» valmennus pidetään 22.11.2008
» ilmoittaudu viimeistään 17.11.2008
» mukaan otetaan kolme ratsukkoa
» taso on 140-150cm
» valmennus on vain hevosille!


Valmennus 22.11.2008

Toivottavasti ette loukkaannu kommenteista. Tästä kun tulikin aika rääkki. Ihana porukka oli kyllä, hauskaa oli. (:

misery. - Moons Mimic 44
Mitä tästä nyt sanoisi? Yksinkertaisesti karmivaa katseltavaa. En oikein tiedä mikä tyhjäaivosyndrooma oriisi yhtäkkiä iski, mutta vaikutti siltä kuin se olisi alentunut jonnekin russponin tasolle yhtäkkiä kun verryttelyesteetkin tuntuivat olevan niin kamalan haastavia. Ori tuntui vievän sinua ihan satanolla, sinulla ei ollut minkään sortin kontrollia siihen. Teidän kanssanne oli kulutettava kentän pintaa ja tehtävä yksinkertaisia kavalettiharjoituksia ennen kuin pystyimme siirtymään isommille esteille (ruumiit kun eivät ole mitenkään toivottavia). Muutaman miljoonan toiston jälkeen Mosse oli tainnut kyllästyä kiukuttelemiseen ja alkoi muistuttaa grand prix -tason esteratsua. Kun pääsimme hyppäämään kanssanne rataa, alku sujui mukavasti, mutta toisinaan jäit hypyissä hieman jälkeen. Siitäkös ori hermostui ja seuraavaan esteeseen (todellakin, esteeseen) menitte rytinällä. Ihmeellistä sähläystä oli koko ajan huomattavissa ja tällaista hevosta tulisi ratsastaa rauhallisesti ja varmasti. Orista sen sijaan näki, että se kyllä osaa, mutta sitä ei vain huvittanut.

Sacrificial - Carnival of Lust
Mielenkiintoinen ilmestys. Yleisesti ottaen tämä ei näyttänyt hyvältä, mutta kuulosti siltä (puomit siis eivät kolisseet). Lillin meno näytti hieman samalta kuin kameliratsastuskisoissa kun tamma pää heilui melkein korkeammalla kuin ratsastajan päänuppi. Kun tamman eteen pistettiin muutama isompi este, huomasin, että tämä otus todellakin sopii esteille huonosta tyylistään huolimatta. Tällä yhdistelmällä on siis kannattamatonta yrittää pokata tyyliratsastuskisoista sen suurempaa mairittelua. Lilli oli hieman hidas, joten jouduit käyttämään pohjetta ja välillä jäit puristamaan liiankin kanssa. Tyylisi oli kyllä Lillin tyylin täydellinen vastakohta, sillä näytit olevan tammasi selässä kuin kala vedessä. Olit hienosti mukana kummallisissakin hypyissä. Rataa hypätessä teillä meni hienosti, välillä nopeat kaarteet tuottivat kamelinomaisesti liikkuvalle tammallesi ongelmia ja kerran olitte kellahtaa hiekkaankin. Lilli kulki kuitenkin esteiden ylitse mukavasti, hyvässä temmossa ja hyppäsi kiitettävästi. Se yritti hienosti koko ajan. Saat olla tyytyväinen tammaasi!

Jenn. - Caffeine Cocos
Mikäs se siinä meni? Eikö meillä pitänyt olla kolme ratsukkoa? Aivan, yksi niistä taisikin olla tuo valkea raketti. Olisi tiedätkös helpompaa valmentaa mikäli ehtisi näkemään ratsukon. Kun löysit viimeinkin ohjat, kaikki tuntui sujuvan paljon paremmin. Tämä tamma poikkesi paljon valmennuksen toisesta tammasta muunkin kuin värityksensä perusteella. Coco vaikutti kuuntelevan apujasi, mutta aina kun pääsin kehumasta teitä, se tuntui karkaavan. Älä siis herpaannu missään vaiheessa, tällä neidillä kun tuntuu olevan hyvin tulinen ja vahva luonne. Cocossa ei oikeastaan ollut mitään ongelmaa vaan tämän ratsukon ongelma oli ratsastaja, joka tuntui milloin roikkuvan tamman kyljellä, milloin makaavan satulan takakaarella. Coco on tosiaan nopea käänteissään etkä aina ollut ihan mukana siinä, mitä tapahtui. Verryttelyesteet sujuivat teiltä melko hyvin kun niitä oli jokunen hypätty. Radalla jäit välillä hypyissä hieman jälkeen, mutta Coco yritti parhaansa mukaan pelastaa tilanteen. Tamman tyyli oli erinomainen ja kun itsekin opit vielä pysymään mukana niin kaikki menee mainiosti.

Kiitos kaikille ratsukoille valmennuksesta!