


Yleisesti katsoen Enni on nirppanokkainen tamma, joka menettää hermonsa helposti. Melkoinen säheltäjä, joka tarvitsee lähelleen rauhallisen ja määrätietoisen
hoitajan ja ratsastajan. Enni osaa kuitenkin tehdä asiat vaikealla sekä helpolla tavalla. Jos tammalla sattuu olemaan huono päivä se tekee kaikkensa, ettei sen tarvitsisi joutua
töihin tai tehdä mitään muutakaan. Hyvänä päivänä Enni lähtee mielellään töihin ja tekee kiltisti kaiken mitä siltä pyydetään. Kokonaisuutena Enni on hyväntuulinen, mutta joskus
hieman äkkipikainen tamma. Huonoja päiviäkään sille ei tule montaa kertaa vuodessa. Valitsee kuitenkin tarkkaan kenet huolii selkäänsä ja kenet ottaa ystäväkseen.
Hoitaessa Enni on yleensä kiltti. Se seisoo paikoillaan ja liikkuu hoitajan käskystä sivuille ja
eteen. Harjauksesta tamma pitää. Tosin Enni on aika arka kaikkialta, joten se ei ole kovin mielellään paikoillaan ja harjattavana jos joku koittaa harjata siitä vaikka kuraa
irti jollain vähän kovemmalla harjalla. Kieltämällä Enniä jyrkästi sen saa rauhoittumaan hetkeksi. Myös jutteleminen rauhallisesti auttaa Enniä ja se malttaa silloin seistä
paremmin paikoillaan. Kaviot Enni nostaa vähän haparoiden ilmaan, eikä aina tahtoisi nostaa kavioita ollenkaan. Kärsivällisesti yrittämällä saa kaviot ilmaan, mutta Enni ei
kauaa kavioitaan jaksa pitää ylhäällä, vaan laskee kaviot vaikka väkisin takaisin maahan. Silloin pitää nostaa kavio vain uudelleen ilmaan ja toistaa tätä niin kauan kunnes
kaviot ovat puhtaat. Yleensä Enni lopettaa kavioiden riuhtomisen kun sitä kieltää napakasti ja sen on muutaman kerran saanut kavionsa maahan ja todennut, että ne nostetaan aina
vaikka Enni laskisikin kavionsa alas. Suojat ja pintelit saa tamman jalkoihin helposti, nimittäin Enni ei sen kummempia huolehdi tai nostele kavioitaan. Satula pitää laskea
Ennin selkään pehmeästi, koska tammalla on herkkä selkä ja se voisi olla Ennille katastrofi jos satulan erehtyisi laskemaan vähänkään liian kovin selkään. Satula kannattaa
laskea ensin puoliksi kaulalle ja siirtää selkää pitkin oikealle paikalleen. Siitäkin syystä johtuen, ettei Enni saisi hepulia. Satulavyötä kiristäessä tamma saattaa hiukan
luimia, mutta ei edes yritä purra. Enni ei myöskään pullistele satulavyön kiristyksessä, mutta jos satulavyön laittaa heti kolmanteen reikään tai pidemmälle niin siitä tamma ei
ollenkaan pidä, vaan saattaa heilauttaa takajalkaansa uhkaavasti ja kääntää korvat luimuun. Satulavyötä pitää kiristää siis aina yksi reikä kerrallaan. Aluksi sen voi hellästi
laittaa myös toiseenkin reikään samalla kerralla. Kuolaimet Enni ottaa kiltisti suuhunsa, mutta voi tiputtaa ne helposti leuan alle, ellei suitsien laittaja ole tarkkana ja
katso että kuolaimet pysyvät suussa.
Taluttaessa Enni kävelee usein laiskasti, koska se tietää, ettei sillä ole kiire mihinkään. Jos
Enniä erehtyy käskemään liian napakasti kävelemään vauhdikkaammin se voi ottaa nokkiinsa ja kävellä vielä laiskemmin ja laittaa korvat luimuun. Enni ei kuitenkaan kauaa mieti
komennuksia vaan on taas hetken päästä hyvällä tuulella. Ennillä on usein kuitenkin tarhaan kiire ja sisällekin jos on ruokaa tiedossa. Silloin tammaa saa pidätellä melkein koko
ajan, mutta tuskinpa onnistuu.
Ratsastettaessa Enni on reipas ja todella herkkä kaikille avuille. Enni ei aina malttaisi kuunnella
ja siksi onkin tärkeää muistaa kehua Enniä aina kun se kuuntelee ja jaksaa keskittyä. Tamma menisi mielellään aina mahdollisimman kovaa. Enni liikkuu sujuvasti. Enni on ketterä
ja notkea hevonen. Vaikka Enni osaakin olla oikukas niin se ei kuitenkaan keksi koskaan mitään temppuja millä voisi luistaa ty&aouml;n teosta. Enni asettuu hyvin molempiin suuntiin,
tosin vasen on sille hieman vaikeampi.
Koulua Enni menee myös mielellään. Kouluharjoituksissa tamma malttaa kuunnella hiukan paremmin vielä kuin esteillä ja vauhdinkin saa tippumaan helposti Enniä
rauhoittelemalla ja tekemällä paljon voltteja. Ennin käynti on joustavaa ja reipasta. Ravissa Enni menee kauniissa muodossa, vaikka ratsastaja ei muotoa paljoa pyytäisikään,
niin Enni hakee muodon ihan itsekin. Ennin ravin tahti on tasaista, mutta ravi on melko pompottavaa. Laukka on pehmeää ja sujuvaa. Enni ylläpitää laukkaa hyvin. Laukannostoissa
Enni saattaa yrittää rynnätä hieman, mutta laukan saa rauhoittumaan heti muutamalla nopealla pidätteellä.
Esteitä Enni hyppää mielellään, eikä kiellä melkein koskaan. Se luottaa ratsastajaansa ja jos ratsastaja käskee hyppäämään Enni hyppää rohkeasti ja mahdollisimman
hyvin. Vaikka Enni olisikin vaikeassa asennossa estettä nähden niin se yrittää silti aina olla tiputtamatta puomeja ja pitää jalat hyvin ylhäällä. Ennin hypyt ovat lennokkaita
ja se ponnistaa kovaa. Vaikka askeleet eivät aina osuisikaan esteelle niin Enni pääsee siltikin välillä esteiden yli, ellei ajaudu liian lähelle estettä. Silloin saattaa tulla
pudotus vaikka Enni nousisikin vaikka pystyyn ja hyppäisi kahdelta jalalta jos ratsastaja käskisi. Esteillä Enni siis tottelee ratsastajaa todella hyvin, vaikka vauhti olisikin
kovaa ja Enni menisi hieman omia polkujaan ratsastajasta välittämättä, niin määränpää on aina silti sama. Enni on hyvin ketterä ja voi kääntyä todella ahtaassa tilassa
esteradallakin vaikka tilaa ehkä olisi kääntyä suuremmassa tilassa.
Maastossa Enni on samanlainen rauhallinen ja laiska hevonen kuin taluttaessa. Enni mielellään kävelee vain rauhassa ja katselee maailman menoa ja kuuntelee linnun
laulua. Enni on täysin maasto- ja liikennevarma, joten sillä voi huoletta kävellä vaikka pitkin ohjin maastossa jos Enni kävelee tuttua reittiä. Jos Ennin kanssa lähtee uudelle
reitille, niin se vilkuilee melkein koko ajan asioita joita matkan varrella on ja silloin kannattaa pitää ohjia kädessä. Myös maastossa laukkailusta Enni pitää, mutta ravaus
maastossa on aivan turha Ennin mielestä. Se on joko kovaa tai rauhallisesti jos Enni saisi päättää. Pitää kovasti myös uimisesta ja rantavedessä polskuttamisesta.
Juoksutuksessa Enni toimii aluksi hyvin. Se kuuntelee käskyjä tarkkaan ja totteleekin niitä hyvin. Enni kyllästyy kuitenkin puolen tunnin kuluessa ja silloin se ei
enää jaksa kuunnella ollenkaan ja sen saa vaan ravaamaan piiskan avulla. Silloin on parempi lopettaa juoksuttaminen, nimittäin Ennin mielenkiintoa ei saa takaisin enää sillä
juoksutuskerralla. Enniä kannattaakin juoksuttaa usein ja pieniä määriä kerrallaan.
Kuljetuksessa Enni käyttäytyy hyvin, mutta trailerissa oleminen ei ole sen lempiasioita. Ensin se
saattaa katsoa traileria hieman epäluuloisena ja koittaa väistää lastauslaudan viereen. Sivuille kannattaakin jo valmiiksi laittaa liinat ja taluttaa Enni keskeltä lautaa
sisään. Enni ei tule ryminällä sisälle vaan seuraa kiltisti taluttajaa. Kuljetuksen aikana Enni saattaa paukutella hieman trailerin lattiaa, mutta silloin siltä on heinät loppu,
ei sen kummempaa.
Muiden hevosten seurassa Enni on nirppanokkainen valitsija, joka valitsee kaverinsa huolella, eikä huoli kaikkia kavereikseen. Kun Enni kuitenkin löytää kaverin niin se myös on
sen kaveri. Enni on omistushaluinen ja haluasikin omistaa yksin kaikki kaverinsa.
Eläinlääkärin tarkastuksessa ja kengityksessä Enni käyttäytyy hyvin. Tosin se pelkää eläinlääkärin neuloja paljon. Kun se on saamassa neulaa, niin sille kannattaa samaan aikaan
syöttää vaikka porkkanaa, että se keskittyisi porkkanaan eikä neulaan. Kengittäjällä Enni käyttäytyy yllättävän hyvin. Se nostaa kavionsa kiltisti ja pitää niitä ylhäälläkin,
vaikka ei tavallisesti niin tekisi. Enni saakin kengittäjältä aina namin kengityksen lopuksi, joten ei ihmekään, että se pitää kaviot ilmassa kengityksen ajan ja tottelee
kengittäjää.
| i. VIR MVA Ch Nerian Emil
voikko, 147cm KTK-I, KRJ-I, VVJ-I, YLA1 |
ii. Kapoeira
KTK-II, YLA1, AB |
iii. VIR MVA Ch Loiston Hallava
KTK-II, YLA2 |
| iie. VIR MVA Ch Keinukallion Katseenvangitsija
KTK-I, missä? |
||
| ie. Syreenin Quuluisa
|
iei. VIR MVA Ch FSN Huijaus
KTK-II, missä? |
|
| iee. Virvatuulen Virsukka
|
||
| e. MES Merenneito
rautias, 152cm |
ei. Ch Unen harhaluoti
|
eii. Ch Unelmien aivan kuutamolla
|
| eie. Hämypuron Keiju Mikälie
|
||
| ee. Ch R.I. Pektus
KTK-III |
eei. VIR MVA Ch Mesimarjan vallaton
|
|
| eee. Hiisin helistin
|
13.01.2008 o. Jasper U - Pesonen VOE, Uniruutu
13.01.2008 t. Jikuriina U - Pesonen VOE, Elina, Flash Stables
03.02.2008 t. Jepstiina U - Viuhahdus TUM, Paula K.
20.02.2008 t. Jeanne U - Kotikunnaan viljo, Ram., Viehättävä
|
KRJ - kouluratsastus15.09.2006 KRJ kutsu - helppo c - 34/10015.09.2006 KRJ kutsu - kn special - 52/100 21.11.2006 KRJ kutsu - helppo a (FSRa j�s.) - 16/23 21.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 10/50 22.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 57/73 22.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 34/61 23.11.2006 KRJ kutsu - helppo b - 15/40 23.11.2006 KRJ kutsu - kn special - 12/40 23.11.2006 KRJ kutsu - kn special - 13/40 23.11.2006 KRJ kutsu - helppo a (FSRa j�s.) - 17/34 23.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 07/51 24.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 28/30 24.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 11/82 24.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 09/69 27.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 37/39 27.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 22/40 28.11.2006 KRJ kutsu - kn special - 18/39 28.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 11/46 29.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 34/50 29.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 19/50 30.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 13/62 30.11.2006 KRJ kutsu - k�r vaativa b - 39/40 30.11.2006 KRJ kutsu - helppo b - 60/63 30.11.2006 KRJ kutsu - helppo a - 6/50 30.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 41/50 30.11.2006 KRJ kutsu - prix de cecili� (vaB-vaA) - 1/40 30.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 35/51 30.11.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 26/50 30.11.2006 KRJ kutsu - k�r prix st. georges - 28/50 01.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 39/45 01.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 38/40 02.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 07/27 02.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 18/26 06.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 39/153 06.12.2006 KRJ kutsu - k�r vaativa b - 20/57 15.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 09/30 15.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 37/110 16.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 6/50 16.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 16/50 17.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 32/79 17.12.2006 KRJ kutsu - prix st. georges - 16/31 17.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 79/107 17.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 80/99 19.12.2006 KRJ kutsu - helppo b - 36/110 19.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 115/118 20.12.2006 KRJ kutsu - kn special - 69/116 20.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 14/125 20.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 101/113 20.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 71/75 20.12.2006 KRJ kutsu - helppo c - 23/28 21.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 26/110 21.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 10/103 21.12.2006 KRJ kutsu - helppo b - 103/149 21.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 75/111 23.12.2006 KRJ kutsu - helppo c - 1/190 23.12.2006 KRJ kutsu - helppo b - 127/232 28.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 14/50 28.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 22/50 28.12.2006 KRJ kutsu - kn special - 46/60 28.12.2006 KRJ kutsu - vaativa b - 44/121 30.12.2006 KRJ kutsu - kn special - 6/80 30.12.2006 KRJ kutsu - helppo a - 83/120 01.01.2007 KRJ kutsu - helppo b - 16/50 01.01.2007 KRJ kutsu - helppo a - 46/50 02.01.2007 KRJ kutsu - helppo a - 103/152 02.01.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 116/123 26.01.2007 KRJ kutsu - kn special - 26/126 26.01.2007 KRJ kutsu - helppo a - 17/53 15.02.2007 KRJ kutsu - helppo c - 10/30 15.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 43/87 15.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 64/81 22.02.2007 KRJ kutsu - helppo c - 49/80 22.02.2007 KRJ kutsu - helppo b - 20/34 23.02.2007 KRJ kutsu - helppo b - 1/60 23.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 19/60 24.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 12/50 24.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 7/50 25.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 08/59 25.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 3/48 26.02.2007 KRJ kutsu - kn special - 96/130 26.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 120/128 26.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 24/67 26.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 39/52 26.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 40/56 27.02.2007 KRJ kutsu - helppo c - 12/65 27.02.2007 KRJ kutsu - helppo b - 44/65 28.02.2007 KRJ kutsu - helppo c - 8/50 28.02.2007 KRJ kutsu - helppo a - 15/50 28.02.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 24/50 01.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 57/70 04.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 44/70 04.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 55/70 05.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 8/24 07.03.2007 KRJ kutsu - helppo b - 13/70 07.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 3/70 08.03.2007 KRJ kutsu - helppo b - 5/70 08.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 53/70 10.03.2007 KRJ kutsu - vaativa a - 42/70 10.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 42/50 10.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 05/50 12.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 38/70 12.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 11/70 18.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 5/30 19.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 6/47 19.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 52/122 20.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 70/101 20.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 87/101 20.03.2007 KRJ kutsu - k�r helppo a - 28/37 20.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 12/105 20.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 84/117 20.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 128/151 20.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 99/150 20.03.2007 KRJ kutsu - helppo c - 1/30 20.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 1/30 21.03.2007 KRJ kutsu - helppo b - 31/50 21.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 35/50 22.03.2007 KRJ kutsu - helppo b - 58/206 22.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 187/187 22.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 16/177 22.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 7/40 22.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 40/40 hyl 23.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 16/50 23.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 97/115 23.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 47/50 23.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 31/50 23.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 28/60 23.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 44/60 24.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 10/27 24.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 5/25 24.03.2007 KRJ kutsu - kn special - 51/73 24.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 44/131 24.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 315/330 24.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 129/263 25.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 34/50 25.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 48/50 26.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 51/123 26.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 54/107 26.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 37/50 26.03.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 17/50 29.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 36/50 29.03.2007 KRJ kutsu - prix de TW (heB-heA) - 26/46 30.03.2007 KRJ kutsu - helppo b - 166/180 30.03.2007 KRJ kutsu - helppo a - 123/178 05.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 13/120 05.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 19/105 10.04.2007 KRJ kutsu - helppo b - 20/117 10.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 17/103 16.04.2007 KRJ kutsu - kn special - 18/50 16.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 2/50 18.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 8/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 235/243 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 94/191 20.04.2007 KRJ kutsu - kn special - 17/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 6/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 21/50 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 48/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 26/50 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 12/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 8/44 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 49/50 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 22/40 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 28/40 20.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 22/40 20.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 14/40 21.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 42/69 21.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 66/92 22.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 27/60 22.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 50/60 26.04.2007 KRJ kutsu - helppo b - 33/50 26.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 28/50 26.04.2007 KRJ kutsu - helppo b - 42/50 26.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 36/50 26.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 35/110 26.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 74/106 28.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 27/35 28.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 9/35 29.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 29/35 29.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 14/35 30.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 178/257 30.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 89/187 30.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 25/77 30.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 27/66 30.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 17/35 30.04.2007 KRJ kutsu - helppo a - 31/35 30.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 23/35 30.04.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 1/35 01.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 13/50 01.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 39/50 01.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 29/50 01.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 46/50 hyl 01.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 21/50 01.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 13/50 02.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 39/50 02.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 19/50 02.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 30/40 02.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 15/40 02.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 5/40 02.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 27/40 02.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 4/40 02.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 12/40 03.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 15/29 04.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 123/161 04.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 26/145 04.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 1/30 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 23/50 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 36/49 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 5/24 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 8/18 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 14/30 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 18/36 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 23/36 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 3/35 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 3/35 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 33/49 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 16/48 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 16/50 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 42/50 05.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 8/40 05.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 19/40 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 10/30 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 24/45 06.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 14/45 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 36/43 06.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 4/42 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 4/24 06.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 2/17 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a (FSRa j�s.) - 7/66 06.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 35/69 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 7/35 06.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 26/35 07.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 49/54 07.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 13/34 07.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 30/35 07.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 26/35 08.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 1/54 08.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 15/34 08.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 1/36 08.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 14/36 08.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 20/35 08.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 22/35 09.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 22/91 09.05.2007 KRJ kutsu - kn special - 13/80 09.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 7/40 09.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 13/40 09.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 7/55 09.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 37/37 09.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 15/35 09.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 5/35 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 3/40 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 21/30 10.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 15/23 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 17/23 10.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - hyl 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 6/13 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 29/32 10.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 21/23 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 26/56 10.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 4/40 10.05.2007 KRJ kutsu - kn special - 35/44 10.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 38/62 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo b - 35/35 10.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 30/35 11.05.2007 KRJ kutsu - k�r helppo a - 20/29 11.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 80/100 12.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 5/16 12.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 22/40 13.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 22/40 13.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 18/40 15.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 23/42 15.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 40/43 15.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 18/54 17.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - hyl 17.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 70/72 20.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 71/105 20.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 84/94 20.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 18/24 20.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 7/32 25.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 54/60 25.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 40/60 27.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 18/45 27.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 21/45 28.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 32/45 28.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 29/45 29.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 33/45 29.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 24/45 29.05.2007 KRJ kutsu - helppo a (s[p]h) - 54/55 29.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 23/129 29.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 18/55 29.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 24/55 31.05.2007 KRJ kutsu - helppo a - 43/60 31.05.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 13/60 03.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 17/124 03.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 105/108 03.06.2007 KRJ kutsu - kn special - 6/7 05.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 3/120 05.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 33/109 07.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 15/35 07.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 17/35 07.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 28/35 07.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 27/35 07.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 25/35 07.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 17/35 08.06.2007 KRJ p kutsu - kn special 08.06.2007 KRJ p kutsu - helppo a 09.06.2007 KRJ kutsu - helppo b - 1/100 09.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 32/86 10.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 28/50 10.06.2007 KRJ kutsu -vaativa b - 2/50 10.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 6/72 10.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 15/67 15.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 52/60 15.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 45/60 17.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 21/34 20.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 58/121 20.06.2007 KRJ kutsu - vaativa a - 96/98 21.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 36/60 21.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 47/60 23.06.2007 KRJ kutsu - helppo a - 30/40 23.06.2007 KRJ kutsu - vaativa b - 27/35 01.07.2007 KRJ kutsu - helppo a - 15/38 01.07.2007 KRJ kutsu - vaativa b - hyl |
ERJ - esteratsastus09.09.2006 ERJ kutsu - 80-90cm - 215/21709.09.2006 ERJ kutsu - 90-100cm - 68/218 20.11.2006 ERJ kutsu - 100cm - 20/29 20.11.2006 ERJ kutsu - 120cm - 1/30 20.11.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 5/50 20.11.2006 ERJ kutsu - Crystal Special - 4/33 21.11.2006 ERJ kutsu - 120cm - 13/53 23.11.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 12/32 28.11.2006 ERJ kutsu - 80-100cm - 7/35 28.11.2006 ERJ kutsu - 100-120cm - 28/35 29.11.2006 ERJ kutsu - 120cm - 12/56 29.11.2006 ERJ kutsu - 130cm - 27/52 01.12.2006 ERJ kutsu - 80-100cm - 12/35 01.12.2006 ERJ kutsu - 100-120cm - 28/34 02.12.2006 ERJ kutsu - 100cm - 11/30 02.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 23/30 02.12.2006 ERJ kutsu - 100cm - 25/60 02.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 5/60 04.12.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 24/45 04.12.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 31/45 04.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 8/53 04.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 6/28 05.12.2006 ERJ kutsu - 90-100cm - 59/60 05.12.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 3/60 05.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 51/76 05.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 48/66 08.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 26/30 08.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 20/30 09.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 23/72 09.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 52/80 13.12.2006 ERJ kutsu - 110cm - 24/40 13.12.2006 ERJ kutsu - 135cm - 3/38 15.12.2006 ERJ kutsu - 90cm - 74/185 15.12.2006 ERJ kutsu - 110cm - 115/165 15.12.2006 ERJ kutsu - 100cm - 23/60 15.12.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 48/48 16.12.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 07/40 16.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - hyl. 16.12.2006 ERJ kutsu - 120cm - 77/80 16.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - 13/53 16.12.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 13/43 16.12.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 24/43 17.12.2006 ERJ kutsu - 100-110cm - 30/37 17.12.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 50/50 18.12.2006 ERJ kutsu - 90cm - 56/73 18.12.2006 ERJ kutsu - 100cm - 47/80 19.12.2006 ERJ kutsu - 110-120cm - 20/25 19.12.2006 ERJ kutsu - 120-130cm - 4/21 20.12.2006 ERJ kutsu - 110cm - 21/60 31.12.2006 ERJ kutsu - 90-100cm - 82/155 31.12.2006 ERJ kutsu - 130cm - hyl 01.01.2007 ERJ kutsu - 120cm - 21/50 01.01.2007 ERJ kutsu - 130cm - 25/41 08.01.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 41/60 08.01.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 25/60 12.01.2007 ERJ kutsu - 110cm - hyl. 12.01.2007 ERJ kutsu - 120cm - 22/50 15.02.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 42/49 20.02.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - hyl. kutsu - 100-110cm - 39/45 20.02.2007 ERJ kutsu - 120cm - 5/30 20.02.2007 ERJ kutsu - 130cm - 22/30 21.02.2007 ERJ kutsu - 100cm - 18/37 21.02.2007 ERJ kutsu - 120cm - 44/70 24.02.2007 ERJ kutsu - 100cm - 12/93 24.02.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 39/67 24.02.2007 ERJ kutsu - 80-90cm - 19/50 24.02.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 41/50 25.02.2007 ERJ kutsu - 100cm - 1/30 25.02.2007 ERJ kutsu - 120cm - 1/30 26.02.2007 ERJ kutsu - 80-90cm - 35/35 26.02.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 25/35 27.02.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 49/50 27.02.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 18/50 28.02.2007 ERJ kutsu - 110cm - 100/100 28.02.2007 ERJ kutsu - 130cm - 32/67 02.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 30/38 03.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 1/33 03.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 4/33 04.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 26/50 04.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 44/50 04.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 4/50 04.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 23/50 04.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 26/70 04.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 69/70 04.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 61/89 04.03.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 71/92 05.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 39/60 05.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 44/60 06.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 47/70 06.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 50/70 06.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 2/25 06.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 13/30 07.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 31/31 07.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 21/35 09.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 15/68 09.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 63/67 10.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 23/40 10.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 20/40 11.03.2007 ERJ kutsu - 80-90cm - 4/30 11.03.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 5/30 12.03.2007 ERJ kutsu - 70-80cm - 24/60 12.03.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - hyl. 12.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 6/60 14.03.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 2/42 14.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 31/39 17.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 18/21 17.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 33/60 17.03.2007 ERJ kutsu - 70-80cm - 41/50 17.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - hyl. 18.03.2007 ERJ kutsu - 90cm - 16/40 18.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 25/40 18.03.2007 ERJ kutsu - 90-95cm - 43/49 18.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 5/49 18.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 28/40 19.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 16/30 19.03.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 28/30 23.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 184/221 23.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 68/171 23.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 48/50 23.03.2007 ERJ kutsu - 130-140cm - 16/50/144 24.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 2/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 34/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 11/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 26/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 18/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 24/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 18/40 24.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 23/60 24.03.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 57/60 25.03.2007 ERJ kutsu - 80-90cm - 31/31 25.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 16/26 25.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 9/40 25.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 3/40 25.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 09/66 25.03.2007 ERJ kutsu - 80-100cm - 3/30 25.03.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 15/30 26.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - hyl. 26.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 28/75 26.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 07/30 26.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - hyl. 27.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 22/30 27.03.2007 ERJ kutsu - 110cm - 28/30 29.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 10/30 29.03.2007 ERJ kutsu - 130cm - 6/30 29.03.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 8/50 29.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 14/50 30.03.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 30/50 30.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - hyl. 31.03.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 15/50 31.03.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 1/50 31.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 50/65 31.03.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 62/65 31.03.2007 ERJ kutsu - 100cm - 52/100 31.03.2007 ERJ kutsu - 120cm - 99/100 01.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 44/78 01.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 42/51 02.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 12/55 02.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 39/45 03.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 24/25 03.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 19/21 10.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 4/30 10.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 10/30 15.04.2007 ERJ kutsu - 100cm - 25/30 15.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 8/30 17.04.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 48/50 17.04.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 33/40 17.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 39/63 17.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 18/57 20.04.2007 ERJ kutsu - 100cm - 15/30 20.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 12/30 20.04.2007 ERJ cup kutsu - 120cm - 201/287 20.04.2007 ERJ cup kutsu - 130cm - 44/209 27.04.2007 ERJ kutsu - 100cm - 24/30 27.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 8/30 27.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 34/50 27.04.2007 ERJ kutsu - 130cm - 44/47 29.04.2007 ERJ kutsu - 120cm - 33/45 29.04.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 34/40 03.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 27/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 24/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 19/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 39/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 14/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 12/50 03.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 9/40 03.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 29/40 06.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 6/35 06.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 18/43 06.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 30/37 07.05.2007 ERJ kutsu - 100cm - 6/30 07.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 10/30 12.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 113/144 12.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 203/251 13.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 24/50 16.05.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 23/40 16.05.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 9/40 17.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 48/50 17.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 22/49 18.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 12/50 18.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 33/50 20.05.2007 ERJ kutsu - 60cm - 58/60 20.05.2007 ERJ kutsu - 80cm - 39/60 20.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 13/60 20.05.2007 ERJ kutsu - 100cm - 51/63 20.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 30/50 20.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 27/42 20.05.2007 ERJ kutsu - 90cm - 11/103 20.05.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 82/83 20.05.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 24/73 21.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 46/50 21.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 13/29 21.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 24/30 22.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 6/30 22.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 11/30 22.05.2007 ERJ kutsu - 100cm - 44/47 22.05.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 39/47 23.05.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 14/60 23.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 35/47 24.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 11/68 24.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 24/56 25.05.2007 ERJ kutsu - 100cm - 24/60 25.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 26/63 25.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 19/40 25.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 27/40 25.05.2007 ERJ kutsu - 100cm - 93/97 25.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 35/97 26.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 14/63 26.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 26/52 28.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 47/65 28.05.2007 ERJ kutsu - 130cm - 34/52 30.05.2007 ERJ kutsu - 110cm - 46/50 30.05.2007 ERJ kutsu - 120cm - 32/50 30.05.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 3/27 30.05.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 1/17 31.05.2007 ERJ kutsu - 80-100cm - 25/30 31.05.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 28/29 31.05.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 23/27 31.05.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 15/16 01.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 8/30 01.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 9/30 01.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 21/27 01.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 11/22 02.06.2007 ERJ kutsu - 80-90cm - 6/30 02.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 20/30 03.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 16/33 03.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 22/27 03.06.2007 ERJ kutsu - 50-60cm - 23/51 03.06.2007 ERJ kutsu - 100cm - 37/51 03.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 20/35 03.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 9/35 04.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 8/40 04.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 22/28 07.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 28/29 07.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 37/42 07.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 25/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 21/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 20/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 12/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 17/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 1/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 10/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 16/32 07.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 23/35 07.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 25/35 09.06.2007 ERJ kutsu - 110cm - 14/30 09.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 6/29 10.06.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 35/40 10.06.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 1/40 10.06.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 38/66 10.06.2007 ERJ kutsu - 130-140cm - 33/56 10.06.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 35/50 10.06.2007 ERJ kutsu - 120-140cm - 7/23 10.06.2007 ERJ kutsu - 100-110cm - 40/76 10.06.2007 ERJ kutsu - 120-130cm - 51/73 13.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 63/76 13.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 5/64 15.06.2007 ERJ kutsu - 100cm - 2/99 15.06.2007 ERJ kutsu - 110cm - 87/105 15.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 10/55 16.06.2007 ERJ kutsu - 110cm - 27/106 16.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 78/93 16.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 28/60 16.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 58/60 19.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 11/70 19.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 6/58 20.06.2007 ERJ kutsu - 80-100cm - 138/168 20.06.2007 ERJ kutsu - 110-120cm - 101/154 24.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 4/9 24.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 4/10 24.06.2007 ERJ kutsu - 100cm - 79/87 24.06.2007 ERJ kutsu - 110cm - 39/63 27.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 17/26 27.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 13/17 28.06.2007 ERJ kutsu - 120cm - 19/32 28.06.2007 ERJ kutsu - 130cm - 8/16 30.06.2007 ERJ kutsu - 90-100cm - 40/54 30.06.2007 ERJ kutsu - 100-120cm - 12/43 15.07.2007 ERJ kutsu - 80cm - 3/62 15.07.2007 ERJ kutsu - 100cm - 21/161 15.07.2007 ERJ kutsu - 120cm - 3/62 |
| Kyseess� on virtuaalihevonen, joka ei liity kuvien hevoseen mitenk��n Ulkoasun on tehnyt Ram., luonteen zane, kuvat zane |