• tervehdys
Olet saapunut
Tuuliviiriin, sivustolle joka tarjoaa
vapaasti kopioitavaa materiaalia, kuten ulkoasuja, avatareja, kylttejä jne. Sivuilta löytyy myös koodiapua, jotka on tarkoitettu ihan kävijöiden avuksi. Pääjehuna sivustolla toimii
Susan -niminen tyttönen, josta lisää voi lukea
infoa -sivulta. Ja koska olen
ihminen (en robotti) joka tekee silloin kun huvittaa, on aikaa ja inspistä, niin materiaaliahan tuskin tulee jatkuvalla syötöllä vaan joskus voi olla pitempiäkin taukoja, ettei sivuille ilmesty mitään uutta. Toisaalta sitten taas joskus voi tulla useamminkin jotain.
Materiaaliahan saa siis ihan vapaasti kopioida, eikä välttämättä tarvitse edes ilmoittaa kopioidessaan, joskin olisihan se kiva tietää minne materiaalini menee. :)
Säännöt pitää kuitenkin ihan ehdottomasti lukea, ennen kuin tekee mitään ja niitä on myös
pystyttävä noudattamaan! UKK olisi myös hyvä vilkaista, jottei samoja kysymyksiä tulisi vieraskirjaan useampia.
Ulkoasutoiveita saa aina esittää, mutta
tilausleiskoja en tee.
Ihan teitä varten tämän sivuston perustin ja toivonkin, että tästä on iloa ja apua jollekin. Viihtykäähän ja kommentoikaa toki jotain vieraskirjaankin!
Syksyisin terkuin,
Susan
• päivitykset
28.09.09 » Se olis nyt sillä tavalla, että
Tuuliviiri lopettaa. Kuten olette varmaankin huomanneet, päivityksiä ei ole tullut pitkiin aikoihin, joka meinaa sitä, että mulla ei yksinkertaisesti ole enää intoa ulkoasujen tekoon, eikä kyllä sen puoleen kauheasti aikaakaan.
Affit; voitte poistaa Tuuliviirin affilistoiltanne.
Voi olla, että Tuuliviiri vielä joskus jatkaa siitä mihin jäätiinkin, mutta sen aika ei luultavasti ole vielä pitkään aikaan. Koulu verottaa liikaa ajastani ja sen vastapainoksi olisi mukavaa tehdä jotain aivan muuta, kuten nähdä kavereita yms., joten eipä siinä paljoa jää ajatusta ulkoasujen teolle.
Ulkoasuja (ja tietysti muita kopsittavia)
saa käyttää vapaasti, eli vaikka Tuuliviiri on nyt ainakin toistaiseksi lopettanut, niin sehän ei estä, etteikö kopioida saisi.
Säännöt pätevät kuitenkin edelleen, eli muistattehan noudattaa niitä?
Lopetuksesta huolimatta seurailen aina silloin tällöin vieraskirjaa, eli jos asiaa tulee, niin
viekusta tavoittaa. Ihan kiireellisiä asioita ei sinne silti kannata laittaa, mutta kysymyksiä esim. ulkoasuja koskien otetaan vastaan!
Kiitän yhteisesti kaikkia, jotka ovat sääntöjä noudattaen materiaaliani kopioinut. Kiitän affeja ja muuten vain sivuilla vierailleita. Ehkä joskus taas palataan!
Hyvää syksyn jatkoa kaikille!
15.08.09 » Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä hiljaiseloa! Koulu tosiaan alkoi tuossa alkuviikosta, eikä mulla ole oikeasti kauheasti aikaa tehdä ulkoasuja. Otin kuitenkin osaa Creimeiden haasteeseen ja tein yhden ulkoasun, se meni ihmisaiheisiin. Älkää odotelko Tuuliviirin palaavan enää kovin aktiiviseksi, sillä aikaa ei yksinkertaisesti ole kuin harvoin sen verran, että jaksaisi jotain ulkoasujen tekoa miettiä. Myös inspis on ollut karkuteillä jo pitemmän aikaa. Toivottelen tässä samalla hyvää alkusyksyä kaikille!
• affit & listattu
» Cerise
» Citius Layouts
» Green Marble
» Miyande
» Ovatta Layouts
» Do Something
» Fallen Angel
Ulkoasun © Tuuliviiri
Kuvan © Zarajay (lisenssi)