Yleistä: Bella on erittäin mukava nuorukainen, joka suhtautuu kaikkeen uuteen avoimen rauhallisesti. Ponitamma on erittäin ystävällinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa, kengittäjän ja eläinlääkärinkin vierailuun Bella suhtautuu rauhallisesti.
Taluttaessa: Bella on oma rauhallinen itsensä, täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka Bella onkin rauhallinen, niin kyllä tammasta silti virtaa löytyy. Bella on vauhdikas poni, eikä välttämättä talvipakkasilla tahdo kävellä kovin hitaasti. Ei Bella kuitenkaan riehumaan ala. Tamma kävelee kiltisti taluttajansa vierellä, mutta saattaa silloin tällöin ottaa jonkun reippaamman askeleen. Bella kun ei halua omalla käytöksellään jättää pahaa mieltä kellekään.
Hoidettaessa: Bella on varsin mukava tapaus, tamma seisoo kuuliaisesti paikoillaan harjauksen ajan. Bellaa ei välttämättä tarvitse sitoa kiinni, sillä se on varsin tottelevainen ja tietää, ettei karsinasta ihan noin vain lähdetä kävelemään. Bella tykkää rapsuttelusta ja saattaa joskus hellästi tuuppaista hoitajaansa, jos kaipaa rapsuttelua. Bella nostaa kaviot oikein mallikaasti, tammalla on kuitenkin tullut tavaksi kurkata mitä hoitaja tekee, kun kaviot pitää nostaa näytille. Vedestä tamma ei ole moksiskaan, tamma melkeimpä nauttii pesusta.
Ratsastaessa: Nuoresta iästään huolimatta Bella on oikein mukava. Tamma tottelee kuuliaisesti ja pyrkii tekemään kaiken niin kuin ratsastaja tahtoo. Siinä tullaan kuitenkin siihen pisteeseen, että jos ratsastajan avut ovat epäselvät, eikä Bella ymmärrä niitä, tamma saattaa hermostua nopeasti. Tuolloin tamma jää yleensä paikoilleen ja katselee ympärilleen, kuin pyytäen apua. Selkeiden apujen kanssa tamma toimii hyvin. Bellan askelet ovat mukavan pehmeät, joskin ponimaiset. Tamma on erittäin reippaan oloinen ja laukkaamisesta Bella selvästi nauttii. Koulua Bella taittaa vasta helpon B:n asioiden verran, mutta tamman luonne on omiaan taitamaan vaativampaakin koulua myöhemmällä iällä. Bella kuuntelee ja on melko herkkä, joten potkia ei tarvitse. Bellan kanssa pienet, mutta selkeät avut riittävät ja tuolloin tammakin on mukavamman oloinen. Bella hyppää mukavasti, joskin vielä pieniä esteitä (kapasiteettiin nähden), mutta tamman tyyli on erittäin rento, eikä se tunnu kuumenevan ollenkaan, kunhan ratsastaja on läsnä koko ajan. Irtohypytyksessä Bellan kaunis olemus pääsee valloilleen, kun tamma laukkaa reippaasti ja pirteän oloisesti esteeltä toiselle, vaikka korkeuttakin on lähes metrin verran. Maastoilusta Bella nauttii kuitenkin selvästi eniten, mikäs sen mukavampaa kuin laukata reippaasti metsätietä syksyisenä iltapäivänä ruskan ympäröimänä. Laukoista tamma pitääkin erityisen paljon, ja on varsin vauhdikas jos vain ratsastaja antaa Bellan mennä.
Kilpailuissa: Bellan kisakokemukseen verrattuna tamman olemus on yllättävän rauhallinen, tamma katselee ympärilleen uteliaana, eikä tunnu hermoilevan ollenkaan. Bellalla näyttää olevan hyvät kisahermot, sillä oli rata sitten millainen tahansa, Bella tuntuu olevan aina yhtä rauhallinen ja kuuliainen.
Kuljettaessa: Bella ei oikein perusta trailerista, eikä yksin matkustamisesta. Tammaa saa houkutella traileriin useamman hetken. Sen on parempi antaa tutkia tätä kummallista koppia jossa tamman tulisi matkustaa. Jos tamma joutuu matkustamaan yksin, kannattaa sille jättää heinää mutusteltavaksi ja pitää taukoja melko usein, jottei tamma hermostu lukkojen takana olemiseen. Jos Bellan edellä on toinen hevonen kävellyt trailerin kyytiin, Bellakin tallustelee kiltisti perässä.
Muiden hevosten kanssa: Bella on muiden hevosten suhteen ystävällinen, mutta aavistuksen varautunut, sillä se ei halua astua kenenkään 'varpaille', mutta pitää myös huolen itsestään, eikä anna toisten hevosten pompotella itseään miten sattuu.