Vaasan Toverit

PAINI

23.12. 2009

Seuramme painija Makwan Amirkhani on syksyn mittaan kunnostautunut myös vapaaottelijana. Makwanin hyvä painitausta yhdistettynä kovaa taistelijan luonteeseen tekee hänestä melkoisen kovan tekijän myöskin kehäneliössä. Makwan kohtasi viime ottelussa Shooto Cupissa Turussa Jani Häggin. Ottelu päättyi painiliikkeellä, kravatilla kuristukseen. Tosin tässä kravatissa ote oli paljaasta päästä.

Shooto Cupin ottelusta on myös VIDEO YouTubessa.

 

           

            Makwanin vasen suora on löytänyt kohteensa.

 

Maku on saanut Hollannista kutsun tulla ensi vuoden puolella harjoittelemaan M-1 Global talliin. Tämän tallin kuuluisin ottelija on venäläinen 106 -kiloinen Fedor Emelianenko.  Vapaaottelu on isossa maailmassa kovan luokan bisnes, joka kerää isoja rahoja etenkin maksullisilta TV-kanavilta. Toivottavasti näemme lahjakkaan ottelijan jatkossa myös painimolskilla. Seuraavat kisat olisivat reilun kuukauden päästä miesten vapaapainin SM-mittelöt Helsingissä 30.1.2010.

 

           

            Makun vapaapainitaidot tehokäytössä.

 

16.12.2009

Painivuosi 2009 on takana. Vaasan Toverit menestyi pieneksi seuraksi jälleen erinomaisesti SM-pisteissä. Kiitos siitä kaikkille kovaa työtä tehneille painijoillemme! Edellemme kiilasi ainoastaan isot painiseurat Ilmajoen Kisailijat, Helsingin Paini-Miehet, Ylä-Tikkurilan Kipinä ja Helsingin Tarmo.

Kansainvälistä menestystäkin saatiin jälleen maistaa, kun Karwan Ahmadi otti toisen Pohjoismaiden mestaruutensa ja oli EM-kisoissa 7. Lisäksi teimme melko onnistuneet turnausmatkat Tanskaan ja kaksi kertaa Ruotsiin. KLL:n mestaruuskisoissa menestyimme lähes nappiin sekä keväällä, mutta varsikin syksyllä vapaapainissa. Pohjanmaaliigaan emme saaneet aivan sitä parasta mahdollista joukkuetta, mutta taistelimme silti tiukasti voitosta Ilmajoen Kisailijoiden kanssa sekä keväällä, että syksyllä.

Ilmajoen Kisailijat oli vuoden paras painiseura koko Suomessa, joten on paikallaan onnitella happijokisia! Hienoa saada tuo tavoiteltu valtikka jälleen takaisin tänne painimaakuntaan! IK vyöryy vahvalla rintamalla pojissa, junnuissa, miehissä ja tytöissä. Lisäksi seuran valmentajatilanne on parempi kuin hyvä. Ei mikään ihme, että tulosta syntyy.

Siinä riittää meidänkin seuralle tavoiteltavaa seuraaville vuosille. Valoa on jo näkyvissä. Pekka Mäenpään valmentamasta nassikkaryhmästä on nousemassa monta innokasta tyttöä ja poikaa. Sundomin ruotsinkielinen ryhmä harjoittelee ahkerasti Sundomin koululla ja jos/kun sinne saadaan oikea painimatto niin seuraan saattaa yhtäkkiä tulla 100 painijaa lisää. Nuoriin kannattaa todella satsata sillä se palkitsee aina. 

 

Vuoden 2009 kaksikymmentä parasta painiseuraa Suomessa. Lähde: HPM:n nettisivut

          

VUODEN 2009 SM -PISTETAULUKKO 9/9 SM -kilpailua
1. Ilmajoen Kisailijat 106
2. Helsingin Paini-Miehet 87
3. Ylä-Tikkurilan Kipinä 83
4. Helsingin Tarmo 67
5. Vaasan Toverit 57
6. Tampereen KooVee 49
7. Lohjan Voimailijat 48
8. Espoon Urheilijat 43
9. Lappajärven Veikot 41
10. Porin Paini-Miehet 40
11. Seinäjoen Paini-Miehet 38
. Vaasan Voima-Veikot 38
13. Tampereen Voimailijat 34
14. Hyvinkään Painiklubi 30
. Korson Veto 30
. Haukiputaan Heitto 30
17. Nurmon Jymy 26
18. Vieskan Voima 25
19. Oulun Pyrintö 23
. Viipurin Voimailijat 23
 

 

SM-pisteille ylsi Vaasan Tovereista vain kuusi painijaa. Määrä on vähäinen, mutta nämä painijat tekivätkin sitten todella tehokasta työtä, kuten alla oleva taulukko osoittaa. SM-mitalit on lihavoitu ja niitä Vaasan Toverien painijat saavuttivat vuonna 2009 yhdeksän kappaletta. Suomenmestaruuksia tuli neljä ja ne kaikki menivät Ahmadin veljeksille, Tufanille ja Karwanille.

 

Miesten kr.

Miesten vp.

Jun  kr.

Poikien kr

Jun vp

Poikien vp

YHT.

Karwan Ahmadi

 

5

6

 

6

 

17

Tufan Ahmadi

 

 

 

2

6

6

14

Imad Amirkhani

 

4

2

 

 

11

Mikko Lyttinen

 

 

 

 

2

5

7

Makwan Amirkhani

2

4

 

 

 

 

6

Fazel Ahmadi

 

2

 

 

 

 

2

 

 

  

9.11.2009

Seuramme Fazel Ahmadi on tällä hetkellä kuukauden mittaisella painileirillä Unkarissa. Samalle leirille osallistuu Unkarin maajoukkue ja Suomesta Pajulahdessa opiskelevat painijat. Valmentajana mukana on Juha "Pikkis" Lappalainen.

Budapestissä painitaan 15.11 Unkarin joukkuemestaruus-turnaus, johon Fazelia pyydettiin mukaan. Fazu painii sarjassa 60 kg ja edustaa seuraa nimeltä Csepeli Amatör Birkozo. 

                     

               Treenien välissä Fazel ehti piipahtaa myös Budapestin eläintarhassa Marko Tuomelan kanssa. Kuva: Ismo Pietiläinen

 

Odotamme ottelutuloksia Unkarista sunnuntaina illalla. Unkarinkieliset nettisivut eivät kovin helposti avaudu kieltä taitamattomalle, mutta Fasu on luvannut välittää niitä Facebookin kautta kunhan ehtii.  

 

 

13.9.2009

Seuramme Makwan Amirkhani on kesän harjoitellut Turussa ja Vaasassa vapaaottelijoiden ja lukkopainijoiden kanssa. Treenien siivittämän hän uskaltautui myös osallistumaan lukkopainin SM-kilpailuihin jotka pidettiin 13.9 Turussa. Makwanin sarjana oli miehet alle 70 kg ja hän onnistui nousemaan siinä pronssille. Turkulaista FFG/Hilti seuraa edustanut Makwan oli hieman pettynyt pronssiin, sillä voittokin oli lähellä. Makwanin kilpailuista on ainakin yksi VIDEO jo netissäkin.

 

 

6.8.2009

Kauden 2009 - 2010 aloitus:

- Poikien kilparyhmä aloittaa painitreenit TIISTAINA 11.8 klo 18.30

- Painikoulu aloittaa harjoittelun TIISTAINA 18.8. klo 18.30

- Sundomin ryhmä (ruotsinkielinen painikoulu) aloittaa harjoittelun TIISTAINA 25.8 klo 17.30

- Nassikkapaini aloittaa sunnuntaina 6.9 klo 17.00

* Ensimmäinen leiri on Vaasan Voima-Veikkojen järjestämä VAPAAPAININ TEKNIIKKALEIRI meidän omalla treenisalilla 22.-23.8. Tarkempaa tietoa ilmestyy Voima-Veikkojen nettisivuille; http://www.vaasanvoimaveikot.net/

* Kauden ensimmäiset kisat ovat: 5.9. Luoman Oy Cup, Ylistarossa ja Spårvägspelen Tukholmassa. Huom! Molemmat kisat ovat pojille, junioreille ja miehille kreikkalais-roomalaista painia!!!!

* Treeneistä, leireistä ja tulevista kilpailuista päivittyy tärkeimmät tiedot aina kalenteriin. Pyrimme päivittämään kalenterin niin, että siitä selviää tärkeimmät tapahtumat. Päivitys syksyn 2009 osalta on kuitenkin vielä hieman kesken.

* UUTTA: Vaasan Toverien painijat ovat saaneet myös Sundomin koulun uudesta voimistelusalista kaksi vuoroa. Ne ovat sunnuntaisin klo 14.30-16.00 ja tiistaisin klo 17.00-18.00. Nämä vuorot olisi tarkoitus hyödyntää siten, että seuran painijat pääsevät Sundomiin aina silloin tällöin peruskuntoharjoituksiin. Haaveena on jatkossa myös saada Sundomiin oma painimatto, jolloin myös painitreenit siellä luonnistuvat.

  

28.5.2009

TUL:n liittojuhlapainien yhteydessä Nokialla järjestetään perjantaina 12.6. klo 20.00 alle 20 v. junioreiden kreikkalais-roomalaisen painin liitto-ottelu TUL- Eestin Maaurheiluliitto Jôud. Vaasan Tovereista joukkueeseen on valittu Tufan Ahmadi 50 kg ja Imad Amirkhani 96 kg. Joukkueen toisena valmentajana on Ari Härkäsen lisäksi Harri Vallin. Tuffikselle tämä on ensimmäinen edustustehtävä, Immu sensijaan on ollut jo muutaman kerran TUL:n joukkueessa, sekä pari kertaa poikien vapaapainimaaottelussa ja kerran poikien PM-kisoissa kreikkalais-roomalaisessa painissa.


TUL:n joukkue:
50 kg: Tufan Ahmadi Vaasan Toverit
55 kg: Jani Käkelä Saloisten Salama
60 kg: Lari Hirvi Lappeenrannan Työväen Urheilijat
66 kg: Tapio Helminen Ylä-Tikkurilan Kipinä
74 kg: Sebastian Huovinen Helsingin Haka
84 kg. Jussi Halonen Ylä-Tikkurilan Kipinä
96 kg: Imad Amirkhani Vaasan Toverit
120 kg: Tuomas Lahti Ylä-Tikkurilan Kipinä

Joukkuejohtaja: Vesa Ojala
Valmentajat: Ari Härkänen ja Harri Vallin
Tuomarit: Mika Vuori, Terho Kaaja ja Matti Hulmaloja
.

21.5.2009

Karwan Ahmadi valittiin junioreiden EM-kisoihin Georgiaan

Seuramme 17-vuotias painijalupaus Karwan Ahmadi valittiin Suomen edustajaksi junioreiden (alle 20v) Euroopan mestaruuskisoihin Georgiaan. Kilpailut ovat 2.-3.7.2009 ja Karwanin sarjana 50 kg. Teeriniemen painisalin kasvatin kevät on sujunut pienistä sairasteluista huolimatta väkevästi. Harjoittelu ja opiskelu ovat edenneet Kuortaneen Urheiluopistolla Suomen maajoukkueen päävalmentajan, Juha Virtasen johdolla mallikkaasti. Se on näkynyt myös kilpailuissa; ensin tuli junioreiden SM-kulta ja sen päälle vielä Pohjoismaiden mestaruus. Ne olivat myös riittäviä näyttöjä EM-molskille. Suomen koko joukkueen näet TÄSTÄ.

Viime kesänä Karwan edusti Suomea alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa sarjassa 46 kg, mutta vapaapainissa. Siirtyminen kreikkalais-roomalaiseen painimuotoon onkin onnistunut harvinaisen kivuttomasti. Kuortaneella se olikin Karwanille käytännössä ainut vaihtoehto, sillä siellä ei muita vapaapainijoita (HaHe:n Tiina Vainionpäätä lukuunottamatta) opiskele.

Oppimatka EM-tasolle on siis tehty ja nyt odotukset ovat jo selvästi kovemmat kuin vuosi sitten. Karwan ei mene Georgiaan asti pelkästään Suomea edustamaan. Tarkoitus on myös voittaa otteluja. Ennen EM-kisoja Karwan matkaa vielä toukokuun lopulla Suomen juniorimaajoukkueen mukana Saksaan, jossa painitaan junioreiden FILA-turnaus Brandenburg Cup. Suomen joukkue Saksan turnaukseen TÄSSÄ. Saksasta on tarkoitus hakea lisää kansaivälistä kokemusta ja tuntumaa muihin sarjan 50 kg painijoihin.

30.5.2009

Vaasan Tovereiden painijoilla on edessään kolme kovaa kansainvälistä kisaa toukokuussa:

8.-10.5 Copenhagen Cup Tanskassa. Kööpenhaminan kisa on yksi Pohjoismaiden suurimmista painiturnauksista ja suuntaamme sinne Järvenpään Voimailijoiden järjestämällä matkalla. Reissuun lähtee Tovereista Jimi Haapaniemi 32 kg, Mikko Lyttinen 42 kg, Tufan Ahmadi 50 kg ja Fazel Ahmadi 60 kg. Lisäksi seurueeseemme littyy Vaasan Voima-Veikkojen Marko Tuomela 66 kg.

14.-17.5 Cup Brandenburg (FILA) Saksassa. Mikko Lyttinen on lähdössä edustamaan Suomen poikien vapaapainijoukkuetta sarjaan 42 kg. Saksan turnaus on ollut perinteisesti kovatasoinen, ja jos siellä tulee menestystä, saattaa jopa paikka poikien EM-kisoihin olla lähellä. Joukkueeseen myös nimetty Tufan Ahmadi (50 kg) jättää tämän turnauksen väliin ja keskittyy kreikkalais-roomalaiseen painiin.

16.-17.5 Nuorten Pohjoismaiset mestaruuskisat Tikkurilassa. Toverien Karwan Ahmadi on valittu Suomen joukkueeseen, sarja juniorit 50 kg. Karwan lähtee Vantaalle puolustamaan viime vuonna saavuttamaansa mestaruutta ja pyrkii samalla antamaan valitsijoille vahvan näytön junioreiden EM-kisoja varten.

 

20.10.2008

Vaasan Tovereista valittiin neljä painijaa ja valmentaja juniorien liitto-otteluun ja Palusalu-turnaukseen 24.-25.10 Tallinnassa.

TUL:n joukkue 24.10. liitto-ottelu Eestin Kalevia vastaan:

50 kg: Karwan Ahmadi (Palusalu 55 kg)
55 kg: Kim Toivonen (Palusalu 55 kg)
60 kg: Juho Kettunen (Palusalu 60 kg)
66 kg: Magwan Amirkhani (Palusalu 66 kg)
74 kg: Toni Turu (Palusalu 74 kg)
84 kg: Juuso Ukkola (Palusalu 74 kg)
96 kg: Imad Amirkhani (Palusalu 84 kg)
120 kg: Tommy Koivula

Lisäksi:

25.10. Kristjan Palusalun muistoturnaus

55 kg: Fazel Ahmadi
66 kg: Ville Pasanen
74 kg: Jonne Ukkola
84 kg: Henry Hakala
84 kg: Mika Kuronen
84 kg: Tino Orell
96 kg: Jonne Jokela
120 kg: Matti Hämäläinen
 
 
Valmentajat
Harri Vallin
Aki Kettunen
 
Tuomari
Mika Vuori
 
Johtajat
Vesa Ojala
Paula Ojala

15.10.2008

Svenskspråkig nybörjargrupp i brottning har börjat!

Brottning är samlingsbeteckningen på de former av kamp där man med grepp, kast och fasthållningar försöker besegra motståndaren. Brottning kan utföras som en idrott. I dagligt tal avser man med brottning vanligtvis de olympiska grenarna Grekisk-romersk stil och fristil. Flickor och kvinnor brottar bara fristil.

Brottning är en av de äldsta formerna av tävling och kraftmätning man känner till och de flesta kulturer har utvecklat någon form av brottning. I det antika Grekland och Rom utövades en form av brottning som var en gren i de antika olympiska spelen. Dagens grekisk-romerska stil räknar sina anor från den tidens brottning.

I huvudsak går brottning så till att den tävlande ska söka tvinga ner sin motståndare på rygg, vilket innebär omedelbar seger i matchen. Alternativt kan den tävlande med kast, grepp och fasthållningar söka få poäng, vilket kan ge seger sedan de två eller tre perioderna avslutats.

Och ny är det möjligt att lära brottas på svenska också! Vaasan Toverit har börjat en nybörjargrupp specielt för svenskspråkiga barn. Första träningspass hade vi i Teeriniemi 14.10.2008. 10 pojkar och 3 tjerer från Sundom var med den första gången! Det finns plats för ungefär 20 pojkar och flickor. Om du vill komma med, så ring mej: 0400- 809 352. ( Tränaren Harri Vallin, också från Sundom)

                                             

                                              Jimmy Samuelsson, världsmästare 2002 kastar "juntta".

 

Träningstider för pojkar och flickor 7-13 år: TISDAG och TORSDAG klo 17.30-18.30. UTRUSTNING: inneskor, T-sjorta, idrottbyxor.  Kostnader: 30 euro hela hösten! Träningar i Vasa, Teeriniemi (Orrnäs), skyddsrum brevid Teeriniemi skola. VÄLKOMMEN !!!

 

 

11.8.2008

Seuramme 16-vuotias painijalupaus Karwan Ahmadi aloitti tänään Kuortaneen Urheiluopistossa. Karwan opiskelee siellä liikunnanohjaajaksi ja hänen pitäisi suunnitelmien mukaan valmistua 3-4 vuodessa. Kuortaneelle pääsy oli lahjakkaan nuoren painiuran kannalta lähes lottovoitto, siellä kun pystytään yhdistämään opiskelu ja urheilu ihanteellisella tavalla. Painiharjoittelusta Kuortaneella vastaa juniorien maajoukkuevalmentaja Juha Virtanen. Harjoituskavereina tulevat olemaan ainakin Ohukaisen veljekset Niko ja Ville (Oulun Pyrintö), Jani Haapamäki (Kauhajoen Karhu), Tiina Vainionpää (Haukiputaan Heitto) ja Ville Pasanen (Jyvässeudun Paini-Ässät). Karwan seuraa näin isoveljensä Fazelin jalanjälkiä myös opiskeluissa. Fazel Ahmadi opiskelee liikunnanohjaajaksi Pajulahdessa ja on pikkuveljeään edellä opinnoissaan kaksi vuotta.

22.7.2008

Vaasan Toverien painijoiden videokanavalle on lisätty kolme uutta videota:

- Ville Rantalan ja Thomas Johanssonin legendaarinen kohtaaminen.

- Petteri Martikainen vastaan Timur Seidel (Saksa) kadettien vapaapainin EM-kisoista Latviasta kesällä 2008.

- Timur Seidel (Saksa) vastaan Shikhsaid Dzhalilov (Venäjä) kadettien vapaapainin EM-kisoista Latviasta 2008.  

Vaasan Toverien videokanavalle pääsee TÄSTÄ.  (Selatkaa sivu alaspäin niin sieltä löytyy myös uudet videot)

Tuo Villen ottelu on kuvattu Olympiastadionilla TUL:n liittojuhlassa joskus vuonna (19??) ja vastassa on raskaansarjan olympiavoittaja Ruotsista. Petteri ja Timur taas ovat seuramme Karwan Ahmadin monivuotisia treeni- ja kilpakumppaneita. Kuvasin myös itse Latvian EM-kisoissa Karwanin ottelua Venäjän Belek-oolia vastaan, mutta kuvaus keskeytyi. Tajusin yhtäkkiä, että pitää äkkiä juosta Karvanin kulmalle, sillä maajoukkueen valmentaja Pasi Kohtala oli vielä Ronny Rännälän kulmalla. Toivottavasti saamme lisää hyviä videoita tuonne esille.

13.7.2008

Sundom-leiri 2008

Sundom-leiri pidettiin jälleen tänäkin kesänä Harzan kotona. Mukana oli yhteensä 12 poikaa ja menoa ja vilskettä riitti. Ohjelmassa oli mm. paintball-turnaus, uintia, grillausta, saunomista, mäkijuoksua ja Öjbergin luontopolku. Paljon myös syötiin. Kivaa oli vaikka ilmat eivät toisena päivänä olleet kovin suosiolliset.

Jimppi palaa metsästä ilman voittoa. Kuvat: Mervi Potka

 

Paintball-turnauksesta muodostui kahden huipputiimin välinen koitos. Viimeiseen ja ratkaisevaan koitokseen mentäessä tilanne oli tasan 10-10 Team Bistron ja Team Rambo Juniorsin välillä. Team Bistro voitti niukasti ja suisti viime vuotisen voittajaparin valtaistuimelta.

Tässä lopputulokset:

  1. Team Bistro (Mikko Lyttinen & Miika Koho) 11 voittoa

  2. Team Rambo Juniors (Joona Talvitie & Tufan Ahmadi) 10 voittoa

  3. Team AhHaa (Jesse Haapaniemi & Karwan Ahmadi, Harri Vallin) 3 voittoa

  4. Voittaja (Samu Rajakangas & Jimi Haapaniemi) 1 voitto

  5. Team Ducks (Jim Bäckström & Robin Sournander)

Team Bistro eli Mikko ja Miika vei Paintball-turnauksen voiton.

Beach-Wrestlingistä ei tänä vuonna tullut oikein mitään, koska Kronvikin uimarannalla oli niin kylmä. Öjbergillä saatiin kuitenkin vedettyä hyvät mäkijuoksut ja vielä luontopolku siihen päälle palauttavana treeninä.

 

Ruoka on aina hyvää, varsinkin jos on nälkä.

 

Ensi vuonna uusi leiri!

9.6. 2008

Seuramme painivat serkukset Karwan Ahmadi ja Imad Amirkhani ovat jälleen saaneet kutsun poikien Suomi-Eesti vapaapainimaaotteluun. Lisäksi naapuriseurasta Vaasan Voima-Veikoista valittiin joukkueeseen Juuso Latva-Kiskola. Tämä on mielestäni hyvä osoitus, että Vaasassa mennään painirintamalla hienosti eteenpäin. Viime vuonna Eestissä maaottelu päättyi tasalukemiin 5-5, mutta tänä vuonna Suomen joukkue vaikuttaa etukäteen erityisen vahvalta. Puolet pojista valmistautuvat tuleviin EM-kisoihin ovat kaikki hyvässä kunnossa, ainakin mitä leireillä on menoa seurannut. Uskon Suomen voittavan maaottelun selvästi. Veikkaan voittoa lukemin 8-2. Saas nähdä kuinka käy!

Suomi-Eesti Järvenpäässä 13.6.2008 klo 18.30.

42kg Tero Halmesmäki - Raul Kaljula
46kg Juuso Latva-Kiskola - Ahti Pärnasalu
50kg Karwan Ahmadi - Sander Orion
54kg Petteri Martikainen - Ardi Andruse
58kg Ronny Rännälä - Kert Kaljula
63kg Jere Kunnas - Tauri Pihlak
69kg Mohammad Ashem Ehsan - Tiit Tiiston
76kg Ville Heino - Oliver Ainsalu
85kg Imad Amirkhani - Henri Kukke
100kg Toni Pulkkinen - Artjom Kononenkov

30.4. 2008

Vaasan Toverien painijoiden hyvät esityksen kauden aikana on huomioitu myös Painiliiton valmennusportaissa. Peräti kolme painijaa sai kutsun Suomen maajoukkueeseen kadettien (alle 17v) ja juniorien (alle 20v) kreikkalais-roomalaisen painin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Ruotsiin, Kungsbackaan 17.-18.5. Tämä on samalla tärkein näyttöpaikka nuorille krekon painijoille kesän EM-kisavalintoja ajatellen.

Tässä Suomen PM-kisajoukkue kokonaisuudessaan:

Pojat alle 17v lauantaina 17.5: 42 kg Jani Pajukoski, 46 kg Toni Puukari, Joona-Kim Wiiala, 50 kg Lari Hirvi, Petteri Martikainen, 54 kg Ville Ohukainen, 58 kg Tenho Palmroth, Jesse Salomäki, 63 kg Egzon Dumani, 69 kg Veli-Karri Suominen, Jarno Ålander, 76 kg Ville Heino, Sami Ahonen, 85 kg Tuomas Lahti, 100 kg Imad Amirkhani.

Juniorit alle 20v sunnuntaina 18.5: 50 kg Karwan Ahmadi, 55 kg Niko Ohukainen, 60 kg Jumaa Zakole, Jussi-Pekka Niemistö., Tapio Helminen, 66 kg Sasu Kaasinen, Makwan Amirkhani, Toni Turu, 74 kg Juuso Ukkola, Veli-Karri Suominen, 84 kg Antti Hakala, 96 kg Taisto Lalli, Jesse-Antero Vuorinen, Eero-Matti Antila , 120 kg Juha-Matti Eskola

Tytöt (vapaapaini) perjantaina 17.5: 38 kg Sanna Ritvasalo, Julia Haapoja, 40 kg Petra Olli, Suvi Jokinen, 43 kg Emilia Uusi-Ranta, Jenny Salmi, Erika Uitto, 46 kg Pia-Marja Koski, 49 kg Emmi Alanen,52 kg Miia Korpela, Jenni Ihanamäki56 kg Emma Ihaksi, Janika Lönnqvist

Ilpo Seppälä (joukkueenjohtaja / valmentaja) Juha Lappalainen (valmentaja) ja Marko Einola (valmentaja)

20.4.2008

 

      Vaasan Toverit / Paini

 

 

 

POIKIEN KR.ROOM SM-KILPAILUT PORISSA 26.-27.4.2008

 

Hei!

 

Poikien SM-kilpailut on pian Porissa ja Vaasan Toverit on valinnut kisoihin seuraavan joukkueen; 32 kg: Jimi Haapaniemi ja Joona Talvitie, 35 kg: Jesse Haapaniemi, 42 kg: Miika Koho ja Tufan Ahmadi, 46 kg: Magomed Abdulbutaev. 50 kg: Karvan Ahmadi, 63 kg: Gadzhi Abdulbutaev ja 100 kg: Imad Amirkhani. Huoltajiksi lähtee paikalle ainakin Harri Vallin ja Jari Talvitie. Joukkue on kova ja siksi tavoitteena on vähintään kaksi mitalia ja kaksi pistesijaa.

 

Matkat näin: Perjantaina 25.4 lähtö Harzan kyydissä klo 15.30: Jesse, Miika, Tuffis, Maga, Karvan ja Gadzhi. Punnitus Porissa klo 18.30-19.00. Immu tulee bussilla Turusta.

 

Toinen lähtö: Lauantaina 26.4 klo 11.00 Jaken kyydissä: Joona ja Jimi. Joonalla, Jimillä, Karvanilla ja Gadzhilla on punnitus lauantaina klo 15.30-16.00.

 

Paluumatkat sovitaan Porissa tilanteen mukaan.

 

Majoitus on Herralahden koululla aivan kisapaikan vieressä.

 

OTA MUKAAN: Painikamat, seuran edustuspuku, makuupussi, makuualusta, evästä, vähän taskurahaa.

 

Seura maksaa: Osanottomaksut, matkat, majoituksen ja 1-2 ruokailua päivässä. Jos tekee illalla mieli lähteä kaupungille esim. pizzalle, niin sitä varten kannattaa varata muutama euro mukaan.

 

TSEMPPIÄ KAIKILLE KISOIHIN !!!!!

 

T: Harri Vallin, puh: 0400-809 352

 

 

 

 

1.1.2008

 

Vuosi 2008 alkaa harjoitusten merkeissä näin;

POJAT: Keskiviikkona 2.1 klo 18.30

MIEHET / JUNIORIT: Keskiviikkona 2.1 klo 18.30

PAINIKOULU: Torstaina 3.1 klo 17.00

NASSIKAT: Sunnuntaina 13.1. klo 17.00

Huom! Vuoden 2008 ensimmäiset kisat on Vähäkyrön Loppiaispainit SUNNUNTAINA 6.1.2008. Sarjoja on myös aloittelijoille ja punnitus alkaa siellä klo 9.30. Kisakutsu löytyy TÄSTÄ.

Vaasan Tovereiden joulujuhla 16.12.2007

 

Karvan Ahmadi Vaasan Tovereiden paras

 

Vaasan Toverit piti perinteisen vuoden päätöstilaisuutensa joulujuhlan merkeissä Kotirannan Työväentalolla palkiten samalla vuonna 2007 menestyneitä urheilijoitaan.  Seuran parhaaksi urheilijaksi valittiin jälleen kerran painija, kun vasta 16-vuotias Karvan Ahmadi sai kunnian pokata palkinnon itselleen.

 

Karvan Ahmadi seuraa näin isoveljensä Fazelin jalanjälkiä Tovereiden vuoden parhaana urheilijana. Vuonna 2006 Fazel saavutti kreikkalais-roomalaisen painin SM-hopeaa miesten sarjassa 55 kg. Tänä vuonna Fazel jäi SM-kisoissa viidenneksi, joten pikkuveli kiri saavutuksissa edelle. Karvan Ahmadi voitti vuoden aikana kolme SM-mitalia, joista kruununa oli Teuvalta hankittu alle 20-vuotisten SM-kulta vapaapainista.
 
Pikkuveli-Karvanin lahjakkuus on huomattu myös Suomen Painiliiton valmennusportaissa, sillä hän kuuluu poikien (alle 17v) maajoukkuevalmennettaviin sekä kreikkalais-roomalaisessa,- että vapaapainissa.  Ensi kesänä Karvan aikoo tavoitella tosissaan paikkaa nuorten EM-kisoihin, jotka otellaan juhannuksen tienoilla Latviassa. Maaotteluissa nuorukainen on jo ehtinyt Suomea edustaa, mutta kovemmat kisat ovat siis luultavasti edessäpäin.

 

Vaasan Tovereiden puheenjohtaja Markus Aspholm pitää vuonna 1929 perustettua seuraa virkeänä paikallistason toimijana. - Meillä harrastetaan etenkin kahta vahvaa ja perinteistä lajia; yleisurheilua ja painia. Vahvan talkoohengen ansiosta toiminta elää ja kasvattaa aina uutta sukupolvea mukaan rehtiin urheiluporukkaan.

 

Vaasan Tovereiden palkitut 2007:

 

Paini:

Seuran paras: Karvan Ahmadi

3 SM-mitalia, Kultaa, hopeaa ja pronssia. Kultaa: Juniorien (alle 20v) vapaapaini, hopeaa: Poikien (alle 17v vapaapaini), pronssia poikien (alle 17v kreikkalais-roomalainen paini).

Paras poikapainija: Imad Amirkhani Poikien (alle 17v) SM-hopeaa vapaapainissa.  

Ahkerin harjoittelija: Miika Koho.

Vuoden tulokas: Jesse Haapaniemi.  

Harjoittelijapalkinnot: Samu Rajakangas, Jimi Haapaniemi, Joona Talvitie, Tufan Ahmadi

Paras junioripainija: Makwan Amirkhani, juniorien SM-kisojen pronssia, miesten SM-kisojen 4. kreikkalais-roomalainen paini.

Paras miespainija: Aresh Amirkhani, miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM 4. sija.
Painikoulu ja nassikkapaini: Jimi Ahola, Jere Keskinen, Santeri Haapamäki
Valmentajastipendi: Harri Vallin
 

Yleisurheilu:

Vuoden valmentajastipendillä palkittiin Jouko Keto

Urheilija stipendi Jaana Mäkiranta ja Satu Mäkelä

SM -mitali: N 22 Jaana Mäkiranta 3000m hallikilp. hopea

TUL mitalistit:

T 15 Jenny Frantz 200m aidat kultaa. Katja Lahti 100m hopeaa

Evlin Moradzadeh 80m aidat hopeaa, korkeus pronssi.

T 13 Jenni Höykinpuro korkeus kultaa. Tuija-Leena Känsäkangas 60m aidat hopeaa, korkeus pronssia

T 11Hanna Pakarinen 1000m ratakävely hopeaa

P 13 Pyry Keto korkeus pronssia

Pistepokaalit 2007 (kiertopalkinto)

Aikuiset. Susanna Pihlajamäki 200m aika 26.04= 931 pistettä

Nuoret Ryan Walker  (12v) 60m 8.44= 524 pistettä

 



Vaasan Toverien palkittuja painijoita vuonna 2007. Kuva: Reijo Rajakangas

Vuosi 2007


Painivuosi 2007 on takana. Se alkoi seuraltamme mukavasti ja olimme krekon kauden jälkeen hyvin mukana myös SM-pisteissä. Vapaan kaudella kisat eivät menneet kuitenkaan ihan nappiin. Olisimme voineet nousta seurojen välisessä kisassa paljon korkeammallekin. Edellisenä vuonna keräsimme 35 SM-pistettä, mutta tänä vuonna paransimme sitä saalista melkoisesti keräten pisteitä 49. Tällä tuloksella Vaasan Toverit oli seurojen välisessä tilastossa sijalla 8. Viime vuonna asetimme tavoitteeksi päästä kymmenen parhaan seuran joukkoon ja se kyllä nyt toteutui. Kiitos siitä koko seuraväelle!

                                  
Seurojen SM-pisteet 2007
1. Helsingin Paini-Miehet 141
2. Ilmajoen Kisailijat 74
3. Ylä-Tikkurilan Kipinä 65
4. Vaasan Voima-Veikot 55
5. Tampereen KooVee 54
. Tampereen Voimailijat 54
7. Haukiputaan Heitto 52
8. Vaasan Toverit 49
9. Viipurin Voimailijat 48
. Porin Paini-Miehet 48
(Lähde: HPM:n nettisivut)


Seuran painijoista pärjäsivät SM-pisteissä parhaiten serkukset Karvan Ahmadi ja Imad Amirkhani. He osallistuivat vuoden aikana  peräti viiteen  SM-kilpailuun. Immu myös saalisti pisteitä jokaisesta SM-kisasta johon vuoden aikana osallistui. Molemmat pääsevät ensi vuonnakin osallistumaan ikänsä puolesta kaikkiin SM-kisoihin. Kuresh Amirkhani saavutti vuonna 2001 peräti kolme kultamitalia ja yhden pronssin. Lisäksi hän oli kerran neljäs joten se tekee yhteensä 25 SM-pistettä yhden vuoden aikana. Siinä riittää Karvanille ja Immullekkin haastetta ensi vuodeksi.

Vaasan Tovereiden painijoiden SM-pisteet vuonna 2007:
1. Karvan Ahmadi 16 pist.
2. Imad Amirkhani 16 pist.
3. Makwan Amirhani 7 pist.
4. Aresh Amirkhani 3 pist.
5. Tufan Ahmadi 3 pist.
6. Fazel Ahmadi 2 pist.
7. Kobad Ahmadi 2 pist.
 
Yhteensä: 49 SM-pistettä.

15.12.2007

Aresh Amirkhani vaihtaa seuraa.

Seuramme monivuotinen krekon jyrä Aresh "Artturi" Amirkhani vaihtaa vuoden alusta seuraa Tampereen Koo-Vee:hen. Seurasiirrossa ei ole kyse mistään erimielisyyksistä, vaan se on sovittu yhteisymmärryksessä seurojen kesken. Haluamme näin taata Areshille kunnon harjoitusolosuhteet ja jatkuvasti läsnä olevan valmentajan.

Miesten vapaan SM Hyvinkäällä 8.-9.12.2007

 

Meno PERJANTAINA:

12.00 Harzan kyydissä Vaasasta: Kobu ja Karvan. Matkalta otetaan Aresh kyytiin Tampereelta jos on tulossa.

17.00 Turusta junalla: Maku ja Immu. Vaihto Pasilassa. Lähijuna R Hyvinkäälle, perillä klo 20.00

17.10 Fasu junalla Lahdesta Hyvinkäälle. Lähijuna R. Perillä 18.00.

Punnitukset:
->Perjantaina klo 18.30-19.30: Kobu ja Fasu (Aresh)

->Lauantaina klo 15.30-16.30: Karvan, Maku, Immu

Yöt ollaan Hotelli Rantasipissä.

TSEMPPIÄ KOKO TIIMILLE !!!

Juniorien SM-kilpailut Teuvalla 3.11.2007

 

Vaasan Tovereista on valittu seuraava joukkue alle 20-vuotiaiden vapaapainin SM-kilpailuihin Teuvalle:

50 kg: Karvan Ahmadi

55 kg: Hahzi Abdulbutaev

55 kg: Kobad Ahmadi

66 kg: Shapour Ahmadi

66 kg: Makwan Amirkhani

84 kg: Imad Amirkhani

Huoltaja: Harri Vallin

 

* Punnitus on Teuvalla PERJANTAINA ILLALLA klo 19.30-20.00. Harzan kyydissä mahtuu kaikki. Lähtö Vaasasta Teuvalle klo 17.30.

 

* Yö kotona Vaasassa. Myös discopojat Immu ja Makwan Vaasaan yöksi.

 

* Kilpailut alkavat LAUANTAINA klo 10.00. Lähtö Vaasasta AAMULLA klo 8.00. 

 

TAVOITE: 3 mitalia joista mielellään ainakin kaksi kultaa.  

 

Kisakutsu, ilmoittautuneet ja tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

 

28.10.2007

 

Vaasan Tovereiden painijat ovat tällä hetkellä melko mukavasti huomioituna myös Painiliiton eri valmennusryhmissä. Tällä hetkellä seitsemän painijaa kuuluu liiton leiritysryhmiin:

32 kg Joona Talvitie: Energy Team. Vapaapainin nuorempien poikien ja tyttöjen valmennusryhmä. Valmentajat: Pasi Kohtala ja Marko Einola

38 kg Tufan Ahmadi: Energy Team. Vapaapainin nuorempien poikien ja tyttöjen valmennusryhmä. Valmentajat: Pasi Kohtala ja Marko Einola

50 kg: Karvan Ahmadi: Team 2012, vapaa ja kreko. Poikien valmennusryhmä. Valmentajat: Hannu Rantala (vapaa) ja Juha Lappalainen (kreko)

85 kg: Imad Amirkhani: Vierailee junnujen ja miesten vapaan leireillä. Valmentaja: Hannu Rantala

55 kg: Fazel Ahmadi: Miesten krekon leiriryhmässä. Valmentaja: Mikael Lindgren, Juha Lappalainen

66 kg: Makwan Amirkhani: Junnujen ja miesten vapaapainin leirityksessä. Valmentaja: Hannu Rantala

74 kg: Aresh Amirkhani: Vierailee miesten krekon leireillä säännöllisesti. Valmentaja: Mikael Lindgren 

29.9. 2007

YLEISURHEILUN VAASANMESTARUUSKILPAILUT 2007

Vaasan kaupungin yleisurheilumestaruuskisat on ensi viikolla Kaarlen kentällä. Kisapäivät: maanantai, keskiviikko ja torstai. Lajit oli vähän hankalia mutta mennään sinne siitä huolimatta. Yleisurheilu on meille hyvää oheisharjoittelua. Paikalla pitäis olla ilmoittautumassa noin tunti ennen oman lajin alkua. Katsoin ohjelman läpi ja tein tällaisen ehdotuksen:

Maanantai  3.9

Klo  18.00 pojat 13v kolmiloikka: Joona, Miika, Tuffis, Jim, Jesse

Klo 18.30 pojat 9v 150m: Samu

Klo 19.15 pojat 9v pituus: Samu

Klo 19.30 pojat 13v 200m: Joona, Miika, Tuffis, Jim, Jesse

Klo 20.20 pojat 17v 300m: Karvan

Keskiviikko 4.9

Ei meille hyviä lajeja! Aitajuoksua ja kävelyä vaan. Eli pidetään keskiviikkona painitreenit.

Torstai 5.9

Klo 18.00 pojat 9v kuula: Samu

Klo 18.00 pojat 13v kiekko: Joona, Miika, Tuffis, Jim, Jesse

Klo 19.20 pojat 17v keihäs: Karvan 

Klo 20.15 pojat 13v 4 x 100m: Joona, Miika, Tuffis, Jim, Jesse (Maanantain 200m ratkaisee viestijoukkueen)

Klo 20.20 pojat 17v 4 x 100m Karvan vahvistaa seuran yleisurheilijoita?

 

6.5. 2007


Kansainvälinen kreikkalais-roomalaisen painin Georg Lurich-turnaus painitaan ensi viikonvaihteessa Tallinnassa. Viime vuonna Fazel Ahmadi voitti tämän turnauksen sarjan 55 kg värikkäiden vaiheiden jälkeen, mutta samalla loukkasi kylkeään niin, että kesän arvokisat menivät siinä.

TUL on perinteisesti osallistunut turnaukseen omalla joukkueellaan. Tänä vuonna tuohon joukkueeseen ovat kutsun saaneet veljekset Kobad ja Fazel Ahmadi, jotka luultavasti tulevat painimaan sarjoissa 55 kg tai 60 kg. Lopullista sarjapäätöstä eivät pojat ole vielä tehneet.

20.4. 2007


Suomen alle 17-vuotiaiden poikien vapaapainin maajoukkue kohtaa Eestin joukkueen Viljandissa  4.5. 2007.  Suomen joukkueeseen oli valmennusjohto valinnut myös kaksi Vaasan Toverien painijaa, sillä maajoukkuekutsun saivat serkukset Karvan Ahmadi ja  Imad Amirkhani.  Pojat ovat muuten terveitä, mutta Immun olkäpää on ollut edelleen vähän arka.  Todelliseen testiin se joutuu poikien SM-kisoissa viikon päästä. Silloin tiedetään myös, pystyykö Immu painimaan Viljandissa vai ei.

42kg: Petteri Martikainen         HPM        
46kg: Karvan Ahmadi              VaaTo
50kg: Ronny Rännälä              EsU      
54kg: Niko Rautio                   EsU
58kg: Jonas Honkanen             HPM        
63kg: Janne Ritola                  HPM
69kg: Ville Heino                    PPM
76kg: Nico Aaltonen                PPM
85kg: Imad Amirkhani             VaaTo
100kg: Tommi Koivula             ViiPy

Valmentaja: Marko Einola

Viljandissa painitaan maaottelun jälkeen perinteinen Kullo Koiv -vapaapainiturnaus. Tarkoituksena olisi, että Immu ja Karvan osallistuisivat myös sinne.

Pohjanmaa-liiga käynnistyy !!!


Pojille ja junioreille suunnattu Pohjanmaa-liiga käynnistyy tammikuussa. Myös Vaasan Toverit osallistuu joukkueella tähän liigaan. Ensimmäinen kierros painitaan Vaasassa maanantaina 29.1 klo 18.00 seuramme toimiessa isäntänä. Vastaan asettuu Seinäjoen Paini-Miesten ja Vaasan Voima-Veikkojen joukkue.  Liigan säännöt, ohjelma yms. hyödyllistä tietoa TÄSTÄ.


VAASAN TOVERIEN JOUKKUE POHJANMAA-LIIGAAN KEVÄÄLLÄ 2007:

26 kg: Painikouluryhmästä / VVV
28 kg: Samu Rajakangas
30 kg: Jimi Haapaniemi / Roni Seppä / Antonio Tedro
32 kg: Joona Talvitie
35 kg: Tufan Ahmadi
39 kg: Miika Koho
44 kg: VVV
50 kg: Karvan Ahmadi / Twana Palani
56 kg: Korkut Sari / Sameli Salonen / VVV
62 kg: Kobad Ahmadi / Sami Fetula
70 kg: VVV
+70 kg: Imad Amirkhani

Huom! Joukkueeseen saattaa tulla muutoksia kauden aikana, mutta runko on tässä!

TUL - Kalev - Jõud

 

Perinteinen alle 20 v. kreikkalais-roomalaisen painin liitto-ottelu otellaan Vantaan Korsossa sunnuntaina 28.1.2007 klo 10.00 alkaen.

Maailma ja sen mukana myös perinteet muuttuvat. Paikalle ei passaa jämähtää! Uutta yli 40 vuoden perinteet omaavassa joukkueottelussa on se, että mukana on ensimmäisen kerran Eestin Maaurheiluliitto Jõud. Alustavien tietojen mukaan Jõudin joukkue tulee muodostumaan Raplan, Märjamaan ja Tarton painijoista.

Vantaalla ennen miesten avointa TUL:n mestaruuskisaa liitto-ottelussa vääntävät:

Eesti Maaspordiliit Jõud
Eesti Spordiselts Kalev
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry

Vierailevat eestiläiset painijat osallistuvat pääsääntöisesti myös lauantain junnukisaan ja sunnuntain miesten paineihin. Lisäksi on odotettavissa myös muiden eestiläisten painijoiden mukaantuloa = kovia otteluita on Vantaalle saapuville suomalaisille odotettavissa!

TUL:n joukkue 28.1.2007 liitto-otteluun:

46 kg: Karvan Ahmadi Vaasan Toverit
50 kg: Arttu Wecksten Popinniemen Isku
55 kg: Iiro Mulari Ylä-Tikkurilan Kipinä
60 kg: Juho Kettunen Ylä-Tikkurilan Kipinä
66 kg: Magvan Amirkhani Vaasan Toverit
74 kg: Henry Hakala Varkauden Tarmo
84 kg: Tuomas Tarino Korson Veto
96 kg: Eetu Luoma Korson Veto
100 kg: Juha-Matti Eskola Järvenpään Voimailijat

Valmentajat: Juha Lappalainen ja Aki Tarino
Tuomarit: Anni Aalto ja Pauli Myllylä
Johtaja: Eero Reijonen

Huom! Samana viikonloppuna painitaan samassa paikassa myös juniorien ja miesten TUL:n mestaruuksista.

Vaasan Toverien joukkue näihin kisoihin on:

Juniorit lauantaina 27.1 kreikkalais-roomalainen paini: 46 kg: Karvan Ahmadi, 55 kg: Korkut Sari, 60 kg: Kobad Ahmadi, 66 kg: Magvan Amirkhani, 84 kg: Imad Amirkhani.

Miehet sunnuntaina 28.1 kreikkalais-roomalainen paini: 50 kg: Karvan Ahmadi, 55 kg: Korkut Sari, 60 kg: Kobad Ahmadi, Fazel Ahmadi, 66 kg: Magvan Amirkhani, 84 kg: Imad Amirkhani. Valmentaja Harri Vallin 83 kg.

Yöpyminen perinteisesti taas Tikkurilan Urheilutalolla. Keilaamaan ei ehditä mutta syömässä käydään siellä Turkkilaisessa Eka-ravintolassa.

Vaasan Toverien joulujuhlassa palkittiin vuoden 2006 parhaat


Vaasan Toverien perinteisessä joulujuhlassa palkittiin vuonna 2006 menestyneitä nuoria urheilijoita. Seuran parhaan urheilijan palkinnon sai Fazel Ahmadi, joka voitti alle 20-vuotiaiden SM-kultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa ja oli miestenkin sarjassa hopealla. Fazelin pikkuveli Karvan Ahmadi valittiin seuran parhaaksi poikapainijaksi. Karvanin vuoteen 2006 kuuluu mm. SM-kisojen hopeamitali, KLL:n mestaruus ja kaksi valintaa alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Ahmadien perheeseen tuli neljä kokonaista SM-mitalia, kun vielä 18-vuotias Kobad Ahmadi ylsi miesten vapaapainissa pronssille.

 

Seuran paras urheilija:

Fazel Ahmadi (paini) miesten SM-kisojen hopeaa kreikkalais-roomalainen paini 55 kg.

Juniorien SM-kultaa kreikkalais-roomalainen paini 55 kg.


       
        Fazel Ahmadi oli juhlassa lähes yhtä tyylikäs kuin joulukuusi.
        Kuva: Timo Rantala


Urheilijastipendit:

Jaana Mäkiranta (yleisurheilu) opiskelijoiden SM-kultaa maastojuoksussa.

Satu Mäkelä (yleisurheilu) 400 m aitajuoksu SM-pronssia N22 

Kobad Ahmadi, (paini) SM-pronssia miesten vapaapaini 55 kg. KLL-kultaa sarja 60 kg.

Fazel Ahmadi (paini) juniorien SM-kultaa kreikkalais-roomalainen paini 55 kg.

Karvan Ahmadi (paini) SM-hopeaa alle 17-v. kreikkalais-roomalainen paini 42 kg


        

         Ainakin Karvanille, Tufanille, Imadille, Kobadille, Fazelille, Joonalle, 
         Samulle ja  Miikalle tuli pytty. Kuva: Timo Rantala


Yleisurheilun kiertopalkinnot pistekisasta:

Hanna Voutilainen (nuoret)

Satu Mäkelä (aikuiset)

 

SM-kisojen ja TUL:n mestaruuskilpailujen mitalistit:

Jaana Mäkiranta (yleisurheilu) opiskelijoiden SM-kultaa maastojuoksussa.

Satu Mäkelä (yleisurheilu) 400 m aitajuoksu SM-pronssia N22. 

Hanna Voutilainen (yleisurheilu) T 14 korkeus SM-kultaa.

Jonna Ikäheimo (yleisurheilu) T11 60m aj. TUL-hopeaa.

Jamina Lakaniemi (yleisurheilu) T11 korkeus ja 60 m aj. TUL-kultaa.

Hanna Pakarinen (yleisurheilu) T11 60 m aj ja 1000m kävely TUL-hopeaa.

Sonja Isokallio (yleisurheilu) T11 150 m TUL-kultaa.

Jenny Franz (yleisurheilu) T13 kuula TUL-hopeaa, 60m aj. TUL-pronssia.

Katja Lahti (yleisurheilu) T13 60 m aj. ja pituus TUL-kultaa.

Mira Urpiola (yleisurheilu) T15 80 m aj. ja kuula TUL-kultaa.

Pyry Keto (yleisurheilu) P11 60m ja 60 m aj. TUL-hopeaa.

Ryan Walker (yleisurheilu) P11 60m, 60 m aj, pituus ja 3-loikka TUL-kultaa.

Markus Harju (yleisurheilu) M17 kuula, TUL-hopeaa

Mickel Nega (yleisurheilu) M19 maastojuoksun TUL-kultaa.

Kobad Ahmadi, (paini) SM-pronssi miesten vapaapaini 55 kg. KLL-kultaa sarja 60 kg.

Fazel Ahmadi (paini) alle 20-v. SM-kulta, miesten SM-hopea kreikkalais-roomalainen paini 55 kg.

Karvan Ahmadi (paini) SM-hopea alle 17-v. kreikkalais-roomalainen paini 42 kg.

MagvanAmirkhani (paini) alle 20-v. SM-pronssi kreikkalais-roomalainen paini 60 kg.  

Tufan Ahmadi (paini) alle 13-v. TUL-kultaa kreikkalais-roomalainen paini 30kg.

 

 

 

Painin harjoittelijapalkinnot:

Samu Rajakangas

Miika Koho

Joona Talvitie

 

Painin vuoden tulokas:

Jimi Haapaniemi

 

Seuran paras poikapainija:

Karvan Ahmadi. SM-hopeaa 17-v. kreikkalais-roomalainen paini 42kg. KLL:n kultaa 44 kg vapaapaini. Kaksi poikien maajoukkue-edustusta.

 

Seuran ryhtinuori:

Imad Amirkhani (paini)

 

Palkitut valmentajat:

Anneli Lehto (yleisurheilu)

Harri Vallin (paini)  

 

Seuran joulujuhla


Vaasan Toverien perinteinen joulujuhla pidetään Kotirannan työväentalolla (Kustaalantie 82) la 16.12.2006 klo 14.00 - 16.00. Juhlassa palkitaan kuluneen kauden urheilijoita ja harjoittelijoita. Joulupukkikin saattaa vierailla. Kaikki painijat: TERVETULOA !!!

Painivuosi 2006


Painivuosi 2006 on takana ja on aika tehdä yhteenvetoa. Vaasan Toverit pärjäsi SM-pisteissä välttävästi, ollen  kaikista Suomen seuroista sijalla 14. Kohtuullisen hyvä krekon kausi antoi kyllä odottaa huomattavasti parempaa sijoitusta, mutta vapaan kaudella tuli monta pahaa pettymystä. Parannettavaa siis ensi vuodeksi jäi aika paljon. Mutta ensimmäinen hyvä tavoite voisi olla kymmenen parhaan joukkoon pääseminen.

Henkilökohtaisesti seuramme SM-pisteet jakautuivat näin;

Fazel Ahmadi 11 p.
Karvan Ahmadi  7 p.
Kobad Ahmadi  4 p.
Magvan Amirkhani 4 p.
Imad Amirkhani 4 p.
Kuresh Amirkhani 3 p.
Aresh Amirkhani 2 p.

Uusia nassikkapainijoita ja painikoululaisia tuli syksyn aikana mukavasti. Rohkeimmat lähtivät jo kisoihin ja se on aina hyvä merkki. Kokeneemmat pojat ovat treenanneet hienosti Vaasan Painiakatemiassa yhdessä VVV:n kanssa ja etenkin heistä nuorimmat ovat kehittyneet ihan silmissä. Oli vain pienestä kiinni, etteivät he lyöneet läpi jo Vaasan SM-matolla.
 

8.10. 2006


Pekka Mäenpään
ohjaama kuntopaini jatkuu jälleen yleisön pyynnöstä 15.10. Teeriniemen painisalilla klo sunnuntaisin klo 17.00-18.00. Kuntopainissa kohotetaan nimensä mukaisesti kuntoa. Apuna on mm. painiharjoituksista tutut lihaskuntoliikkeet, venyttely ja voimistelu. Myös painia ja painiliikkeitä harjoitellaan jonkin verran ryhmän tason mukaan. Tervetuloa mukaan !  Kuntopaini soveltuu sekä miehille, että naisille. Kuntopaini on ainakin tässä vaiheessa täysin ilmaista ja varusteeksi riittää verkkahousut, T-paita ja sisätossut.

14.9. 2006


Joona Talvitie valittiin painikauden 2005-2006 parhaimmaksi harjoittelijaksi. Palkinnoksi Joona sai komean kiertopalkinnon, jonka saa kolmella kiinnityksellä omakseen. Palkinto jaetaan seuraavan kerran toukokuun 2007 lopulla.

Ahkerin harjoittelija -kiertopalkinnon tilanne;

2004: Miika Koho
2005: Miika Koho
2006: Joona Talvitie

11.9. 2006

Seuramme Karvan Ahmadi sai tänään kutsun saapua edustamaan Suomea alle 17v kolmimaaotteluun Suomi-Eesti-Englanti. Kyseessä on vapaapaini. Tuo maaottelu käydään Helsingissä perjantaina 22.9. Voima-Veikkojen Ville Perkkiö valittiin sarjaan 63 kg. Myös allekirjoittanut valittiin joukkueeseen, ei suinkaan enää painimaan vaan valmentajaksi. Lauantaina 23.9 painitaan samassa paikassa kansainvälinen poikien Helsinki Open -turnaus. Seurastamme on tuohon kilpailuun ilmoitettu; Tufan Ahmadi 32 kg, Twana Palani 42 kg, Karvan Ahmadi 46 kg ja Imad Amirkhani 85 kg. Urheilukanava saapuu paikalle kuvaamaan tapahtuman.

Tässä joukkueet Suomi-Eesti-Englanti maaotteluun:

42kg Petteri Martikainen (1992) Kert Kaljula (1992) -
46kg Karvan Ahmadi (1991) Valentin Hodorkin (1991) Graig Mckenna
50kg Niko Rautio (1990) Toomas Hunt (1990) Connor Evans
54kg Jonas Honkanen (1990) Steven Mängli (1990) Brett Hawthorn
58kg Otto Lahtinen (1990) Al-der Sojunen (1990) Eddie Reid
63kg Ville Perkkiö (1989) Jevgeni Soltruk (1990) Calum Steel
69kg Rolle Rantala (1989) Toomas Tammik (1990) Tarik Filali
74kg Joonas Pajunen (1989) Rauno Rebane (1989) John Parker
85kg Aleksi Stenfors (1989) Ringo Grenman (1989)  Douglas Maxwell
100kg Taisto Lalli (1989) Urmas Lauri (1990)  Douglas Maxwell
Coach Hannu Rantala Aleksei Hapov John Melling
  Harri Vallin
  

8.9. 2006

Olemme yhdessä valmentajien kanssa päättäneet järjestellä hieman uusiksi kaikkien harjoitteluaikoja. Nassikoilla  pysyy ennallaan mutta muille on pien tä hienosäätöä. Suurin muutos on ehkä se, että jatkossa KAIKKI poikien treenit ovat yhteistreenejä VVV:n  kanssa. Näin kaikille taataan tasokasta treenivastusta ja mukavan kokoinen porukka.

Tarkista oman ryhmäsi tilanne TÄSTÄ.

30.6. 2006

Kaksi mukavaa uutista:

Ahmadien painiperheen vanhimmainen, Fazel, lähtee opiskelemaan Pajulahden liikuntaopistoon noin neljäksi vuodeksi. Fasu on hyväksytty urheilijoille suunnattuun liikunnanohjaaja -koulutukseen. Linjan valmentajana toimii Juha "Pikkis" Lappalainen. Muita koulutukseen hyväksyttyjä ovat mm. VVV:n Marko Tuomela ja TuTo:n Ismo Pietiläinen.

Toinen mukava uutinen:

Vaasan painiakatemian treenit kesällä lisääntyvät. Mattotreenit on tästä lähtien myös torstaisin klo 17.00-18.30. Eli mattotreenejä tulee heinäkuun aikana olemaan viikossa ainakin kaksi; tiistaisin ja torstaisin. Valmentajina edelleen Kartza ja Harza.

 

19.6.2006

Painiakatemian kesätreenit:

Vaasan painiakatemia treenaa myös kesällä. Kesäkuussa mattotreenit on tiistaisin klo 17.00-18.30. Valmentajina edelleen Kari ja Harza.  Juhannuksen jälkeen on tarkoitus lisätä treenikertoja ja tehostaa harjoittelua. Kesätreeneissä pääpaino on tekniikassa, peruskunnossa ja kimmoisuuden kehittämisessä.

29.5.

Poikien ryhmällä alkaa nyt kahden viikon siirtymäkausi, jolloin ollaan kokonaan pois painimatolta. Tarkoituksena on nollata krekon kausi ja jatkaa sitten uudella innolla kohti vapaapainikautta. Kiitos kailkille!  Tiedotan tulevista treeneistä tekstareilla ja täällä netissä.

Isommat pojat jatkavat treenejään oman harjoitusohjelmansa mukaan.

26.5

Juniorien PM-kisoihin jo valitut Fazel Ahmadi (55kg) ja Magvan Amirkhani (60kg) joutuvat valitettavasti jäämään kisoista molemmat pois. Fazel loukkasi selkänsä Virossa viime viikonlopun turnauksessa sen verran pahasti, että ei pysty painimaan tällä hetkellä ollenkaan. Magvan on kunnossa, mutta jää kisoista pois henkilökohtaisten syiden vuoksi.

22.5

Poikien treenit viikolla 21:

* Tiistaina klo 18.30-20.00 treenit, valmentajana Harza

* Helataorstaina 25.5 ei treenejä!

* Perjantaina 26.5 painiakatemian treenit klo 17.30-19.00, valmentajana Harza

* Lauantaina 27.5 MYHI-painit Kurikassa. Hyvät palkinnot! Yhteislähtö henkilöautoilla  klo 8.30, valmentajana Harza

* Sunnuntaina huilataan

Ja tän viikon jälkeen aletaan sitte kikkailla täysillä vapaapainia !!!

15.5. 2006

Suomen Painiliitto julkisti tänään joukkueen Jõgevassa (EST) sunnuntaina 28.5. painittaviin juniorien (alle 20-vuotiaiden) kreikkalais-roomalaisen painin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Mukaan oli valittu seurastamme myös Fazel Ahmadi 55 kg ja Magvan Amirkhani 60 kg. Onnittelut molemmille valinnasta! Kova ja sitkeä harjoittelu palkitaan aina, eikä yksikään harjoitus ole ikinä turha.

Fazelille esiintyminen nuorten maajoukkueessa on ensimmäinen kerta. Hän sai juuri hiljattain Suomen kansalaisuuden, eikä ole senkään vuoksi voinut aikaisemmin Suomea edustaa. Magvan on edustehtävissä jo kokenut. Hän on edustanut Suomea mm. alle 17-vuotiaiden PM-kisoissa.

15.4. 2006

Poikien ryhmälle otetaan ensi kesäkuussa käyttöön netissä seurattavat harjoitusohjelmat. Ohjelmia pääsee näkemään miltä tahansa netissä olevalta koneelta käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Harza antaa salasanan kaikille viimeistään kesäkuun alussa.

Niille, joilla ei ole nettiä kotona, tulostetaan harjoitusohjelmista paperiversiot.

Harjoitusohjelmien ohessa jaetaan pojille myös harjoituspäiväkirjat paperiversiona, joita jokainen täyttää henkilökohtaisesti. Tavoitteena on tehostaa harjoittelua kohti ensi joulukuuta. 2.-3.12 painitaan vapaapainin tyttöjen,-ja poikien Suomenmestaruuskilpailut Vaasassa. Niissä kisoissa olisi mukava pärjätä.

VaaTo:n kuntopaini on alkanut!


Seurassamme on alkanut kuntopaini! Kuntopaini on tarkoitettu painijoiden vanhemmille ja muille kiinnostuneille. Tarkoituksena on painiharjoitteiden avulla kohottaa omaa kuntoa. Mukana on lihaskuntoliikkeitä, venyttelyä ja vähän leikkimielistä painiakin. Varusteiksi riittää: verkkarihousut, T-paita ja sisäliikuntakengät.

Kuntopainiryhmä kokoontuu joka sunnuntai Teeriniemelle klo 17.00, eikä se maksa nyt ainakaan alkuvaiheessa yhtään mitään. Ohjaana toimii painivalmentaja, kaupunginvaltuutettu, pääluottamusmies, painituomari ja melko tuore isä - Pekka Mäenpää.

Vaasan Toverien joulujuhla Kotirannan työväentalolla 15.12.2005

Vaasan Toverien joulujuhlassa palkittiin seuramme vuoden 2005 menestyneitä urheilijoita. Painijaostosta palkittiin seuraavat;

Seuran paras urheilija; Magvan Amirkhani (iso pokaali + stipendi)

Stipendit + pokaalit mitaleista SM- ja KLL:n kilpailuista: Fazel Ahmadi, Kobad Ahmadi ja Karvan Ahmadi

Pokaalit TUL:n mitaleista; Imad Amirkhani, Tufan Ahmadi, Joona Talvitie, Refai Bulut, Twana Palani, Fazel Ahmadi, Karvan Ahmadi.

Ahkerat harjoittelijat; Miika Koho ja Patrik Haapala

Vuoden nassikkapainija; Samu Rajakangas

Vuoden tulokas: Huy Nguyen Quoc

Ahkerimmat harjoittelijat taas palkittu

Viime vuoden tapaan palkitsimme taas poikien SM-kisojen jälkeen ahkerimmat harjoittelijat. Poikaryhmästä palkittiin uusilla painitrikoilla Joona Talvitie, Tufan Ahmadi, Miika Koho, Twana Palani, Karvan Ahmadi ja Imad Amirkhani. Kiertopalkintona olevan pokaalin sai vuodeksi haltuunsa Miika Koho, jolla on jo kaksi kiinnitystä tähän pokaaliin. Kolmella kiinnityksellä sen saakin omakseen.

VaaTo:n painijoiden sivut täyttivät vuoden !

Vaasan Toverien painijoiden nettisivut avattiin vuosi sitten. Vuoden aikana on käyntejä sivuilla ollut huikeat 12240 kappaletta. Tämä tietää keskimäärin yli 1000 käyntiä kuukaudessa.

Tässä järjestyksessä sivujen suosituimmat osiot:

1. Nettilinkit

2. Painijoiden esittelyt (tällä hetkellä työn alla)

3. Kisauutiset

4. Ajankohtaista

5. Painivideot

6. Kilpailukalenteri

Uudet edustusasut ovat saapuneet

Edustusasut ovat nyt tulleet ja viety samantien painoon. Harza tuo kaikki puvut valmiina painisalille tiistaina 15.3. Puvun yhteydessä Harzalta saa myös tilisiirto-lapun jolla puvut maksetaan suoraan painijaoston tilille.

Ensimmäiset kisat uusilla edustusasuilla on Pohjanmaa-Cup Seinäjoen Urheilutalolla lauantaina 19.3. Sarjoja on kaikille pojille, myös aloittelijoille. Katso kutsu kohdasta "kilpailukalenteri" 

Paini sai oman keskustelufoorumin

Suomi24.fi on avannut sivuilleen oman keskustelufoorumin pelkästään meille painijoille. Kannattaa käydä tutustumassa mistä puhutaan. Muistakaa asialliset viestit!

Keskustelupalstalle pääsee myös TÄSTÄ

Vaasan Toverit 75 vuotta -juhla 7.11.2004

Seuramme Vaasan Toverit täytti tänä vuonna jo 75 vuotta. Pääjuhla pidettiin kaupungin nuorisotalolla Kirkkopuistikolla. Painijoita juhlassa muistettiin hienosti. Kuresh Amirkhani valittiin koko seuran parhaaksi urheilijaksi. Kobad Ahmadi nimettiin seuran ryhtipojaksi. SM-kisojen menestyksen perusteella huomioitiin myös Magvan Amirkhani, Fazel Ahmadi ja Turaj Amirkhani.

TUL:n kisoissa menestyneitä palkittiin edellisten lisäksi; Tufan Ahmadi, Karvan Ahmadi, Imad Amirkhani, Twana PalaniRefai Bulut ja Sami Ponden.

Naapuriseuramme Vaasan Voima-Veikot oli myös hienosti huomioinut seuraamme lahjoittaen kiertopalkinnon vuoden valmentajalle. Palkinnon sai ensimmäisenä vuotena Harri Vallin, vaikka saaja olisi voinut olla kuka tahansa muukin. (toim.huom.) 

Pekka Mäenpää kaupunginvaltuustoon !

Vaasan Toverien puheenjohtaja, valmentaja ja painituomari Pekka Mäenpää on valittu komealla äänimäärällä Vaasan kaupunginvaltuustoon. Painijaosto onnittelee Pekkaa ja jää odottamaan painimyönteistä vaikuttamista kaupunginvaltuustosta käsin.

Miika Koho sai harjoittelijan pokaalin

Miika "Mörkö" Koho sai poikaryhmän harjoittelijapalkinnon 2004. Kyseessä on kiertopalkinto, jonka saa kolmella kiinnityksellä omaksi. Valmentajien kommentteja Miikasta:

"aina 100 lasissa"

"kun toiset menevät juomatauolle, Miika ottaa paininuken ja heittelee sitä"

"Miika on ymmärtänyt miten painia pitää harjoitella"