Cewna on pyörähtänyt käyntiin 15.9.2006. Ratsutalli sijaitsee kauniissa maalaismaisemissa. Talli alue on siisti ja rauhallinen. Punaiset ja valkoiset talli rakennukset on remontoitu ja omaavat yhteensä 48 karsinaa. Ratsutalli on harvoin täynnä, mutta mahdollisuudet ovat hyvät yksityisille sekä niille jotka haluavat majoittaa hevosensa väliaikaisesti tallille. Cewna ja läheinen kylä tekevät paljon yhteistyötä. Muun muassa vaelluksia sekä vuosittaisen hevosviikon hevosparaati tulee Cewnasta. Tallilla ei ole vielä yksittäistä kasvatus rotua, joten kasvatamme kauraturpia todella monipuolisesti. Kasvattien nimeen tulee liite CW tai CW's.  Omia hevosia tallissa on yleensä n. 30. Yksityiselle on melkein aina tilaa. Kisaajien ja valmennuksessa olevien hevoset on mahdollista majoittaa tallin tiloihin. Myös tallin hevosilla kisataan mahdollisuuksien mukaan.

Cewnan toimintaan kuuluvat kesäleirit, ratsastustunnit sekä valmennukset. Kisoja järjestetään aina kun mahdollista, ratsutallin seuran CeRan puolella. Useimmat kisat ovat villejä, eli eivät minkään jaosten alaisia. Kilpailut on kuitenkin nähtävissä tämän sivun alhaalta. Leirejä pidetään enimmäkseen kesällä, sillä muulloin aikani ei riitä niitä järjestämään. Valmennukset sijoittuvat myös kesään. Hoitajatoimintaa on myös, sillä mitä tekisimmekään ilman näitä kullanarvoisia apulaisiamme. Suurin osa hevosista tarvitsee hoitajan, yksityisten hoitamisesta pitää sopia yksityisen omistajan kanssa. Cewnassa hoitaja saa tallirahaa sekä oman kaapin, johon on mahdollista ostaa tavaroita tallikaupasta. Yritän saada tehtyä toimintaa mahdollisimman paljon hoitajillekin, joten Hoitajienhuoneen ilmoitustaulua kannattaa pitää silmällä. font>

     (VRL-0854)

Etusivu
Hevoset
Esittely

Yksityiset
Yksityiseksi

Hoitajienhuone
Ratsastustunnit
Leirit
Vaellukset
Hinnasto
Kasvatus
CeRa

Muuta
Yhteydet

Ulkoasun (c) Susan. Kuvat (c) Painted Spirit Ranch & Christiane Slawik
Cewna on täysin virtuaalinen. Sivutilan tarjoaa Freewebs.com