, katsella pimeyteen, nauraa ja keitellä myrkkyjä.
Chapel twentynine: Why did you want death?!?
Katselin valkoisia kukkia.
Chapel dirty: Here the spoils of a lost war
Keräsin osakkeita.
Rahaa.
Työpaikkoja.
Työntekijöitä.
Päämiehiä.
Asiakkaita.
Sopimuksia.
Narrin touhua. Sotkisin vielä jonkun toimeentulon. Huijaisin itseäni. Pettäisin maailmankaikkeuden ja passittaisin itseni vankilaan.
Kävelin katakombiin. Parempi ennemmin kuin myöhemmin. Ilkkui rahkasammal pääni yllä. Tiristin siitä vedet ja annoin akaasioille.
Hevosia. Aro. Savannimaasturi, jolla hurauttaa kumoon muutama sarvikuono.
Olin totalitaristisella tuulella. Itkin itseni uneen. Tasavalta kuihtui. Senaatti kokoontuisi yhä ja yhä uudelleen.
San Pedrossa ei soinut musiikki. Hispaniola. Merkantilismin kolmas aalto. Narreja. Tyhmiä temppuja. Epäonnistujat huijareita. Moraali liian vahva riistoon. Älykkyys tanssitti minut inkvisiittorikseni.
Paloin maailman syntien tähden. Olinpa teatraalinen.
Katselin kaulakoruani. Kenen onni minulla oli?
Yksi valkoinen velho.
Yski! Käännyin katsomaan. Sanoinko minä muka sen.
Minä sanoin! En nähnyt. Ketään. Puhuinko jo tyhjyyskin.
Yski nyt! Yskäisin ja vesi värisi kaikista kasveista ja palaminen lakkasi.
Happea ei tulisi. Kuluminen ehkäisty.
Hieroin päätäni. Luhistuin maahan istumaan. Käperryin sikiöasentoon yhä tiukemmin ympärilleni kiertyen. Elohiiri alkoi vipattaa luomissa.
Peikot tanssivat leirinuotion ympärillä. Lohikäärmeet rohmusivat kaikkeuden antimia. Laulu kiiri yli ali lävitse tilan täyttäen aallokon itsellään.
Tunsin surkastuvani. Jalkani tärisivät. Oksensin suklaata. Ja pähkinöitä.
Niistäkö tämä johtuikin?
Kaulakoru painoi pääni maahan ja mutkalle. Kivulias sinnittely jatkui. Peikot pyyhkivät jaloillaan maata ympärilläni. Minä roihusin liekeissä.
Chapel thirtyone: Hero on horseback
Toinen tuli ja sylkäisi kirosanat kielenkantimiltaan kuin luodit konekiväärikolonnasta.
Peilit murskaantuivat. Tunsin hapen kehkeytyvän kasveissa. Vettä oli taas. Suutelin sankarini jalkojani. En pystynyt nousemaan.
Rummut. Drums. Rummut. Interferenssi. Laulu kuului yhä. Rummut. Drums. Rummut.
Koipipaloja. Kanaa. Reisiä. Kalaa. Eviä. Meri. Eväkkäitä. Syvyys.
Varjo liehitteli toista leikeillään. Peli oli menetetty. He ajattelivat. Minä en.
Pyysin uutta mahdollisuutta. En tietenkään saanut. Oli loppua.
Chapel thirtytwo: Time to dies
Hengittelin puhtaalla planeetalla.
Hiekkaa kaikkialla. Tuulta.
Vaihtelua. Hiekkaa vain.
Hiekkaa vain.
Chapel triditsi: Summoning
Pääsin liukuhihnalle,,,
se tuntui ,,, aivan ,,, se tuntui ,,,
triditsi,., maistoin raudan kielelläni ,.,
Hampaita.,., niin paljon hampaita ,.,
Poliisi pukeutuu vihreään ,., pelkäsin hakaristiä ,,,
turha tulla tänne asioita sotkemaan ,,.,. , ansioita,,ni
aivastin tulimeren keskelle eksistentialistista olemustani.,.,.,
Koko lause ei tarkoittanut ketään ,,,
tulimeri tuhkasi hienon tehtaan ,.,., sain potkut, ,,
mutta minusta tehtiin kuriiri,,, juoksupoika taas,,,
mutta ne hampaat, ,, tridit,,,si.,,,.,, sahalaitaa
sahaa aitaa,,.,., mentaliteettia, tarvitsin lisää valeriaanaa
noitatohtoria, aleksandriaa,,.,., valkoista velhoa,,, yskää,,, kuumetta,,, h,,
va,,r,,t,,ijo,,,ita ,,, natsionalismus,,, tasavalta kaatuu,,, senaattorit kokoontuvat,,,
kaadoin olympoksen,,, jauhoin hienoksi hiekaksi,,,
Menin takaisiin kuntoutukseen. Hyvin sekava olo. Olisipa heillä parasetamolia.
Chapel 24/0
Chapel 0: Capricious Morgan
Luo on niin kaunis sana. Hengästyin melkein.
Chapel 24: I can taste the rum
Luo
Chapel 0: Geiger counter Morgan
Niin kaunis sana...
Chapel 24: More rum, please
Luo...
Chapel 0: Aah sweet tunes... waves between the air...
Hengästyin ihan...
Chapel 24: Caprin Morgan
luo...
niin kaunis...
Chapel 0: Rum n' libre
Mennään Roomaan tänä iltana. Poltetaan Rooma taas.
Luo on niin kaunis sana. Hengästyin melkein.
Chapel 24: I can taste the rum
Luo
Chapel 0: Geiger counter Morgan
Niin kaunis sana...
Chapel 24: More rum, please
Luo...
Chapel 0: Aah sweet tunes... waves between the air...
Hengästyin ihan...
Chapel 24: Caprin Morgan
luo...
niin kaunis...
Chapel 0: Rum n' libre
Mennään Roomaan tänä iltana. Poltetaan Rooma taas.
Chapels on
Xhapel twenty five: How stole the fortunes of WAR?
Immigraatio. Kieli kangertelee. Kuka rikkoi radion. Miksei musiikki soi? Hetken jo toivoin tempoa.
Intensiteetti. Kuka tappaisi tappajan. Miksei lipas aukea, vaikka lukitusmekanismia ei ole.
Missä on kaikki äänet?
Minne hävisi meri ympäriltäni?
Missä on kaikki valo?
Missä on kaikki?
Mitä?
Ei tällaista saa tapahtua. Maailmankaikkeuden piti olla kestävä projekti. Ei siihen saa laittaa reikiä.
Tänään tuskastun.
Initiaatio. Annoin heidän hyppiä. Ei ollut mitään.
Loin mielestäni uuden maailman. Pika ratkaisu.
Koittakaapa itse vieroittautua heroiinista ja kofeiinista yhdessä yössä ilman hikoilua.
Clonoratopia. Nautin nestemäistä sokeria. Piikitin suolaliuosta suoraan laskimoihin. Tästä ei hyvää seuraa luki purkissa. Hallunisoin varmasti.
Iskin luuloni hajalle. Revin hermoverkostoani hajalle. Yksi tuoli ei minulle istumapaikkaa näytä. Haude. Ja pullo vaan pyöri. Koko tunnin. Teema siitä sitten. Sillä istujalla oli rinnat ja perse. Sitä olisi voinut suudella. Tuijotin vain pulloa. Ja sen hiuksia. Punaiset mustat hiukset, ruskeatukkaisella naisella.
Voisin auttaa takin hänen ylleen, mutta höyrystyin hetki hetkeltä. Eivät onneksi huomanneet kun kävin kraanan alla ja jodivarastossa. Thermodoniumhormonit ylikuumenivat, mutta minulla olisi tapaaminen huomenna.
En voisi kohdata villiä länttä heroiini huuruissa. Ehkä sokeria nauttineena.
Dopamiinia. Sedoniumia. Parafiinia. mdf-kuituakin. Hiukseni kastuivat kaikesta vedestä ilmassa. Hikeni haisi yhä alkoholillta.
Anoin jumalilta armoa. Nauroin vain itselleni. Koko temppeli lähti romahtamaan. Katsoin suuren tornin romahtavan. Kolkko nauruni kuroutui korvia särkeväksi loiskeeksi.
Dyynit. Hiekkaa. Kasa hienoa kiveä. Vihaiset olennot kömpivät pölyisinä ja harmaina kasan alta. Päätin poistua paikalta. Se siitä armosta. Hyvä jos saisin tänä iltana tulla nukkumaan.
Asetaldehydejä. Kloroformia. Ammoniakkia. Ripaus kadmiumia. Marmoroitua rikkiä.
Henkeni purki itseään. Toivottavasti huomenna on taas aamu.
Immigraatio. Kieli kangertelee. Kuka rikkoi radion. Miksei musiikki soi? Hetken jo toivoin tempoa.
Intensiteetti. Kuka tappaisi tappajan. Miksei lipas aukea, vaikka lukitusmekanismia ei ole.
Missä on kaikki äänet?
Minne hävisi meri ympäriltäni?
Missä on kaikki valo?
Missä on kaikki?
Mitä?
Ei tällaista saa tapahtua. Maailmankaikkeuden piti olla kestävä projekti. Ei siihen saa laittaa reikiä.
Tänään tuskastun.
Initiaatio. Annoin heidän hyppiä. Ei ollut mitään.
Loin mielestäni uuden maailman. Pika ratkaisu.
Koittakaapa itse vieroittautua heroiinista ja kofeiinista yhdessä yössä ilman hikoilua.
Clonoratopia. Nautin nestemäistä sokeria. Piikitin suolaliuosta suoraan laskimoihin. Tästä ei hyvää seuraa luki purkissa. Hallunisoin varmasti.
Iskin luuloni hajalle. Revin hermoverkostoani hajalle. Yksi tuoli ei minulle istumapaikkaa näytä. Haude. Ja pullo vaan pyöri. Koko tunnin. Teema siitä sitten. Sillä istujalla oli rinnat ja perse. Sitä olisi voinut suudella. Tuijotin vain pulloa. Ja sen hiuksia. Punaiset mustat hiukset, ruskeatukkaisella naisella.
Voisin auttaa takin hänen ylleen, mutta höyrystyin hetki hetkeltä. Eivät onneksi huomanneet kun kävin kraanan alla ja jodivarastossa. Thermodoniumhormonit ylikuumenivat, mutta minulla olisi tapaaminen huomenna.
En voisi kohdata villiä länttä heroiini huuruissa. Ehkä sokeria nauttineena.
Dopamiinia. Sedoniumia. Parafiinia. mdf-kuituakin. Hiukseni kastuivat kaikesta vedestä ilmassa. Hikeni haisi yhä alkoholillta.
Anoin jumalilta armoa. Nauroin vain itselleni. Koko temppeli lähti romahtamaan. Katsoin suuren tornin romahtavan. Kolkko nauruni kuroutui korvia särkeväksi loiskeeksi.
Dyynit. Hiekkaa. Kasa hienoa kiveä. Vihaiset olennot kömpivät pölyisinä ja harmaina kasan alta. Päätin poistua paikalta. Se siitä armosta. Hyvä jos saisin tänä iltana tulla nukkumaan.
Asetaldehydejä. Kloroformia. Ammoniakkia. Ripaus kadmiumia. Marmoroitua rikkiä.
Henkeni purki itseään. Toivottavasti huomenna on taas aamu.
Chape'l
Chapel twenty sick: Two can't play this game Darling
Torakkatyttö huusi... maailma kirkui ja vinkui, kirskui ja narskui... päässä humisi... seinät rakoilivat. .loinen, parasiitti. s-y-m-bi-o.osi. Hekuma. Vihloi, viilsi, vaelsi, valeli. Hikeä...
Skriik... levitin hänen siipensä... parkui, parkaisi, karkaisi, narskutteli... leuat loksuivat tyhjää, lihani heikkeni... raskas mieli nuiji kehoa...
kirskui, kriik, kriih, viivaa, särkyneitä aaltoja, väreitä, vääristyneitä sssssss... elem ,e tyttö itki... harmaat vvarjot vilistivät seinillä... värit haalistuivat... sskeme...
sssssszzzzszszszzszsszszzszzsszszzsszzsszszszzszsz
kitiinikuori rusahti, lievitin oloani levittämällä plasmaa kylmänhikiselle otsalleni, sivelin mahlaa huulilleni, ammensin tuoksuvaa sisustaa henkeni pitimiksi
sssssszzzzszszszzszsszszzszzsszszzsszzsszszszzszsz
Sirinä, beibi, sinä niin halusit… pidätkö haudastasi…
Sirinä, mitä sinä vingut…
Ininää… iii… iii… :::i::: swat
Se kyllä kuulostaa ihan toiselta. Kuullotin sipuleita, löysien mahahappojen räiskyessä kuumalta pannulta.
särinää, särkyvää, herkkää, emästä viemään hengen kärpäspurilailta…
Sirinä, rauhoitu… Sinähän haluat palmupuut ja aurinkoisen rannan. Et sadetta ja harmaata betonia, kaksi kahdeksan kymmentä kahdeksantoista sataa kaksikymmentä kahdeksantoista tonnia betonia, harmaata, märkää betonia, joka imee elämän sisäänsä kovettuen…
Tiristän samalla pannulla vielä hiukan valkoisia papuja punaisessa nesteessä. Pidät siitä etkö pidäkin…
Hyönteisleidi… suutelin kättäsi ellei se olisi tahmasi peittämä, peseydy, ennen ruokaa…
Valkoista nestettä purskahteli, burn baby burn, saat kiehuvaa vettä niskaasi, lihasi värjäytyy sinertävän keltaisesta tasaisen punaiseksi ja saatan nauttia sinusta… himo, tarpeet, rasva räiskyi valurautapannulla. Krunts. Krunts Krunts.
K-R-U-N-T.s ? hymyilen sinulle huoramaisen kehosi kaipausta imien… ei mitään häpyä… miksi ihmeessä sellaista… häiritsevää hyvin häiritsevää…
Sirinä, katso vauvojen kuvia jääkaapin ovessa, rakastatko pikkuzerglini, pidätkö, otatko kaiken mitä saat… imetkö itseesi sen mitä tarjoan, annatko sen mitä haluat…
Wham… Wonder ham. (ei, ei ketään isketty paistinpannulla päähän)
Sipuli oli kauniin kultaista, annoin sinun maistaa paistinlastan kärjeltä… polttaisin näppini… Mutta yö huusi ikkunasta, katulamppujen tyhjyyttä. Maailmanlopunkatu oli koluttu tyhjäksi, ei saastaa kaltaisillesi torakoille… Ravintoa oli silti saatava, eikö? Sirinä?
Chapel qwerty sevensick: LEXX XUS
aah… aaah… heräsin taivaalta tippuvien rakeiden iskeytyessä betonilohkareeni seiniin… Katto saattaisi romahtaa…
Yksi likainen rasti enemmän. Siivosin eilisen sotkut… Katselin sängyssäni majailevaa koloniaa, vilistävät peitteissä, lakanoissa, joka ikisessä taitteessa, joka ikisessä hien täyttämässä kilometrin mittaisessa railossa… Jack Nicholson julisti sieluni kadotusta… Hullu psykopaatti…
Leikkasin aika-akselia harpilla segmentoiden… muutamassa tunnissa…
Vana nesteitä kulki halki asunnon.,.. Tippoja, pisaroita, kyyneliä, laihtunutta psyykemassaa kaikkialla…
Kuulin hänen nyyhkivän yksinäisessä sängyssä… raapaistessani tulitikun...
Chapel twenty eight: Love, Truth is in the *’s, can you touch it, I can’t
Tähdillä merkittiin tieni, haalean suihkun alle… Taskulampuin varustettuna monisydäminen futurongalleristi huitoi tähtiä tielleni…
Chapel twenty seven: Rewind
Sormeni pyyhki purskeita tasaisesta virrasta, nuolin hiilivetyjen jättämät mehukkaat jäljet mielelläni…
Chapel twenty six: Redeux l exx machine, and turn.,. hatred turn
Käännös käännökseen pain.
Chapel twenty nine: There are places to be… Things to think… Memories to forget again…
Anna anteeksi… Sain tarpeeksi… pikku torakkaiseni, mutta oli meillä hauskaa niin kauna kuin sitä kesti… varmasti joku muu haluaa nuolla sinut kuivaksi… ja paahtaa auringossa… mina vain valelin sinua kuulla, jotta kuoresi hengittäisi paremmin ja sisäelimesi rapautuisivat mahdollisimman nopeasti…
Ole minulle vielä olemassa ja teen harmaasta lihastasi tapaksia…
Torakkatyttö huusi... maailma kirkui ja vinkui, kirskui ja narskui... päässä humisi... seinät rakoilivat. .loinen, parasiitti. s-y-m-bi-o.osi. Hekuma. Vihloi, viilsi, vaelsi, valeli. Hikeä...
Skriik... levitin hänen siipensä... parkui, parkaisi, karkaisi, narskutteli... leuat loksuivat tyhjää, lihani heikkeni... raskas mieli nuiji kehoa...
kirskui, kriik, kriih, viivaa, särkyneitä aaltoja, väreitä, vääristyneitä sssssss... elem ,e tyttö itki... harmaat vvarjot vilistivät seinillä... värit haalistuivat... sskeme...
sssssszzzzszszszzszsszszzszzsszszzsszzsszszszzszsz
kitiinikuori rusahti, lievitin oloani levittämällä plasmaa kylmänhikiselle otsalleni, sivelin mahlaa huulilleni, ammensin tuoksuvaa sisustaa henkeni pitimiksi
sssssszzzzszszszzszsszszzszzsszszzsszzsszszszzszsz
Sirinä, beibi, sinä niin halusit… pidätkö haudastasi…
Sirinä, mitä sinä vingut…
Ininää… iii… iii… :::i::: swat
Se kyllä kuulostaa ihan toiselta. Kuullotin sipuleita, löysien mahahappojen räiskyessä kuumalta pannulta.
särinää, särkyvää, herkkää, emästä viemään hengen kärpäspurilailta…
Sirinä, rauhoitu… Sinähän haluat palmupuut ja aurinkoisen rannan. Et sadetta ja harmaata betonia, kaksi kahdeksan kymmentä kahdeksantoista sataa kaksikymmentä kahdeksantoista tonnia betonia, harmaata, märkää betonia, joka imee elämän sisäänsä kovettuen…
Tiristän samalla pannulla vielä hiukan valkoisia papuja punaisessa nesteessä. Pidät siitä etkö pidäkin…
Hyönteisleidi… suutelin kättäsi ellei se olisi tahmasi peittämä, peseydy, ennen ruokaa…
Valkoista nestettä purskahteli, burn baby burn, saat kiehuvaa vettä niskaasi, lihasi värjäytyy sinertävän keltaisesta tasaisen punaiseksi ja saatan nauttia sinusta… himo, tarpeet, rasva räiskyi valurautapannulla. Krunts. Krunts Krunts.
K-R-U-N-T.s ? hymyilen sinulle huoramaisen kehosi kaipausta imien… ei mitään häpyä… miksi ihmeessä sellaista… häiritsevää hyvin häiritsevää…
Sirinä, katso vauvojen kuvia jääkaapin ovessa, rakastatko pikkuzerglini, pidätkö, otatko kaiken mitä saat… imetkö itseesi sen mitä tarjoan, annatko sen mitä haluat…
Wham… Wonder ham. (ei, ei ketään isketty paistinpannulla päähän)
Sipuli oli kauniin kultaista, annoin sinun maistaa paistinlastan kärjeltä… polttaisin näppini… Mutta yö huusi ikkunasta, katulamppujen tyhjyyttä. Maailmanlopunkatu oli koluttu tyhjäksi, ei saastaa kaltaisillesi torakoille… Ravintoa oli silti saatava, eikö? Sirinä?
Chapel qwerty sevensick: LEXX XUS
aah… aaah… heräsin taivaalta tippuvien rakeiden iskeytyessä betonilohkareeni seiniin… Katto saattaisi romahtaa…
Yksi likainen rasti enemmän. Siivosin eilisen sotkut… Katselin sängyssäni majailevaa koloniaa, vilistävät peitteissä, lakanoissa, joka ikisessä taitteessa, joka ikisessä hien täyttämässä kilometrin mittaisessa railossa… Jack Nicholson julisti sieluni kadotusta… Hullu psykopaatti…
Leikkasin aika-akselia harpilla segmentoiden… muutamassa tunnissa…
Vana nesteitä kulki halki asunnon.,.. Tippoja, pisaroita, kyyneliä, laihtunutta psyykemassaa kaikkialla…
Kuulin hänen nyyhkivän yksinäisessä sängyssä… raapaistessani tulitikun...
Chapel twenty eight: Love, Truth is in the *’s, can you touch it, I can’t
Tähdillä merkittiin tieni, haalean suihkun alle… Taskulampuin varustettuna monisydäminen futurongalleristi huitoi tähtiä tielleni…
Chapel twenty seven: Rewind
Sormeni pyyhki purskeita tasaisesta virrasta, nuolin hiilivetyjen jättämät mehukkaat jäljet mielelläni…
Chapel twenty six: Redeux l exx machine, and turn.,. hatred turn
Käännös käännökseen pain.
Chapel twenty nine: There are places to be… Things to think… Memories to forget again…
Anna anteeksi… Sain tarpeeksi… pikku torakkaiseni, mutta oli meillä hauskaa niin kauna kuin sitä kesti… varmasti joku muu haluaa nuolla sinut kuivaksi… ja paahtaa auringossa… mina vain valelin sinua kuulla, jotta kuoresi hengittäisi paremmin ja sisäelimesi rapautuisivat mahdollisimman nopeasti…
Ole minulle vielä olemassa ja teen harmaasta lihastasi tapaksia…
Not von Chapel
Se oli sadistinen armeija. Taisteli surun puolesta. Kuinka se voisi olla menestymättä? Liityin taas voittajiin.
Suits me
Ylistäkää kuolleita. Ylistäkää. Ylistäkää kuolleita.
Kukaan ei kuulu joukkoon.
Kuka ei kuulu joukkoon. Kukaan ei kuulu joukkoon.
Sirisevä ääni rähisi matalasti sähköisenä säristen korvaani. Kukaan ei kuulu joukkoon.
Ja ambulanssi alkoi ulvoa.
dead 'til death do us apart
That’s all (This is the end point because no one, no one, could end with the phrase “That’s all”)
on niin kylmä että vain määränpää liikkuu kauemmas
I knew nothing of pain…
Ratkoin taas olemattomia arvoituksia…
Mustaleski laskeutui katosta. Muistin jotain unestani. Se oli sotaa. Ne ovat aina sotaa. Sekavuus kietoutui kampaan. Virutin sitä juoksevan alla. Tapoin kärpäsiä, kaksi. Huuhdoin ne viemäristä.
Pesin lavuaarin kiehuvalla vedellä. Taitoin kamman kahtia ja heitin hellalle sulamaan. Pyyhin hikeä otsalta. Otin suihkun ja sinetöin kohtalon takanani. Rappukäytävässä uudet omistajat kävelivätkin jo vastaan, nauroin heille hyväntahtoisesti.
And in the end you have to die, my son
Hyönteisleidi kummitteli, kuiski, harmaat kadut tuoksuivat häneltä, hengittävät hänen tahtiinsa.
Kuiskuttelivat ötökät mustissa varjoissa, äänet porautuivat kallooni. Se oli sitä aikaa. Häipyivät häilyväiset, kun hiukan huidoin.
Mutta eihän minulla ollut määränpäätä muistin pysähdyin ja sillä hetkellä lauma iski. Purivat, sulattivat, repivät, rikkoivat, söivät. Ja korjasivat.
Paine kasvoi alapäässä. Eikä tästä tulisi enää mitään hyvää.
Labyrintti oli minua varten. Olin vain yksi varjoista, niitä ötököitä, jotka murenevat valon nähdessään. Kiipesin seinälle odottamaan, että talo tippuisi maasta. Mutta kaikki oli niin pirun vaikeaa.
Suits me
Ylistäkää kuolleita. Ylistäkää. Ylistäkää kuolleita.
Kukaan ei kuulu joukkoon.
Kuka ei kuulu joukkoon. Kukaan ei kuulu joukkoon.
Sirisevä ääni rähisi matalasti sähköisenä säristen korvaani. Kukaan ei kuulu joukkoon.
Ja ambulanssi alkoi ulvoa.
dead 'til death do us apart
That’s all (This is the end point because no one, no one, could end with the phrase “That’s all”)
on niin kylmä että vain määränpää liikkuu kauemmas
I knew nothing of pain…
Ratkoin taas olemattomia arvoituksia…
Mustaleski laskeutui katosta. Muistin jotain unestani. Se oli sotaa. Ne ovat aina sotaa. Sekavuus kietoutui kampaan. Virutin sitä juoksevan alla. Tapoin kärpäsiä, kaksi. Huuhdoin ne viemäristä.
Pesin lavuaarin kiehuvalla vedellä. Taitoin kamman kahtia ja heitin hellalle sulamaan. Pyyhin hikeä otsalta. Otin suihkun ja sinetöin kohtalon takanani. Rappukäytävässä uudet omistajat kävelivätkin jo vastaan, nauroin heille hyväntahtoisesti.
And in the end you have to die, my son
Hyönteisleidi kummitteli, kuiski, harmaat kadut tuoksuivat häneltä, hengittävät hänen tahtiinsa.
Kuiskuttelivat ötökät mustissa varjoissa, äänet porautuivat kallooni. Se oli sitä aikaa. Häipyivät häilyväiset, kun hiukan huidoin.
Mutta eihän minulla ollut määränpäätä muistin pysähdyin ja sillä hetkellä lauma iski. Purivat, sulattivat, repivät, rikkoivat, söivät. Ja korjasivat.
Paine kasvoi alapäässä. Eikä tästä tulisi enää mitään hyvää.
Labyrintti oli minua varten. Olin vain yksi varjoista, niitä ötököitä, jotka murenevat valon nähdessään. Kiipesin seinälle odottamaan, että talo tippuisi maasta. Mutta kaikki oli niin pirun vaikeaa.
Chapel Spawns
Chapel 30: Why in vain? Why in disgrace? Why not.
Rakkaus, miten sinut niin unohdin.
Unet, painajaiset, kaikkiko kieppuisi jonkin ympärillä. Hetken luulit niin. Mutta sitten minä hylkäsin sinut. Ei niin pitänyt käydä. Ei sen pitänyt olla mahdollista.
No voi voi. Mätänevän lihan maistaminen muutti minut hetkeksi taas vegaaniksi. Työkoneeksi.
Mutta analyyttisyys repi hermoja hajalle. Sekoitti kaiken, synapsit ylikuumenivat. Ykkösellä ja nollalla ne vielä menivät. Mutta analyyttisyys viritti kaiken vielä toiseen. Pienen pieni pää ei kestänyt.
Chapel 31: Chance?
Vauva nukkui sylissäni. Katselin kalliolta alas mereen. Välinpitämättömyys? Minä en tästä kyllä juoksisi. Miksi aina niin kiire? Minulla aina niin kiire? Kiire.
Lapsi liikkui levottamasti. Näki jo painajaisia. Liian pieni tähän maailmaan.
Alle nollan. Kerrigan? Ei hän oli Erican. Erican lapsi. En tiennyt vielä mitä hänellä tekisin. Erica ei tiennyt hänestä, vielä.
Ajatukset murskasivat kaiken vastarinnan ja tyhjensivät pääni täysin. Ei mitään.
Chapel 32: Mellow
Lastenkoti paras paikka lapselle. Laskin nyytin luostarin ovelle. Onneksi sellaisia oli. Kyllä löytäminen kestikin. Kolmen universumin ainoa. Koputin oveen ja menin kulman taakse odottamaan. Henki tuntui salpautuvan. Jokin nopea ajoi ohitseni, olentoja riensi tärkeisiin tehtäviinsä, yksinäiset ihmiset seikkailivat eksyneinä. Satoi.
Luostarin oven yllä oli sentään katos.
Mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea. Ahdistuin. Ehkä kukaan ei ollut kuullut. Kävin hakkaamassa ovea. Ohikulkeva nainen huomasi minut ja alkoi sättiä. Jättää nyt lapsi noin vain toisten armoille, tällaisella kelillä. Ahdistunut virne täytti mieleni, kun kallistin päätäni katsoakseni hetken läksyttäjääni.
Isot rinnat, leveä uuma. Vihaiset silmät, asennetta. Nappasin lähes varovaisuuden unohtaen pikkuisen pedon maasta ja hyökkäsin naisen kimppuun, taistellen pienokaisen hänen syliinsä, ripeästi ohi välähtävien kulkuneuvojen joukkoon sännäten, antamatta minkään horjuttaa päätöstä.
Chapel 33: Loneliness
Uuden asuntoni tyhjät seinät julistivat lämmön puutetta. Jääkaapin pilttipurkit ilkkuivat. ,, Otin lusikan kauniiseen käteen ja söin ne itse, kyynelten virratessa poskiani. Miten se olisin voinut onnistua, h,,uusin itsesäälissä. ,, mutta mitään ei ollut enää,, hän oli poissa,, kuollut,, tietysti ,, tvstä näin miten nainen muuttui yhdessä hetkessä valtavaksi syöjättäreksi ja miettimättä tunki maalatut kyntensä jälkikasvuni aivoihin ja heitti tyhjentyneen kehon kadulle.
Erica ei saisi koskaan tietää.
Chapel 34: Why does it always come around?
Vetelin viimeisiäni. Söin valtavia määriä sipulia, valko-, puna-, musta-, purppura-, viher-, ruoho-, kiinan-, -,-,-,-,-,-, ja huono olo levisi aaltoina kehooni. Herätä henkiin.
Heräisin, tietysti, mikäs minut taas tappaisi.
Chapel 35: Nausea
Pesin taas käsiäni, Harjasin hampaita, Kohta pitäisi ostaa uusi tuubi hammastahnaa. Painottomuus teki kaikesta vaikeampaa, Tornit murtuivat, itkin taas lattialla, tuuli toi tuoksuja sinne ylhäältä, maailmasta, mutten ylettynyt en millään, hengitin rauhassa, yritin, keskitin kaiken voimani itseeni,,,
,, vähän se auttoi,, huimaus hävisi. Suoristauduin vähän, vaikken mahtunutkaan huoneessa seisomaan. Luikertelin ikkunasta ylös, istumaan pyykkinarulle. Hetkeksi nauttimaan sateen ropinasta.
__ii__ Jossain idiootit huutelivat.
(ö) (ö) Lauma ulvoi, kaduilla.
_o.i.o_ Alhaalla vai ylhäällä se ei ollut selvää
Nukkuvat olivat kauneimpia. Silitin heidän uniaan, kokeilin ylleni.,. mistä hekin kuvittelevat aamuseisokin tulevan,., yliseksuaalinen pah, ei helvetti ketään kiihota, rinnat kiihottavat, livoin jo nännipesää , kunnes jokin ääni herätti hänet hikisenä horroksestaan
Petolinnut kuolevat. Tippuivat laumoina taivaalta. Jokin uusi hieno kemikaali sitä olisi ensisijassa kokeiltava. Etsin uutta uhria. Alppiunia.,,. niitä pahoja, hyvin pahoja,, pajatsoja,, joissa pallo ei koskaan pääse minnekään,,, vain pyörii ja pyörii ja pyörii, pieni suuri, ei mikään, vähän vain että tuntuisi pahalta,., hyvin vähän vain jotta tuntuisi pahalta.,.,.,.,.,.
Lohikäärme nousi taivaanrannassa. Hitler puhui radiossa. This is London Calling.
Jyly nousi ensin, kunnes tärinä alkoi. Alhaalla huudettiin, äänet ja liike yhtyivät, kohina, aalto yksinäinen, purskahti jokaisen kaduun takaa, veri virtasi kuohui eteni levittäytyi kaduille, harmaita pelotti, pelotti, pelotti pelotti, väriä, punainen väri oli pahinta laatua, se ei niin vain lähde vaatteista, sininen haalistuu liian helposti kantajan huomaamatta…
Kaduilla kuohui. Hengitin hetken raudankatkuista taivasta. Palasin vuoren sisään. Vilkuilivat hetken, jos vian voisikin sillä korjata, sulattaa pois ja antaa valua kattilasta. Mutta se siitä. Painuin takaisin paikalleni.
Ei. viiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiv.
Huone tyhjeni ilmasta. Keuhkot laajenivat. Katsoin hetken kumppaneita. He olivat jo muualla.
Chapel 36: But where do dead fish go to die?
Rakkaus, miten sinut niin unohdin.
Unet, painajaiset, kaikkiko kieppuisi jonkin ympärillä. Hetken luulit niin. Mutta sitten minä hylkäsin sinut. Ei niin pitänyt käydä. Ei sen pitänyt olla mahdollista.
No voi voi. Mätänevän lihan maistaminen muutti minut hetkeksi taas vegaaniksi. Työkoneeksi.
Mutta analyyttisyys repi hermoja hajalle. Sekoitti kaiken, synapsit ylikuumenivat. Ykkösellä ja nollalla ne vielä menivät. Mutta analyyttisyys viritti kaiken vielä toiseen. Pienen pieni pää ei kestänyt.
Chapel 31: Chance?
Vauva nukkui sylissäni. Katselin kalliolta alas mereen. Välinpitämättömyys? Minä en tästä kyllä juoksisi. Miksi aina niin kiire? Minulla aina niin kiire? Kiire.
Lapsi liikkui levottamasti. Näki jo painajaisia. Liian pieni tähän maailmaan.
Alle nollan. Kerrigan? Ei hän oli Erican. Erican lapsi. En tiennyt vielä mitä hänellä tekisin. Erica ei tiennyt hänestä, vielä.
Ajatukset murskasivat kaiken vastarinnan ja tyhjensivät pääni täysin. Ei mitään.
Chapel 32: Mellow
Lastenkoti paras paikka lapselle. Laskin nyytin luostarin ovelle. Onneksi sellaisia oli. Kyllä löytäminen kestikin. Kolmen universumin ainoa. Koputin oveen ja menin kulman taakse odottamaan. Henki tuntui salpautuvan. Jokin nopea ajoi ohitseni, olentoja riensi tärkeisiin tehtäviinsä, yksinäiset ihmiset seikkailivat eksyneinä. Satoi.
Luostarin oven yllä oli sentään katos.
Mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea. Ahdistuin. Ehkä kukaan ei ollut kuullut. Kävin hakkaamassa ovea. Ohikulkeva nainen huomasi minut ja alkoi sättiä. Jättää nyt lapsi noin vain toisten armoille, tällaisella kelillä. Ahdistunut virne täytti mieleni, kun kallistin päätäni katsoakseni hetken läksyttäjääni.
Isot rinnat, leveä uuma. Vihaiset silmät, asennetta. Nappasin lähes varovaisuuden unohtaen pikkuisen pedon maasta ja hyökkäsin naisen kimppuun, taistellen pienokaisen hänen syliinsä, ripeästi ohi välähtävien kulkuneuvojen joukkoon sännäten, antamatta minkään horjuttaa päätöstä.
Chapel 33: Loneliness
Uuden asuntoni tyhjät seinät julistivat lämmön puutetta. Jääkaapin pilttipurkit ilkkuivat. ,, Otin lusikan kauniiseen käteen ja söin ne itse, kyynelten virratessa poskiani. Miten se olisin voinut onnistua, h,,uusin itsesäälissä. ,, mutta mitään ei ollut enää,, hän oli poissa,, kuollut,, tietysti ,, tvstä näin miten nainen muuttui yhdessä hetkessä valtavaksi syöjättäreksi ja miettimättä tunki maalatut kyntensä jälkikasvuni aivoihin ja heitti tyhjentyneen kehon kadulle.
Erica ei saisi koskaan tietää.
Chapel 34: Why does it always come around?
Vetelin viimeisiäni. Söin valtavia määriä sipulia, valko-, puna-, musta-, purppura-, viher-, ruoho-, kiinan-, -,-,-,-,-,-, ja huono olo levisi aaltoina kehooni. Herätä henkiin.
Heräisin, tietysti, mikäs minut taas tappaisi.
Chapel 35: Nausea
Pesin taas käsiäni, Harjasin hampaita, Kohta pitäisi ostaa uusi tuubi hammastahnaa. Painottomuus teki kaikesta vaikeampaa, Tornit murtuivat, itkin taas lattialla, tuuli toi tuoksuja sinne ylhäältä, maailmasta, mutten ylettynyt en millään, hengitin rauhassa, yritin, keskitin kaiken voimani itseeni,,,
,, vähän se auttoi,, huimaus hävisi. Suoristauduin vähän, vaikken mahtunutkaan huoneessa seisomaan. Luikertelin ikkunasta ylös, istumaan pyykkinarulle. Hetkeksi nauttimaan sateen ropinasta.
__ii__ Jossain idiootit huutelivat.
(ö) (ö) Lauma ulvoi, kaduilla.
_o.i.o_ Alhaalla vai ylhäällä se ei ollut selvää
Nukkuvat olivat kauneimpia. Silitin heidän uniaan, kokeilin ylleni.,. mistä hekin kuvittelevat aamuseisokin tulevan,., yliseksuaalinen pah, ei helvetti ketään kiihota, rinnat kiihottavat, livoin jo nännipesää , kunnes jokin ääni herätti hänet hikisenä horroksestaan
Petolinnut kuolevat. Tippuivat laumoina taivaalta. Jokin uusi hieno kemikaali sitä olisi ensisijassa kokeiltava. Etsin uutta uhria. Alppiunia.,,. niitä pahoja, hyvin pahoja,, pajatsoja,, joissa pallo ei koskaan pääse minnekään,,, vain pyörii ja pyörii ja pyörii, pieni suuri, ei mikään, vähän vain että tuntuisi pahalta,., hyvin vähän vain jotta tuntuisi pahalta.,.,.,.,.,.
Lohikäärme nousi taivaanrannassa. Hitler puhui radiossa. This is London Calling.
Jyly nousi ensin, kunnes tärinä alkoi. Alhaalla huudettiin, äänet ja liike yhtyivät, kohina, aalto yksinäinen, purskahti jokaisen kaduun takaa, veri virtasi kuohui eteni levittäytyi kaduille, harmaita pelotti, pelotti, pelotti pelotti, väriä, punainen väri oli pahinta laatua, se ei niin vain lähde vaatteista, sininen haalistuu liian helposti kantajan huomaamatta…
Kaduilla kuohui. Hengitin hetken raudankatkuista taivasta. Palasin vuoren sisään. Vilkuilivat hetken, jos vian voisikin sillä korjata, sulattaa pois ja antaa valua kattilasta. Mutta se siitä. Painuin takaisin paikalleni.
Ei. viiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiv.
Huone tyhjeni ilmasta. Keuhkot laajenivat. Katsoin hetken kumppaneita. He olivat jo muualla.
Chapel 36: But where do dead fish go to die?
Jumalan kasvojen edessä
Joskus, toisinaan vain kerran elämässä, aina ei koskaan sitä saapuu perille, löytää kappelin jota oli etsimässä ja kaikki mullistuu. Kaikkia koulussa, opetettu, kaikki vanha tieto, kaikki mitä luuli epäilleensä näyttäytyy uudessa valossa. Maailma on hetken aikaa toinen.
Eikä se tunnu oikealta eikä väärältä. Eikä muultakaan (Nietsche, Nietsche, Nietsche). Hetken verran kaikki Imperatiivit välkkyvät kirkkaina väreinä, taivaalla lentävinä raketteina, (keltaista, punaista, vihreää ja mustaa, aina mustaa).
Silloin voi päästää irti menneestä. Nähdä ettei se ollut mitä sen luuli olevan. Eikä tulevaisuutta ole viimeisen kiven luona. Siinä talossa on vain rauha. Hetken. Sillä se on hetki.
Ja kun hengität sitä maailmaa on kaikki hetken verran merkityksetöntä. Kun palaudut. Ei mikään ole enää kuin ennen.
Rahaa (Bill Gates, Gates, long live Gates), valtaa (alhainen päämäärä, linkkivaihtoa, leikitään jumalia, oksennetaan lohikäärmeiden päälle vielä kerran, se vain pahentaa kirvelyä haavoissa), ei lain, etkä halua muuta kuin katsella niitä (valoja, diskovaloja, valoja, tähtiä, kuu on yläpuolella, suoraan, ei pään on kallistuttava[word game here]), katsokaas arvoitusta en koskaan ratkaissut, koska siirryin näköjään eteenpäin. Mutta se olento joka tässä istuu ja tuntee maailman yhä lainehtivan (magmaa, magmaa maan alla), ei ole kokonainen vaan vain hetkiä, paloja osia.
Se oli oma onni joka oli matkassa, joka löytyi (eikä ollut, ja joku tietää paremmin). Löysin oman onneni ja kiersin sen kaulani ympärille, vaikka sille olisi paikkoja parempia, löytynyt. Mestariteos (Caesar, valtaa, Gaius Julius Caesar, tosin englanniksi se on emperor eli imperator) syntyi, avautui ja lannistui. Kuka osaisi html-koodia. Tiesin yhden. Tuikkivan tähden. Alaston malliksi (hän, hän, en minä)...
Aika se on ovela olento, mutta ka on pyörä (haahaa kuulkaa kuningasta, eikä yhtään omaperäistä ajatusta). Baol {, deep breath ,} Baol, Baol, Baol, Baaaaol. Ja uloshengitys.
Siellä jossain on kynä, jolla lauseet lomittuvat, viivoiksi, eikä kukaan kangasta, vaikka ah, vain kankaalla on väliä (gaming ground, taming ground, place of crying). Muualla on jumalat, ah, tähdet, taivas... Mainoksia, sia...
En ole sinä. Muistat sen nyt. Ajattelen kahdesti (please place your bets, it's close, so close, this must be the vestibule). Siellä kultaa, timantteja ja lahjoja alaisilta, koulutetuilta, onnettomilta (link would lead nowhere), alamaisuus, ah alhaisuus (beyond good and evil there lies, lies all lies). Mosaiikkia, koska täällä on tulivuoria, kuoppia maassa, reikiä, joista toinen maailma voi minä hetkenä purkautua. Neuloja. Neuloja, needles all over the place (Pinhead, Clive Barker, Pinhead, all hail Discordia was a drag). Neuloja.
Siellä on rakkaus (kauniita naisia, komeita miehiä, työvoimaa, kysymyksiä, milloin on ruoka-aika, kuka ruokkisi koirat, missä on tuttipullo, minua pelottaa[i'm shaking time to { dies } time works]).
Samaan aikaan toisaalla (gospelia, all praise the lord, here she comes, ah I have pressed myself inside her, Rautakello, kajahtaa), samaan aikaan toisaalla (meanwhile, meanwhile, mean while [toiseus], ilkeä hetki), hah samaan aikaan.
Siellä jossain aukea -ja vehreä maa... (please look again at the commercial, he's a joke you know)... Norsujen törähdykset (orca, orca, orca), [always before evening menu], valaiden pintaan nousu (from the depths). Sinivalas, ryhävalas. Vesipatsaita ikkunoiden takana ja valaiden laulu (orca, orca, orca).
Ovi... (and in he went. Happy New Year everybody)
Eikä se tunnu oikealta eikä väärältä. Eikä muultakaan (Nietsche, Nietsche, Nietsche). Hetken verran kaikki Imperatiivit välkkyvät kirkkaina väreinä, taivaalla lentävinä raketteina, (keltaista, punaista, vihreää ja mustaa, aina mustaa).
Silloin voi päästää irti menneestä. Nähdä ettei se ollut mitä sen luuli olevan. Eikä tulevaisuutta ole viimeisen kiven luona. Siinä talossa on vain rauha. Hetken. Sillä se on hetki.
Ja kun hengität sitä maailmaa on kaikki hetken verran merkityksetöntä. Kun palaudut. Ei mikään ole enää kuin ennen.
Rahaa (Bill Gates, Gates, long live Gates), valtaa (alhainen päämäärä, linkkivaihtoa, leikitään jumalia, oksennetaan lohikäärmeiden päälle vielä kerran, se vain pahentaa kirvelyä haavoissa), ei lain, etkä halua muuta kuin katsella niitä (valoja, diskovaloja, valoja, tähtiä, kuu on yläpuolella, suoraan, ei pään on kallistuttava[word game here]), katsokaas arvoitusta en koskaan ratkaissut, koska siirryin näköjään eteenpäin. Mutta se olento joka tässä istuu ja tuntee maailman yhä lainehtivan (magmaa, magmaa maan alla), ei ole kokonainen vaan vain hetkiä, paloja osia.
Se oli oma onni joka oli matkassa, joka löytyi (eikä ollut, ja joku tietää paremmin). Löysin oman onneni ja kiersin sen kaulani ympärille, vaikka sille olisi paikkoja parempia, löytynyt. Mestariteos (Caesar, valtaa, Gaius Julius Caesar, tosin englanniksi se on emperor eli imperator) syntyi, avautui ja lannistui. Kuka osaisi html-koodia. Tiesin yhden. Tuikkivan tähden. Alaston malliksi (hän, hän, en minä)...
Aika se on ovela olento, mutta ka on pyörä (haahaa kuulkaa kuningasta, eikä yhtään omaperäistä ajatusta). Baol {, deep breath ,} Baol, Baol, Baol, Baaaaol. Ja uloshengitys.
Siellä jossain on kynä, jolla lauseet lomittuvat, viivoiksi, eikä kukaan kangasta, vaikka ah, vain kankaalla on väliä (gaming ground, taming ground, place of crying). Muualla on jumalat, ah, tähdet, taivas... Mainoksia, sia...
En ole sinä. Muistat sen nyt. Ajattelen kahdesti (please place your bets, it's close, so close, this must be the vestibule). Siellä kultaa, timantteja ja lahjoja alaisilta, koulutetuilta, onnettomilta (link would lead nowhere), alamaisuus, ah alhaisuus (beyond good and evil there lies, lies all lies). Mosaiikkia, koska täällä on tulivuoria, kuoppia maassa, reikiä, joista toinen maailma voi minä hetkenä purkautua. Neuloja. Neuloja, needles all over the place (Pinhead, Clive Barker, Pinhead, all hail Discordia was a drag). Neuloja.
Siellä on rakkaus (kauniita naisia, komeita miehiä, työvoimaa, kysymyksiä, milloin on ruoka-aika, kuka ruokkisi koirat, missä on tuttipullo, minua pelottaa[i'm shaking time to { dies } time works]).
Samaan aikaan toisaalla (gospelia, all praise the lord, here she comes, ah I have pressed myself inside her, Rautakello, kajahtaa), samaan aikaan toisaalla (meanwhile, meanwhile, mean while [toiseus], ilkeä hetki), hah samaan aikaan.
Siellä jossain aukea -ja vehreä maa... (please look again at the commercial, he's a joke you know)... Norsujen törähdykset (orca, orca, orca), [always before evening menu], valaiden pintaan nousu (from the depths). Sinivalas, ryhävalas. Vesipatsaita ikkunoiden takana ja valaiden laulu (orca, orca, orca).
Ovi... (and in he went. Happy New Year everybody)
