Keskiviikon Roope oli mahtava ori, se luotti ihmisiin kuin kallioon ja se ei temppuillut tahallaan. Roope oli myös kyvykäs ratsu ja näyttelyhevonen. Poika myös sopeutui hyvin uusiin asioihin ja joutuikin useasti muuttamaan. Tein virheitä Roopen kanssa ja myin sen eteenpäin, mutta sekin kelle Roopen myin, myi Roopen eteenpäin. Pian kuitenkin Roope palasi takaisin sille, kelle sen myin ja ei kulunut kauan kun halusin pojan takaisin kun ikävä oli niin kova. Roope tunsi minut vielä silloin ja tunsin sydämessäni, etten tästä orista luovu enää ikinä. Roopen kanssa koimme paljon Vaapukassa ja se piti tallikavereistaan kovasti. Valitettavasti tämä upea ori vanheni vuosien myötä ja se menetti lopullisesti virtansa heinäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2007. Roopen luo kutsuttiin eläinlääkäri, mutta tämä sanoi orin kaipaavan jo taivaaseen, jossa sen ei pitäisi enää ikinä kärsiä ja se saisi jatkaa hevosenpäiviä ikivihreillä laitumilla. Roope ei tuntunut siltä, ettäkö se pitäisi lopettaa. Ori oli vain tavattoman uupuneen oloinen, mutta se söi ja joi silti. Suurimman osan ajasta Roope vain makasi. Luulin orin jo olevan menossa parempaan päin, mutta seuraavana aamuna talliin tullessani tunsin ilman olevan painostava. Kävelin Roopen karsinaan ja ori oli lähtenyt maan päältä - rauhassa nukkuessaan. Roope ei joutunut kärsimään vaan pääsi ikuiseen lepoon 2.7.2007. Nuku hyvin herrasmieheni, rakkaudella Crystal. Lepää rauhassa Roope-poika toivottaa myös Vaapukan väki, mutta jäihän meille Luisa, upeaakin upeampi varsasi!


Kokonimi: VIR MVA Ch Keskiviikon Roope KTK-II, VH-18049
Lempinimi: Roope
Rotu: suomenpienhevonen
Sukupuoli: ori
Syntynyt: 18.8.2005 (30d = 1a) kuoli 23-vuotiaana
Väri & merkit vkk, sma, kapea tipt, kaksi kpku, vas. sieraimessa vtpl, ahv, oej ja vtj vsk ja vko, otj sisäk. psk ja vko, vej jvko
Säkä: 146 cm
Koulutus: Ko Helppo A, re 120 cm, me 100 cm
Omistaja: Crystal, Vaapukka
Kasvattaja: Sugar J. - FIN
Arvonimet: virtuaalinen muotovalio champion + ktk II

ERJ 13 sijoitusta, 1 voitto
KRJ 3 sijoitusta, 0 voittoa
NJ 3 x MVA-SERT, 3 x KuMa, 6 x JS

Luonne:

Keskiviikon Roope, tutuille pelkkä Roope, on komea ja uljas ilmestys hevoskunnassa. Roopen upeat vaaleat jouhet saavat varmasti monet haukkomaan henkeään, sillä Roope on upea hevonen. Toista samanlaista ei ole. Roope rakastaa taputuksia ja rapsutuksia, erityisesti porkkanat ja omenat ovat Roopen erikoisherkkuja. Sokerinpaloista Roope ei oikeastaan oikein välitä. Roope pitää uusista ihmistuttavuuksista, mutta muiden hevosten seurassa muuttuu suorastaan vaaralliseksi. Potkii ja ärhentelee muille oreille ja ruunille, mutta tammat jättää kiltisti rauhaan. Roope on oikea tammamagneetti, mutta eihän suotta, Roopehan on niin komea ja vetävä herrasmies. Roope on hoitajien suuri ystävä, taskuja ei tutki mutta niin kiltti poika kyllä on. Roope pitää kyllä sitoa karsinaan, sillä jos tulee ohi muita hevosia, alkaa hurja tappelu. Tammojen perään taas juoksee kuin tuli hännän alla. Roope on siksi paras hoitaa karsinassa, tuplasolmulla kiinni sidottuna. Roopen jekkuihin kuuluu solmujen repiminen auki. Roope ei ole ilkeä, mutta sillä on tylsää aina kun se seisoo karsinassa yksin. Roope kuitenkin rakastaa harjausta, kuten rapsutuskin on tämän pojan mieleen. Roope ei pidä, kun harjoilla ei paineta tarpeeksi ja se oikeastaan kutittaa sitä. Silloin se saattaa hieman polkasta jalkaa ja silloin kannattaa hieman kovempaa harjata. Roopen mielestä kavioiden putsaus on siis aivan hirveä juttu, ja juuri silloin pitää alkaa temppuilemaan. Roopen mielestä on myös hirveän hauskaa ärsyttää putsaajaa, ja pitää kaviotaan tiukasti kiinni maassa. Ja kun sen saa revittyä ylös, niin herra painaa sen sitten lujasti alas. Siinäpä on hauska Roopen kavioita puhdistella. Roope on oikein mukava heppa talutella, kiltisti vierellä käpyttelee eikä oikeastaan suurempia haluja puskiin. Tietenkin kun sopiva tilaisuus tulee niin pienen haukkasun puskasta saattaa maistaa, mutta eipä sen suurempia ongelmia. Jos oreja yritetään talutella Roopen kanssa, niin valitettavasti se ei onnistu. Muut orit ja ruunat saa kaviosta kalloon jos yrittävät olla Roopen kanssa. Roope tykkää kyllä tammaseurasta.

Roope on ratsastaessa jekkuli poika, reipas kun mikä mutta eihän ori olisi mitään ilman omaa sähellystänsä? Roope tietenkin alkukäynneillä on niin herrasmiestä että muut hevoset näyttävät aaseilta verrattuna Roopeen. Roope kävelee reippaasti kenttää ympäri ihan innoissaan. Roopen saa helposti vaihtamaan askellajia, Roope saattaa tehdä niin joskus itsekin, mutta sehän kuuluu Roopen tapoihin. Roopen ravi on hieman töksähtävää, ja siinä on hieman vaikea istua. Onneksi on kevyt ravi, ja silloin Roopenkin kanssa ravaaminen sujuu upeasti. Roopen saa helposti muotoon, myös ravissa. Roope onkin oikein komea ilmestys muodossa mennessään, ja siksipä ratsastaja saa olla ylpeä kun on päässyt näin upean oriin selkään. Roope tosin saattaa tehdä äkillisiä hyppyjä ja pukkipotkuja muiden orejen suuntaan, mutta tammojen suuntaan lähinnä vauhdittaa askellustaan. Roopen tosin saa helposti taas kuuntelemaan apuja, pitäähän Roopenkin vähän omaa selustaansa suojella. Roopella on aivan ihana laukka. Tuntuu kuin istuisi pumpulipilven päällä, niin lennokasta ja pehmeää on Roopen laukka. Roope tosin tykkää laukata muulloinkin kun käsketään. Pukittelee aika usein laukatessa, etenkin maastossa saattaa innostua heittämään parit ilopukit. Roopen maastoseuraksi kelpaa vain tammat, sillä orejen seurassa on hieman hankala olla. Roope pukittelee ja nousee pystyyn, yrittää potkia muita oreja ja tekee kaikkensa saadakseen ne pois tieltä. Roope on hypätessä kuuma pakkaus, saattaa hieman ottaa sivuaskelia innostuksesta ja ponkaista hyppyyn todella lujalla vauhdilla. Roopea ei siis kannata ihan vasta-alkajalle antaa hyppyseuraksi, sillä Roope on todella hankala hypättävä. Ilmavat hypyt, mutta hurja vauhti saattavat saada aloittelijat jättämään Roopen kanssa hyppyunelmat ja antavat vain kokeneempien hypätä. Koulussa Roope ei jaksaisi keskittyä, yleensä joutuu hieman komentamaan että saa Roopen tottelemaan. Roope tekee yleensä muutamat omatkin kiemurat kun yritetään vääntää sen kanssa koulua. Roope rakastaa uittamista. Roope on kova poika uimaan ja siinä hieman itsekin kastuu kun Roope lähtee pulikoimaan. Myös pesutilanteissa käyttäytyy upeasti.

Luonne © Tiksu

i. Saagan Valveuni (missä?) ii. Lemminkäinen
ie. Eloveena
e. Saagan Romanssi (missä?) ei. Kabrioletti
ee. Laventeli


Kilpailut: (vain sijoitukset ja kisat joista ei ole vielä tuloksia)

Yhteensä 22 kisaa.
ERJ:n kisoja niistä 14 kpl.
KRJ:n kisoja niistä 3 kpl.
NJ:n kisoja niistä 5 kpl.

Roope jäi kisaeläkkeelle maaliskuusta 2007!

15.04.2006 ERJ Esteratsastus, 120-130 cm, 5/30
03.04.2006 ERJ Esteratsastus, 100-110 cm, 1/100
03.04.2006 ERJ Esteratsastus, 110-130 cm, 5/90
24.02.2006 ERJ Esteratsastus, 110-130 cm, 3/50
27.08.2006 ERJ Esteratsastus, 100-110 cm, 2/32
24.02.2006 ERJ Esteratsastus, 110-130 cm, 3/50
15.04.2006 ERJ Esteratsastus, 120-130 cm, 5/30
04.12.2006 ERJ Esteratsastus, 90-100 cm, 6/45
17.11.2006 ERJ Esteratsastus, 90-100 cm, 5/40
27.11.2006 ERJ Esteratsastus, 130-140 cm, 5/45
03.12.2006 ERJ Esteratsastus, 120 cm, 2/45
04.02.2007 ERJ Esteratsastus, 120-140 cm, 3/50
04.03.2007 ERJ Esteratsastus, 100cm, 7/50
20.02.2007 ERJ Esteratsastus, 120cm, 4/50

29.01.2007 KRJ Kouluratsastus, Vaativa B, 2/35
15.08.2006 KRJ Kouluratsastus, Helppo A, 3/14
15.08.2006 KRJ Kouluratsastus, Helppo A, 4/35

06.01.2007 NJ Näyttelyt, s(p)h-o, LKV1/15 & BIS2 = MVA-SERT, JS
09.01.2007 NJ Näyttelyt, sph:t, LKV3/12, irtoSERT & JS -> KuMa, JS
11.01.2007 NJ Näyttelyt, s(p)h-o, LKV1/12 & BIS1 = MVA-SERT, JS
13.01.2007 NJ Näyttelyt, s(p)h-o, LKV1/12 & BIS2 = MVA-SERT, JS
09.02.2007 NJ Näyttelyt, s(p)h-o, LKV1/15, irtoSERT & JS -> KuMa, JS

Jälkeläiset: (Roope ei ole enää tarjolla s(p)h-jalostukseen!)

01.05.'2006 t. Raadelman Aura (e. Viljamäen Hiili)
09.06.'2006 t. Meera GH (e. Lapinyön Latina)
22.08.'2006 t. Vaapukan Iina (e. Raadelman Tinakenkätyttö)
03.11.'2006 t. VIR MVA Ch Vaapukan Luisa (e. Raadelman Tinakenkätyttö)
07.01.'2007 o. Vaapukan Eelis (e. Vaapukan Melia)
24.06.'2007 t. Vaapukan Hilda KRJ II, YLA2, SLA II (e. Hilppa)