
Vaasan painiakatemian ideana on koota Vaasan parhaat alle 17-vuotiaat painia harrastavat pojat ja tytöt yhteen. Akatemiassa painijat saavat parasta mahdollista valmennusta, hyvää otteluharjoitusta ja kannustavaa tukea tulevaisuuden menestykseen. Lisäksi tarkoituksena on turvata vaasalaisen painiurheilun menestyminen valtakunnallisesti ja lisätä kahden vaasalaisen painiseuran välistä hyvää yhteistyötä. Kevätkaudella painitaan pääsääntöisesti kreikkalaista, syyskaudella vapaata.
Ryhmä
Ryhmään valitaan n.8 poikaa / tyttöä Vaasan Voima-Veikoista ja n. 8 poikaa Vaasan Tovereista. Yhteensä ryhmässä on siis n. 16 nuorta lupaavaa painijaa. Paikan akatemiassa voi saada vain valmentajien suosituksella. Akatemia elää koko ajan, sieltä voi tippua pois, mutta aina tilalle valitaan uusi. Akatemiaan voi nousta myös uudestaan jos sieltä kerran tippuu.
Akatemiassa pysyy varmasti jos:
Kaikkein tärkein asia on ahkera ja innostunut harjoittelu. Harjoittelun tulisi olla ahkeraa niin akatemian,- kuin oman seurankin treeneissä.
Valmentajat
Akatemian valmentajiksi nimetään 2 valmentajaa VVV:sta ja 2 valmentajaa VaaTo:sta. Tarkoituksena olisi, että yksi valmentaja vuorollaan pitäisi harjoitukset ja 1-2 valmentajaa toimivat tällöin apuna.
Harjoittelu
Myös leirit ovat tärkeä osa akatemian toimintaa. Akatemian painijat osallistuvat aktiivisesti alueen leireille. Tämän päälle järjestään kaudessa 1-3 akatemian omaa viikonloppuleiriä Teeriniemen painisalilla.
Lisäksi akatemian painijoille järjestetään lihaskuntotesti kerran kaudessa
Painijoille laaditaan myös yksityiskohtaiset harjoitteluohjelmat heidän lähestyessä juniori-ikää.
Tavoitteet / Kilpailut
Jalona tavoitteena on kasvattaa akatemian jäsenistä hyviä painijoita jotka menestyvät myös aikuisena.
Ensimmäinen suuri tavoite on VVV:n järjestämät poikien ja tyttöjen vapaapainin Suomenmestaruuskisat joulukuussa 2006. Siellä akatemian pojat+tytöt tavoittelevat viittä SM-mitalia.
Tavoitteita tarkastetaan aina vuosittain.
Jos kilpailukalenteriin sopii, ja innostusta riittää, on myös yhteiset kilpailumatkat ulkomaille mahdollisia. Tällöin määränpäänä on todennäköisesti Ruotsi.
Akatemian painijoille ja valmentajille teetetään yhtenäinen T-paita.
Akatemia muodostaa myös Vaasan kaupungin rungon KLL:n mestaruuskisoissa ja takaa Vaasan menestymisen kuntapisteissä.
PAINIAKAKATEMIAAN VALITUT KEVÄÄLLÄ 2006:
VVV VaaTo
Mikko Lyttinen Patrik Haapala
Juuso Latva-Kiskola Joona Talvitie
Joel Norrgård Tufan Ahmadi
Jasu Heikkinen Miika Koho
Sami Ponsiluoma Twana Palani
Joni-Petteri Hiirikoski Karvan Ahmadi
Saana Lehtinen Samu Rajakangas
Jenny Salmi Sami Fetula
Emil Pärkkä Sameli Salonen
Niko Männistö
Jan Lundström
Valmentajat:
Kari Salmi Harri Vallin
Johan Lundström Kalle Rantala
Pelisäännöt: