BH vLTW-08

TASSUNJÄLJEN TESSU

VIRALLINEN NIMI: Tassunjäljen Tessu SYNTYNYT: 03.06.2005 OMISTAJA: sopuli, Tuulihuilun
KUTSUMANIMI: Tessu IKÄ: 3 vuotta KASVATTAJA: sopuli, Tuulihuilun
SUKUPUOLI: Uros VÄRITYS: Soopeli ROTU: Tiibetinspanieli
REKISTERINUMERO: VTR-6058 MERIITIT: BH vLTW-08

Tessu on minun ensimmäinen virtuaalitipsuni, jonka hankin vuonna 2006. Tessu on kennelimme innokkain ja vilkkain koira. Se on kiintyväinen vieraisiin ja omistajaansa. Sen lempilelu on luultavasti punainen pallo, jonka se sai pienenä pentuna. Tessu työnteli palloa söpösti kuonollaan, mutta nykyisin leikit ovat vähän vauhdikkaampia. Poika tykkää noutaa palloa silloin kun joku heittää sen. Tessu on myös kennelimme nopein tipsu. Herra rakastaa leikkimistä yli kaiken, eikä sillä ole väliä että voittaako se vai ei. Tessun parhaita kavereita ovat Poju ja kiinanpalatsikoira Fifi. Ne ovat melkein aina yhdessä, leikkivät tai lepäsivät. Tessu viihtyy hyvin muiden kanssa, mutta erityisesti juuri Fifin ja Pojun kanssa. Fifi on vähän räväkämpi, joten porukka leikkii usein myös jotain painin tapaista leikkiä. Leikki ei kuitenkaan ole "raakaa", vaan yksinkertaisesti leikkiä. Kun Tessu pääsee leikkimään tai tutustumaan uusiin koiriin, on poika todella innoissaan. Se kuitenkin pelkää vähän isoja koiria. Kun Tessu leikkii yksin, se on rauhallisempi. Silloin kun se leikkii yksin, se leikkii usein kongilla. Koska Tessu leikkii mielellään, se tulee esim. pallon tai vetolelun kanssa kysymään omistajalta tai muilta koirilta, että voivatko he leikkiä. Ei se tietenkään sano sitä, se vain tulee lelun kanssa ja katsoo anovasti. Tessu leikkii siis mielellään.

 Tessu ei sotke paljoa syödessään. Herra on kuitenkin aika nirso, sille ei kelpaa kaikki. Joskus kun annamme sille ruokaa, niin se ei syö kaikkea loppuun. Ja kun yritämme tarjota ruokaa sille myöhemmin, niin se ei enään kelpaa. Tessu ei siis joskus syö kaikkea ruokaa loppuun. Jos Tessulle syöttää liikaa namupaloja, niin sillä ei yleensä ole kovinkaan kova ruokahalu, ja se syö vain vähän. Aina kun tulemme lenkiltä niin Tessu on juomassa vesikulhoaan tyhjäksi. Lenkeistä puheen ollen, Tessu rakastaa niitä. Se tykkää käydä koirapuistossa, mutta joidenkin koirien kanssa se ei tule toimeen. Tessu vetää lenkeillä aika paljon, mutta niinkuin Pojulla, käytämme valjaita. Tessu ei nuuski kovinkaan paljon, vaan tarkkailee ennemmin muita koiria. Tessu aloittaa haukkumisen aina kun joku koira tulee vastaan, se haluaa mennä tutustumaan. Herra onkin erityisen kiinnostunut toisista nartuista, ja ylipäätään kaikista koirista. Tessu vetää siis lenkkeillessä hiukan, ja se on kiinnostunut muista koirista.

 Tessu ei pidä pesusta. Sen mielestä se on liian märkää, joten poika ei pidä uimisestakaan. Kampaaminen ja harjaaminen tuntuu Tessun mielestä hyvältä, sillä se kääntyilee yrittäen sanoa että tuolta kutittaa. Tessu on myös tottelevainen, joten harrastamme sen kanssa ToKoa. Välillä pojalla on kuitenkin huono päivä, ja silloin ei huvittaisi totella. Syynä siihen on ehkä usein että se on kiinnostunut muista koirista, ja kun omistaja yrittää vierellä lausua käskyjä, alkaa Tessu hermostumaan tähän. Harrastamme myöskin agilityä ja näyttelyitä. Agility on Tessun laji, sillä on hyvät reaktiokyvyt ja se on nopea. Näyttelyt taas sujuvat hyvin. Tessu on kaiken kaikkiaan vilkas, mukava ja iloinen koira.


Kuvat (c) Mäntykartanon kennel
Kuvissa oikeasti: Mäntykartanon Coconut

i. tuntematon ii. tuntematon
ie. tuntematon
e. tuntematon ei. tuntematon
ee. tuntematon

KILPAILUMENESTYS

Tuomari, tulos
arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu arvostelu

  NÄYTTELYT
05.07.2008 Debesis GBR VNL AVO Eros EH2
10.08.2008 vMV-08 CA VNL AVO Marika EH3
17.08.2008 Trival N VNL AVO Minnea ERI1 PU1 SERT VSP
13.09.2008 vDKW-08 DK VNL AVO ei tietoa -
15.08.2008 vSWEW-08 SWE VNL AVO ei tietoa -
01.09.2008 Schwarm SWE VNL AVO Henji EH2
16.08.2008 vLTW-08 LT VNL AVO Minnea ERI1 PU1 SERT CACIB ROP vLTW-08
03.10.2008 Cirquen SWE VNL AVO Dumle ERI1 PU1 SERT ROP
31.10.2008 Iltaruskon & Syysruskan LT VNL AVO Dumle ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
25.10.2008 vBELW-08 BEL VNL AVO Satu EH4
07.12.2008 vKREW-08 KRE VNL AVO Mimmu EH2
10.11.2008 White Cloud LUX VNL AVO Henji EH2
12.12.2008 Escadan LUX VNL AVO Henji EH2
31.12.2008 vV-08 FIN VNL AVO Jannsu EH2
12.01.2009 Tuulihuilun FIN VNL AVO Yenn ERI1 PU1 SERT VSP
09.01.2009 Trival LT VNL AVO donga EH2
31.12.2008 vEUV-08 KRE VNL AVO Dumle ERI2 PU2
28.02.2009 DK VNL DK VNL AVO Dumle ERI2 PU2
23.04.2009 LUXW-09 LUX VNL AVO Dumle ERI2 PU3
10.04.2009 GERW-09 GER VNL AVO Elina EH2
03.04.2009 Gendarme's FIN VNL AVO Dumle ERI2 PU2
03.03.2009 Toller FIN VNL AVO Mio ERI1 PU1 SERT VSP
28.06.2009 Syysruskan GER VNL AVO - -
04.06.2009 Piikkilangan DK VNL AVO Dumler EH2
27.06.2009 Rat Race DK VNL AVO Lania EH2
20.09.2008 Little Fairytales GBR VNL AVO Dumle ERI2 PU2
31.07.2009 vDKW-09 DK VNL AVO Kati EH2
25.07.2009 Haly RUS VNL AVO Kati EH2
18.08.2009 Duskarra FIN VNL AVO Dumle EH3
29.08.2009 High Wish DK VNL AVO Pihavahti ERI1 PU3
31.07.2009 vSRY FIN VNL AVO Dumle EH2
  AGILITY valio
25.06.2008 Haukka VAL MINI 1 Delete 2. sija VKUMA
15.08.2008 Maikerin VAL MINI 1 nalle 2. sija VKUMA
09.01.2008 Sivukaistan VAL MINI 1 » Jebi 2. sija VKUMA
10.01.2009 Harmaa aave VAL MINI 2 Rami 1. sija VKUMA
03.04.2009 Josefina VAL MINI 2 Josefina 3. sija VKUMA
22.03.2009 Kairankuiskeen VAL MINI 2 » Elina K. 1. sija VKUMA
09.07.2009 Team Lehmän Löräys VAL MINI 3 Ciel 2. sija VKUMA
10.08.2009 Rázóns VAL MINI 3 Janzku 2. sija VKUMA
20.09.2009 Extant VAL MINI 3 Alina 2. sija vKUMA, vCACIAG
  MAASTOESTEET
25.09.2008 Silencieux VMEL MINI ALO Fanni 2. sija MEKUMA
31.05.2008 Somnia VMEL MINI ALO » Sonja 2. sija MEKUMA
25.08.2008 KAP VMEL MINI AVO Kuunsirppi 1. sija MEKUMA
22.09.2009 Räjähdysvaaran VMEL MINI AVO » Jacya 1. sija MEKUMA
  FLYBALL 00/70 p.
00.00.0000 Järjestäjä VFBL Luokka Tuomari -
  KOIRATANSSI 134/250 p.
23.06.2009 Gendarme's VKTL ei luokkaa Kuunsirppi 20. sija 13 p.
05.07.2009 WhiteTrashCircus VKTL ei luokkaa Jigsaw 5. sija 28 p.
10.07.2009 Jumboputki VKTL ei luokkaa ira 6. sija 27 p.
10.07.2009 Silencieux VKTL ei luokkaa Anni 12. sija 21 p.
11.07.2009 Hannazz VKTL ei luokkaa Hannazz 4. sija 29 p.
12.07.2009 Gendarme's VKTL ei luokkaa Kuunsirppi 17. sija 16 p.
  TOTTELEVAISUUS valio
20.03.2009 Sivukaistan VTL ALO Kuunsirppi 1. palkinto, 187 p.
04.04.2009 Ice Q's VTL ALO » Kendra 1. palkinto, 177 p.
18.04.2009 KasKummaa VTL AVO Iivi 1. palkinto, 185 p.
22.04.2009 Dloynia VTL AVO » Mimmu 1. palkinto, 179 p.
03.08.2009 Silja ja Josefina VTL VOI Silja 1. palkinto, 271 p.
24.07.2009 Yawn VTL VOI » IceFox 1. palkinto, 287 p.
12.10.2009 Silencieux VTL EVL Tuulia 1. palkinto, 268 p.
  BH - KOE suoritettu
08.08.2008 Royal Velvet VSPKL ei luokkaa Mimmu 93p. BH